syyskuuta 02, 2022

Uusi Suomen kello- ja korumuseo Kruunu ja kultaseppämestari Harri Syrjäsen 50-vuotisjuhlanäyttely

 

Espooseen avattiin jo huhtikuussa uusi Suomen kello- ja korumuseo Kruunu. Kovasti haikailin museoon jo toukokuussa mutta kiireiltäni ehdin sinne vasta heinäkuussa ja yllätyin todella positiivisesti. Museorakennus on kohonnut Ahertajantielle Tapiolaan ihan näyttelykeskus WeeGeen viereen. Tämä uusi Kulttuuriloisto-rakennus on SARC arkkitehtien suunnittelema valoisan näyttävä kokonaisuus, joka tarjoaa tilat sekä Museo Kruunulle että Museo Leikille

Entinen Suomen Kellomuseo on uudistanut toimintaansa ja samalla myös nimi muutettiin muotoon Suomen kello- ja korumuseo Kruunu. Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä on nyt myös uusissa tiloissa nimellä Museo Leikki. Molemmat museot ovat Museokortti kohteita ja sijaitsevat siis saman katon alla. Äärimmäisen kätevää koska nyt kävelyetäisyydellä toisistaan löytyy peräti neljä erilaista museota näyttelyineen. Hyvä museokeskittymä koko perheelle!





Vierailuni aika ulkona oli varmaan kesän ainoa kaatosade Espoossa, joten yhtään onnistunutta valokuvaa en rakennuksesta saanut. Kuva: SARC Arkkitehdit 

Nimensä mukaisesti Suomen kello- ja korumuseo Kruunussa pääsee tutustumaan kellojen ja korujen ihmeelliseen sekä upeaan maailmaan. Museo tarjoaa sekä vaihtuvia näyttelyitä sekä temaattisia näyttelyitä, jotka esittelevät kellojen ja korujen historiaa, nykyhetkeä sekä myös ajankohtaisia teemoja. Jätin Museo Leikin suosiolla toiseen kertaa koska lukuisista pienistä kenkäpareista sekä lastenvaunuista päättelin, että moni lapsiperhe oli tullut viettämään sadepäivää myös museoon. Ehdottomasti Museo Leikki täytyy ottaa haltuun jossain vaiheessa. 

Yksi avajaisnäyttelyistä on kultaseppämestari Harri Syrjäsen 50-vuotisjuhlanäyttely "Kaikessa käden jälki", joka on avoinna vielä 25.syyskuuta saakka. Sen lisäksi, että Syrjänen on kultaseppämestari hän on myös nahkatyöläinen, taiteilija ja käsityötaiteilija. Äärimmäisen monipuolinen lahjakkuus siis! Syrjäsen Ratakatu 1:en katutasossa sijaitseva työpaja ja liike ovat toimineet samalla paikalla aina vuodesta 1981. 

Kultaseppämestarilla oli huippuidea olla käsityöläisenä näkyvillä liikkeeseen tuleville asiakkaille. Tätä kautta hän sai myös näkyvyyttä ja ihmiset kiinnostuivat Harrin töistä. Ratakadun liike on hyvin lähellä Designmuseota eli myös sijainniltaan se on loistavalla paikalla. Joka kerta jos itse kävelen ja ajan autolla liikkeen ohi minä kurkistan mitä ikkunassa on tällä kertaa. Ja aina ikkunan somistus saa minut hyvälle tuulelle ja hymyilemään! 




Harri Syrjäsen kaikissa töissä on ihanaa leikkimielisyyttä ja omaperäisyyttä. Hänen kädenjälkensä on hyvin tunnistettava ja työt jäävät mieleen. Harrin töissä on myös huumoria. Pupu pöksyissä -kaulakoru ja Aasin silta "ovat sanontoina" meille kaikille tuttuja mutta Syrjänen on siirtänyt sen koruihin. Pakko lainata tähän Museo Kruunun sivuilta miten kultaseppämestari itse kuvailee työskentelyään.

”Minut tunnetaan omaperäisestä tyylistäni korujen, sekä nahkatöiden laukkujen ja vöiden tekijänä.   Olen aina ollut ”vannoutunut” käsityöläinen, näyttelyni esittelee moninaisen kirjon materiaalien käytöstä, hopean  ollessa  keskeinen metalli. Koruissani on useimmiten jokin sanoma- ajatus. Usein huumori näyttelee merkittävää osaa vaikkakin joskus vakavalla pohjavireellä.   Koruni on tehty käytettäviksi, osaksi kantajaansa. Koruvitriinissä ne voivat näyttää yksinäisiltä, ne kaipaavat ihmistä. Saan inspiraatioita luonnon lisäksi sanonnoista, runoista ja muinaisista tarinoista.” 




Myös nahkalaukut ovat upeita ja niihinkin on liitetty korumaisia solkia. Itse haaveilen muutamista Harrin koruista ja kypsyttelen ajatusta mikä olisi minulle se oikea. Onnea upeasta 50-vuoden urasta Harri! 

Toinen Museo Kruunun avajaisnäyttely Minun maailmani on avoinna 23.lokakuuta asti. Näyttely on koskettava ja se ottaa kantaa vammaisten asemaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Invalidiliiton kanssa. 







Kruunun näyttelyssä on ollut mukana yhdeksän työpari, joista toinen toteuttaa korun/koruteoksen ja toinen taas jakaa oman tarinansa. Kaksi taiteilijaa tekee koruteokset itsenäisesti omiin kokemuksiinsa pohjatuen. Työparit ovat olleet tiiviissä yhteistyössä näyttelyn korujen ja teosten suunnittelussa. Tarinansa jakaneet henkilöt ovat kotoisin eri puolista Suomea ja heillä on erilainen tausta iän, vamman tai työhistorian suhteen. Kaikkien nimiä ei ole näyttelyssä julkistettu yksityisyyden takia. 

Esillä vierailuni aikana oli myös kolmas avajaisnäyttely Made in Helsinki, joka ehti jo päättyä 28.elokuuta. Tässä näyttelyssä oli nähtävillä koko SarpanevaUhrenFabrikin mekaanit kellot kahden vuosikymmenen ajalta. Äärimmäisen taidokasta suomalaista kellonvalmistusta ja näitä oli mielenkiintoista tutkailla museossa. 


Museossa pääsee myös jatkossa tutustumaan kello- ja kultaseppien työhön eli he tulevat pitämään museossa työnäytöksissä, joissa myös kävijät pääset seppien opastamana kokeilemaan minkälaista heidän työnsä on. Museo Kruunu suunnittelee myös tulevaisuudessa pitävänsä hopeakorukursseja, nahkarannetyöpajoja sekä helmenpunontapajoja. Kuulosta todella mielenkiintoiselta.

Museoiden lisäksi rakennuksesta löytyy totta kai monipuolinen museokauppa ja kahvila Pupusaari. Tästä voi kurkistaa tulevat tapahtumat mm. kurssien ja työpajojen osalta. Aukioloajat ja muut tärkeät yhteystiedot löydät tästä. 

Antoisaa museovierailua ja ehdottomasti kannattaa käydä katsomassa nyt menossa olevat näyttelyt kun ne ovat vielä avoinna! 





10 kommenttia:

  1. "Pupu meni pöksyyn"-kaulakorun ottaisin itsekin, sillä se on niin ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihana! Pupu on kirjaimellisesti mennyt pöksyihin :D Kivaa sunnuntaita Kristiina ♥

      Poista
  2. Pupu meni pöksyyn on ihana ja jotenkin siitä tuli Liisa Ihmemaassa mieleen :) Ihanaa oli myös nuo kellot, mutta punainen laukku vei voiton <3
    Kaunista viikonloppua sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta Outi! Ihmemaassa Pupu hyppäsi sinne kaninkoloon ja Liisa perässä - ihana kirja sekin ja Hullun Hatuntekijän kutsut :D Kristiina tuossa edellä piti myös samasta korusta ja minustakin se on humoristisen ihana! Harrin töissä on todella paljon hauskuutta ja näitä "sanontoja" mukana. Aasin siltakin on ihan mieletön. Punainen nahkalaukku oli minunkin suosikkini. Kivaa sunnuntaita Outi ♥

      Poista
  3. Harrin korut ja laukut saavat 💗 sykkimään! Näin minulle kävi eka kerran jo liki 50v. sitten, kun räväytin ostaa ELEFANTTIVYÖN💓. Nyt se on kaapin päällä koruna😍! Lierolaukkukin on aina vaan käytössä💓! Korut👍💓❣️
    VIELÄ EHDIT NÄYTTELYYN ❣️❣️❣️❣️❣️❣️❣️❣️❣️❣️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Harri Elefantit ovat ihania ja taitavat olla sieltä hänen tuotantonsa alusta. Varmasti upea Fantti ja hyvin pitää sitä korunakin kaapin päällä. Toivotaan, että mahdollisimman moni ehtii katsomaan vielä tätä Harrin näyttelyä ja nauttimaan kauniista esineistä museossa.
      Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  4. Erityisen hienoista valokuvista nautin tässä blogissa. Kiitos niistäkin, ja tietysti oivaltavasta tavasta nähdä ja kertoa nähdystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi sinulle kauniista kommentistasi ♥ Pyrin pääsääntöisesti kuvaamaan järkkärillä mutta jotain kuvia blogiin päätyy myös kännyllä räpsittynä. Olen joskus vähän laiska eli olen liikkeellä vain pitkän putken kanssa kun en jaksa kuljettaa monia objektiiveja mukana. Tässä pitäisi ryhdistäytyä ja kuljettaa useammin kahta objektiivia mukana.

      Ehkä minun tapani kirjoittaa on "visuaalisten havaintojen tarinointia omakohtaisilla kokemuksilla höystettynä".

      Hyvää viikonloppua ja alkanutta syyskuuta!

      Poista
  5. Kruunu on minulle aivan tuntematon museo. Kiitos vinkistä, lisään sen kohdelistalleni.

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu on niin uusi museorakennus ettei ihme jos et ole kuullut siitä. Nyt kannattaa tähän museoon ehdottomasti yhdistää sitten myös läheinen näyttelykeskus Weegee.

      Aurinkoista viikonloppua Rva Kepponen ♥

      Poista

Template designed by Rainy Day