joulukuuta 08, 2023

Joulukorttien lähettäminen on yksi minun joulutraditioni

 





Kuva NostalgiaShop

Joulukorttien lähettäminen on yksi meidän joulutraditiomme, josta en halua luopua. Minä rakastan sitä hetkeä kun aloitan joulukorttien kirjoittamisen sukulaisille ja ystävilleni. Olen usein keittänyt kahvia ja joululaulut soivat vaimeasti taustalla. Minä muistan jo lapsuudenkodistamme, että joulukortit kirjoitettiin hartaudella. 

Veljestäni ja minusta otettiin jouluisia kuvia tai valokuvat tuli ottamaan äidin tuttu valokuvaaja, joka sitten teetti meille kuvallisia joulukortteja sujautettavasti kirjekuoreen ja sitten  postilaatikkoon. Yleensä tuohon valokuvaan oli pukeuduttu juhlavammin eli samoin kuin jouluaattona. Valokuvaaja pelleili aina meille lapsille saadakseen meidän nauramaan kuvissa. Tonttulakki oli näissä joulukorttikuvissa todella tärkeä elementti. 



 Jenny Nyström on tunnettu joulukorteistaan. 

Joulukorttien historia on itse asiassa hyvin nuori jos sitä vertaa itse joulunvieton historiaan. Jeesuksen syntymäjuhlaahan on vietetty Roomassa jo 300-luvulla. Vasta vuonna 1840 englantilainen Henry Cole keksi idean lähetettävästä joulukortista. Ensimmäistä tunnettua joulukorttia painettiin Lontoossa 1000 kappaleen erä vuonna 1843. Sama vuonna ilmestyi myös kirjailija Charles Dickensin kaikkien tuntema klassikko Joulukertomus. 

Kortin olin suunnitellut taiteilija John Halcot Horsley ja verrattuna meidän tuntemiin värikkäisiin joulukortteihin mustavalkoinen kortti tuntuu jonkin vaatimattomalta. Vasta siinä vaiheessa jos kortti myytiin osa siitä väritettiin. 

Ensimmäisessä joulukortissa ei ollut oikeastaan mitään jouluista ja se muistuttikin paljon jo aiemmin lähetettyjä uudenvuoden kortteja. Kortissa perhe kuitenkin juhlii joulua yhdessä. 

Joulukortista ei heti tullut mitään hittituotetta vaan kului peräti viisi vuotta ennen kuin joku innostui asiasta uudelleen. Englannista joulukortti alkoi leviämään myös muualle Eurooppaan. Jo 1860-luvulla Saksassa oli menestyvä korttitehdas, joka valmisti myös joulukortteja. Saksalla olikin korttiteollisuudella valta-asema ja se hallitsi markkinoita parikymmentä vuotta. Joulukorttien aiheet olivat uskonto-aiheisia eli jouluseimi, kirkko ja enkelit yleistyivät.

Jenny Nyström: Tonttukuoro laulaa 

Joulukortti vuodelta 1897. 

Kiiltävä, kultareunainen joulukortti vuodelta 1912. Painettu Saksassa. 

Martta Wendelin tyylissä esittää on mielestäni paljon samaa kuin ruotsalaisen Carl Larsson tyylissä. 

1800-luvun lopussa joulukortteihin ilmestyi joulupukki, joka alun perin on ollut tummapuhuva ja omalla tavallaan myös pelottava hahmo. Vasta kun vuosikymmen vaihtui 1900-luvulle tuli kuvattuun joulupukkiin mukaan punaista nuttua ja lakkia sekä joulupukki myös näytti ystävälliseltä. Jouluporsas tuli mukaan myös joulukorttien kuva-aiheeseen. 

Joulupukki muistuttaa tässä sinisessä nutussaan enemmän Nukkumattia. 

Maria Ekstamin joulutontulla on vielä kaikki lahjat jakamatta. 

Tärkeä hetki kun saa puhua Joulupukin kanssa puhelimessa. 

Vasta myöhemmin joulukorttien perinteisiksi aiheiksi nousivat joulupuuro, tontut ja kynttilät sekä totta kai punainen väri. Joulukuusia ei vielä joulukorteissa näkynyt vaan joulukortissa saattoi olla metsässä oleva lumen peittämänä kuusi. 

Tässä viiletetään vesikelkalla hurjaa mäenlaskua. 


Joulupukki on joskus näemmä kulkenut myös ilmalaivalla. 

Joulu on Suomen Postille todella kiireistä aikaa kun ihmiset lähettävät paketteja ja myös joulukortteja. Joulukorttien "high season" on ajoittunut vuosille 1995-2009, jolloin joka vuosi lähetettiin joulukortteja reippaasti yli 50 miljoonaan. Vuonna 2010 tuli pieni notkahdus joulukorttien lähettämiseen koska nyt kortteja postitettiin  vain 47 miljoonaan. Kun tutkittiin kuinka monta joulukorttia yleisimmin lähetetään oli vastaus 26 joulukorttia. 



Vuonna 2020 lähetettiin enää 18 miljoonaa joulukorttia mikä on edelleen toki paljon mutta verrattuna huippuvuosien lukuihin pieni. Seuraavana vuonna korttien määrä oli enää 16 miljoonaa korttia. Joulukortteja korvataan nykyään tekstareilla, sähköposteilla tai whatsup-viesteillä. Minä jatkan edelleen joulukorttien lähettämistä koska se on jo vuosia ollut oma joulutraditioni. Ehkä siellä ruudun toisella puolella on vielä kaltaisiani dinosauruksia, jotka haluavat käsikirjoittaa joulukortit ja postittaa ne sitten. 




2 kommenttia:

  1. Ihailen kipinäsi säilymistä! Itseäni oikein nolottaa, miten huonolla tolalla joulukortteilumme tätä nykyä on. Rakastan saada postia ja vielä tulee aika, kun itsekin ilahdutan läheisiäni. Hyvä sinä! Terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija ♥ Minuun on juurtunut syvälle joulukortti rakkaus. Ehkä osittain perua lapsuudenkodista ja myös omasta halusta säilyttää tätä perinnettä.

      Kivaa joulunodotusta - enää ei ole montaa päivää ♥

      Poista

Template designed by Rainy Day