tammikuuta 05, 2018

Kaarlensilta, Vltavajoki ja Matkamessujen lippuarvonta


Elokuusta ja Prahan matkastani on vierähtänyt jo muutama kuukausi ja yksi reissun ruokapostaus on päätynyt jo blogiin. Lupailin rehvakkaasti jo lokakuussa päivittää tänne Tsekin reissun matkakuvia mutta nyt vihdoin lunastan sanani. Vaikka olin vain työmatkalla jäi meillä jonkin verran aikaa tutustua myös Prahaan, jossa en koskaan aiemmin ollut vieraillut. Vain pintasilauksen ehdin nähdä mutta varmistin Kaarlensillalla, että tulen palaamaan tänne uudelleen ja ottamaan sitten kaupungin paremmin haltuun. Matkakuvat on  otettu elokuun puolivälissä ja sää mitä mahtavin.

 Kaarlensillan torni Staromestska vez

Praha on yksi Euroopan suosituimmista matkailukohteista enkä yhtään ihmettele miksi siellä käytyäni. Prahan arkkitehtuuri on hyvin monipuolista. Ehdin kävellessäni ihailla monien upeiden barokkirakennusten katolla seisovia ylväitä patsaita ja yltäkylläisiä koristeluja julkisivuissa. Goottilaisten talojen lukemattomat ruusuikkunat ja holvikaaret käänsivät melkein niskani nurin kaupungilla kävellessä. Renessanssia parhaimmillaan edustava Prahan linna jäi käymättä tällä reissulla mutta sen silhuetti antoi jo aavistuksen kuinka vaikuttava se olisi lähempääkin katsottuna. Jugend/Art Nouveau taloja bongasin muutamia mutta Prahan kuuluisaa kubismia edustavat jäivät näkemättä. Aika ei myöskään antanut myöden nähdä vuonna 1996 valmistunutta Tanssivaa talo, joka on arkkitehtien Vlado Milunic ja Frank O. Gehry taidonnäyte.



Mutta onneksi ehdin sentään katsastaa yhden maailman kauneimmista silloista Kaarlensillan. Kun seuraavan kerran menen Prahaan haluan tulla tälle kiviselle goottilaistyyliselle sillalle hyvin aikaisin aamulla kun aurinko nousee. Silloin silta on tyhjä turisteista ja pystyn hahmottamaan sen paremmin. Elokuisena päivänä siellä todella kuhisi turisteja, matkamuistojen myyjiä ja katusoittajia massoittain. Toinen vaihtoehto on vierailla sillalla todella myöhään kun pahimmat turistilaumat ovat menneet jo yöpuulle. Ehdin nähdä Kaarlensillan ensimmäisenä iltana toiselta sillalta käsin yövalaistuksessa mutta valokuvistani tuli sen verran huonoja etteivät ole julkaisukelpoisia. Silta näytti todella kauniilta!



Kaarlensilta, Karluv Most on 516 metriä pitkä ja 10 metriä leveä. Silta koostuu kuudestoista kaaresta ja nykyään se on pyhitetty vain jalankulkijoille. Joskus sitä pitkin ovat kulkeneet hevosten vetämät raitiovaunut, jotka myöhemmin muuttuivat sähköisiksi sekä autotkin. Silta yhdistää Vanhankaupungin (Stare Mesto) ja Prahan Pienen Puolen (Mala Strana). Sillan molemmissa päissä on tornirakennukset, joihin pääsee myös kipuamaan. Sieltä olisi varmasti hyvät näkymät.

Pyhän Johannes Nepomukilaisen patsas 


Kaarlensillalla seisoo kolmenkymmenen pyhityksen patsaat. Minä varmistin paluuni Prahaan uudelleen ja hyvän onnen koskettamalla yhtä näistä patsaista eli Pyhän Johannes Nepomukilaisen patsasta. Tästä patsaasta ei voi mennä ohi Kaarlensillalla sillä sen edessä on koko ajan ihmisiä kuhisemassa. Toki myös patsaan muistolaatta kiiltää siihen malliin, että siihen todella ovat kymmenet tuhannet (ehkä sadattuhannet?) kädet koskeneet vuosien aikana. Patsas esittää tsekkiläistä marttyyripyhimystä, joka teloitettiin heittämällä hänet sillalta alas kuningas Vaclav IV:n hallintokaudella.




Sillan patsaat ovat böömiläisten kuvanveistäjien tekemiä vuosien 1683 ja 1714 välisenä aikana. Kaarlensillalta löytyvät myös mm. Pyhä Vitus, Pyhä Luitgard, Johannes Kastaja, Pyhä Venceslaus, Pyhä Sigismund, Juudas Taddaeus ja Franciscus Assisilainen. Patsaat ovat patinoituneet mustiksi ajan ja saasteiden vaikutuksesta. Seitsemän alkuperäistä Kaarlensillan patsasta löytyy museosta Nardodni muzeum - Lapidarium. Tässä museossa olisi varmasti mielenkiintoista myös vierailla. Osa patsaista on sijoitettu Vysehradin linnoituksen suojiin.


Kaarlensillalla on pitkä ja vaiheikas historia. Silta rakennettiin jo 1357 kuningas Kaarle IV:n aikana. Alunperin siltaa kutsuttiin Kivisillaksi ja myöhemmin Prahan sillaksi. Kaarlensillan edeltäjä puinen Judithin silta sortui tulvissa mutta Kaarlensilta on kestänyt monia Vltavan joen tulvia. Viimeisin todella paha tulva oli vuonna 2002 jolloin 50 000 prahalaista jouduttiin evakuoimaan kodeistaan veden takia. Prahan metro jouduttiin sulkemaan ja Prahan eläintarha kärsi mittavia vahinkoja mutta Kaarlensilta kesti. Ihmisuhreiltakaan ei vältytty.


Kuuman kävelyretken jälkeen Kaarlensillalla me päätimme lähteä 90 minuutin veneristeilyn Vltava-joella. Olen todennut mm. Pietarissa ja Amsterdamissa, että kaupungin näkee ihan eri perspektiivistä kun lähtee katselemaan sitä vesiltä käsin. Halusimme ehdottomasti valita sellaisen pienen ja sympaattisen aluksen eikä mitään valtavaa persoonatonta jokiristeilijää. Vaihtoehtoja on lukemattomia ja kaduilla näkee myös ns. "risteilylle kalastelijoita" valkoisissa merimiesasuissa opastamaan kohden juuri heidän venettään. Lipunmyyntikojuja löytyy ainakin Kaarlensillan tuntumasta Vltava-joen molemmin puolin.



Veneessämme oli katoksellinen aurinkokansi, jossa myös tarjoiltiin juomia erillistä maksua vastaan. Opastus englanniksi ja paljon ehdittiin nähdä sekä ennen kaikkea lepuuttaa väsyneitä jalkoja hetki ennen lentokentälle lähtöä. Joella näkyi jokiveneiden ja -laivojen lisäksi suppailijoita, polkuveneitä, kalastajia ja muutamia minusta ihan yksityisiäkin aluksia. Hyvin leppoisaa menoa vaikka liikennettä olikin paljon.



Vltava joki on Elben sivujoki ja Tsekin suurin joki. Se virtaa Prahan läpi 23 kilometrin matkalla. Vltava jokeen on rakennettu kuusi tulva-allasta vuosina 1954-1991 helpottamaan tulvia mutta silti Prahassa on tulvinut altaiden rakentamisen jälkeenkin. Ongelma on Prahan Vanhakaupunki, jonka kohdalta jokea ei voida leventää koska vanhat historialliset talot ja upeat muistomerkit tuhoutuisivat silloin. Aika kinkkinen tilanne mutta onneksi edellinen pahempi tulva 2015 ei ollut mitään verrattuna 2002 tuhoihin.



Ja lopuksi sitten Matkamessuihin, jotka ovat nyt 19. - 21.1.2018 Helsingin Messukeskuksessa Pasilassa. Olen itse messuilla mukana bloggaajapassin turvin viikonloppuna ainakin toisena päivänä. Matkamessuilla on mukana lähes 1000 matkanjärjestäjää, matkakohdetta ja matkailualan palveluyritystä yli 80 maasta. Ehdottomasti jokaisen matkaa harkitsevan ja suunnittelevan kannattaa tulla mukaan messuilemaan.

Sain arvottavaksi teidän lukijoiden kesken 2 kappaletta messulippuja. 

Kaksi onnekkainta voi voittaa itselleen messulipun Matkamessuille. 
Jätä kommentti ja email osoitteesi blogin kommenttikenttään niin olet mukana 
messulippujen arvonnassa. Kilpailuaika päättyy 14.1. klo 20.00. 

Voit myös osallistua Instagramin puolella Prahan kuvani 
yhteydessä olevaan arvontaan jättämällä sinne tietosi. 

Onnea kaikille arvontaan!


75 kommenttia:

  1. Vietin itsekin juuri joulun Prahassa. Praha jouluvaloineen oli kaunis, mutta takaisin sinne on vielä päästä. Juurikin kesällä. Olen itsekin tulossa Matkamessuille bloggaajana, joten tällä kertaa en osallistu arvontaan. Toivottavasti törmätään messuilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu Prahassa kuulostaa ihanalta ja varmasti oli myös sitä. Minun sydämeni jäi Prahaan ja ehdottomasti menen sinne uudelleen kun niin paljon jäi näkemättä. Ehdimme kyllä kävellä Vanhassakaupungissa ja pienen lenkin myös Prahan Pienellä puolella. Yhden ruokapostauksen todella teinkin jo tännne blogiin ja varmaaan vielä ainakin yhden saan Vanhastakaupungista.
      Yritetään törmäillä messuilla :)

      Poista
  2. Arvonnassa mukana! Itse kävin viimeksi Prahassa helmikuussa pitkän viikonlopun. Kaupunkin on kyllä hieno talvellakin. :)

    sannapupu@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Mukana :) Prahassa en ole käynyt ikinä, mutta listalla on :)
    Sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Praha on ihana kaupunki. Muutama vuosi sitten kävin siellä minireissulla, ja paljon jäi näkemättä. Ehkä seuraava aikuisten reissu suuntautuu sitten Prahaan, joten on mahdollisuus paremmin nähdä kaikkea kaunista, kun ei ole väsyvää lasta mukana :)

    En valitettavasti pääse osallistumaan matkan vuoksi matkamessuille, joten jätän arvonnan väliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet niin oikeassa Tuija - Praha on IHANA KAUPUNKI!

      Ymmärrän hyvin ettei lapsen kanssa oikein pysty samalla tavalla kiertelemään kun toinen väsyy helposti. Toivotaan, että sinä pääset uudelle matkalla aikuisseurassa vaikka miehesi kanssa.

      Mukavaa loppiasta!

      Poista
  5. Mukana:) Praha kuulostaisi kyllä ihanalta!
    minna1995@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Kaarlensillalla oli marraskuussakin valtavasti turisteja. Voin vain kuvitella millainen tungos on kesäkuukausina. Meidän piti herätä aikaisin aamulla sillalle mennäksemme mutta satoi eikä hyviä kuvia olisi silloin saanut. Kuvat otettiin sitten tungoksessa mutta pari sellaistakin sain joista olisi voinut kuvitella ettei sillalla ole muita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon hyvin, että myös marraskuussa Kaarlensillalla oli väkeä. Otin yhden sellaisen kuvan, jossa ihmiset Mala Stranan puoleisesta päästä sillalle ja se näyttää melkein pelottavan ahtaalta.

      Poista
  7. Prahassa en ole käynyt, mutta listalla se on. Mukana arvonnassa.
    - Seijahannele
    hannele.lang@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mukana! Kerran olen käynyt vuosia sitten, kaunis kaupunki :)
    Ruskarouva85@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Mukana! Praha kuulostaa kivalta paikalta :)
    helmityttonen@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Matkamessuilla pääsisin melkein Prahaan ja muuallekin

    telle.jar(a)gmail.com

    VastaaPoista
  11. Praha on iki-ihana, itsekin viime vuonna käväisin <3 Ihanaa uutta vuotta Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Praha❤ hyvää uutta vuotta Taru ja onnea arvontaan!

      Poista
  12. Tosi kaunista :) Josefov kiinnostaisi tuolla alueella minua kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua harmitti etten ehtinyt tuonne Prahan juutalaisten kortteliin. Myös siellä oleva hautausmaa kiinnostaa minua. Ensi kerralla sitten 😊

      Poista
  13. En ole käynyt, mutta näiden kuvien myötä iski matkakuume :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Praha ei ole itselleni ennestään tuttu, mutta kiitos mielenkiinnon herättäneestä jutusta :)! inkkarih@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Praha on ihana kaupunki, olen käynyt kolme kertaa ja aina mieleni tekee uudestaan.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Praha on matkustuslistalla, mutta vielä emme ole sinne asti päässeet!:)
    janette.mertanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Ei ole tullut vielä käytyä :) ida.kojo@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Prahassa ei ole tullut käytyä, mutta matkamessuille olisi tarkoitus mennä hakemaan inspiraatiota häämatkan suunnitteluun! :) minna.vanne@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Olispa kiva mennä messuille!
    jokinen.sara@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Prahaa olen nyt ihaillut bloggajien postauksista. Aivan ihastuttava kaupunki, kauniita vanhoja rakennuksia. Tuonne olisi kiva kyllä päästä.
    Ihanaa loppiaista Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Praha on aina kiehtonut minua! Onneksi pääsin edes kahden päivän työreissulle.
      Ihanaa loppiaista Outi 😊

      Poista
    2. Ihana, ihana Praha ! Tulee kova matkakuume,sinun hienosta kertomuksestasi.Olen ollut siellä kaksi vuotta sitten ja sydämeen jäi.terv. Maikku@lailanet.fi

      Poista
  21. Arvonnassa mukana. Prahassa en ole vielä päässyt käymään, mutta listalla on ;) b.ansku@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Oih, Praha <3 Mun yksi suosikki kaupungeista, tuolla on tullut pyörittyä kahtena talvena ja vielä täytyy päästä kokemaan myös kesä-Praha :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että Praha onkin sinulle jo tuttu kaupunki. Talvinen Praha on varmasti aika erilainen kuin kesäinen. Sekin olisi kiva joskus kokea. Aurinkoista sunnuntaita!

      Poista
  23. Prahassa olisi kiva joskus päästä käymään :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Praha on pitkään ollut todo -listalla :)
    Mukana arvonnassa.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Oi, Praha on ihana paikka! Olen siellä kerran käynyt, ja varmasti menen vielä joskus uudeleen! Kauniita reissukuvia!

    Ja hyppäänpä samalla mukaan matkamessujen lippujen arvontaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Praha lumoaa helposti. Onnea arvontaan!

      Poista
  26. Praha on oivallinen matkakohde kohde kevään reissuja suunnitellessa.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  27. Praha houkuttelisi, kuten moni muukin paikka :) Olen matkustellut niin vähän, että paljon olisi kohteita missä olisi aivan pakko käydä.
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Praha on upea kaupunkikohde. Itse olen siellä yhden pitkän viikonlopun viettänyt.
    Ihanat kesäiset kuvat. Nostatti kyllä matkakuumetta ja hinkua päästä matkamessuille :)
    Terv. Elisa
    elisa.seppanen@pp1.inet.fi

    VastaaPoista
  29. Prahaa ovat monet kaverit kehuneet, mutta itse en ole vielä sinne kerennyt! Matkakuume olisi kyllä kova :)
    annukka.heikkinen36(at)gmail.com

    VastaaPoista
  30. En ole käynyt Prahassa enkä matkamessuilla. Prahaa voisikin harkita keväisen synttärireissuni kohteeksi, kun ei kohde ole hinnallakaan pilattu. Ja messutkin olisi ihana viimein päästä kokemaan :)
    huttuuvain ät gmail piste com

    VastaaPoista
  31. Mukana. Prahassa en ole käynyt. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Petri
    Prahassa olen käynyt kerran joulun aikaan ja sinne vielä uudestaan haluan.

    peholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  33. Mukana! Tahtoisin matkustaa Bulgariaan.

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Praha on kyllä mielenkiintoinen matkakohde, kuullut paljon hyvää ja itsellä listalla että joskus vielä sinne!

    Mukana arvonnassa. :)
    Heiska_93@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Arvontaan mukaan!
    marianposti ät wippies.com

    VastaaPoista
  36. Hienoja kuvia! Mukana arvonnassa. talvihavaiji@gmail.com

    VastaaPoista

Template designed by Rainy Day