joulukuuta 08, 2021

Kauneimmat joululaulut

 

Kuva F-musiikki

Tänään toteutan lukijatoiveen eli blogiani pitkään seurannut Sinikka esitti toiveen, että esittelisin mielestäni kauneimmat joululaulut.  Pakko paljastaa, että muutamia vuosia sitten tällainen postaus oli lähes valmiiksi kirjoitettuna eli se oli "julkaise" painiketta vaille valmis. Jouduin keskeyttämään puuhani kun Minnie pyysi ulos. Palatessani kotiin huomasin kauhukseni, että kirjoitettu teksti kuvineen oli vain yhtäkkiä hävinnyt täältä blogipohjasta. En vieläkään ymmärrä mitä silloin tapahtui koska käyttämäni Blogger tallentaa koko ajan kirjoitettua tekstiä kuvineen. Joten vaikka postaus jää kesken se säilyy luonnoksena. 

Syytin silloin nurkissa hiipiviä joulutonttuja siitä ettei minun musiikkimakuni miellyttänyt heitä vaan päättivät poistaa kaiken. Minua harmitti ihan suunnattomasti ja päätin etten enää koskaan kirjoita joululauluista. Vaan kuinkas sitten kävikään - never say never! Tänään aika oli kuitenkin kypsä kirjoittaa uudelleen omista suosikki joululauluista. Joulumusiikkia on mielestäni ihan mukavaa alkaa kuunnella pikku hiljaa joulukuun ensimmäisten päivien jälkeen. Jos marketissa kajahtaa "Hei, tonttu-ukot hyppikää" lokakuun lopussa saa se minut ryntäämään kaupasta pois. Ulkona on vielä aivan syksyiset maisemat joten minun mielestäni on täysin liian aikaista kuunnella joululauluja. Kaikilla on vapaus soittaa joulumusiikkia vaikka ympäri vuoden mutta itse liitän sen juuri joulun odotukseen ja varsinaiseen joulunaikaa.

Tässä tulee minun listani kauneimpia joululauluja. Kappaleet eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä vaan täysin satunnaisesti listattuna. Usein joulumusiikkiin liittyy todella vahvasti muistoja omasta lapsuudesta ja lapsuudenkodista. Tietyn kappaleen kuullessani saatan muistaa minkälaiset vaatteet minulla on ollut yllä kun olen kuullut kappaleen ensimmäistä kertaa. Tai kappale voi liittyy johonkin muuhun joulun ajan sattumukseen. 

 Snowman - Walking in the Air - Lumiukko


Jouluaattoon kuuluu ihan ehdottomasti Lumiukko elokuva ja sen musiikki. En muista kuinka monta kertaa olen nähnyt tämän brittiläisen vuonna 1982 ensi-iltansa saaneen animaatioelokuvan mutta joka kerta se on elämys. Elokuva perustuu Raymond Briggsin samannimiseen lasten kuvakirjaan vuodelta 1978. Kun Walking in the Air -kappaleen alkutahdit alkavat soimaan niin käsikarvani nousevat pystyyn ja pitää myös nielaista aina muutaman kerran. 

En ole ainoa, jota juuri tämä jouluinen musiikkikappale puhuttelee. Muistan lukeneeni, että puoli miljoonaa suomalaista liimautuu tv-ruudun ääreen kun Lumiukko alkaa. Jos ulkona sataa vielä samaan aikaan lunta on tunnelma täydellinen. Myös elokuvan tarina koskettaa. Lumesta tehty Lumiukko herää henkiin ja sen rakentanut pikkupoika lentävät yhdessä paikkaan, jossa lumiukot viettävät joulua. Pieni poika tapaa reissullaan myös Joulupukin. Valitettavasti joulupäivänä on liian lämmintä ja Lumiukko sulaa. Tarina on kertoo ystävyydestä, lapsenuskosta, menettämistä mutta silti siinä on lämmin joulunhenki. Niisk! 

Varpunen jouluaamuna


Varpunen jouluaamuna tuo aina mieleen omat isovanhemmat. Tämän joululaulun muistan myös joulupäivän varhaisesta aamukirkosta vuosien takaa. Lapsena ei näitä sanoja oikein ymmärtänyt mutta sävel oli kaunis. Tämän koskettavan joululaulun sanat ovat itse asiassa Zacharias Topeliuksen runo vuodelta 1859 "Sparven om julmorgonen". Runo on suomentanut K.A. Waaranen. Topelius oli menettänyt vuoden ikäisen Rafael poikansa vuotta aiemmin kun kirjoitti runon. Runosta heijastuu isän suru oman lapsen kuolemasta. Tämän monien rakastaman joululaulun varpunen on todellisuudessa taivaasta tullut pikkuveli. 

Joulumaa 

Joulumaa kappale on iloinen, tarttuva ja positiivinen joulukappale. Minulla oli vuosia sitten tapana kuunnella jouluradiota automatkoilla joulukuussa ja sieltä soitettiin usein Joulumaata. Katri Helenan säveltämän joululaulun sanat ovat Junnu Vainion. "Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta, Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta, Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä, Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!" Jouluna liittyy kiirettä, valtavasti valmisteluja ja välillä jopa joulu koettelee hermoja. Ulkoiset puitteet, siivottu koti, itsetehdyt ruokaherkut ja lahjat ovat toki tärkeitä mutta se joulu kuitenkin löytyy meidän jokaisen sydämestä kun maltamme kuunnella sitä. 

Tonttujen jouluyö 

Tonttujen jouluyö kappaleesta tulee elävästi mieleen koulun joulujuhlat ja joulunäytelmät. Joulujuhlissa oli minun lapsuudessani joko rooli joulukuvaelmassa tai tonttujen joulunäytelmässä. Joulukuvaelmassa oli hartaampi tunnelma kun oltiin Jeesus-lapsen seimen äärellä jouluyönä. Muistan olleeni ainakin Maria jonain vuonna. Tonttunäytelmässä sai taas enemmän irrotella ja vetää myös ylleen tonttupuvun tonttulakkeineen. Tip-tap, tip-tap, tipe, tipe, tip-tap, tip, tip, tap! Ja se varpasillaan hiipiminen oli myös hauskaa :D Minä rakastin esiintymistä koulun joulujuhlissa. 

Kulkuset - Jingle Bells 

Joulun ehdoton ilopilleri joululauluista on Kulkuset. Alkuperäisen kappaleen säveltäjä ja sanoittaja on yhdysvaltalainen urkuri ja kuoronjohtaja James Pierpont. Joululaulu syntyi jo vuonna 1857 nimellä "The One Horse Open Sleigh" ja vuoden 1859 uudelleen julkaisussa se muuttui tuntemaamme Jingle Bells muotoon. Vuonna 1948 Kullervo kirjoitti tähän joulukappaleeseen suomalaiset sanat. Kun tämä joululaulu alkas soimaan tekisi itsekin mieli hypätä sinne hevosen vetämään rekeen vällyn alle ajamaan talvimaisemassa. Äärimmäisen tunnelmallinen joululaulu. 

White Christmas 

Varmasti meillä jokaisella on mielessä ennen joulua tämän joululaulun sanat "I'm dreaming of a white Christmas, Just like the ones I used to know." Ikävä kyllä ilmastomuutoksen myötä valkoiset joulut varsinkin Etelä-Suomessa täällä pääkaupunkiseudulla ovat aika harvinaisia. Saa nähdä miten tänä vuonna käy. White Christmas on Irving Berlinin säveltämä ja sanoittaman joululaulu. Sen esittivät Bing Crosby ja Marjorie Reynolds vuonna 1942 elokuvassa Holiday Inn (Ravintola Vapaa-aika). Kappale on ehdottomasti Berlinin uran menestyneimpiä ja tunnetuimpia sävellyksiä sekä myös yksi soitetuin joululaulu. Kappaleesta on tehty lukemattomia versioita. Suomenkieliset sanat kappaleeseen on tehnyt Kullervo. Valitsin tähän postaukseen Michael Buble ft. Shania Twain version kappaleesta.

Sylvian joululaulu

Sylvian joululaulua ei voi jättää tämän listauksen ulkopuolelle. Myös tämä todella kaunis joululaulu on Zacharias Topeliuksen vuonna 1853 julkaisema runo, jonka Karl Collan sävelsi joululauluksi. Runon ovat suomentaneet Elina Vaara ja Martti Korpilahti. YLEn äänestyksessä on Sylvian joululaulu äänestetty kahdesti kaikkein kauneimmaksi joululauluksi ja viimeisin kerta on 2002. Minä luulin aina lapsena, että Sylvia on tyttö mutta sitten vähän isompana sain kuulla, että sylvia on mustapääkerttu (Sylvia atricapilla). Mustapääkerttu on pieni muuttolintu, joka talvehtii Sisiliassa, Italiassa. Topeliuksen runo kertoo sypresseistä ja Etnan tulivuoresta, mutta myös koti-ikävästä ja isänmaanrakkaudesta. Kun vuosia sitten olin kaksi viikkoa lomamatkalla Sisiliassa minulla usein soi keskellä kesää päässä Sylvian joululaulu. 

Tulkoon joulu

Tulkoon joulu on Pekka Simojoen säveltämä ja sanoittama joululaulu, joka syntyi jo 1970-1980 lukujen taitteessa. Simojoki on kuvaillut laulun syntyprosessia näin "Vaikka joulusta oli jo kaikki sanottu ja kirjoitettu, niin paluu lapsuuden joulumaisemaan synnytti kuitenkin uuden tekstisisällön." Kappaleesta on tehty lukemattomia erilaisia versioita vuosien varrella. Valitsin tähän mukaan Raskasta joulua version, jonka video on minusta myös todella vaikuttava lähikuvineen ja mustavalkoisten lapsikuvien ansiosta. 

Löytyikö minun kauneimpien joululaulujen listalta tuttuja lauluja? Mitä ovat sinun omat suosikkisi? Mukavaa joulunodotusta kaikille! 



8 kommenttia:

  1. Kiitos kun kirjoitit tästä. Varpunen jouluaamuna, Sylvian joululaulu ja En etsi valtaa loistoa ovat suosikkeja. Kun poika oli pieni Tonttujen jouluyö soi meillä aina jouluna. Poika tykkäsi tipe tipe värssystä. Sinikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinikka itsellesi, että annoit minulle tämän haasteen ja sait kirjoittamaan uudelleen joulumusiikista. En yhtään ihmettele jos poikanne piti Tonttujen jouluyöstä koska olihan se "tipe tipe osuus" todella mukaansa tempaava kuten koko joululaulu.
      Mukavaa joulun odotusta sinulle ja perheellesi ♥

      Poista
  2. Lumiukko, jouluyö juhlayö, All I want for christmas is you ja last christmas on minun suosikkilaulujani.
    Piti heti kuunnella tuo lumiukko laulu <3
    Kaunista loppuviikkoa sulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Last Christmas on kyllä myös ihana ♥ tuo mieleen jänniä muistoja, joita en lähde nyt avaamaan tarkemmin ;) Arvaa vain kuuntelinko minä Lumiukkoa kun tein tätä postausta.
      Ihanaa sunnuntaita Outi ♥

      Poista
  3. Aivan ihana postaus! Tuli tippa linssiin kuunnellessani näitä klassikoita. Kiitos, Marjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nadine ♥ Monet joululaulut saavat myös herkistymään ja tuovat mieleen hyvin eläviä muistoja lapsuudesta.

      Poista
  4. Ihana joululaulu-postaus ♡ Nämä sopivat nyt mielessäni. Hyvää joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja ♥ Olen iloinen siitä, että sain tämän haasteen ja tartuin "jo kerran piloille menneeseen aiheeseen" rohkeasti uudelleen. Joskus tulee kynnys kun tehty työ valuu hukkaan.
      Hyvää joulunodotusta myös sinulle ♥

      Poista

Template designed by Rainy Day