tammikuuta 07, 2018

Uudistunut LUX Helsinki ja blogin 5v arvonnan voittaja


Kohti valoa ja kevättä ollaan menossa vaikka vielä hitaasti mutta varmasti. Päivä oli nyt loppiaisena jo 6 tuntia ja 10 minuuttia pitkä - JIHUU! Hyvää lisävalaistusta tähän tammikuun alun pimeyteen tuo perinteinen LUX Helsinki tapahtuma, joka viettää tänä vuonna 10-vuotisjuhliaan. Minä rakastan tätä tapahtumaa yli kaiken ja niinpä eilen illalla otettiin suunnaksi Helsingin ydinkeskusta ja uusittu LUX Helsinki reitti. Liikkeellä oli todella paljon ihmisiä joten ehdimme kiertää vain osan kohteista. Mutta ei hätää sillä LUX Helsinki on avoinna 6. - 10.1.2018.

Lyhtypuisto, Koulupuistikko

Yksi minun ehdoton suosikki LUX Helsingissä on Lyhtypuisto. Tällä kertaa lyhdyt oli ripustettu melko pienelle alueelle Koulupuistikkoon Ratakadun ja Yrjönkadun risteyskohtaan, jonka keskellä on Ville Vallgrenin patsas Topelius ja lapset. Osa lyhdyistä roikkuu Designmuseon edessä. Lyhtypuisto on klassikko LUXissä ja muistan monia näistä lyhdyistä jo vuosien takaa. Osa lyhdyistä on ollut vierailulla myös Fiskarsin lyhtytapahtumassa. 

Kulkiessaan lyhtyjen alla ja katsellessaan osaa niistä maassa tulee jotenkin sellainen taianomainen ja unimaailmaakin muistuttava tunnelma. Tänä vuonna Lyhtypuiston ovat toteuttaneet Aalto Yliopisto, Aleksis Kiven peruskoulu, Kallion lukio ja Helsingin kuvataidelukio. Kuraattorina on ollut Mia Kivinen.






LUX arkkitehtuuri, Erottajan paloasema

Tänä vuonna arkkitehtuuri-osiossa esitellään Erottajan paloasema. Arkkitehti Theodor Höijerin vuonna 1891 valmistunut punatiilinen paloasema on todellinen helmi ja varmasti Suomen kaunein paloasema. Jo ilman valaistustakin se on sekä kunnioitusta herättävän korkea että uljas rakennus ydinkeskustassa. LUX tuo Erottajan paloaseman uudella tavalla esille erilaisten valoefektien ja värien avulla. Lumoava! Vuonna 2016 valaistiin Ateneum ja viime vuonna Kauppatorin talojen julkisivut. Mikäköhän kohde mahtaa olla ensi vuonna arkkitehtuuri-osiossa...




Espan lavalla Kappelia vastapäätä nähdään tänä vuonna todella värikäs ja hauskalla nimellä varustettu valoteos. "Sokeripala - joutilaan flaneeraajan etappi on kuten nimensä, valkoinen kuutio kuorrutettuna värein ja heijastuksin. Se on tyhjä mutta täyteläinen. Jonkin laiskan tai suloisen ajatuksen fragmentti, johon unohtua. Mielikuvaltaan yhtä kulunut mutta aistitodellinen, kuten kesäpäivä ja heinä varpaiden alla. Olemisyhteiskunnan juhlistus."  Voiko tätä teosta paremmin kiteyttää kuin teoksen suunnittelija itse Tulay Schakir (kuvataitelija, valosuunnittelija). 

Minun oli ihan pakko tarkistaa Googlesta mitä sana flaneeraaja tarkoittaa? "(Vanhahtava) kuljeskella ympäriinsä päämäärättömästi (kaupunkia) katsellen ja kokien." Tätähän LUX Helsinki on juuri parhaimmillaan. Kuljeskelua ja nauttimista!


Valoheitin, Torikorttelit -  Bryggeri Helsinki

Törmäsimme sattumalta Torikortteleissa erikoiseen härveliin. Löysin MTV3 uutisen, että Helsingin kaupunki oli heittänyt haasteen, jossa yrityksiä kutsuttiin mukaan järjestämään valotaidetta LUXin ajaksi. Bryggeri Helsinki on tuonut jatkosodassa käytetyn valoheittimen, joka on saanut nimekseen Järjen valo ja tämä löytyy siis Torikortteleista.



Dark Ideas, Sofiankatu 4

Sofiankatu 4 on arkkitehti Lars Sonckin vuonna 1913 suunnittelema venetsialaistyylinen jugendpalatsi, joka on kokenut täydellisen remontin ja valmistunut viime syksynä. Upea parvekkeellinen ja monia huikeita yksityiskohtia sisältävä julkisivu on nyt valaistu 20 vanhan piirtoheittimen avulla. Dark Ideas -teoksen on suunnittelut brittiläinen Duncan Matthews

Minä olisin voinut tuijottaa tätä julkisivua vaikka kuinka kauan. Suurena arkkitehtuurin fanina koin jo itse fasadin ihan älyttömän kauniiksi ja entäs sitten siihen heijastetut kuvat. Duncan on käyttänyt rikkinäisiä polttimoita ja värillisiä kalvoja luoden niiden avulla ihan käsittämättömän mielenkiintoista ja kaunista katsottavaa. Vanhojen piirtoheitinten avulla voidaan luoda valotaidetta!





Jos kulkee LUX Helsinki reitin kuten se on suunniteltu kierros päättyy Senaatintorille ja Helsingin Tuomiokirkko on seuraava valaistu kohde. Unkarilainen László Bordos on näyttävän kansainvälisen uran tehnyt videomäppäyksen pioneeri. Hänen käsittelyssään meille monille niin rakas Tuomiokirkko muuttuu henkeäsalpaavan upeaksi projisointipinnaksi. Inspiraation lähteenä Bordos on käyttänyt edesmenneen muusikko Mika Vainion Konstellaatio -albumia

Katsoin teoksen varmaan kolme kertaa läpi ja vaikuttava. Tuomiokirkko on monen LUX Helsingin aikana valaistu erilaisilla tavoilla. Tämän kertainen valaistus sai kirkkorakennuksen jotenkin kuin elämään. Tuomiokirkko ikäänkuin laajeni välillä, kasvoi korkeutta, avasi sisään menevän luolan...





Kasarmintorilta 30.marraskuuta paljastetun Talvisodan kansallisen muistomerkin Valon tuoja läheisyydestä löytyy LUX Helsingin hieman erilainen valoteos. Palestiinalais-libanonilaisen taiteilijan alaa minawin kansainvälisesti arvostettu miniminalistinen neonvaloteos on nimeltään "my light is your light...". Se esittää pakomatkalla vaeltavaa pakolaisperhettä. Koskettava ja ajankohtainen teos mielestäni. Oli jännä huomata, että tämä teos herätti myös keskustelua Kasarmintorilla. Teos on kunnianosoitus jokaiselle, joka on joutunut jättämään kotinsa. - Yhteistyössä Amnesty International, Suomen osasto.


Ja nyt vihdoin aika paljastaa kuka onnellinen voitti
ja saa itselleen Paul's Boutiquen käsilaukun. 

Onnetar eli arvontageneraattori valitsi osallistujien joukosta Mervin!
Onnittelut ❤️

Suurkiitos teille kaikille, jotka otitte osaa tähän arvontaan.
Kannattaa pysyä kuulolla sillä tulen järjestämään vielä toisenkin arvonnan juhlistamaan 
blogin 5v-taivalta seuraavien viikkojen aikana. 

Onnea 5-vuotiaalle blogillesi.❤️ Pakko mainita miten upeita kuvia blogissasi on aina. Olet osannut vangita niihin sen tunnelman,joka välittyy myös tänne ruudun toiselle puolelle. Toivottavasti pääsemme 5-vuoden päästä juhlimaan 10-vuotiasta blogiasi. Ihanaa uutta vuotta 2018. ❤️ Olkoon se täynnä onnea ja iloa. 7 arvalla mukana. merwii@hotmail.com





29 kommenttia:

  1. Helsinki on kertakaikkisen upea kaupunki ja tapahtumia on vaikka millä mitalla ja nähtävää ja koettavaa vielä lisäksi. Upeeta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on totta Melissa! Kun olin teini minusta Helsinki oli ihan onnettoman pieni ja rumakin paikka. En ymmärtänyt silloin kaikkea sitä kauneutta mitä pääkaupunkimme pitää sisällään. Odotin värivaloja suurkaupungin menoa ja opin näkemään pääkaupunkimme kauneuden vasta aikuisena :)

      Poista
  2. Onpa kauniita kuvia. Taas kerran. ❤️ Ehkä tulee joku kerta itsekin käytyä Lux Helsinkiä katsomassa. Upeaa ja inspiroivaa. Varsinkin tuo tuomiokirkko on upeasti valaistu. Ja ihanaa, kiitos. ❤️ Nakkasin s-postiin tiedot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mervi ❤️ Ehdottomasti suosittelen, että piipahdat ja vielä ehtii. Tämä on elämys. Kiitos sain tietosi.

      Poista
  3. Upeita kuvia :) Mahtavia valaistuksia! Mukavaa sunnuntaita Sinulle ja voittajalle onnea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️ LUX on vielä mahtavampi livenä koska esim. Tuomiokirkon valaistukseen kuuluu mukaan myös musiikki, joka tekee siitä vieläkin vaikuttavamman.
      Aurinkoista sunnuntaita!

      Poista
  4. LUX Helsinki on kyllä sopivaan aikaan. Valoa pimeyteen. Kaunis tuo lyhtypuisto.Etottajan paloasemalla oli ihanat värit. Kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja! Jos et ole koskaan käynyt niin suosittelen piipahtamaan joskus. Erinomaista valoterapiaa ja varsinainen elämys :)

      Poista
  5. Mä olin kyllä vähän pettynyt yämän vuotisern Lux-tarjontaan ja oikeesti ne alun "piperrykset" Espanpuistossa olivat kyllä ihan liian korkeakulttuuria mulle. Lyhtypuisto oli ainoa Wow! Pelkkä valoilla valaisu kuten paloasrma, tuomiokirkko ei herättänyt mitään fiiliksiä, no ensi vuonna uudelleen ja jokainenhan me nautimme tavallamme. Muksaa sunnuntaita sinulle Marjo 😘🌸💖🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorry noi kirjoitusvirheet, ei näköjään osu sormi puhelimen oikeille näppäimmille 😄😂😄

      Poista
    2. Luinkin eilen sun FB-päivityksen LUX kuvien yhteydestä, että olit pettynyt tarjontaan. Me jätimme Espan väliin koska siellä oli juuri silloin niin paljon ihmisiä joten siihen en osaa ottaa kantaa. Se taisikin olla aika erilaista LUXia pienessä mittakaavassa.
      Design-museoon ja Arkkitehtuurimuseoon emme myöskään lähteneet punkemaan siinä tohinassa.

      Poista
    3. Jos sulle Sari tuli kirjoitusvirheitä niin mun kommentti karkasi sormista.
      Jäädään mielenkiinnolla odottamaan ensi vuotta ja mitä silloin on tarjolla.
      Mukavaa sunnuntaita Sari ❤️

      Poista
  6. Oi miten ihanan näköistä! En ole tästä tapahtumasta ennen kuullutkaan, mutta täytyy pitää ensi vuonna mielessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka vuosi loppiaisesta eteenpäin Helsingissä. Paikat voivat hieman vaihtua :) Ensi vuonna sitten.

      Poista
  7. Lux jaksaa joka vuosi yllättää. Upeita ja suuria valoja.
    Onnea arvonnan voittajalle ja aivan ihanaa sunnuntai-iltaa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
  8. Saitpa sinä kauniita kuvia! Tuolla lyhtypuistossa minulla meinasi hieman tulla pupu pöksyyn, sen verran tungosta oli siihen aikaan, kun me siellä olimme. Mutta koska kaikki oli kahlattava läpi yhdessä illassa, sinnikkäästi kiersimme koko kierroksen. Pitää laittaa kalenteriin muistutus jo ensi vuodesta. Perinnehän tästä on tehtävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari ❤️ Aika paljon kuvista meni kyllä harakoille kun ihmisiä jossain kohdin oli vähän liikaa ja tuli huteja. Onneksi otin aika paljon niin oli mistä valita.
      Lyhtypuistossa oli ehkä eniten tungosta mutta johtuu varmaan siitä, että oli niin pienellä alueella. Hyvin minusta oli hoidettu kuitenkin liikenteen ohjaus kun katuja oli suljettu.
      Ensi vuonna uudelleen stadiin ja sitten tavataan!

      Poista
  9. No, enpä tänäkään vuonna päässyt Helsingin Luxiin, mutta onneksi kuvasi kertovat tunnelmia valomaailmasta. Hienoja ja kekseliäitä juttuja. Mutta kyllä tuo Erottajan paloasema yllättää kauneudellaan. Minun pitää joskus Helsingin reissulla sitä käydä ihailemassa, on se niin hieno paloasema-arkkitehtuuriltaan. En sitä ole jotenkaan edes ole aikaisemmin noteerannut. Ja Tuomikirkko on aina upea valoshowssa, jos ja kun muutenkin.
    Kiitos tästä valoisasta kierroksesta! Hienot kuvat olit taas ottanut.
    Iloa ja valoa uuteen viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula ❤️ kuten tuossa Marille aiemmin kommentoin niitä kuvia piti kyllä "ottaa varastoon" kun osa ihan susia.
      Erottajan paloasema on varsinainen kaunotar myös ilman tätä valaistusta.
      Tuomiokirkko ei ollut ehkä niin värikäs kuin aiempina vuosina ja erilainen mutta pidin. Musiikki oli myös hyvä.
      Valoa sinunkin viikkoosi - päivä pitenee :)

      Poista
  10. Upeaa valoloistoa! Kiitos taas hienoista kuvista ja kivasta blogijutusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vakka-Akka🙂 mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  11. Wow mitä kuvia, ihanaa että saan täällä katsella. Sillä jotenkin en nyt kestä meitä tahvopäitä, oltiin eilen Helsingissä ja illalla soimasin itseäni moneen kertaan, että missä oli aivot, miksi missattiin tämä.

    Muiskuja uuteen viikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ❤️
      Ihana sana tuo "tahvopää" :D En olekaan ennen kuullut mutta täytyy ottaa käyttöön. Te ehditte vielä LUX Helsinkiin kun se on avoinna 10.1. saakka.
      Kivaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  12. Upeita kuvia. Ihanaa päästä auttimaan LUXin tunnelmista näin nojatuolimatkaillenkin. Iloa ja valoa viikkoosi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tinsku ❤️ Mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista

Template designed by Rainy Day