Viime lauantaina suuntasin kohden Saaren kartanoa Mäntsälässä ja Jättikasvisten SM-kilpailuita. Olin vieraillut tapahtumassa jo syyskuussa 2025 kun huomasin ihan sattumalta Facebook feedissäni mielenkiintoisen valokuvan jättiläismäisestä kurpitsasta. Klikkasin innoissani kuvan auki ja tapahtuma vaikutti todella mielenkiintoiselta joten Mimmi kyytiin ja kohden kasviksia. Vuosi sitten olimme liikkeellä jo heti aamusta kello 9 koska samalle päivälle oli aiemmin jo sovittuna toinen tapahtuma Hyvinkäälle. Nyt viisastuneena huristelimme Mäntsälään kisapaikalle vasta puolenpäivän aikoihin joten onnistuimme näkemään myös jättikurpitsojen punnitukset sekä myös voittajien palkitsemisen. Ilma oli aamusta ollut myös vähän sateinen mutta kun me saavuimme olivat sadepilvet jo väistyneet.
Tapahtumapaikalla oli alkanut jo isojen vai pitäisikö sanoja peräti "jättiläiskurpitsojen" punnitus! Katselin ihan lumoutuneena kuinka Avant 745 -kuormaaja siirteli liinojen avulla punnittavaksi vietäviä kurpitsoita. Minulle täysin maallikkona oli ihan mahdotonta arvailla mitä kukin kurpitsa mahtaisi painaa. Välillä kuuluttaja kyseli yleisöllä "Mitä veikataan painoksi?". Pitää selkeästi olla sisällä "jättikasvisten maailmassa" koska melko nuoretkin tässä tapahtumassa olivat todella lähellä oikeaa painoa. Minä mietin mielessäni vain, että "Mitenköhän paljon tuo kuormaaja mahtaa jaksaa nostaa?" Kotona tarkistin netistä, että Avant 745 nostokyky on 1400 kg mutta ihan näin suuriin lukemiin ei onneksi päästy. 😉
Jättikurpitsa (Cucurbita maxima) on alun perin kotoisin Etelä-Amerikasta, mutta nykyään sitä viljellään ympäri maailmaa. Jättikurpitsa kasvaa siis nimensä mukaisesti "jättiläiseksi" eli suurimmat voivat siis kasvaa monen sadan kilon painoisiksi. Maailman suurin kurpitsa on painanut peräti 1054 kg - ihan käsittämättömän paljon siis. 😮 Suomen suurin kurpitsa on puolestaan saanut vaakalukemaksi 716 kg ja tämän "jötkäleen" ovat kasvaneet Jari Hämäläinen ja Erkki Ovaskainen vuonna 2012. Kuninkuuslajin eli suurimman kurpitsan voittotittelin sai viime vuonna kiteeläinen Ville Vauhkonen ja hänen oranssi mammuttikurpitsa painoi 276,2 kg!
Kuvassa iittiläisen Leena Peltolan peltokurpitsa, jonka paino oli 64,4 kg.
Luin artikkelin (Meillä kotona -lehti) muutamia vuosia sitten kuinka "ihan umpikaupunkilainen" hurahti jättikurpitsojen kasvattamiseen. Jutun mukaan jättikurpitsojen kasvattamiseen tarvitaan kyllä oma tontti tai puutarha joten minun on siis turha haaveilla kurpitsasta omalla parvekkeella. Tarvitaan kurpitsansiemen ja paljon vettä sekä myös sitä tuuria. Jättiläiskurpitsoihin pitää myös perehtyä eli tämä on harrastus, jossa sekä tarkalla tiedolla että myös tuurilla on oma osuutensa. Tulee elävästi mieleen se minun lahjaksi saamani tomaatin taimen kasvatus kesähuoneessa (lue: parvekkeella) muutamia vuosia sitten. Vaikka yritin kyllä pölyttää ja tehdä "varkaanpoiston" niin tomaatteja ei silti ilmestynyt meidän aamiaispöytään. Harmitti mutta joku kerta vielä onnistun!
Tässä on hyvä vertailukohta miten suuria nämä jättikurpitsat ovat. Vieressä Mimmi - noin 6 kg ja todella suuret kurpitsat odottamassa punnitsemista.
Kartta Keuda, tapahtumat
Samalla kun järjestetään "Jättikasvien SM-kisat" oli myös "Luonnollisesti Keudassa" tapahtuma. Keuda (Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä) on Keski-Uudellamaalla toimiva ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Toiminta-alue on Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen ja Tuusula. Tarjolla on koulutusta sekä nuorille että aikuisille. Ammatillisia perustutkintoja, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja, oppisopimuskoulutusta sekä lyhytkursseja. Toimipisteita alueen kunnissa on kymmenkunta. Saaren kartano kierrokselle emme ehtineet mukaan mutta ehdottomasti ensi vuonna.
Jättiläiskurpitsojen jälkeen kaikki muut kurpitsat tuntuivat todella pieniltä vaikka ne eivät todellakaan olleet lilliputteja vaan rakkaudella kasvatettuja.
Peltokurpitsa 38.8 kg (vas.) ja 39,4 kg (oik.) - kasvattaja Pirjo Salo, Järvenpää
Marrow kurpitsa on Cucurbita pepo-lajiin kuuluva ja myös sen alkuperä on Amerikassa. Marrow kurpitsan varsinaisena jalostus- ja kehitysmaana pidetään kuitenkin Englantia. Marrow kurpitsa on jännän pitkänomainen - kuin "iso kurkku" - ja sen kuori on paksu. Myös tätä lajiketta kasvatetaan jättikasvikilpailuihin ja SM-ennätys on vuodelta 2021 eli peräti 52,11 kg ja kasvattajana Pirhonen Tohmajärveltä.
Tällä "jättiläis" keräkaalilla ruokkisi vähän isommankin perheen! Suomen ennätys keräkaali vuodelta 2023 on ollut peräti 27,8 kg ja sen kasvatti Team Untila Mikkelistä. Mietin mielessäni, että kun kaalista tulee todella näin valtavan suuri niin "ihan perinteisiä kaalikääryleitä" jättilehdistä ei ehkä tehdä. Ja ovatko lehdet jo vähän puisevia...😐
Minä pidän kesäkurpitsoista ja niitä tuleekin kesällä syöty paljon. Kesäkurpitsa sopii ihan kaikkeen - suolaiseen, makeaan, raakaan ja kypsennettyyn. Pidän sen miedosta mausta. Minun kaupasta tai torilla ostamani kesäkurpitsat ovat ihan lilliputteja verrattuna näihin jättikasvis kisaajiin Saaren kartanolla.
Nauris on ikivanha ristikukkaiskasveihin kuuluva kaksivuotinen juurikasvi. Se on ollut ohran ohella tärkein viljelykasvi aina 1800-luvulle saakka kunnes peruna yleistyi Suomessa. Naurista on käytetty aikoinaan perinteisiin herkkuihin kuten Etelä-Pohjanmaan naurisleipään ja Savon naurispuuroon.
Entäs nämä jättiläisperunat - yhdellä perunalla olisi ruokkinut perheen!
Tapasin reippaan Otava-nimisen pojan, joka äitinsä kanssa oli tuonut Jättikasvien SM-kisoihin jättiporkkanansa. Otavan kasvattama porkkana näkyy kuvassa keskellä olevien "haarallisten porkkanoiden" takana keskellä. Sitä vastaan kisasi vasemmalla perunan takana näkyvä porkkana, jolla oli hassun pitkä lonkero. Unohdin käydä katsomassa miten Otavalle kävi - toivottavasti hän voitti ♥
Kyssäkaali eli kaalirapi on kaalin muunnos, joka on yleinen viljelykasvi Etelä- ja Keski-Euroopassa. Kyssäkaali on ristikukkaiskasveihin kuuluva vihannes, jonka syötävä osa on turvonnut varren mukula. Violetti kyssäkaali oli kasvattanut kylkiinsä pienempiä kyhmyjä tai pulleita sivumukuloita. Kyssäkaalia voi käyttää salaateissa tai kypsennettynä keitoissa sekä uunijuureksena. Kyssäkaali on itselleni täysin tuntematon vihannes. Violetti kyssäkaali oli kuin "luonnon oma taideteos".
Punajuurikas on itselleni tuttu kasvis mutta nimellä punajuuri. Kun tein vielä itse rosollin jouluksi tähän prosessiin kuului keittää perunat, porkkanat ja punajuuret ennen niiden pilkkomista. Yhtenä vuonna ennen jouluaattoa kun kiireessä tiskasin leikkuulautaa ja veitsiä onnistuin jotenkin pudottamaan veitsen kämmeneen eli pieni pistos vain. Minulla oli kumihanskat kädessä enkä tuntenut kipua mutta ymmärsin aika nopeasti ettei vedessä ollut vain punajuuren väriä vaan siitä tuli sitten lääkärikeikka ja kämmenen ompelu. Em. tapahtuman jälkeen olen antanut "Saarioisten äitien" valmistaa meidän rosollin. Pidän punajuurista kyllä edelleen eli kammoa ei tullut!
Palsternakat näyttivät esittelypöydillä ihan kuin jostain tieteiselokuvissa olevat oliot! Koska minulla on koivun siitepölyallergia ja siihen liittyvä ristiallergia en voi syödä parternakkaa tai selleriä missään muodossa eli kypsentäminen ei auta huulten ja nielun turpoamiseen sekä järkyttävään kutinaa. Melkoisia jättejä nämäkin palsternakat olivat!
Kun katselin tätä lanttupöytää Jättikasvisten SM-kisoissa tuli siitä mieleen upea taidemuseossa oleva installaatio. Minä rakastan lanttulaatikkoa ja sitä pitää aina olla joulupöydässä. Ja kyllä olen joskus myös tehnyt sitä itse. Veitsiepisodin jälkeen sekin on ostettu valmiiksi tehtynä - vähän kyllä hävettää...
"Mansikat ovat monivuotisia, rönsyjä, kasvattavia ruohovartisia kasveja. Mansikoiden kukkapohjus paisuu hedelmöittymisen jälkeen pohjushedelmäksi eli pohjusmarjaksi, jota myös sanotaan mansikaksi. Tavallisessa kielenkäytössä sitä pidetään marjana, mutta kasvitieteessä yleisesti käytetyn määritelmän mukaan se on epähedelmä, koska hedelmällä tarkoitetaan vain sikiäimestä muodostunutta solukkoa. Tässä mielessä mansikoiden varsinaisia hedelmiä ovat pähkylät eli pienet siemenet pohjusmarjan ulkopinnalla. Mansikat leviävät siementen lisäksi myös rönsyjen avulla." Wikipedia











Voi jestas miten suuria kasviksia. Miten ihmeessä kurpitsa edes kasvaa noin suureksi. Uskomatonta. Onkohan mqku noissa jättiläisissä yhtä hyvä kuin pienemmissä ?
VastaaPoistaJättikurpitsa kasvatetaan laadukkaasta erikoissiemenestä esikasvatuksen, runsaan lannoituksen, jatkuvan kastelun ja karsinnan avulla. Kasvatus vaatii runsaasti tilaa, sillä yksi taimi voi vallata useita neliömetrejä eli ihan helppoa hommaa se ei taida olla. Ihan varmasti myös maku hieman kärsii kun kasvikseen tulee kokoa noin valtavasti.
PoistaNyt on kyllä melkoinen jättikurpitsa kasvatettu. Hieno saavutus ensikertalaiselle voittaa heti palkinto. Meidän kasvimaalla oli kesällä tomaattia, herneitä ja yrttejä. Kuivakukkia kasvattelin myös. Käytiin sienessä nyt viikonloppuna ja ihan hyvä saalis tuli kerättyä. Sinikka
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, että melkoinen jättiläinen voittaja oli! Minusta on upea juttu, että ihan ensikertalainen onnistui näin hyvin kilpailussa. Teidän kasvimaan valikoima kuulostaa oikein hyvältä. Herneistä tulee aina mieleen apposet, joita syötiin lapsena. Kuivakukkia kasvatti myös oma isoäitini. Minä en ole vieläkään ehtinyt sieneen. Hyvää viikonloppua!
PoistaEn ole osannut arvaillakaan, miten suuria kasviksia meillä Suomessakin kasva. Ihan huuli pyöreänä niitä katselin ja mietin arkisesti, miltä nuo lajinsa kookkaimmat maistuvat? Mahtavan näköisiä ainakin ovat.
VastaaPoistaJättikasviksissa koko ratkaisee ja niiden painoja on todella vaikea ainakin "maallikon" arvailla. Jättikasvikset ovat pääsääntöisesti syötäviä, mutta niiden maku ja rakenne poikkeavat merkittävästi tavallisista, kaupoista tuttujen pikkukasvisten ominaisuuksista. Kun kasvis kasvatetaan satojen kilojen painoiseksi kilpailutarkoituksessa, sen kasvuun pumpataan valtavasti vettä, minkä vuoksi maku usein laimenee ja muuttuu puisevaksi tai sitkeäksi. Yleisesti ottaen jättikasvikset kasvatetaan massiivisen koon, ei kulinaarisen nautinnon vuoksi.
PoistaJestas - olin ihan varma, että nyt ollaan Amerikassa, kun ensimmäiset kuvat näin....
VastaaPoistaVäki näytti kyllä ihan supi-suomalaisilta!!
Taas oppi uutta, että meilläkin, lyhyen kasvukauden (kesän aikana) on mahdollisuus tällaisiin mittoihin...
Voin vain kuvitella miten KOKO on todellistunut paikan päällä - eihän sitä mitenkään saa kuviin vangittua, vaikka aivan ihana 6kiloinen Mimmi siellä onkin vertailukohteena!!
Jättikasvikset ovat kyllä aika jänniä ja kun katselee niitä tulee välillä ihan epäuskoinen olo. "Voiko näin suuria edes oikeasti olla olemassa?" Asialle vihkiytynyt viljelijä kuitenkin saa kurpitsan tai jonkun muun kasviksen laadukkaalla erikoissiemenellä, esikasvatuksella, runsaalla lannoituksella, jatkuvalla kastelulla ja myös karsinnan avulla kasvamaan näin suureksi. Kyllä siinä pieni Mimmi russei näytti ihan lilliputilta kurpitsan vieressä!
PoistaOnpas mielenkiintoinen tapahtuma ja ihan käsittämättömän kookkaita kasviksia! Tuonne minunkin pitäisi päästä joskus!
VastaaPoistaEhdottomasti ensi vuonna lähdet mukaan Jättikasvisten SM-kisoihin. Todella kiva tapahtuma, jossa on vaikka mitä katseltavaa. Lisäksi se Saaren kartanokierros kannattaa myös tehdä vihdoin minunkin. Olen käynyt siellä vain aulassa kun meidän käyntimme yhteydessä vuosia sitten siellä ei ollut mitään opastusta vaan olimme "omin päin liikkeellä".
Poista