marraskuuta 14, 2021

Upea Ritarit -näyttely on Tampereen Vapriikissa vielä 5.12. asti

 







Uljaat ritarit täyttivät Tampereen Vapriikin jo viime toukokuussa. Nämä keskiajan haarniskoidut miehet hevosineen karauttivat kiiltävissä asuissa hurjine aseineen kertomaan meille 2020-luvulla eläville tarinoita kaukaa menneisyydestä. Siis ajoista, jolloin ritariksi pyrkivää nuorta miestä odotti ankara vuosia kestävä koulutus. Mutta kun jaksoi sitkeästi ahkeroida kovalla opintiellä pääsi osallistumaan loistokkaisin turjanaisiin ritarina saaden istua hevosensa selässä peloton katse silmissään.

Urhea ritari sai myös kantaa päällä haarniskaa ja hänen ratsunsa myös omaansa kun käytiin tositoimiin peitset kalisten. Näille pelottomille hurjapäille olisi luvassa myös ylellistä linnanelämää ja lukuisia pelastettavia linnanneitoja. Tai näin meille ainakin on saduissa kerrottu. Jos et vielä ole ottanut haltuun Ritarit -näyttelyä niin ei hätää sillä sinne ehtii vielä 5.joulukuuta saakka. Marjon matka vei Manseen kurkkimaan näitä pelottomia sotakoneita jo kesälomalla heinäkuussa. 






"Keskiajalla ritarit olivat valiosotilaita, jotka olivat käyneet pitkän "koulun" ammattiinsa. Nämä miehet olivat päästä varpaisiin puettuna haarniskaan ja heillä oli vuosien mittainen kokemus turvanaan. Ritarin koulutus kesti peräti 14 vuotta. Poikien kouluttaminen aloitettiin jo kuusivuotiaana kun hovipoika pääsi ritarin palvelijaksi. Opeteltiin ratsastamista, kristinuskoa, yleissivistäviä aineita ja perustaistelutekniikoita 6-13 vuotiaana." Näin kirjoittelin postaukseen Turun linnan turnajaisista heinäkuussa 2018. Lisää ritarin koulutuksesta voit kurkistaa tuosta postauksesta. 





Jalkasuojat, Belgia 1580 - Stibbertin museo 






Ritarien varustus oli raskas koska taistelujen luonne vaati todella hyvän suojauksen. Varustus painoi noin 5 kg kevyimmilläänkin joten vaati myös hyvää kuntoa kantajaltaan.






Ritarien käsiä suojaamaan on ollut lukemattomia taisteluhansikkaita.

Tällaisia säärisuojia, joihin kuuluvat sabatoneksi kutsutut kenkäosat, sanotaan varvasosan muodon vuoksi myös "karhuntassuiksi".





Kyrassissa eli selkä- ja rintapanssarissa oli kaiverrettuna upean taidokasta koristelua, Saksa 1545-1550, Stibbertin museo

Vapriikin Ritarit-näyttelyn noin 200 esineen joukossa on muun muassa mestarillisesti taottuja ja upeasti koristeltuja ja haarniskoita, kypäriä, miekkoja, kilpiä, peitsiä sekä ritarin hevoselle kuuluneita varusteita Euroopan eri haarniskatyöpajoista. Olisin voinut seisoa noiden lasivitriinien takana vaikka kuinka kauan ihastellen kuinka taitaa työtä nämä haarniskatyöpajat ovat aikoinaan tehneet. Suurin osa esineistä näyttelyssä on firenzeläisestä Stibbertin museosta. Mukana on myös suomalaista ja pohjoismaisesta esineistöä Kansallismuseon ja Peter Mustosen kokoelmista. 












Ritareille oli kehitetty monenlaisia kypärämalleja suojelemaan taisteluissa päätä ja myös kaulaa mm. umpikypärä, visiirikypärä ja Burgonet kypärä







Vapriikissa on esillä kolmiharjainen Burgonet kypärä Saksasta 1500-luvun puolivälistä.  Kypärä on päällystetty kankaalla, joka on koristeltu saksalaisille landsknecht-joukoille ominaiseen tapaan. Tätä kypärämalli käytti jalkaväli 1500-luvun puolivälissä ja monia kypäriä, joissa kangasosa on vielä tallessa ei enää ole jäljellä. Kypärä kuvassa keskellä.













Ritarien miekat olivat tarkoitettu lähitaisteluun ja Vapriikissa myös näitä kahvasta sekä säilästä koostuvia aseita oli esillä paljon. Kahvaosat olivat äärimmäisen kauniita monissa miekoissa. Siinä vitriinien edessä seistessäni mietiskelin miksi tappavaan aseeseen oli haluttu noin kauniita yksityiskohtia? Toisaalta miekka oli aikoinaan myös vapaan miehen, täysivaltaisen kansalaisen, soturisäädyn tai aatelismiehen merkki, joka seurasi häntä koko hänen elämänsä jopa hautaan saakka. Joten miksei se voisi olla kaunis samalla.  






Vapriikin Ritarit -näyttelyssä selviää myös olivatko ritarit todella pelastamassa niitä linnanneito kuten meille on saduissa kerrottu. Varhaiskeskiajan ihanteiden mukaan ritarin kun piti olla sekä hurja sotilas taisteluissa että herkkä runoilija sielu. Olihan siinä yhdelle miehelle aika paljon vaatimuksia jos piti olla sotakone tehden urotekoja mutta tarpeen vaatiessa ylistettävä rakkautta ja jalouttaan. 


Vapriikki on Museokortti kohde. Vapriikki löytyy osoitteesta Alaverstaanraitti 5, Tampere. Museo on avoinna ti-su 10-18. Vapriikista löytyy myös monia muita kiinnostavia näyttelyitä. 













4 kommenttia:

  1. Tuli heti oman pojan ritarivaihe mieleen. Luulen, että hän kyllä edelleen viihtyisi tuolla näyttelyssä. Onpa upeat nuo kultaiset jalkasuojat.
    Leppoisaa iltaa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritarivaihe taitaa kuulua monen pikkupojan elämään. Pitää olla kilpeä, miekkaa ja kyprää kun taistellaan. Muistan, että olen itsekin lapsena päässyt mukaan poikien ritarileikkeihin mutta johonkin "vain sivurooliin". Tuskin olen edes se pelastettava linnanneito. Monissa ritariesineissä oli upeaa käsityötä. Varsinkin nämä jalkasuojat, kypärät ja hansikkaat olivat jopa melko koristeltuja.
      Kivaa sunnuntaita Outi ❤️

      Poista
  2. Kun poika oli pieni hän halusi nukkua ritarivarusteet yllä aina. Oli vihainen aamulla jos miekka oli otettu muiden kamppeiden kanssa pois vuoteensa. Kypäräkin piti jättää lattialle odottamaan aamua ja ritarin heräämistä. Puutarhassa oli ritarilinnakin joskus. Sinikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten suloista, että teidän poika on halunnut nukkua ritarina tai siis varusteet päällä ♥ Minä muistan lapsena, että kun oli balettiesitys olisin halunnut nukkua edellisen yön balettipuku päällä mutta lopulta jouduin pukemaan pyjaman. Ritarilinna puutarha on ollut varmasti joka pojan unelma ♥

      Poista

Template designed by Rainy Day