kesäkuuta 10, 2021

Kiireisen kauniit kesäviikot

 





Tänä vuonna minun kesän ensimmäiset viikot ovat olleet ihan superkiireiset! Iso elämänmuutos ei ollut se, että meille tuli taas koira muutaman kuukauden tauon jälkeen vaan se, että tulokas oli pentu vai pitäisikö sanoa ihan vauva vielä. Pienellä pennulle kaikki on uutta ja sisäsiisteyden opettelu täysin alussa. Usein osutaan sanomalehdille mutta aina ei kiireessä muisteta lehtiä tai ehditä ulos saakka tarpeille.  Mimmihän on vasta nyt 9 viikkoa vanha joten pikku russelin päivät täyttyvät nukkumisesta, syömisestä, pienestä ulkoilusta, leikkimisestä ja taas kaikki uudelleen alusta. Mimmi kokeilee myös rajojaan useita kertoja päivässä ja kyllä hänellä on äärimmäisen terävät naskalit suussaan. Ostin Mimmille Peten koiratarvikkeesta sellaisen kantokopan, jossa hän liikkuu mukanani paikasta toiseen kätevästi. Hän on ottanut kantokassin omakseen ja menee sinne jopa kotona joskus nukkumaan. 






Alkukesän huumaavaan kauneutta on ihan pakko käydä ihailemassa joka ikinen kesäkuu. Löysin viime vuonna Muukalaispuistosta ihan kotimme läheltä todella upeasti kukkivat omenapuut. Suuntasimme sinne heti kesäkuun alkupäivinä. Mimmi oli kotiutunut Espooseen muutama päivä aiemmin. Tuolla reissulla opin sen, että pienen pennun kuvaaminen yhdellä kädellä ja sen pitäminen kiinni toisella kädellä on "mission impossible". Kuvaan osuu tuurilla ehkä pää tai häntä mutta koko koira ei koskaan. Jälkkärillä kuvaaminen mahdotonta jos koira toisessa kädessä, luurilla onnistuu joten kuten :) 





Ehdimme myös yhtenä iltana piipahtaa Malminkartanona fruticetumissa mutta siellä omenankukat olivat jo menneen talven lumia. Mimmi sai hetken ulkoilla nurmella ja tepastella omenankukkien valkoisten terälehtien päällä. Uskon sen myös syöneen muutamia terälehtiä voikukan haituvien ja ruohon lisäksi. Vauvana kun pitää kaikkea maistaa! Tällä reissulla näimme myös kukkivia syreenejä ja nuuhkimme nenät pitkällään niiden huumaa tuoksua. 








Muukalaispuiston läheltä löytyi aika hienoja kukkaistutuksia, joita en viime vuonna nähnytkään. Ehkä ne oli laitettu sinne vasta tänä keväänä. Tuntui myös hassulta nähdä jo juhannusruusun kukkivan. Toisaalta eihän tässä juhannukseen olen enää pitkä aika. Nyt pitää siis nauttia valosta ja lämmöstä ihan joka ikinen ilta. Jos kotona villakoirakennel on valloillaan nurkissa ehtii sen laittaa kuriin myöhemmin mutta näissä keleissä ei kotona kannata turhaan kökkiä. Luonnossa ja ulkoilmassa tapahtuu juuri nyt niin paljon nähtävää ja koettavaa.









Eilen illalla otimme Mimmin kanssa suunnaksi Haagan alppiruusupuisto tai kotoisammin rhodopuisto. Lähestyessämme puistoa huomasin, että kadunvarret olivat ihan täynnä autoja joten ihmisiä tulisi myös olemaan aika paljon liikkeellä. Oli äärimmäisen fiksua, että Mimmi kulki kuljetuskopassaan koska voitte uskoa, että kaikki olisivat halunneet silittää sitä kun oli pois kopastaan. Rhodopuistossa oli myyntikojuja eli sieltä olisi voinut ainakin ostaa juotavaa, jäätelöä ja jotain pientä syötävääkin. Ehdottomasti jos haluat nähdä alppiruusujen ja atsaleoiden kukkivan nyt on juuri oikea aika. Kuuma ilma on saanut jo osan aurinkoisilla paikoilla olevista kukista kuihtumaan. Metsässä olevat alppiruusut ovat paremmin suojassa kuin siinä avoalueella sähkölinjan alla olevat atsaleat. Unohdin tänä vuonna käydä katsomassa kukkivaa suopursua. 







Kun siirryimme alppiruusujen puolelle oli metsän siimeksessä ihan viileää mutta sielläkin ehkä eilen vähän liikaa ihmisiä. Kun kuljetaan pitkospuita, joista osa toki on melko leveitä tuntui aavistuksen ahtaalta kun kohtasi muita ihmisiä. Kannattaa varmaan käydä aamulla tai myöhempää illalla eikä juuri töiden jälkeen. Puistoon voi ottaa myös omia eväitä mukaan ja istua penkeillä syömässä picnicherkkujaan. Juuri nyt puistossa on äärimmäisen kaunista. Mukavaa kesäkuista viikkoa kaikille 


































10 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!❤️

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasu <3 Luonto on juuri nyt hyvin valokuvauksellista.

      Poista
  2. Ihana pienokainen ja upeita kukkia ja kuvia. Aurinkoista viikonloppua, Marjo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu <3 Mimmi on kyllä tosi söpö vauvakoira, joka välillä muuttuu pikku piraijaksi :D
      Aurinkoista kuluvaa viikkoa sinne Lappeenrantaan ja Mortille rapsuja!

      Poista
  3. Voi vauvahauvaa, hän on kyllä niin ihana. Vauvoissa riittää aina hommaa ja niin varmasti tässäkin vauvassa. Ihania kuvia olet ottanut, kyllä nyt on saanutkin ihailla vaikka ja mitä kukintoja.
    Kaunista viikonloppua sinulle Marjo ja rapsutuksia Mimmille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauvahauva on kyllä suloinen mutta hänelle sattuu aina välillä päälle pikku piraija -vaihde ja silloin kyllä silkat ja sormet ovat vaarassa pikku naskalihammasta. Kukat ovat nyt juuri parhaimmillaan lähipuistossa joten siellä tulee käytyä päivittäin.
      Kiitos rapsutukset välitetty Mimmille <3 kivaa viikkoa Outi <3

      Poista
  4. Ihana söpöliini!
    Kyllä ne vauvat huoltaa vaatii 💗.

    Upeita kesäisiä kuvia! Meillä täällä Gozolla alkaa olla kukintasesonki ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nadine <3 Kyllä ne vaativat 24/7 huolta ja seuraa kun ovat pieniä.
      Teillä varmaan jo kuumuus alkaa verottaa kukkia.

      Poista
  5. Ihania kukkakuvia :) ja vielä ihanampi Mimmi!
    Me kävimme hieman sateisena lauantai-iltana Haagan alppiruusupuistossa. Kävijöitä oli, mutta ei tungokseksi asti.

    Kivaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rva Kepponen! Huomasin teidän alppiruusupuisto kuvat. Kiva kuulla, että sateinen lauantai ilta oli ehkä vähemmän täynnä kun viikkoilta.

      Aurinkoista viikkoa!

      Poista

Template designed by Rainy Day