marraskuuta 29, 2017

Barbie - The Icon -näyttely avaa Kansallismuseon kevään

Barbie Millicent Roberts, maailman ensimmäinen Barbie 1959

Jos minä olisin vielä pieni tyttö odottaisin nyt jo malttamattomasti joulua. Toivoisin koko jouluaaton kellon tikittävän vähän nopeammin jotta joulupukki jo saapuisi ja jakaisi lahjat. Jännittäisin vähän sitä löytyykö mistään lahjapaketistani juuri sitä Barbie-nukkea, jonka olin kirjoittanut joulupukin kirjeeseen. Koska vuosia on vierinyt ja minusta on kasvanut jo "iso tyttö" en enää toivo Barbie-nukkeja joululahjaksi. Edelleenkin lapsi sisälläni toki odottaa jouluaattoa ja lahjojen jakamista. Lisäksi minä odotan jo innoissani kevättä ja sitä, että olisi jo 27.huhtikuuta 2018 ja pääsisin tutustumaan Kansallismuseon Barbie - The Icon -näyttelyyn

Barbie ja Ken, 1961

Barbie - The Icon -näyttely tuo Kansallismuseoon 450 erilaista Barbie nukkea. Ikoninen Barbie-nukke on ollut olemassa jo yli 57 vuotta. Näyttelyssä esitellään Barbien historia 50-luvun lopusta tähän päivään saakka. Näyttelyn on tuottanut Barbie nuken valmistaja yhdysvaltalainen lelujätti Mattel. Suomea ja Kansallismuseota ennen näyttelyä on nähty vain Roomassa, Milanossa ja Madridissa. Suomi on saanut kunnian olla neljäntenä näyttelypaikkana - hyvä me! 

Barbien iltaeleganssia, 1959

"Näyttely on elämys historian, mielikuvitusmaailman sekä muodin ja pop-kulttuurin ystäville. Luvassa on pinkkiä leikin riemua sekä täyttä asiaa Barbie-ilmiöstä." 
Kansallismuseon näyttelypäällikkö Minerva Keltainen

Barbie, 1964

Näyttelyn luvataan olevan myös mielenkiintoinen sekoitus asiasisältöä ja viihdettä. Toisaalta näyttely tarjoaa meille Barbie-nukeilla leikkineille huikean nostagiamatkan lapsuusvuosiin. Voimme kokea tunnistamisen riemua nähdessämme näyttelyssä itsellemme tutun Barbie-nuken vuosien takaan. Toisaalta näyttely esittelee Barbie-nuken historiaa sekä naisen aseman ja kauneusihanteiden muutosta. Jo tähän postaukseeni valitsemani lehdistökuvat kertovat miten naisihanne on muuttunut vuosien mittaan.  
Malibu-Barbie, 1971

Barbie - The Icon -näyttelystä tulee löytymään myös eri kokoisia ja eri värisiä Barbie-nukkeja. Barbie-nuken ammattejakin näyttely esittelee yli 180 pelinkehittäjästä astronauttiin. Astronautti Barbie esiteltiin muuten jo vuonna 1965. Ensimmäinen venäläinen nainenkin Valentina Treskova oli ehtinyt käydä avaruudessa 1963. Barbie-nukke on ollut hyvin ajanhermolla ja naisten asialla. 

Astronautti-Barbie, 1965


Muodin ystäville näyttely tulee olemaan ehdoton "must to see" juttu! Barbie-nukke on ollut mieletön ikoni, joka on inspiroinut niin muotisuunnittelijoita kuin taitelijoitakin. Muistan itse omasta lapsuudestani kuinka ompelin Barbeilleni vaatteita. Kansallismuseon näyttelyssä Barbien yllä tullaan näkemään Oscar de la Rentan ja Karl Lagerfeltin suunnittelemia asuja.  

Barbie, 1980

Barbie -näyttelyn harvinaisuuksia ovat silkstone-nuket, joiden asukokonaisuudet ovat suoraan catwalkilta. Myös eri maiden kansallipukuihin puettuja Barbeja tullaan näkemään. 

Mattel on juhlistanut Barbie-nukeissa myös maailmanluokan tähtiä ja isoja diivoja. Mm. Elisabeth Taylorin Kleopatra elokuvahahmolla, Marilyn Monroella, Cherillä ja Shakiralla on omat Barbie-nuket. Joukossa on myös historiallisia nukkeja kuten Ranskan kuningatar Maria Antoinette. Ja totta kai Barbien perheenjäsenet ovat myös näyttelyssä mukana. Eihän nyt Barbien "ikipoikaystävä" Keniä ja Skipper sisko voi jättää näkemättä.
Barbie, 2004

Kansallismuseon näyttely on avoinna 27.4. - 26.8.2018. Pääsymaksut:  aikuiset 15€ / alennuslippu 11€/ Museokortilla ja Helsinki cardilla 3€ / alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.
Näyttelyn kuratoi Massimiliano Capella ja tuottaa 24 Ore Cultura yhteistyössä Mattelin ja Kansallismuseon kanssa. 

Voin kunpa olisi jo huhtikuu ja ensi kevät! Täytyypä heti tuossa alkuvuodesta etsiä omat Barbie-nuket (juu olen säästänyt ne) esille kellarista ja vähän fiilistellä tulevaa näyttelyä! On teillä lukijoillani jotain muistoja ja tarinoita omista Barbie-nukeistanne? Oliko joku tietty Barbie suosikkinne? Omistiko joku mahdollisesti myös Ken-nuken, jota itse en koskaan saanut? Ovatko Barbie-nukkenne vielä jossain kellarien tai vinttikomeroiden kätköissä vai laitettu kierrätykseen? Barbie 

Barbien muutos 1959-2017

Barbie uranaisena 


20 kommenttia:

  1. Tuo täytyy ehdottomasti käydä katsomassa. Oletko muuten koskaan käynyt Prahan lelumuseossa, jossa on myös huikean hieno Barbie- kokoelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne on EHDOTTOMASTI päästävä. En valitettavasti ehtinyt Prahan lelumuseoon. Mieli olisi kyllä kovasti tehnyt. Seuraavalla reissulla :)

      Poista
  2. Tässä hyvä aloitus uuteen vuoteen. Pakko mennä käymään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps :) Mitäs me Barbie-hullut! Tosin täytyy jaksaa odotella huhtikuulle... :D

      Poista
  3. Nyt kyllä meidät tytöt tulevat iloisiksi! Molemmat ovat ihan Barbie faneja ja heillä on leikeissä myös minun vanhoja Barbie-nukkeja. Tämän näyttelyn haluan nähdä myös itse :) Pauliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Pauliina :) Ihan varmasti tästä näyttelystä pitävät niin äidit kuin tyttäretkin. Mukavaa joulun odotusta!

      Poista
  4. Minulla on Barbiesta aina vähän mauton mielikuva -mittasuhteet kun ovat melko liioitellut ja niillä 70-luvun Barbieilla taisi olla paljon vaaleansinistä luomiväriä- mutta 50-luvun Barbi on varsin tyylikäs lady!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Barbiet ovat aina edustaneet jokaisen aikakauden naisihannetta. Onneksi Barbie nukkeja on tehty myös suurempi kokoisina ja eri ihonvärillä varustettuna.

      Poista
  5. Voi nyt tuli lapsuus mieleen! Joka tytön unelma Barbie!!!!

    Aloilin miettimään, että missähän minun Barbiet oikein ovat?

    Ompeluharrastukseni alkoi aikoinaan siitä, että väsäsin Barbeille vaatteita, kun kaupan vaatteet olivat niin tylsiä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tässä juuri mietin ovatko Barbiet minulla itsellä kellarissa vai vanhempien häkkivarastossa? Tiedän, että ne on kyllä säästetty. Sain kangastilkkuja, jotka jäivät äidin ompelutöistä ja niistä tein juuri Barbie nukeilleni vaatteita. Muistan myös tehneeni korvakoruja ja helmiä Barbielle. Lapsuus :)

      Poista
  6. Voi miten upeita nuo vanhat Barbiet. Muistan aina, kun hääpäivänä serkkuni katsoi minua ihaillen ja sanoi: Sä näytät ihan hää Barbielta! Kyllä tuntuikin kivalta, kukapa tyttö ei välillä haluaisi barbielta näyttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Outi miten ihanasti serkkusi on sanonut sinulle ♥ Olen nähnyt sinun hääkuvasi ja serkkusi oli ihan oikessa.

      Muistan itse, että leikimme Barbieilla aina häitä ja kaiken maailman tanssiaisia myös.
      Niitä pukuja tehtiin myös valtan pitkillä laahuksilla ja hunnuilla.

      Poista
  7. Tämä tulee olemaan keväällä Must to see!
    Upeita nuo vanhat Barbiet! Ja ne kertovat hienosti ajan tarinaa ja naisten tarinaa. Olipa kiva ja mielenkiintoinen postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula ♥

      Tämä on kyllä sellainen näyttely, jossa varmasti saa kulumaan aikaa vaikka kuinka pitkään. Tästä taitaa keväällä syntyä vielä uutta postausta koska olen nyt jo niin innoissani.

      Poista
  8. Täytyy ehdottomasti käydä katsomassa keväällä. Kevät!Talvi painaa. Mutta oli ihana jo fiilistellä kuviesi kanssa. Kauneusihanteen muutos barbiessa tosi mielenkiintoista nähtävää ja vertailtavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Barbie taitaa olla tuttu nukke kaikille naisille iästä riippumatta. Keväällä sitten Kansallismuseoon🙂

      Poista
  9. Ihan mahtis näyttely ja löytyypä kuvista tuttujakin Barbieita, joilla tullut leikittyä. Meillä on tallella äitini vanha Barbie ja voi kun ne vaatteet ovat niin upeita. :) Kuin vanhasta James Bond leffasta.

    Kivaa viikkoa Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea juttu jos äitisi Barbie on vielä tallella. Vanhat Barbie nuket ovat varmasti upeita. Talvista viikonloppua Tiia❤

      Poista
  10. Muistan, että lapsena leikittiin serkun kanssa paljonkin barbeilla - ja kyllä, Ken oli myös kuvioissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei Ken nukkea ollut mutta kaverini toi sen usein leikkeihin mukaan😊

      Poista

Template designed by Rainy Day