Alkavaa ruskaa, Tuomarinkylän kartanolla ja pohdintaa Haltialan tilan kahvilasta

Koko alkuviikon on pääkaupunkiseudulla ollut taas kesäisen aurinkoista ja lämmintäkin. Ikuinen "kesän venyttäjä" on innoissaan eikä ole ottanut vielä sukkia tai puhumattakaan sukkahousuja käyttöön! Sunnuntaina lähdimme Mimmin kanssa katsastamaan olisiko Roihuvuoren kirsikkapuistossa alkanut jo syksyn värikkäiden lehtien juhla eli "kōyō" tai "momijigari". 

Olin pukenut aivan liikaa vaatteita ylleni mutta onneksi kun kerrospukeutuu on helppo sitten vähentää tarvittaessa. Syksyllä 2021 kävimme lokakuun alkupäivinä Roihuvuoressa kun Mimmi oli puolen vuoden ikäinen pentu ja silloin värikkyyttä on ollut tehdyn blogipostauksen perusteella runsaasti. Mutta nyt vain muutamissa kirsikkapuiston puissa näkyi punaisia lehtiä.

Näin upealta näytti Roihuvuoren kirsikkapuistossa 6.lokakuuta 2021 mutta vielä pitää malttaa hetki odottaa samanlaista väriloistoa!

"Vuodet eivät ole veljeksiä keskenään" sanoo vanha sananlasku. Jokainen vuosi on erilainen eikä niitä voi verrata toisiinsa päivänmäärien perusteella. Kuun vaiheet siirtyvät kalenterissa vuosittain 11 päivää taaksepäin ja tällä on ollut vaikutusta aikoinaan mm. kylvöaikoihin sekä sääsykleihin. Vanhan kansan viisauteen liittyi myös tieto siitä, että kuun vaiheet toistuvat noin 19 vuoden sykleissä, ja tätä tietoa hyödynnettiin tulevien töiden, kuten kylvöjen ja sadon, suunnitteluun verraten eri vuosia toisiinsa. 

Nykyään me kurkistamme kännykältä Ilmatieteen laitoksen tai Forecan ennustukset ja petymme jos ne eivät pidäkään paikkaansa. Koskaan ei säätiedotuksiin kannata luottaa 100 % tarkkuudella. Vaikka meterologeilla on käytettävissä todella paljon dataa se ei koskaan olen täysin paikkaansa pitävää. Turhaa siis syytämme vaikka Pekka Poutaa siitä jos sadekuuro yllättää vaikka toisin oli kerrottu. Olen itse huomannut sen, että aina jos otat sateenvarjon mukaan ei sada mutta jos sinulle ei ole sitä sataa lähes aina. 

"Sääilmiön koko ja elinikä määrää, kuinka hyvin se voidaan ennustaa. Kooltaan laaja ja pitkään elävä ilmiö voidaan ennustaa useita päiviä etukäteen, mutta yksittäisen sadekuuron syntypaikkaa ei pystytä ennakoimaan." Ilmatieteen laitos 

Olin jättänyt auton kirsikkapuiston pienelle parkkipaikalle, josta näkyy kallioiden päällä oleva Roihuvuoren vesitorni. Kun katsahdin ylöspäin huomasin upean vaahteran, jossa näkyi jo ruskaa. Jännästi samassa puussa oli ihan syvänpunaisia, keltaisia ja myös täysin vihreitä lehtiä. Upea värikombo 🍁🌿🍂 Kun käänsin pääni näin Sahaajankadun toisella puolella ihan mielettömästi punertuneen villiviinin, joka luikerteli metalliaidan päällä. Eli eihän tämä syysruskan bongailu mennytkään myttyyn vaikka kirsikkapuut eivät vielä olleetkaan parhaimmillaan. Aina kannattaa siis olla aistit avoinna! 

Sahaankadun toisesta päädystä löytyi vielä yhden kerrostalon edestä todella punainen kirsikkapuu, joka oli selkeästi ottanut jo varaslähdön kirsikkapuiston kirsikkapuista. Varmasti myös eri kirsikkapuu lajikkeilla on vaikutusta siihen kuinka nopeasti ne punertuvat. 🍂

Tämä villiviini löytyy Kuortaneenkadun ja Jämsänkadun kulmauksesta Helsingistä. 

Matkalla seuraavaan kohteeseen sunnuntai reissullamme bongasin vielä niin upean villiviiniseinän, että pakkohan sitä oli ajaa kadunviereen valokuvausta varten. Onneksi oli pitkä objektiivi mukana niin sain otettua kuvan. Minusta villiviiniseinät ovat niin kauniita, että niitä pitäisi olla ihan kaikkialla. Edelleen muistelen kaiholla Töölön upeaa villiviiniseinää, joka romahti alas pari vuotta sitten. Myös Riihimäen lasimuseon seiniä peittää kauniit punaiset villiviinit näin syksyisin. 

Seuraavaksi jatkoimme Tuomarinkylän kartanoon katselemaan hevosia ja poneja. Tuomarinkylän kartanolla on pitkä historia. Ensimmäinen maininta Tuomarinkylästä on jo vuodelta 1417 olevassa asiakirjassa. Kartanon nimenä se esiintyy 1700-luvun puolivälissä, jolloin kartanon omisti majuri Magnus Brunow. Kartano kehittyi Viaporin linnoituksen rakennustöiden ansiosta. Nykyinen vaaleanpunainen päärakennus on rakennettu  kivestä 1790-luvulla kustavilaiseen tyyliin. Samalta ajalta ovat peräisin kolme piharakennusta, joita on alun perin ollut neljä mutta yksi on purettu 1900-luvun alussa. 

Kuva Finna, Tuomarikylän kartano 1900 - vas. tilanhoitaja Thurman, oik. tilanomistaja Jacob Kavaleff

Vuonna 1845 kartano siirtyi Kavaleff kauppiassuvun haltuun kun Jacob Kavaleff (1799-1879) osti kartanon. Rahat kartanon ostoon hän sai kun Venäjän keisari Nikolai I lahjoitti kiitokseksi yösijasta Kavaleffin Helsinin talossa arvokkaan helmi- ja timanttikorun. Myymällä korun pystyttiin hankkimaan Tuomarinkylän kartano. 

Yleensä Tuomarinkylän kartanonpelloilla on upeita auringonkukkia mutta tänä kesänä en käynyt siellä poimimassa - valokuva on vuodelta 2022.

Kuva Helsingin kaupunginmuseo, kuvaaja M. Van der Ree 1906-1908 / Karjanhoitaja Sjöblom kartanon navetassa lypsämässä lypsykoneella. 

Kavaleffin jälkeläisen maaviljelysneuvos ja agronomi Jakob Kavaleffin (1870-1938) omistuskaudella kartano kehittyi yhdeksi Suomen suurimmista maatiloista. Kavaleff liitti Tuomarinkylän kartanoon myös Haltialan ja Niskalan tilat. Kavaleff toi Suomeen uusia viljelys menetelmiä, kasvilajeja, maatalouskoneita ja friisiläistä karjaa. Parhaimillaan tilalla oli 300 lypsylehmää!

Joten seuraavaksi siirryimmekin sitten Haltialan (Tomtbackan) kartanotilalle Vantaanjoen varrelle Tuusulanväylän toiselle puolelle. Sain keväällä 2022 arvostelukappaleen kirjasta "Vantaanjoki - tutkimusmatkailijan opas". Tuossa kirjassa oli mielenkiintoiset luvut sekä Tuomarinkylän kartanosta että myös Haltialan tilasta. Kirjoitin kirjasta blogipostaukseen seuraavasti: 

Haltialan pihapiirin vanhoja punamulta rakennuksia. 

"Olen aina miettinyt miltä Haltialan eli Tomtbackan vanha kartano on näyttänyt ja nyt se selvisi. Kartano oli rakennettu jo 1835 ja se sai purkutuomion 1960-luvulla. Todella ikävää, että noin upea rakennus annettiin asunnottomien asuntolaksi 50-luvulla ja tulipalonkin koettuaan se jouduttiin purkamaan seuraavalla vuosikymmenellä. Tässä ei voida edes puhua ns. Turun taudista koska vanhan rakennuksen tilalle ei ole rakennettu mitään uutta. Häpeällistä toimintaa! Paikalla on tällä hetkellä ainoastaan rekonstruoitu puutarha käytävineen ja istutuksineen."

Nyt Haltilalan tilalla on tapahtumassa taas "vähän outoja asioita". Helsingin Sanomissa oli jo 26.4.2025 kirjoitus, että "Helsingin kaupunki on laittanut Haltialan kotieläintilan myyntiin ja käynnistänyt kilpailun tilan kehittämiseksi. Tilan rakennusten myyntihinta on 400 000 euroa. Samalla kaupunki käynnisti myös konseptikilpailun, jolla se hakee kumppania kotieläintilan kehittämiseen ja rakennusten omistajaksi." Avoin kilpailu ilmoitettiin päättyväksi 22.elokuuta.

Kahvilatoimintaa Haltialan tilalla 31 vuotta pitänyt ravintola-kahvila Wanha Pehtoori lopettaa toimintansa kuluvan vuoden lopussa. Yrittäjä Jenni Seppälä-Sahravuo kertoi Instagramissa, että yrityksen ja kumppanien ehdotus Haltialan tulevaisuudesta ei menestynyt kaupungin järjestämässä konseptikilpailussa. Luettuani kahdesti Jennin postauksen minulle tuli kyynelet silmiin koska Wanha Pehtoori on instituutio, jonka menettäminen on mielestäni todella iso ja surullinen asia. 

Jään kaipaan kahvilan korvapuusteja, valtavia munkkirinkilöitä, ystävällistä henkilökuntaa ja aina moitteetonta palvelua. Kummityttöni oli ainakin yhtenä kesänä siellä myös kesätöissä viihtyen erinomaisesti. En koskaan ole käynyt Wanhan Pehtoorin kesällä järjestämässä Haltiala Hayride -tapahtumassa, joka on ollut äärimmäisen suosittu heinäpaalien, live kantrimusiikin, rivitanssin ja maalaismenon juhla. Wanhan Pehtoorin perusti aikoinaan Seppälä-Sahravuon äiti Seija Paakkola ja Jenni on viimeiset 20 vuotta ollut vetovastuussa asuen myös Haltilassa. Toivon sydämestäni, että Jennin kahvilatoiminta saisi jatkua Haltialassa ♥♥♥