tammikuuta 14, 2021

Porkkalanniemen virkistysalueella mieli lepää

 






Porkkalanniemen virkistysalue on monipuolinen yhdistelmä merta, saaristoa, metsää ja kosteikkoakin. Alueella on mahdollista nähdä hirviä, kauriita ja myös lukematon määrä eri lintulajeja. Porkkalanniemi onkin muuttolintubongareiden lempipaikkoja. Voisi ajatella olevansa jossain paljon syvemmällä Suomenmaassa vaikka kohde on vain reilun 50 kilometrin päässä pääkaupunkiseudusta. Myös alueen jylhät mäntymetsät, jäkälä- ja sammalmättäät, runsas aluskasvillisuus ja tuulen pieksemät kalliot luovat elämyksellisen luontokokemuksen. Kerran täällä käytyään sinne haluaa palata uudelleen ja uudelleen!




Porkkalanniemen erityisyys tunnistettiin jo kauan sitten ja se olikin yksi neljästä ensimmäisestä kansallispuistostamme, jotka perustettiin Suomeen jo vuonna 1938. Kun Neuvostoliitto luovutti Porkkalanniemen takaisin 11 vuoden vuokra-ajan jälkeen se ei valitettavasti enää palannut kansallispuistoksi. Toivottavasti alue saa joskus tulevaisuudessa taas kansallispuisto statuksen koska se paikkana ehdottomasti ansaitsee sen. Porkkalanniemen virkistysalueen monipuolista reitistöä ja osaa maastorakenteistakin on uusittu pari vuotta sitten syksyllä. Porkkalanniemi ihastuttaa ihan kaikkina vuodenaikoina ja kuluneen vuoden aikana se onkin tullut rakkaaksi ulkoilupaikaksi.







Porkkalanniemi on myös alueena hyvin ainutlaatuinen koska itse niemi työntyy todella syvälle Suomenlahteen. Porkkalanniemen kohdalla on Suomenlahden kapein kohta ja jos lähtee tästä Viron rannikkoa kohti ei sinne ole matkaa kuin vajaa 40 kilometriä. Ei siis yhtään ihme miksi Porkkalanniemi haluttiin aikoinaan Suomelta luovutettuna alueena koska sillä on erittäin strateginen sijainti puolustuksen ja merenkulun kannalta. Kapea pitkä niemi tarjoaa myös levähdyspaikan muuttolinnuille ja suojaisia poukamia vedenalaiselle luonnolle. 








Porkkalanniemeen pääsee Helsinki-Hanko-tietä (nro51) pitkin. Porkkalanniemen liittymästä poistutaan valtatieltä ja ajetaan noin 19 kilometriä eteenpäin Porkkalanniemeä ja merta kohden. Jos olet kiinnostunut luolista tämän saman ajoreitin varrelta löytyy Högbergetin erikoinen luola. Tie on muuten erittäin mutkainen eli "varsinainen rallipätkä", jossa liikkuu myös maatalouskoneita kesäaikaan ja pari koulualuettakin siinä ohitellaan joten maltti on valttia. Kun yleinen tie päättyy käännytään oikealle ja seurataan viittoja "Porkkalanniemen virkistysalueet". Matkan varrelta löytyy useita merkittyjä pysäköintialueita, jotka löydät tarkemmin tästä. Tällä viimeisellä osuudella olen kahdesti nähnyt kauriita sekä itse tiellä että sen laitamilla joten kannattaa olla varuillaan. 




Jos ajat auton Telegrafbergetin parkkipaikalle niin sen läheisyydestä löytyy myös esteetön katselulava, jonne pääsee kulkemaan tietä pitkin. Matkaa pysäköintipaikalta lavalle on noin 100 metriä. Pysäköintialueen läheisyydessä on myös esteetön käymälä. Vein isäni alkukesästä pahimman korona-ajan väistyttyä kahville tuonne lavalle. Nappasimme kahvit pullineen mukanaan Cafe Porkkalasta matkan varrelta. Totta kai mukaan voi pakata myös omat eväät ja kahvit termokseen. 




Kartta lainattu Luontoon.fi sivuilta 

Porkkalanniemen alueelta löytyy keittokatoksia ja tulentekopaikkoja. Kannattaa ladata itselleen alueen kartta vaikka Metsähallituksen retkikartta.fi palvelun kautta. Silloin pysyy kartalla missä on kauniita näköalapaikkoja ja käymälöitäkin. Ehdottomasti reissuun kannattaa kaikkina vuodenaikoina ottaa kunnon jalkineet sillä kallioilla tarvitaan pitoa ja maastossa on myös aika paljon korkeuseroja. Katselin viikko sitten kauhulla iäkkäämpää pariskunta, joka kulki todella liukkaan näköisillä kengillä kallioilla. Lämpimät ja tuulta pitävät vaatteet ovat tarpeen syksyllä ja varsinkin nyt talvella. Alueella liikkuessa pitää myös huomioida, että osa alueesta on luonnonsuojelualuetta. 







Reittejä on monia ja jokaiselle varmasti löytyy oma suosikki. Telegrafbergetin lenkillä (2,2 km) on ehdottomasti kauneimmat merimaisemat ja auringonlaskut lokakuussakin ovat upeita. Pampskatanin pisto (1,4 km) kulkee aivan niemen eteläisen kärjen kalliorannoilla. Vetokannaksen taival (2,1 k) kulkee niemen luoteisosissa, jossa on ehkä rauhallisinta kävellä. Nauhareitti (3,6 km) ja rengasreitti (2,6 km) yhdistävät puolestaan kaikki parkkialueet, taukopaikat ja nähtävyydet toisiinsa. Alueelta löytyy mm. muinaishauta. Nyt talvella kannattaa huomioita ettei reiteillä ole talvikunnossapitoa. Luntakin alueella on varmasti aika kiitettävästi. 








Vahva suositus upealle Porkkalaniemelle. Olemme onnistuneet kauriiden lisäksi näkemään myös luonnonihmeitä, joita emme koskaan aiemmin ole nähneet. Toukokuussa ihmettelin mitä ihmeen "oransseja minibanaaneja" kasvoi katajan rungossa? Kotona netin kautta selvisi, että katajassa oli orapihlajankatajanruoste, joka on sieni. Hirviä emme reissullamme ole onnistuneet näkemään vielä mutta ehkä jonain päivänä. Joka kerta retki Porkkalanniemelle on upea luontoseikkailu. Koskaan ei voi tietää mitä ihmeellistä tällä kertaa näkee ja kokee! Porkkalaniemi ♥ 





10 kommenttia:

  1. Porkkalanniemi on kaunis paikka ja sieltä on hyvä bongata myös auringonlaskuja. Kannattaa ajella rauhallisesti, koska kauriita on alueella jo ihan riesaksi saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkalanniemi yllättää joka kerta jollain uudelle elämyksellä. Auringonlaskut siellä ovat aika maagisia ja niitähän ei koskaan väsy valokuvailemaan. Olen kuullut, että kauriit ovat lisääntyneet aika hurjasti rannikolla ja muistaakseni uutisissa oli Paraisilta juttua kuinka ne söivät ihmisten pihoilta pensaat ja istutetut kasvit.

      Poista
  2. Voi kun minä niin kovin jo odotan kevättä saapuvaksi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin odotan kyllä jo kevättä ja luonnon puhkeamista taas uudelleen. Toki luonnossa on kaikkina vuodenaikana paljon nähtävää ja koettavaa <3

      Poista
  3. Porkkalanniemi on ihana paikka ja mulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla Johanna, että sinulle myös Porkkalanniemi on tärkeä paikka. Luonto ja sen monimuotoisuus puhuttelee kyllä ja erityisesti näissä maisemissa. Jos kaipaa irtiottoa arjesta ja haluaa tuulettaa päätään luonto on oivallinen keino!

      Poista
  4. En ole koskaan ollut, mutta ihan varmasti menen tutkimaan tuota paikkaa piankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan sitten suunnittelemaan retkeä Porkkalanniemeen! Läheltä pääkaupunkiseutua löytyy kyllä monia todella helmipaikkoja luonnosta, jotka vain odottavat niiden löytämistä :)

      Poista
  5. Kiitos kattavsta esittelystä. Olen kuullut Porkkalanniemestä mutta enpä ole vielä sinne asti ehtinyt.

    Mukavaa talviviikon jatkoa ja rapsut Minnielle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulanneli <3 Luonto on tänä korona-aikana saanut ihan erilaisen merkityksen ja liikkuminen siellä.

      Mukavaa viikonloppua Vaasaan ja rapsut myös Hansille!

      Poista

Template designed by Rainy Day