marraskuuta 30, 2017

Ravintola Skøgul tarjoaa raikkaita skandinaavisia herkkuja Jätkäsaaressa


Aiemmin syksyllä sain mukavan kutsun tulla tutustumaan Ravintola Skøguliin Jätkäsaaressa illanvieton merkeissä. Pakko myöntää, että minun tietämykseni uuden Jätkäsaaren asuma-alueen osalta rajoittuu melkeinpä hotelli Clarioniin, Verkkokauppaan ja laivaterminaaliin. Totta kai muistan vielä elävästi Madonnan huikean konsertin 2009 kun Jätkäsaari oli vielä pelkkää satama-aluetta.

Mutta satamakonttien jälkeen kaikki on muuttunut ja taloja on noussut vieri viereen meren rannalle. Katselin ympärilleni kuin Liisa Ihmemaassa lähestyessäni Skøgulia Victoria-korttelissa. Aika mielenkiintoisia rakennuksia, uudenlaista arkkitehtuuria ja osa vielä rakennusvaiheessakin. Kvarteret Victoria on Jätkäsaaren kulttuurin ja taiteen keskusta, jonka keskiössä on Viirus-teatteri.


Saimme kuulla, että erikoinen ravintolan nimi Skøgul tulee Skandinaavisesta mytologiasta, jossa se on yhden Valhallan Valkyrian nimi. Skogulin tehtävä on ollut täyttää jumalten juomasarvia. Skøgul liittyy myös omistajiin, Teknologföreningeniin (TF), jonka osakuntatalo Urdsgjallar puolestaan on saanut nimensä jumalien juomasarvien mukaan. Jänniä nimiä! Pitäisi joskus perehtyä oikein ajan kanssa tuohon mytologiaa tarkemmin...

Spiked ice tea oli aperitiivina terästetty vodkalla. Jäätee itsessään on inkiväärin, lakritsijuuren, appelsiininkuoren, piparmintun ja mustapippurin maustamaa yrttiteetä.

Dark & Stormy on perinteinen Moscow Mule'n sukulainen. Tumma rommi (dark) kaadetaan kerroksittain inkiväärioluen päälle (stormy)

Teknologföreningen sai 2012 mahdollisuuden rakentaa opiskelija-asuntoja Jätkäsaareen ja samalla syntyi myös idea omasta ravintolasta. Ravintola Skøgul toimii aamusta iltaan ja myös catering-palvelua on mahdollista tilata. Ravintolan sisustus on hyvin pelkistelyn skandinaavinen. Mustaa, kuultomaalattua vaaleaa puuta, harmaita tehosteseiniä, kodikkaita riippuvalaisimia, harkitut
aterimet sekä astiat ja vähän viherkasvejakin. Less if more - toimii tässä valoisassa katutason tilassa loistavasti. Rauhallinen ja kutsuva miljöö! Sisustus on designer Mya Rydmanin käsialaa. Itse talon arkkitehtuurista vastaa Arkkitehtitoimisto Stefan Ahlman,

Skøgul GT sisältää espanjalaista Siderit London Dry Giniä, rosmariinia, mustikoita, mustikkalikööriä ja Indian tonicia.

French 75 on ranskalainen aperitiivi klassikko, joka sisältää giniä, sitruunanmehua 
sekä kuohuviiniä.


Ravintola Skøgulin nettisivuilla on hauska kiteytys ravintolan liikeideasta.
"Olemme avanneet ja valmiita valloittamaan maailman! Tai ainakin vatsasi!" 

Itse jumaloin hyvin laitettua ruokaa ja pidän itsekin kokkailusta. Kun minun illallispöytääni istuu ystäviä viettämään iltaa ja nauttimaan ruokaa toivon aina salaa mielessäni, että valloittaisin juuri heidän vatsansa. Että pystyisin luomaan sellaisen aterian, josta kaikki pitävät ja he voivat kotiin lähtiessään olla sekä kylläisiä ja onnellisia. 


Niklas Kamila toimii Skøgulin kokkina, ravintolapäällikkönä ja toimitusjohtajana. Mukana illanvietossamme oli myös TF:n hallituksen jäsen Sebastian Sigfrids. Niklas ja Sebastian toivottivat meidän bloggaaja ryhmän tervetulleiksi Skøgulin herkutteluiltaan ja nautimme aperitiivit. Itse päädyin Spiked ice tea vaihtoehtoon. Olen nimittäin jostain kumman syystä tullut allergiseksi ginille. Saan siitä aina hirveän aivastuskohtauksen ja nuhan.

Tulisimme syömään lähes koko ravintola Skøgulin ruokalistan läpi maistelumenuna eli annokset olisivat pieniä. Onneksi minulla oli ylläni väljä vaaleanpunainen tunika niin ei tekisi tiukkaa herkutella :)

Niklas korosti, että Skøgulin listalta löytyy aina ruokaa joka sopii kasvissyöjälle, vegaaneille, gluteenittomalle ja maidottomille. Ruokaa voidaan myös aina soveltaa siten, että kaikille löytyy hyvää ruokaa. Skøgulissa on kunnia-asia käyttää tuoreita raaka-aineita ja sesonkituotteita.


Alkuun nautimme Skøgul-platterin - tomaattitartaria, pikkelöityjä sieniä ja graavattua porkkanaa sekä kroppkakku ja puolukoita. Makuhermoja kutkuttelevia komboja, jotka hyvin virittelivät makuaistia.


Maa-artisokkakeitto ravunpyrstöillä yllätti minut täysin. Kun keitto tuotiin pöytään kuvittelin lusikoivani kermaista keittoa mutta keiton upea täyteläisyys olikin saatu aikaa paahdetulla sipulilla!!!


Kana-tofusalaatti sisälsi paahdettua punajuurta, paahdettua kurpitsaa, kirsikkatomaatteja ja karpalovinegretteä. En ole kovin suuri tofun ystävä mutta tässä salaatissa tofu ei jostain kumman syystä maistunut ollenkaan "kumimaiselle". Paahdettua punajuurta olen itsekin tehnyt mutta kurpitsa kiva makuyllätys.


Sienirisotto sai minut ihan sekaisin! Suurena risoton ystävänä panin merkille, että tällä koostumuksella ja maulla oltiin melkein Italian taivaan alla nauttimassa herkkua. Mi piace!


Illan valkoviinit: 
Spanier Gillot, Kalkglimmer, Riesling
Vitis de Azul y Garanza, Viura, Garnacha Blanca
Illan punaviinit:
Domaine la Louvière, La Fontaine des Loups, Grenache Noir
San Cassiano, Valpolicella


Karitsan paahtopaistia, porkkanasosetta, papupaistoa ja karpalokastiketta. Suussa sulavaa lihaa ja tuo keltainen porkkanasose oli niin hyvää, että olisin halunnut taas nuolla lautasen.


Totta kai Skogul tarjoaa myös Skøgul-burgerin ja friteeratuilla juureksilla. Annos sisältää 150g naudan jauhelihapihvin tai vaihtoehtona papupihvin. pikkelöityä sipulia, salaattia, kirsikkatomaatteja ja totta kai coleshaw on mukana.


Päivän kalana oli lohta, kukkakaalisosetta, paahdettuja porkkanoita, lehtikaalichipsejä ja ruskistettua voita. Lehtikaalichipsit olivat jännän makuisia ja rouskuivat kivasti. Kala äärimmäisen tuoretta!


Hyvän ateriakokonaisuuden kruunaa aina herkullinen jälkiruoka. Ja kuten olen tuhat kertaa täällä blogissakin kirjoittanu meillä naisilla on oma "jälkiruokavatsa". Skøgulissa herkuteltiin kermaviilipannukakulla, uunipäärynän ja vaniljakastikkeen kera.

Skøgulin alkupalojen hinnat 5 - 11€, pääruoat 14 - 23€, jälkiruoat 4 - 8€. Palvelu mutkattoman ystävällistä ja ripeää. Menu oli monipuolinen ja sieltä löytyi kivoja yllätyksiä. Skandinaavisuus ja puhtaat maut olivat mukana ja totta kai kauden sesonki vihannekset sekä marjat. Myös Skøgulin palvelualttius tehdä annokset sopiviksi myös kasvisyöjille, vegaaneille, gluteenittomille ja maidottomille on suuri plussa! Erittäin onnistunut ilta ja vatsa pinkeänä lähdin tyytyväisenä kotiin.

Mukana bloggaajaillassa kanssani olivat:

Kiitos ravintola Skøgul upeasta ja maistuvasta illasta.
Te todella valloititte vatsani!   







marraskuuta 29, 2017

Barbie - The Icon -näyttely avaa Kansallismuseon kevään

Barbie Millicent Roberts, maailman ensimmäinen Barbie 1959

Jos minä olisin vielä pieni tyttö odottaisin nyt jo malttamattomasti joulua. Toivoisin koko jouluaaton kellon tikittävän vähän nopeammin jotta joulupukki jo saapuisi ja jakaisi lahjat. Jännittäisin vähän sitä löytyykö mistään lahjapaketistani juuri sitä Barbie-nukkea, jonka olin kirjoittanut joulupukin kirjeeseen. Koska vuosia on vierinyt ja minusta on kasvanut jo "iso tyttö" en enää toivo Barbie-nukkeja joululahjaksi. Edelleenkin lapsi sisälläni toki odottaa jouluaattoa ja lahjojen jakamista. Lisäksi minä odotan jo innoissani kevättä ja sitä, että olisi jo 27.huhtikuuta 2018 ja pääsisin tutustumaan Kansallismuseon Barbie - The Icon -näyttelyyn

Barbie ja Ken, 1961

Barbie - The Icon -näyttely tuo Kansallismuseoon 450 erilaista Barbie nukkea. Ikoninen Barbie-nukke on ollut olemassa jo yli 57 vuotta. Näyttelyssä esitellään Barbien historia 50-luvun lopusta tähän päivään saakka. Näyttelyn on tuottanut Barbie nuken valmistaja yhdysvaltalainen lelujätti Mattel. Suomea ja Kansallismuseota ennen näyttelyä on nähty vain Roomassa, Milanossa ja Madridissa. Suomi on saanut kunnian olla neljäntenä näyttelypaikkana - hyvä me! 

Barbien iltaeleganssia, 1959

"Näyttely on elämys historian, mielikuvitusmaailman sekä muodin ja pop-kulttuurin ystäville. Luvassa on pinkkiä leikin riemua sekä täyttä asiaa Barbie-ilmiöstä." 
Kansallismuseon näyttelypäällikkö Minerva Keltainen

Barbie, 1964

Näyttelyn luvataan olevan myös mielenkiintoinen sekoitus asiasisältöä ja viihdettä. Toisaalta näyttely tarjoaa meille Barbie-nukeilla leikkineille huikean nostagiamatkan lapsuusvuosiin. Voimme kokea tunnistamisen riemua nähdessämme näyttelyssä itsellemme tutun Barbie-nuken vuosien takaan. Toisaalta näyttely esittelee Barbie-nuken historiaa sekä naisen aseman ja kauneusihanteiden muutosta. Jo tähän postaukseeni valitsemani lehdistökuvat kertovat miten naisihanne on muuttunut vuosien mittaan.  
Malibu-Barbie, 1971

Barbie - The Icon -näyttelystä tulee löytymään myös eri kokoisia ja eri värisiä Barbie-nukkeja. Barbie-nuken ammattejakin näyttely esittelee yli 180 pelinkehittäjästä astronauttiin. Astronautti Barbie esiteltiin muuten jo vuonna 1965. Ensimmäinen venäläinen nainenkin Valentina Treskova oli ehtinyt käydä avaruudessa 1963. Barbie-nukke on ollut hyvin ajanhermolla ja naisten asialla. 

Astronautti-Barbie, 1965


Muodin ystäville näyttely tulee olemaan ehdoton "must to see" juttu! Barbie-nukke on ollut mieletön ikoni, joka on inspiroinut niin muotisuunnittelijoita kuin taitelijoitakin. Muistan itse omasta lapsuudestani kuinka ompelin Barbeilleni vaatteita. Kansallismuseon näyttelyssä Barbien yllä tullaan näkemään Oscar de la Rentan ja Karl Lagerfeltin suunnittelemia asuja.  

Barbie, 1980

Barbie -näyttelyn harvinaisuuksia ovat silkstone-nuket, joiden asukokonaisuudet ovat suoraan catwalkilta. Myös eri maiden kansallipukuihin puettuja Barbeja tullaan näkemään. 

Mattel on juhlistanut Barbie-nukeissa myös maailmanluokan tähtiä ja isoja diivoja. Mm. Elisabeth Taylorin Kleopatra elokuvahahmolla, Marilyn Monroella, Cherillä ja Shakiralla on omat Barbie-nuket. Joukossa on myös historiallisia nukkeja kuten Ranskan kuningatar Maria Antoinette. Ja totta kai Barbien perheenjäsenet ovat myös näyttelyssä mukana. Eihän nyt Barbien "ikipoikaystävä" Keniä ja Skipper sisko voi jättää näkemättä.
Barbie, 2004

Kansallismuseon näyttely on avoinna 27.4. - 26.8.2018. Pääsymaksut:  aikuiset 15€ / alennuslippu 11€/ Museokortilla ja Helsinki cardilla 3€ / alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.
Näyttelyn kuratoi Massimiliano Capella ja tuottaa 24 Ore Cultura yhteistyössä Mattelin ja Kansallismuseon kanssa. 

Voin kunpa olisi jo huhtikuu ja ensi kevät! Täytyypä heti tuossa alkuvuodesta etsiä omat Barbie-nuket (juu olen säästänyt ne) esille kellarista ja vähän fiilistellä tulevaa näyttelyä! On teillä lukijoillani jotain muistoja ja tarinoita omista Barbie-nukeistanne? Oliko joku tietty Barbie suosikkinne? Omistiko joku mahdollisesti myös Ken-nuken, jota itse en koskaan saanut? Ovatko Barbie-nukkenne vielä jossain kellarien tai vinttikomeroiden kätköissä vai laitettu kierrätykseen? Barbie 

Barbien muutos 1959-2017

Barbie uranaisena 


marraskuuta 28, 2017

"Mitä teit viime viikon aikana" lukijahaaste


Sain Marjon matkassa blogia seuraavalta lukijaltani kivan emailin, jossa esitettiin toive tehdä postaus "Mitä teit viime viikon aikana". Kiva idea ja päätin tarttua tähän oitis! Tässä lyhyt kooste siitä mitä 20.-26.11. välisenä aikana tapahtui. Päätin nostaa jokaiselta päivältä yhden max kaksi highlightiä. Totta kai kävin töissä viitenä arkipäivänä sekä kuutena päivänä vierailemassa isäni luona kuntoutussairaalassa. Harmittaa kun yhtenä päivänä en ehtinyt aikataulujen takia isän luokse ollenkaan. Lenkitin Minnietä päivittäin, kävin kaupassa, vein roskia, maksoin laskuja jne. Joten totta kai jokaiseen päivääni kuului niitä normaaleita arkisia askareitakin. Ai, niin astianpesukoneeni ei ole reiluun viikkoon ottanut vettä kitusiinsa joten olen saanut myös tiskata...

Maanantai 20.11. 

Pääsin vierailemaan uuteen uljaaseen ja remontista kuorituneeseen Eduskuntataloon. Edellisenä viikonloppun talossa oli ollut avoimet ovet -tapahtuma. Kuulin vahtimestareilta turvatarkastuksessa, että talossa oli käynyt 3600 ihmistä! Jonot olivat ulottuneet pitkälle Arkadiankadulle. Maanantaina Edustuskuntatalossa oli hiljaista koska oli "maakuntapäivä". Sain kiertää tätä huikeaa arkkitehti J.S.Siren suunnittelemaan taloa kahden tunnin ajan. Tästä on tulossa ihan oma postaus kun kuvat on ehditty käydä läpi! Pakko myöntää, että vaikuttava ja upea paikka. 



Tiistai 21.11.

Tiistaina oli Ivana Helsingin tiloissa Uudenmaankadulla Joulukranssi Workshop 17-20 välillä. Glögiä, pipareita ja SweetMe lifestyle-kukkakaupan tytöt opastamassa joulukranssien teossa. Pienen alkuhaparoinnin jälkeen kuusenhavut alkoivat asettumaan kranssiin. Kuumaliimalla sitten muutamia pähkinöitä, kanelitankoja, hopealla maalattuja kuivakukkia ja iso rusetti kiinni. Minulla on nyt ihana uusi, metsäntuoksuinen joulukranssi. ♥



Keskiviikko 22.11.

Taidesukellusta Creatimagian Ateljeessa Töölössa. Yhteisötaidetta yhdessä 1000 muun suomalaisen kanssa lahjaksi satavuotialle Suomelle. Taidesukelluksesta löytyykin jo oma postaus tästä. Kampissa 2.12. on mahdollista 100 ensimmäisen kiinnostuneen osallistua veloituksetta taidesukellukseen. 


Torstai 23.11.

Pikkujoulut on vain kerran vuodessa tai ainakin firman pikkujoulut! Aloitimme herkuttelemalla Rostersissa, joka ei kyllä petä koskaan eikä tälläkään kertaa! Varsinainen makujen ilotulitus ja pidän ravintolan tyylikkäästä ilmeestä paljon. Ilta huipentui Hartwall Arenalle Royal Christmas Gala -konserttiin, jossa mukana oli Sarah Brightman. Huikeaa laulua ja näyttävä gala! Gregoriaaninen mieskuoro lauloi myös komeasti ja kristallikruunut lavalla liikkuivat vinhasti musiikin tahdissa.


Perjantai 24.11.

Ensiapukoulutusta koko päivä. Tuiki tärkeiden tietojen kertaamista. 30 painallusta plus kaksi puhallusta. Defibrillaattorin käyttöä. Haavojen sitomista ja sairauskohtausten tunnusmerkkien kertaamista.  Ja 112 -appsin lataaminen puhelimeen - suosittelen kaikille! Koskaan ei voi tietää milloin näitä taitoja tarvitaan ja toimimalla oikein voimme pelastaa jonkun hengen.

Kuva SPR Ensiapu

Lauantai 25.11.

Pikapyrähdys Fidassa tekemässä löytöjä teemalla "toisen romu voi olla minun aarteeni". En tiedä miksi mutta olen tässä viimeisen vuoden aikana kantanut kotiin venäläisiä esineitä tai itse asiassa tavaraa, jonka pohjassa on joskus lukenut Made in USSR eli valmistettu Neuvostoliitossa. Erityisesti minua kiinnostavat nämä värikkäättä puiset, lakatut astiat. Löysin myös sorvattuun puunukke kokoelmaani kaksi nukkea lisää. En ole aivan 100% varma ovatko nuket Neuvostoliitosta... Valitettavasti yhdessäkään löydössäni ei ole enää pohjassa tuota legendaarista "Made in USSR" tarraa. Se nimittäin lisäisi vielä "idän entistä eksotiikkaa".


Näitä tuotteita ovat suomalaiset aikoinaan tuoneet itärajan taakse suuntautuneilta reissuiltaan Leningradiin (nykyään Pietari), Viipuriin ja Moskovaan. Tuotteita myyntiin berjozka -kaupoissa, jotka oli suunnattu vain turisteilla tai niille, joilla oli oikeus pitää ulkomaan valuuttaa hallussaan. Berjozkat loppuivat samaan aikaan kuin Neuvostoliittokin hajosi. Tämä oli sitä aika kun suomalaiset vaihtoivat sukkahousuja ja farkkuja rupliin tai votkaa itärajan takana. 


Mustista ja Mirristä hankittiin Minnielle vihdoin oma valopanta pimeisiin talvi-iltoihin. Tässä kuvassa pantaa ei ole vielä leikattu russelipusselille sopivaan kokoon. Panta on silikonia ja sen mukana tuli USB-kaapeli joten mitään pattereita ei tarvita. Kätevää ja näkyvää!


Sunnuntai 26.11.

Lähdin Tanjan matkassa maailmalla -bloggaaja Tanjan kanssa Vantaan Ikeaan shoppailemaan. Pitäydyin aika hyvin etukäteen laaditussa suunnitelmassa ja ostin kaiken mitä olin suunnitellutkin. Vain servietit olivat heräteostos. Ei minusta paha :) Nyt sitten vaan jännitetään miten ostamani huonekuusen käy. Edellisen onnistuin toissa vuonna kuihduttamaan jo maaliskuussa joulun jälkeen.


Tällainen viikko sitten tällä kertaa ja nyt jo marraskuun viimeiset päivät menossa. 
Hei, kohta alkaa joulukuu ja virallisesti myös joulupostaukset blogissa. 

Jos joku haluaa napata tästä itselleen 
"Mitä teit viime viikon aikana" -haasteen olen enemmän kuin iloinen.

Kiitos kuuluu lukijalleni, jolta tämä vinkki tuli ♥



marraskuuta 26, 2017

Kuplivaa helposti SodaStream Spiritillä

Yhteistyö SodaStream

Olen kivennäisveden suurkuluttaja! Turha sitä on kieltää, että raahaan kaupasta "vichyä" 1,5 litran pulloissa kotiin aina kaksi kappaletta kerrallaan. Sana "vichy" on jäänyt minun mieleeni lapsuudesta enkä tarkoita sillä todellakaan mitään tiettyä tuotemerkkiä. Vichy vain on yhtä kuin kivennäisvesi/mineraalivesi minulle :) Kun sitten laskee kauppakassini painoon mukaan muut juomat (maidon, tuoremehut) sekä ruokatarvikkeet on siinä kyllä kantamista. Toinen projekti on sitten tyhjien muovipullojen palauttaminen takaisin kauppaan. Onneksi ne eivät sentään paina juuri mitään mutta omalla tuurillani palautusautomaatilla on ihan hirveä jono tai se sanoo itsensä irti juuri kun minun vuoroni on työntää pulloja sen ahnaaseen kitaan. 


Olen enemmän kuin mielissäni siitä, että sain pr-näytteenä uuden SodaStream Spirit -laitteen testiin. Jos ihan totta puhutaan olen vinkunut hiilihapotuslaitetta jo lapsuudenkodissani. Vanhempani eivät ollenkaan lämmenneet yhdelle lisälaitteelle keittiötasolla. Toisekseen minun lapsuudessani limpsaakaan ei juotu kyllä siinä määrin kuin nykyään. Saimme Jaffa-pullon aina saunailtana lauantaina ja siihen oli tyydyttävä. Mutta jo lapsena pidin "vichyn" mausta.


SodaStream laitteen keksi englantilainen Guy Gilby jo 1903 ja makutiivisteetkin tulivat käyttöön jo vuonna 1920. Siis todellakaan mistään uudesta keksinnöstä ei ole kyse. Laitteet ovat kehittyneet vuosien kuluessa ja niiden muotokieli on muuttunut. Arvostettu Red Dot -designpalkinto myönnettiin 2017 SodaStream Source hiilihapotuslaitteelle, jonka on suunnittelut Tamooz C.S. SodaStream on saanut Red Dotin myös 2013, jolloin sveitsiläinen Yves Béhar toimi muotoilijana. Béhar on tehnyt yhteistyötä mm. Swarowskin, Pradan, Kodakin ja Herman Millerin kanssa.


Testiin saatu laite SodaStream Spirit on todella kompakti ja se mahtuu hyvin keittiötasolle. Laite on hyvin kapea eikä se vie turhan paljoa tilaa keittiössä. Arvostan myös tuotteen hieman "sukkulamaista" ulkomuotoa, joka on helppo pitää puhtaana. Valittavana on kaksi värivaihtoa. Itse päädyin valkoiseen koska keittiössäni ei ole mitään mustaa.

Paketissa tulee mukana itse hiilihapotuslaite, hiilihappopullo ja muovinen veden hapotuspullo korkilla varustettuna. Irrota hiilihappopullon sinetti ja aseta se itse hiilihapotuslaitteeseen. Kaada kylmää hanavettä pulloon mittaviivaan 875ml saakka ja aseta pullo paikoilleen laitteeseen. Paina muutamia kertoja hiilihappoa juomaan ja se on valmista. Todella yksinkertaista ja näppärää! Valmis juoma jääkaappiin ja voit nauttia sitä myös myöhemmin. Voit itse myös säädellä kuinka hiilihapotettua juomaa haluat valmistaa.


Olen ehkä vähän tylsä jos myönnän, että minusta hiilihapotettu vesi melkein on parhaimmillaan siten, että maustan sen vain tilkkasella sitruunanmehua, sitruunaviipaleella ja mintunlehdillä. Valmiita SodaStream makuja on yli 40 erilaista. Makutiivisteet eivät sisällä keinotekoisia makeutusaineita, värinaineita tai makuja. 


Olen maustanut itse myös SodaStreamilla hiilihapotettua vettä eksoottisilla hedelmillä kuten pitajailla, granaattiomenalla, passionilla ja karambolalla. Totta kai ihan tavalliset kotoisat vadelmat ja pensasmustikat antavat kivasti makua ja väriä myös juomalle. Sitruunamelissa ja minttu sopivat hyvin juomiin. Kurkkuakin olen kokeillut ja seuraavaksi ajattelin tehdä makuveden, jossa yhdistyvät sitruuna ja inkivääri. Vettä on ihanan luovaa maustaa ja kokeilla erilaisia yhdistelmiä! Ties mitä yhdistelmiä sitä keksinkään...


Laitteen mukana tuleva hiilihappopullo riittää n.60 litran hiilihapotetun vesimäärän valmistamiseen. Kun hiilihappopullo tyhjenee voin palauttaa tyhjän pullon kauppaan ja lunastaa itselleni uuden täyden 9-10€ hintaan. Joten kannan siis silloin tällöin kotiin yhden hiilihappopullon. Ei kuulosta kovin raskaalta. Hiilihappopulloja myyvät ainakin suurimmat päivittäistavaraliikkeet ympäri Suomea. Kotona itse hanavedestä hapotetulle kivennäisvedelle tulee litrahinnaksi n. 0,17€/l. Ei paha hinta ollenkaan ja säästyn siltä ikävältä täysien ja tyhjien pullojen kuljettamiselta.


Muovi ja varsinkin juuri muovipullot ovat melkoinen ongelma maailmassa tai oikeastaan niiden hävittäminen käytön jälkeen. Paljon muovijätettä päätyy maailman isoihin valtameriin ja sitä kautta myös planktonin mukana kaloihin ja ravintoketjussa aina seuraaville portaille. Omilla valinnoillaan voi myös vaikuttaa ja vähentää syntyvän muovijätteen määrää. Me Suomessa kierrätämme muovipullot kauppoihin esimerkillisesti mutta kaikkialla näin ei tapahdu.

We don't ship the water
We don't ship cans. 
We just ship the bubbles.

Jatkan omia maku kokeiluita SodaStream Sprit -laitteella, joka muuten toimii ilman sähköä. Ehdoton plussa ettei keittiössä luikertele enää yhtään lisäsähköjohtoa. Poreilevaa viikkoa kaikille ♥


SodaSream Sprit -laite saatu testiin pr-näytteenä

marraskuuta 25, 2017

Sydänsyli - yhteisötaideteos satavuotiaalle Suomelle


"Taideteos ja aineisto ovat jo mukana, Sinussa itsessäsi. 
On vain suljettava silmät hetkeksi ja uskallettava sukeltaa."

Sain mielenkiintoisen kutsun "Tervetuloa Ateljee Creatimagiaan, Mannerheimintie 43 B Taidesukeltamaan kanssamme." Hieman salaperäinen ja mystinenkin kutsu lupasi kolmen tunnin tutustumisen taidesukeltamiseen pienen suolaisen ja makean kera. Ja totta kai tarjolla olisi myös sylin täydeltä yllätyksellisyyttä. Minunlaiseni ikuinen elämyksiä ja kokemuksia etsivä sielu ei voinut edes ajatella jättävänsä tällaista tilaisuutta käyttämättä. Tulossa olisi aivan varmasti hyvin erilainen ja elämyksellinen ilta, mietin loikkiessani vesilammikoiden yli marraskuun sateen piiskatessa Töölön katuja vimmatusti. Olin ohjeiden mukaan pukeutunut siten etteivät mahdolliset pienet maalitahrat haittaisi vaatteissani.


Ateljee sijaitsi katutason alapuolella ja jo sisäänkäynti rappusia pitkin alakertaan oli todellinen elämys. Tässä työtilassa ei todellakaan oltu säästelty värejä eikä ilottelua maaleilla. Dramaattisen punaista yhdistettynä yönmustaan ja upeasti maalattu ruudullinen lattiakin. Katsottavaa oli joka puolella. Paljon niin herkullisia yksityiskohtia. Patsaita, värikkäitä isoja maalauksia, merkityksellisiä asetelmia. vanhoja matkalaukkuja pinottuna hyllylle, valaisimia, taidekirjoja, musiikkia, valoja, varjoja,..magiaa ja mystikkaakin oli mukana. 




Tätä iltaa emännöisi meille hovimestarin asuun pukeutunut kuvataiteilija, modisti, Creatimagian perustaja ja Taidesukellus konseptin kehittäjä Paula Julia Rusokallio. Tämä huikea ateljeetila oli siis kokonaan Paulan omaa käsialaa. Pilke silmäkulmassa Paula kertoi kuinka ennen niin harmaan ankea tila oli muuttunut Taiteen taikatemppujen tehtaaksi. Jo pelkästään ateljeetilan näkeminen oli huikea kokemus koska tässä vaiheessa en oikein vielä kovin tarkasti ollut perillä mitä ilta toisi tullessaan. Lähdin mukaan hyvin avoimin mielin :)



 "Creatimagia on taiteen taikatemppujen tehdas, joka on toiminut vuodesta 2011. Taidetyöpajoissa keskitytään taiteen luomiseen, kokemiseen, kehittämiseen ja kokemusperäiseen havainnointiin uudenlaisesta näkökulmasta. Lähtökohtana on yksilön henkilökohtainen elämys taiteen innovatiivisia ja äärettömiä kuvaelementtejä käyttäen. Sydämenasiana on taiteen myytin purkaminen sekä luoda matalakynnyksen taidelähtöiseen toimintaan innovatiivisia toimintatyökaluja." 

 "Sinussa on salaisuus. Sinussa on kyky. Sinussa on erityinen juoni. Katso se."

Paula halusi kuluvan illan aikana rohkaista meitä saavuttamaan unelmiamme, havainnoimaan yksilöllisiä vielä piilossa olevia lahjojamme ja resursseja sekä kokemaan uutta itsestämme. Me emme tulisi kokemaan "valkoisen paperin" -kammoa illan aikana koska lähestymistapa luovuuteen olisi lempeä. Kuulosti todella mielenkiintoiselle, joten oli aika kohottaa malja tälle erilaiselle taideillalle!


Taidesukellus työpajoja on järjestetty yksilöille, yrityksille ja yhteisöille. Nuorin osallistuja on ollut 4-vuotias ja vanhin 94-vuotias sotaveteraani. Taidesukellus sopii siis meille kaikille. Kuluvan illan aikana ei tarvitsisi pelätä sitä ettei onnistuisi tai tekisi jotain väärin. Kaikki oli sallittua tässä luovuuden etsimisessä. Me tulisimme myös kirjoittamaan runon kuluvan työpajan aikana. Ja minä voin vakuuttaa, että Paulan "opeilla" myös sanojen kirjoittaminen valkoiselle arkille oli helppoa. Tai pitäisikö todeta sen olevan maagista....

"Taidesukellus on uudenlainen konsepti (metodi ja työpaja) taiteen tekemisestä ja sen intuitiivisesta kokemisesta. Työpajoissa sukelletaan kuvataiteen käänteisten sovellusmenetelmien avulla itseen ja haetaan "näkymätöntä näkyväksi". Käänteinen menetelmä tarkoittaa etteivät mittasuhteet, värioppi ja perspektiivi ole pääasia vaan luovuuden synnyttämä matka, prosessinomainen "hetken kaappaus". Juonelliset yllättävät, tekniset ja visuaaliset käänteet, ilmiöt ja uudet työkalut tukevat yksilön taidesukellusta niin, että jokainen pystyy luontaisesti tuottamaan taidetta itsestään ja uskomaan omaan luovuuteensa." 


Me pääsisimme tänä iltana jokainen osallistumaan yhteisötaideteokseen Sydämensyli, joka on osa Suomen satavuotiasta juhlavuotta. Yhteisötaideteos koostuu 1000 erillisestä Omakuvasta, jonka jokainen hankkeeseen osallistunut on itse tehnyt. Tällaisen omankuvan mekin tulisimme siis tekemään tässä Taidesukelluksessa Creatimagian Ateljeessa. Ja sen kirjoitetun runon kera.

Hanke on vielä käynnissä ja nyt ei enää kovin montaa työtä puutu tuosta tavoitteesta. Kampin jouluavauksen yhteydessä 3.12. on mahdollista päästä vielä osallistumaan tähän huikeaan projektiin. 100 ensimmäistä saa taidesukeltaa Kampin joulussa veloituksetta. Valmiin taideteoksen koko tulee olemaan 100m². Taideteoksen sijoituspaikkakaan ei ole vielä varmistunut mutta toivotaan, että se tulee olemaan sellainen paikka, jossa monilla meistä on mahdollisuus nähdä teos.


Oli aika vetää ylleen esiliina suojaamaan vaatteita maalinroiskeilta ja aloittaa rohkeasti taidesukellus Paula Rusokallion ohjaamana. Taidesukeltaminen oli todella hauskaa. Siinä ei voinut tehdä virheitä koska mitään oikeaa tai väärää siinä ei ole. Ajantaju katosi kokonaan kun työtä tehtiin annettujen ohjeiden mukaan yhdessä keskittyen. Tuntui, että tuo kolmetuntinen olisi mennyt ihan siivillä. Vaikka sormeni olivat liimassa ja maalissa ei sekään haitannut ihanassa luovuuden flow-tilassa.



Kuva: Paula Rusokallio


Creatimagian filosofiassa on neljä peruselementtiä: create, eat, image ja magia. Luovuuden puuskassa täytyy myös välillä nauttia jotain hyvää synnyttääkseen uutta. Näillä herkkutarjoiluille voi todeta vain omnomnom... ja jatkaa popsimista! Kyllä oli niin paljon erilaista hyvää, että melkein vaikeutta valita mitä halusi ottaa. 


Kaikki yhteisötaiteeseen osallistuneet kokoontuvat vielä kerran yhteen Suvilahden Kattilahalliin joulukuussa kun koko taideteos paljastetaan siellä. Odotan jo jännittyneenä tuota hetkeä. Omaa työtäni en noin suuresta taulusta tule kyllä siellä erottamaan. Sydänsyli työ tullaan digitalisoimaan ja myöhemmin pääsen sitten tutkimaan sitä verkosta ja löytämään myös omat kasvoni! Jännää...

Sydänsyli-teosta ovat tehneet yhdessä ihmiset eri yhteiskuntaryhmistä. Iällä, värillä, koolla, sukupuolella, taustalla, statuksella tai habituksella ei ole ollut mitään merkitystä. Tämä on hyvä lahja satavuotiaalle isänmaallemme Suomelle ♥♥♥

Ateljee Creatimagia tarjosi Taidesukelluksen.

Jukka Kurttila, Finlayson
”Taidesukellus saa kyynisenkin luovan mielen riisuuntumaan aseistaan. Antamalla itselleen luvan olla säännöistä vapaa sekä lopputuloksesta auttamattoman tiedostamaton, ihminen saa taidesukelluksessa tunnepuolen kokemuksia, joista päällimmäisinä mieleen nousevat riemu, hämmästys ja lapsenomainen uteliaisuus.”

Template designed by Rainy Day