marraskuuta 26, 2017

Kuplivaa helposti SodaStream Spiritillä

Yhteistyö SodaStream

Olen kivennäisveden suurkuluttaja! Turha sitä on kieltää, että raahaan kaupasta "vichyä" 1,5 litran pulloissa kotiin aina kaksi kappaletta kerrallaan. Sana "vichy" on jäänyt minun mieleeni lapsuudesta enkä tarkoita sillä todellakaan mitään tiettyä tuotemerkkiä. Vichy vain on yhtä kuin kivennäisvesi/mineraalivesi minulle :) Kun sitten laskee kauppakassini painoon mukaan muut juomat (maidon, tuoremehut) sekä ruokatarvikkeet on siinä kyllä kantamista. Toinen projekti on sitten tyhjien muovipullojen palauttaminen takaisin kauppaan. Onneksi ne eivät sentään paina juuri mitään mutta omalla tuurillani palautusautomaatilla on ihan hirveä jono tai se sanoo itsensä irti juuri kun minun vuoroni on työntää pulloja sen ahnaaseen kitaan. 


Olen enemmän kuin mielissäni siitä, että sain pr-näytteenä uuden SodaStream Spirit -laitteen testiin. Jos ihan totta puhutaan olen vinkunut hiilihapotuslaitetta jo lapsuudenkodissani. Vanhempani eivät ollenkaan lämmenneet yhdelle lisälaitteelle keittiötasolla. Toisekseen minun lapsuudessani limpsaakaan ei juotu kyllä siinä määrin kuin nykyään. Saimme Jaffa-pullon aina saunailtana lauantaina ja siihen oli tyydyttävä. Mutta jo lapsena pidin "vichyn" mausta.


SodaStream laitteen keksi englantilainen Guy Gilby jo 1903 ja makutiivisteetkin tulivat käyttöön jo vuonna 1920. Siis todellakaan mistään uudesta keksinnöstä ei ole kyse. Laitteet ovat kehittyneet vuosien kuluessa ja niiden muotokieli on muuttunut. Arvostettu Red Dot -designpalkinto myönnettiin 2017 SodaStream Source hiilihapotuslaitteelle, jonka on suunnittelut Tamooz C.S. SodaStream on saanut Red Dotin myös 2013, jolloin sveitsiläinen Yves Béhar toimi muotoilijana. Béhar on tehnyt yhteistyötä mm. Swarowskin, Pradan, Kodakin ja Herman Millerin kanssa.


Testiin saatu laite SodaStream Spirit on todella kompakti ja se mahtuu hyvin keittiötasolle. Laite on hyvin kapea eikä se vie turhan paljoa tilaa keittiössä. Arvostan myös tuotteen hieman "sukkulamaista" ulkomuotoa, joka on helppo pitää puhtaana. Valittavana on kaksi värivaihtoa. Itse päädyin valkoiseen koska keittiössäni ei ole mitään mustaa.

Paketissa tulee mukana itse hiilihapotuslaite, hiilihappopullo ja muovinen veden hapotuspullo korkilla varustettuna. Irrota hiilihappopullon sinetti ja aseta se itse hiilihapotuslaitteeseen. Kaada kylmää hanavettä pulloon mittaviivaan 875ml saakka ja aseta pullo paikoilleen laitteeseen. Paina muutamia kertoja hiilihappoa juomaan ja se on valmista. Todella yksinkertaista ja näppärää! Valmis juoma jääkaappiin ja voit nauttia sitä myös myöhemmin. Voit itse myös säädellä kuinka hiilihapotettua juomaa haluat valmistaa.


Olen ehkä vähän tylsä jos myönnän, että minusta hiilihapotettu vesi melkein on parhaimmillaan siten, että maustan sen vain tilkkasella sitruunanmehua, sitruunaviipaleella ja mintunlehdillä. Valmiita SodaStream makuja on yli 40 erilaista. Makutiivisteet eivät sisällä keinotekoisia makeutusaineita, värinaineita tai makuja. 


Olen maustanut itse myös SodaStreamilla hiilihapotettua vettä eksoottisilla hedelmillä kuten pitajailla, granaattiomenalla, passionilla ja karambolalla. Totta kai ihan tavalliset kotoisat vadelmat ja pensasmustikat antavat kivasti makua ja väriä myös juomalle. Sitruunamelissa ja minttu sopivat hyvin juomiin. Kurkkuakin olen kokeillut ja seuraavaksi ajattelin tehdä makuveden, jossa yhdistyvät sitruuna ja inkivääri. Vettä on ihanan luovaa maustaa ja kokeilla erilaisia yhdistelmiä! Ties mitä yhdistelmiä sitä keksinkään...


Laitteen mukana tuleva hiilihappopullo riittää n.60 litran hiilihapotetun vesimäärän valmistamiseen. Kun hiilihappopullo tyhjenee voin palauttaa tyhjän pullon kauppaan ja lunastaa itselleni uuden täyden 9-10€ hintaan. Joten kannan siis silloin tällöin kotiin yhden hiilihappopullon. Ei kuulosta kovin raskaalta. Hiilihappopulloja myyvät ainakin suurimmat päivittäistavaraliikkeet ympäri Suomea. Kotona itse hanavedestä hapotetulle kivennäisvedelle tulee litrahinnaksi n. 0,17€/l. Ei paha hinta ollenkaan ja säästyn siltä ikävältä täysien ja tyhjien pullojen kuljettamiselta.


Muovi ja varsinkin juuri muovipullot ovat melkoinen ongelma maailmassa tai oikeastaan niiden hävittäminen käytön jälkeen. Paljon muovijätettä päätyy maailman isoihin valtameriin ja sitä kautta myös planktonin mukana kaloihin ja ravintoketjussa aina seuraaville portaille. Omilla valinnoillaan voi myös vaikuttaa ja vähentää syntyvän muovijätteen määrää. Me Suomessa kierrätämme muovipullot kauppoihin esimerkillisesti mutta kaikkialla näin ei tapahdu.

We don't ship the water
We don't ship cans. 
We just ship the bubbles.

Jatkan omia maku kokeiluita SodaStream Sprit -laitteella, joka muuten toimii ilman sähköä. Ehdoton plussa ettei keittiössä luikertele enää yhtään lisäsähköjohtoa. Poreilevaa viikkoa kaikille ♥


SodaSream Sprit -laite saatu testiin pr-näytteenä

18 kommenttia:

  1. Meillä on ollut myös suunnitteilla hankkia sodastream. Hiukan turhan laiskoja vaan menemään kauppaan ostoksille....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on tullut näiden käyttökokemusten myötä fani 🙂 ja olen helpottunut ettei tarvitse enää raahata vettä kaupasta. Meidän hanavesi on parasta maailmassa joten miksen käyttäisi sitä ja lisäksi hiilihappoa itse.

      Poista
  2. Minulla on sama juttu tuon vichy-sanan kanssa ja tykkäys juoda kivennäisvettä. Siksi meillä on ollut Sodastream vuosia. Maustan hiilihapotetun veden joskus vain sitruunalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivennäisvesi tai siis "vichy" kuplii kivasti suussa😉 Kiva kuulla, että laite tuttu ja olet jo käyttänyt. Minulla makukokeilut vasta alussa.

      Poista
  3. Hyvä puoli lautteessa on myös se ettei se tarvise sähköä. Laite on meillä käytössä meillä päivittäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johdottomuus on suuri plussa! Vihaan sähköjohtoja keittiötasoilla.

      Poista
  4. Meillä ei tuota laitetta löydy (vielä). Itse en juurikaan vichyä juo, mutta mies juo päivittäin. Tosi helpolta kuullostaa raanaveden hiilihapottaminen tuolla laitteella. Onko maku kuitenkin ihan kaupan vichyn kaltainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten sanoin minä olen "vichyaddikti" :D eli 1,5 varmaan menee päivässä. Toisaalta vettä pitääkin juoda. Olisi kyllä teillekin kätevä laite jos miehesi juo päivittäin. Kyllä minusta on ihan kaupan juomien makuinen ellei parempikin kun voin itse säädellä kuplien määrän ja maun :)
      Kivaa alkanutta viikkoa Krisse ♥

      Poista
  5. Toi laite on kyllä vishyn-juojalle ehkä maailman näppärin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiko Maria asiaa paremmin kiteyttää :) kivaa viikkoa!

      Poista
  6. Meillä käytössä lähes päivittäin. Tosi hyvä ja juuri tämä sama malli myös. Tykkään ja ihania kuvia sun kuplajuomista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ♥ Kuplivaan jää koukkuun ja nyt sitä on helppo tehdä.
      Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  7. Meillä ollut jo vuosia ja koneet vaihtuneetkin jossain kohden matkalla ja tykätty on. Etenkin jos tulee ruokavieraita ja kesäkuumalla on kiva suhauttaa hiihihapotettua vettä.

    Kivaa viikkoa Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva varmasti seurata miten mallit SodaStreamissa ovat kehittyneet vuosien mittaan. Itse muistan lapsuudesta juuri kaverini perheen keittiöstä sellaisen "todella hienon laitteen", joka varmasti nyt aikuisena näyttäisi todella kömpelöltä.

      Kivaa viikkoa Tiia ♥

      Poista
  8. Meillä oli vuosia sitten Sodastream, mutta se jäi lopulta vähälle käytölle, koska mielestämme makutiivisteet eivät maistuneet niin hyvälle kuin ”aito tavara”. Mutta onneksi makuja on monia 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen miettinyt etten edes tarvitse makutiivisteille koska olen koukussa juuri "pelkkään vichyyn". Mutta kuten totesit makuja on moneksi.

      Poista
  9. Hiilihapotettu vesi on hyvää.
    Ainoastaan vichyä sillä ei voi valmistaa, koska suolat yms puuttuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Itse pidän hiilihapotetusta vedestä ja säästän pullojen raahaamisen kotiin. Ei toki ihan maistu "vichylle" mutta juuri tuon suolan takia mutta maistuu silti hyvälle minusta.

      Poista

Template designed by Rainy Day