joulukuuta 09, 2020

Jouluhaaste - kumpi mieluummin?








Huomasin ihanan Jonnan Keyword: Love -blogissa jo marraskuun puolivälissä hauskan Jouluhaasteen! Vaikka oltiin vasta matelevassa marraskuussa jäin lukemaan miten näppärästi Jonna vastasikaan haastepostauksen kinkkisiin kysymykseen. Minulle, joka aloitan jouluni vasta pikkuhiljaa jouluaaton lähestyessä oli todella poikkeuksellista jäädä lukemaan vastauksia. Yleensä kierrän kaikki joulujutut vielä marraskuussa todella kaukaa. Kysymykset olivat niin mukaansatempaavia, että niihin jäi lukukoukkuun. Olen ainakin kerran aiemmin napannut Jonnalta toisenkin blogihaasteen näin joulun alla ja nyt ajattelin tehdä samoin. Tästä voi kurkistaa miten vastasin Jonnan Jouluhaasteeseen 2016 ja alla sitten tämän vuoden tuumailuita. 

Söisitkö mieluummin kilon pipareita vai kilon joulutorttuja? 




Nyt meni heti vaikeaksi tämän haasteen kanssa. Minähän jo pipareita leipoessani syön piparkakkutaikinaa aika paljon. Minkäs sille mahtaa, että siirapin, kanelin, inkiväärin, pomeranssin kuoren, kardemumman, neilikan yhdistelmä lisättynä vielä sokerilla, jauhoilla sekä kananmunalla ja rasvalla vain maistuu niin hyvältä ilman sitä paistamistakin. Torttutaikinaa en paistamatta söisi mutta luumuhillotorttuja uppoaisi ihan heittämällä kilo. Koska aloitetaan! 

Katsoisitko mieluummin "Holidayn" vai "Rakkautta vain" joka sunnuntai jouluun asti?

Tähän on äärimmäisen helppo vastata the Holiday leffan tietty! Se osui omassa elämänkaaressani juuri sellaiseen kohtaan "johon tarvittiin romanttinen komedia". Elokuvassa oli hauska vastakkainasettelu koska mukana oli sekä brittiläisiä että amerikkalaisia näyttelijöitä. Leffa oli tietty myös englantilaisten elokuvien "kotikutoisuutta", jonka vetoaa moniin romantikkoihin. Juoni on melko kliseinen loppujen lopuksi mutta jotenkin se kuitenkin kantaa ja luo elokuvalle hyvän sekä äärimmäisen romanttisen jännitteen alusta loppuun saakka. Ja juu, olen nähnyt leffan ainakin kolmesti mutta se ensimmäinen kerta kolahti minuun totta kai eniten. 

Söisitkö jouluna pelkkää kalaa vai kinkkua?










Apua, kolmas kysymys ja taas minut laitetaan vastakkain kahden joulupöytäherkkuni kanssa! Kyllä joudun ehkä sittenkin vastaamaan kalat koska lasken tähän "kalaosioon" myös mädit, katkaravut, sillit, silakat, graavatun/savustetun lohen, kalapateet, kalahyydykkeet ja lukemattomat muuta kalaherkut. Omnomnom! Meillä on ollut jo lapsuudenkodissa tapana, että kinkusta käytiin pitkin joulun pyhien nappaamassa yksi kinkkuviipale, jonka päälle paljon hyvää sinappi "pikkunälkään". Kinkku sopii myös iltapalaksi jouluna koska joulunahan ene nälkä voi iskeä koska vain :D 

Viettäisitkö joulua mieluummin kotona lumisateessa vai ulkomailla rannalla?









Ehdottomasti kotona haluan viettää joulua kotona ja mielellään luntakin voisi olla edes vähän maassa. Olen kerran lähtenyt Tapaninpäivän iltana Kanariansaarille ja olihan se todella erilainen joulu. Mutta minusta perinteinen joulunaika ikäänkuin loppui kesken. Joulunvietto lämpimässä paikassa, jossa palmut huojuivat hiekkarannalla oli totta kai rentouttava mutta sieltä puuttuivat ne minulle tutut perinteet ja jouluruoat, joita tykkään syödä myös välipäivinä. Toisen kerran olen ollut Lontoossa loppiaisen aikaan ja se oli ihan kivaa koska joulukoristeet olivat vielä kaupungissa esillä. Säät tosin Lontoossa olivat perinteisesti todella sateiset. 

Luopuisitko mieluummin glögistä vai pipareista?








Glögi on hyvää ja ihanan lämmittävää kylmän ulkolenkin jälkeen mutta kyllä siitä luopuisin ennenkuin pipareista. Pidän piparkakkujen leipomisesta ja koristelusta koska se on luovan innostavaa puuhastelua. Myös piparkakkutalot ovat intohimoni. Ja onhan niitä omia pipareita aina kiva nakerrella nautiskellen vaikka jonkun joululeffan tai hyvän lahjakirjan kanssa.

Laittaisitko soittoääneksi mieluummin "Kulkuset" vai Cascadan dance-version "Last Christmasista"?


Tämä on helppo "Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee, Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee. Rekehen, rekehen nouse matkaamaan. Lumi alla jalasten, se laulaa lauluaan. On ryijyn alla lämmin, kun lunta tuiskuttaa. Nyt liinakkomme kiitää ja valkoinen on maa. Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee. Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee." Ihana joulurallatus minusta. 

Paketoisitko mieluummin 100 lahjapakettia tonttujen kanssa vai lastaisit 100 pakettia joulupukin rekeen yksin?


Tähän on pakko vastata, että kyllä minä mieluummin paketoisin. Itse asiassa kun tein jossain vaiheessa elämääni extratyötä tavaratalossa tuli siellä pakattua kyllä varmaan monien vuosien aikana tuhansia lahjapaketteja. Minä pidän pakkaamisesta ja vieläkin jos jossain kaupassa minulle ehdotetaan lahjan pakkaamista valmiiksi kieltäydyn siitä kohteliaasti koska haluan pakata lahjan itse. Pakkaaminen on rentouttavaa minusta ja mitä haastavampi muoto pakattavalla esineellä on sitä enemmän se kiinnostaa minua.

Haluaisitko mieluummin samanlaiset hiukset ja parran kuin pukilla vaan kokonaan kalju?


Kyllä minä ehdottomasti haluaisin joulupukin hiukset ja kai se parta tulisi sitten siihen kaupan päälle. Kaljuus ei yhtään pukisi minua ja pitäisi olla koko ajan hattu päässä :D

Kiertäisitkö mieluummin viisi tuntia laulamassa joululauluja ovelta ovelle, vai laulaisitko yhden videolla, jonka julkaisisit Facebookissa kaikille kavereille?


Ovelta ovelle voisi olla hauskaa kiertää mutta siihen ei taitaisi aikani tässä kiireisessä joulukuussa riittää. Pikkutyttönä kiersin serkkuni kanssa myymässä joulukalentereita ovelta ovelle ja se oli kyllä hauskaa puuhaa. Monta kalenteria saatiin myydyksi. Kyllä minä laulaisin videon ja laittaisin sen sitten Facebook jakoon kavereille. Kappaletta en osaa vielä nimetä mutta ehkä Soihdut sammuu.... :D

Menisitkö mieluummin pulkkamäkeen vai luistelemaan?


Minulla ei ole tällä hetkellä sopivia luistimia joten kyllä pulkkamäki tai kelkkamäki minua kutsuisi. Nuorempana harrastin jopa vähän aikaa taitoluistelua joten luistelu on tuttua ja kiitäminen jäällä ihan huippua. 

Ostaisitko joululahjoja mieluummin netistä vai joulumarkkinoilta?

Tässä maailmantilanteessa totta kai netissä. Joulumarkkinat ovat ihania tapahtumia ja niillä voi tehdä persoonallisia löytöjä pukinkonttiin. Toivottavasti tänä vuonna ostaisimme pientuottajilta myös verkon kautta ja tukisimme heitä kun markkinat on nyt peruttu. 

Söisitkö mieluummin porkkaraastetta vai rasian lanttulaatikkoa?


Minä syön tasapuolisesti kaikkia laatikkoruokia jouluna siis porkkana-, lanttu- ja imellettyä perunalaatikkoa. Porkkanaraaste joulupöydässä ei oikein inspiroisi vaikka sitä muuten kyllä nautin silloin tällöin. Kerralla en kyllä yhtä rasiaa lanttualaatikkoa pystyisi nauttimaan vaikka sen herkullista onkin mutta kun joulupöydässä on NIIN paljon muutakin syötävää ja vain yksi vatsa!

Koristelisitko pihan mieluummin jenkkityyliin jouluvaloilla näyttäväksi vai pitäisitkö joulukuusta lokakuun alusta jouluun asti sisällä esillä?


Nyt tuli ehdottomasti vaikein valinta. En missään tapauksessa voisi pitää joulukuusta kotona lokakuun alusta koska silloin on syksy. Saan näppylöitä joululauluista ja joulusuklaista marketeissa lokakuun loppupuolella. Jenkkityyliset ulkovalot ovat myös minulle ihan NO NO -juttu mutta toisaalta ne eivät olisi kotini sisäpuolella joten valitsen ne vaikka sekään vaihtoehto ei miellytä minua yhtään. 

Olisitko mieluummin Grinch vai Petteri Punakuono?


Totta kai olisin joulupukin apulainen Petteri Punakuono, jolla on tärkeä tehtävä jouluaattona. 

Luopuisitko mieluummin joululahjoista vai synttärilahjoista?

Kyllä jouluna on aina kiva saada muutama kiva paketti joten synttäreistä luopuisin. Jouluun kuuluu muistaminen ja itse rakastan antaa joululahjoja. Joululahja voi olla joku ihan pienikin juttu. 

Olisitko mieluummin suomalainen joulupukki joka antaa lahjat suoraan ihmisille vai amerikkalainen joulupukki, joka tulee savupiipusta yöllä salaa?

Suomessa kun asun niin ehdottomasti haluaisin olla suomalainen, tuttu ja turvallinen Joulupukki, joka saapuu jouluaattona eikä vasta joulupäivän aamuna kuten amerikkalainen virkaveljensä. Sitä paitsi savupiiput ovat nokisia ja ahtaitakin.

Joisitko mieluummin glögiä vai kuumaa joulusiideriä?
 
Luovuin jo glögistä joulupiparien takia aiemmassa vastauksessa joten nyt otan glögiä, kiitos!

Söisitkö mieluummin talon kokoisen piparkakkutalon vai asuisit siellä?


Kyllä minä paljon mieluummin söisin talon kokoisen piparkakkutalon. Olen monena vuonna harjoitellutkin tätä jo pienillä piparkakkutaloissa joten siitä vaan isomman talon nurkasta kiinni ja popsimaan. 

Jonottaisitko mieluummin viisi tuntia joulupaketointipisteelle vai viettäisitkö tunnin ostoskeskuksessa joulupukin kainalossa hänen kanssaan jutellen?

Minäkö jonottaisin jossain paketointipalvelussa - minä rakastan itse lahjojen pakkaamista. Kun koronasta ollaan päästy eroon niin istun kyllä mieluummin joulupukin kanssa tuon ajan :D 

Jättäisitkö mieluummin puolisosi ilman lahjoja vai olisitko itse ilman lahjoja?

Minusta ketään ei saisi jouluna jättää täysin ilman lahjoja mutta jos pitäisi valita niin näitä itseni jättäisin. Tärkeintä joulussa on yhdessäoloa ja joulunhenkiä. Lahjat ovat osa joulua mutta eivät minusta se tärkein pääasia. 

En haasta nyt ketään mukaan tähän Jonnalta napattuun jouluhaasteeseen mutta jokainen joulukiireiltään ehtivät blogikollega saa kertoa omat "kumpi mieluummin" -vastaukset. Hyvää jouluodotusta kaikille! 



6 kommenttia:

  1. Itse en nyt mitään lahjaa erityisesti kaipaa, mutta niitä on kova antaa. Joulutortuista en erikoisemmin välitä, mutta pipareita syön mielelläni paistettuna ja taikinana.

    Olen ollut nuorempana neljä joulua etelässä ja au pair-vuotena vietin överin amerikkalaisjoulun. Nyt olen mieluummin Suomessa joulun, mutta Tapanina voisin lähteä jo ja olenkin lähtenyt reissuun. Joulusta New Yorkissa haaveilen kuitenkin, sekin olisi vielä joskus kiva kerran kokea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amerikkalainen överijoulu oli varmasti mieleenpainuva. Näin juuri netissä jouluvaloilla ylikoristeltuja pihoja, jossa edes puut tai kasvit eivät erottuneet valojen alta enää. Olisi varmaan melkoiset discovalot joulun aikana pihamaalla. New Yorkin joulu voisi olla erilainen mutta silti minäkin haluan on Suomessa jouluna.

      Poista
  2. Perinteinen suomalainen joulu on minunkin mieleeni. Lunta vaan saisi tulla, niin tunnelma entisestään joulustuisi (joulustuisi, keksinkö uuden sanan?). Tähän haasteeseen voisi vastata, mutta pari kohtaa tuntui sellaisilta etten osaisi niihin keksiä mitään vastausta. Saas nähdä vastaanko kuitenkin, sillä postausideat ovat nykyään kovin vähissä minulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tartu ihmeessä Kristiina Jonnan haastepostaukseen jos yhtään kiinnostaa. Hyvä uusi sana kuin "joulustuisi". Täytyy laittaa se omankin korvan taakse muistiin. Pieni lumipeite tekee aina joulusta täydellisen. Jään odottamaan mitä sinä ehkä vastaat tähän. Mukavaa joulunodotusta ja viikonloppua Kristiina <3

      Poista
  3. Minulla olisi aikamoisia vaikeuksia vastata, kun monessa ei oikein kumpikaan vaihtoehto kolahtanut. Glögi ei juurikaan maistu ja piparitkin vain taikinana on herkkua. Viime vuonna olin varmaan elämäni ensimmäisen kerran ilman piparitaikinaa. Tänä vuonna korjaan ja teen naposteltavaa, josta osan saatamme leipoakin, koska se on mukavaa puuhaa.

    Sinut näin sieluni silmin kiitämässä luistimilla pitkin jäätä hiukset hulmuten. Posket punaisina istumassa taljan peittämällä penkillä glögimuki kädessä hymy huulilla ja joulupukki kainalossa. ;) Räps, nappasin kuvan sinusta muistojeni albumiin.

    Ideoita kirjoittamiseen olisi yllin kyllin, mutta olen vieroittanut itseäni koneilta mindfullness -viehtymykseni myötä. Pyrin harmoniaan ja rauhaan arjen vastapainoksi.

    Jouluisin mielin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se jännä miten monelle maistuu piparitaikina mutta ei sitten paistetut piparit :D
      Ihan visio minusta luistimilla jäällä. Haaveni on kyllä joskus päästä ajelemaan reellä järven jäälle ja olisihan se ihan huikeaa jos siellä saisi olla vielä itse joulupukin kainalossakin. Ehkä hörppäisimme glögit ennnen ajelua koska huristelisimme kovaa Petteri Punakuonon vetäessä.

      Hyvä vierottaa välillä itsensä koneista ja antaa mielen sekä sielun levätä.
      Joulun odotusta Tuija <3

      Poista

Template designed by Rainy Day