toukokuuta 15, 2021

Vaaleanpunaisia kirsikankukkia





Japanilainen sananlasku sanoo "Ihaile kirsikkapuun kukkia nyt, myrskytuuli saattaa tempaista ne yön aikana mukaansa." Kuluneella viikolla olen kirjaimellisesti noudattanut viisaiden japanilaisten neuvoa. Työpäivien jälkeen olen kiireesti hypännyt autoon ja lähtenyt tutkimaan keväistä luontoa. Olen unohtanut kaikki rästissä olevat kotityöt koska nyt on kiire. Luonto muuttuu ihan koko ajan ja ohikiitäviä hetkiä ei enää saa takaisin jos ne menettää. Kirsikkapuiden kukinta on minulle joka keväinen ilonaihe. Voin sukeltaa vaaleanpunaiseen maisemaan ja kuljeskella kukkia notkuvien puiden alla kuin sadussa. Ja haaveilla...





Muistan kun vuosia sitten keväällä olin Tukholmassa työmatkalla ja sattumalta ajoimme Kungsträdgårdenin ohi. Kuninkaan puisto oli aivan täynnä vaaleanpunaisia puita, jotka näyttivät kuin suurilta hattaroilta puistokäytävien varrella. Meillä oli kiire kokoukseen joten emme ehtineet pysähtyä viettämään hanamia. Yritin napata auton ikkunasta valokuvia puista mutta ne olivat aivan liian kaukana. Yksikään valokuvista ei ollut niin onnistunut, että voisin edes ajatella liittää sen tänne blogiin. Silloin päätin, että jonain keväänä matkustan Tukholmaan vain katsomaan kirsikankukkia tässä kaupungin vanhimmassa puistossa. 





Olen nähnyt kirsikkapuiden kukkivan Nizzassa, Barcelonassa, Kööpenhaminassa, Lontoossa ja New Yorkissa. Kamerani on räpsynyt monissa kaupungeissa koska en koskaan väsy kuvaamasta kukkivaa kirsikkapuuta. Vielä tuon Tukholmankin aika tulee kun päästään tästä koronakurjimuksesta. Ihan lottovoitto olisi toki olla Japanissa juuri hanamin ja sakuran aikaan. Kokea samalla myös miten japanilaiset itse ihailevat antaumuksella puiden kukintaa viettäen ehkä koko yön puun alla. 




Minä olen ikuinen haaveilija ja sehän on vain hyvä juttu. Lainaan tuonne postauksen loppuun vielä pari vuotta sitten Anna-lehdessä olleen psykoterapeutti Leena Ehrlingin oivallisen kiteytyksen haaveilusta. Postauksen kaikki kuvat on otettu Alppipuistosta, Espoosta ja Roihuvuoresta kuluneen viikon aikana. Jos mielit nähdä kirsikkapuun kukkivan nyt on oikea aika. Roihuvuoren kirsikkapuiston perinteistä hanami juhlintaan ei järjestetä tänäkään keväänä mutta itsekseen kirsikkapuita voi käydä ihailemassa. Vaaleanpunaisia hetkiä teille kaikille ♥♥♥





"Haaveilu ja siitä saatava mielihyvä kertovat siitä, että ihminen voi psyykkisesti hyvin. Unelmoijan mielessä on tilaa leikille, toiveille ja erilaisille tunteille. Haaveet ovat hyvää tekeviä irtiottoja arjesta, voimaannuttavia päiväunia ja aikuisten satuja silloin, kun haaveilija tietää, ettei niiden kaikkien ole tarkoituskaan toteutua. Hetki hyvässä mielikuvassa rentouttaa ja lataa akkuja, psykoterapeutti Leena Ehrling Suomen Mielenterveysseurasta kertoo."






12 kommenttia:

  1. Ihania kirsikankukkakuvia :)
    Minun kukkabongailuni muuttuivat sellaisiksi nopeahkoiksi täsmäiskuiksi. Koivun siitepölyä on ilmassa niin järkyttävät määrät, että mikään lääkitys ei pidä oireita kurissa. Seuraavaksi kokeilen, että auttaisiko kunnon FFP3-maski :D Sitä mietin, että millä saisi vielä suojattua silmät :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunaisessa hattaramaisemassa oli ihana olla kukkivien kirsikkapuiden ympäröimänä. Roihuvuoressa kävin vain kääntymässä koska ihmisiä on minusta siellä ihan liikaa. Kurjaa tuo allergia. Olen itse allerginen koivun siitepölylle mutta olen saanut jo monta vuotta pidetty sen kurissa Aerius-tableteilla. Suosittelen kokeilemaan sitä. Vaikuttava aineosa on desloratadiini. Varmasti FFP3-maski toimii myös mutta sitä ei halua pitää koko päivää kasvoillaan ja siitepölyähän kulkeutuu myös kotiin. Silmien suojaksi siten sukelluslasit :D Tsemppiä!

      Poista
  2. Kirsikankukat ovat lumoavia <3 Kauniita kuvia <3
    Kevät ja kesä on sellaista aikaa, että ajankohtaiset pihatyöt kiilaavat kotitöiden ohi. Olen haaveilija. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Minulla on myös haaveita,joista olen tehnyt tavoitteita ja niitä kohti olen menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja ♥ Vaaleanpunaiset kukat lumoavat vuodesta toiseen.
      Ymmärrän, että omalla pihalla pitää keväisin puuhailla ja jos minulla olisi piha olisin itsekin siellä sormet mullassa. Kotityöt tuntuvat tylsiltä sisällä auringossa joten on kivampi karata ulos samoilemaan. Ihanaa kuulla, että muutkin haaveilevat. Ja tuo on ihan totta, että haaveista voi tehdä myös tavoitteita ja niitä kohden voi määrätietoisesti pyrkiä.
      Kivaa sunnuntaita!

      Poista
  3. Ovat kyllä ihania nuo kukkivatkirsikkapuut.Olen käynyt kerran ihailemassa Tukholman Kungsträdgårdenin kukkivia kirsikkapuita ja näky on kyllä lumoava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet onnekas kun olet päässyt kokemaan Kungsträdgårdenin vaaleanpunaisen loiston. Kaikki ovat sitä kehuneet ja olen nähnyt lukemattomia upeita valokuvia sieltä. Onneksi meillä Suomessakin kukkii vaikkapa tuolla Roihuvuoren kirsikkapuistossa.
      Kivaa sunnuntaita Kristiina ♥

      Poista
  4. Kirsikankukat on ihania. Ihan harmittaa kun tuo minun polveni kenkkuilee, niin en pääse pidemmälle kukkia ihailemaan. Pitää varmaan könkätä tuonne tien toiselle puolelle, siellä ainakin on parissa pihassa kirsikkapuu. Kyllähän nuo kauniit kukat pitää tänäkin vuonna ikuistaa.
    Ihanaa viikkoa sinulle Marjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ehdit nähdä kirsikankukat ennen sadetta. Nyt kun on monena päivänä sekä tuullut että satanut ovat varmasti kukatkin osittain ellei peräti kokonaan varisseet maahan. Ikävä vaiva sinulla polvessa. Toivottavasti helpottaa.
      Kivaa loppuviikkoa Outi ♥

      Poista
  5. Kerrassaan upea kuva sinusta kirsikkakukkameren keskellä <3
    Ihanaa toukokuun viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija ihanuus ♥ Nyt ei varmaan kirsikankukista ole näiden myrskypäivien jälkeen enää mitään jäljellä. Aurinkoista viikonloppua ja kohta alkaa kesäkuu!

      Poista
  6. Milloin olit Barcelonassa kun kirsikkapuut kukki? Kukkiikohan vielä huhtikuun puolessa välissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaliskuun-huhtikuun vaihteessa olin. Valitettavasti tarkkaa päivänmäärää en enää muista. Riippuu paljon siitä millainen säätila Barcelonassa on ollut nyt viime kuukausien aikana ja koska aloittavat kukintansa. Oheisesta linkistä näet miten kirsikkapuut kukkivat Jerte Valley -nimisessä kirsikkapuut laaksossa mutta paikka on Atlantin puolella ja pohjoisempana huomattavasti kuin Barcelona. https://www.spain.info/en/calendar/fiesta-cherry-blossom/

      Poista

Template designed by Rainy Day