tammikuuta 28, 2021

Pupun korvia, pizzoja ja salaperäisiä lumijälkiä







Tammikuun viimeinen viikko on kohta lopussa vaikka juurihan oli jouluaatto! Miten ihmeessä vuoden ensimmäinen kuukausi aina hurahtaakin ihan vilahduksessa. Ehkä vuodenvaihteeseen osuvat rikkonaiset viikot uudenvuodenpäivän ja loppiaisen ansiosta luovat illuusion siitä, että vuosi starttaa kunnolla vasta niiden jälkeen. Moni myös pitää lomia ja vapaata joulu-tammikuun vaihteessa kuten itsekin tein. Koko maa on saanut runsaan lumipeitteen ja lisääkin lumihiutaleita on luvassa. Pakkasetkin taitavat taas kiristyä joten vaikka linnut jo laulavatkin aamulla ei talvenselkä ole vielä taittunut. Mutta valonmäärä on todellakin lisääntynyt ja tänään päivänpituus oli 7 tuntia ja 39 minuuttia. Tulevana sunnuntaina saamme nauttia valoisasta ajasta jo 8 tuntia ja 9 minuuttia. JIHUU! 












Muistatte varmaan kun joulukuussa heräsin yhtenä yönä heräsin johonkin kolahdukseen ja tämän tapahtuman johdosta kurkkasin myös sähköpostiini. Olen kokonaan unohtanut esitellä minun yöllisen nettishoppailun saaliin eli ne kauan himoitsemani Minna Parikka Tail Sneaks silver glitter puputennarit. Kun kipaisin hakemassa paketin postiautomaatista ja näin ihanan vaaleanpunaisen Minna Parikka pussin minun olisi tehnyt mieli avata paketti heti. Maltoin kuitenkin kotiin saakka ennen kuin kaivoin puputennarit hellästi esille vaaleapunaisen laatikon uumenista. 

Jännitti vähän ennakkoon onko koko oikea mutta sujauttaessani jalkaani toiseen tennariin huokaisin helpotuksesta - juurikin minun kokoani! Olen muutamana päivänä pitänyt kotona etätöissä puputennareita jalassani ja fiilistellyt. Siihen menee varmasti vielä aikaa kun pääsen kävelemään näillä ihanuuksilla ulkoilmassa. Nyt korona-aikana voi edes kotona välillä olla vähän juhlavammin vaikka ihan tavallisena työpäivänä. Minun jalkaani lesti tuntuu erittäin sopivalta. Ihan nappiostos ja olen niin onnellinen näistä ♥  ♥  ♥ 









Aamulenkeillä Minnien kanssa tulee aina katseltua lumessa näkyviä jälkiä. Vaikka usein lenkeillä saatamme nähdäkin citykaneja ja rusakoita on myös niiden jälkiä aika hauskaa katsella. Oikeastaan lumijälkien tunnistaminen on vähän kuin tekisi salapoliisityötä. Se nimittäin paljastaa kuinka paljon elämää vaikka ihan omalla kotipihalla on silloin kun et itse ole sitä näkemässä. On aina hauskaa arvuutella mikä eläin on mahtanut jättää kyseiset jäljet. Rusakon jäljet meistä varmasti jokainen tunnistaa hangella mutta miten on muiden jälkien laita. 

Tunnistatko sinä mikä lintu jättää ylläolevan kuvan kaltaiset jäljet lumeen? Tunnistamista helpottaa aina toki se jos sattumalta näkee jälkien jättäjän jossain salaperäisten "harakanvarpaiden" lähellä. Nämä jäljet kuuluvat mustarastaalle. En voinut taas olla miettimättä olisiko se parvekkeellani pesineen pariskunnan toinen osapuoli...






Oikeanpuoleiset jäljet tuskin ovat villikanin jättämiä joten veikkaan, että tämä tassuttelija on ollut citykani. Meidän naapurustossa niitä näkee lähes kaikkina vuodenaikoina. Verrattuna vasemmalla oleviin perinteisiin rusakon jälkiin citykani liikkuu paljon lyhyemmin askelin mutta onhan sen jalatkin paljon lyhemmät. Kuvassa olevissa rusakon jäljissä se on liikkunut hyvin verkkaisesti koska muuten etu- ja takatassujen väli olisi paljon suurempi. Rusakot voivat loikkia melkoisia harppauksia hangilla kun niillä on kiire. 





Näistä jäljistä en ole ihan varma mutta veikkaan, että ne ovat joko myyrän tai päästäisen tekemiä. Jotta jälki voi selvittää myöhemmin kotona netin avulla olisi hyvä asettaa vaikka tulitikkulaatikko niiden viereen kuvatessa niin jäljen kokoa olisi helpompi hahmottaa. Minulla ei sellaista ollut mukana mutta tuo hännän jättämä viivamainen jälki paljastaa se, että jostain siimahännästä tässä on kyse. Toivon ettei se kuitenkaan ole rotta.





Dr. Oetker toi tällä viikolla markkinoille kolme uutta pakastepizzaa, joista sain maistiaiset myös kotiin. La Mia Grande pizzauutuudet paistuvat vain muutamassa minuutissa mikä sopii hyvin kiireiselle etätyöskentelijälle. Ihanan ohut, rapeareunainen premiumtason La Mia Grande-uutuuspizza on paistettu kiviuunissa. Esilämmitetyssä 250 C asteen uunissa pizza paistuu 5-7 minuutissa. 

Puhtaat raaka-aineet, parhaat juustot, täydellisen kypsät tomaatit ja yrtit takaavat, että pizza myös maistuu hyvältä. Nautin lounaaksi La Mia Grande Salame Piccante pizzan ja se oli todella suussa sulavaa. Viikonloppuna uuniin varmaan sujahtaa La Mia Grande Margherita ja La Mia Grande Quatro Formaggi. K-ryhmän ruokakaupoista pizzoja saa jo tammikuussa ja S-ryhmän ruokakaupoista maaliskuusta alkaen. 

Verkon kautta pidetyssä esittelytilaisuudessa oli myös mielenkiintoista kuultavaa tammikuussa 2021 Dr. Oetkerin teettämästä Kansallisesta valmisruokabarometrista, johon vastasi 1000 suomalaista. Vaikka itse teen myös usein pizzaa koen ihan samoin kuin tuohon barometriin vastanneet ettei valmisruoan ostaminen ole enää häpeällistä vaan joskus se vain säästää aikaa ja vaivaa. Minä olen jäänyt Dr. Oetkerin pakastepizzoihin koukkuun jo 2000-luvun alussa. Kivat uutuudet jo ennestäänkin laajaa pakastepizza valikoimaan. 

Kivaa perjantaita kaikille - kohta on viikonloppu!





14 kommenttia:

  1. Eläinten jälkiä on kiva seurailla. Kotipihassa näkyy paljon etenkin oravien, rusakoiden ja lintujen jälkiä. Ja on niitä rottiakin paljon kaupungissa. Kerran uuden vuoden juhlissa Espoossa katsottiin lasioven läpi kuinka rotta tuli eteiseen. Onneksi oli se väliovi kiinni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rottien en ole nähnyt nyt talvella mutta niiden jälkiä kyllä :O Oravien jälkien en osaa löytänyt yhtään pitkään aikaan. Kaikki oravat on nähty puissa viime aikoina. Hui kauheaa - onneksi väliovi oli kiinni koska asunnossa ei kuullosta mukavalta.

      Poista
  2. Ihanat nuo tennarit! Vaikka en ole suuri glitterin ystävä, niin näissä tennareissa on huumoria jossa kiiltävyyskään ei ole liikaa.
    Dr. Oetkerin pizzoista suosikkini on kasvispizza, vaikka en kasvissyöjä olekaan.
    Me päätettiin tänään hakea pizzat Maarianhaminan Kotipizzasta joka nyt taas on auki oltuaan pidemmän aikaa suljettuna.
    Ihanaa viikonloppua sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina ♥ Minulla kävi näiden Parikoiden kanssa kyllä hyvä tuuri kun onnistuin saamaan ne ja vielä kokokin meni heti oikeaan.

      Dr. Oetkerin pizzoista en ole tainnut koskaan maistaa kasvispizzaa mutta kotona olen sellaista kyllä tehnyt. Joskus jos haetaan Kotipizzasta teen aina "oman valinnan mukaan pizzan" ja useinmiten otan siihen punasipulia, aurajuustoa, kinkkua, herkkusieniä ja oliiveja. PUB Niskan pizzat tai siis Ahvenanmaan peltileivät ovat myös hyviä.

      Ihanaa sunnuntaita Kristiina ♥ Toivottavasti teilläkin paistoi aurinko!

      Poista
  3. Iiiihaaanat ja noi on just ne unelmien Parikat❤️

    Ihanaa viikonloppua Marjo🐰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ♥ Olen NIIN onnellinen näistä pupuista. Ehkä taas huomenna istun etäpalaverissa ne jalassa kun tilaisuuksia ei muuten juuri nyt ole. Mukavaa sunnuntaita ♥

      Poista
  4. Vitsit noi kengät on suloiset! Niin samaistuttavaa, että fiilistelet niitä jo etätöissä - mäki fiilistelen laittautumalla aina välillä, vaikka etäkoulua olisikin koko päivä :D

    http://mahdollisestiehka.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini :) Etätöissä on ihan pakko välillä skarpata oman ulkonäön kanssa - ainakin silloin jos ollaan palaverissa omalla kuvalla livekuvalla mukana. Etäilyssä kyllä katoaa rutiinit vaikka siinä saa enemmän tehtyä kun työmatkoihin ei mene aikaa mutta usein sitä onkin sitten vain kotivaatteissa koko päivän. Kiva blogi sinulla - kävin kurkkaamassa :)

      Poista
  5. Niin ihana Parikat <3 On kiva saada itselleen jotain mistä on pitkään haaveillut.
    Minäkin tutkin eläinten jälkiä. Eilen aamulla meidän postilaatikoiden alapuolella oli pupun jälkiä :)
    Ihanaa viikonloppua sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ♥ Jäi hankkiminen todella vähän hilkulle mutta onneksi löysin nämä.
      Pupujen jälkiä näkyi meidän pihalla tänään ihan valtavasti. Minnien on aina myös
      pakko syödä rusakon papanoita - ällöttävä tapa mutta hänestä varmaan kivoja "snackseja".
      Kivaa sunnutaita Outi ♥

      Poista
  6. Ehkä se onkin sitä kuuloisaa koronaväsymystä, mutta minusta on ihanaa lukea jotain muuta kun jatkuvaa korona raporttia kaikissa mediassa.

    Pupulenkkärit ovat aivan ihanat vaikka itse en ikinä edes haaveillut Minna Parikan kengistä kun niiden lesti ei istu mulle, kuten suurin osa portugalilaisten merkkiäkin. Se on liian leveä omassa koossani. Joten on kiva katsellä toisten kuvia.

    Lisää juttuja kengistä, kiitos!

    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nadine kommentistasi ♥ Ymmärrän ettei aina jaksa lukea koronasta eikä siitä ole tarkoitus nyt taas kirjoittaakaan vähän aikaan. Seuraava postaus tulee kengistä ja ihan lähipäivinä.
      Moni on sanonut samaa ettei pupulenkkarien lesti sovi omaan jalkaan mutta minulle onneksi sopi. Ole pitänyt pupulenkkareita kotona muutamana päivänä kun mitään tilaisuuksia ei ole ja ulos niitä ei voi vielä pitkään aikaan laittaa.

      Mukavaa viikkoa sinullekin ja tsemppiä ♥

      Poista

Template designed by Rainy Day