joulukuuta 26, 2020

Jouluvietto pähkinänkuoressa

 





Hyvää tapaninpäivän iltaa kaikille! Toivottavasti kaikilla teillä siellä ruutujen toisella puolella on ollut oikein mukava ja rauhallinen joulu. Joulu 2020 jää varmasti mieleen poikkeuksellisena ja vähän erilaisenakin mutta joulu on aina silti joulu. Joulu on vain kerran vuodessa ja se on vuoden kohokohta. Minun jouluni on aina täynnä ihania perinteitä. Asioita, joita ole oppinut jo lapsuudenkodissani ja uusia perinteitä, jotka olen itse luonut joulunviettooni. Joulun rauhaisa tunnelma, joka laskeutuu viimeistään siinä vaiheessa kun Suomen Turku julistaa joulurauhan. Ennen joulurauhan julistusta iki-ihana Lumiukko elokuva, joka on niin kaunis, että aina silmänurkka kostuu. Kynttilät, jouluvalot, joululaulut, joulukoristeet, joulukuusi ja joulun tuoksu kotona. Tänä vuonna vain se kaikkien rakkaiden yhdessäolo jäi vajaaksi mutta onneksi tapasimme edes hautausmaalla jouluaattona tärkeitä ihmisiä.





Joulupöydässä istutaan pitkään ja hartaasti syöden paljon kalaa sekä totta kai myös kinkkua, rosollia ja perinteisiä laatikoita. HK Gourmet kinkun paisto onnistui ihan äärimmäisen hyvin ja sen maku oli todella kohdallaan. Siihen vielä sitten kylkeen Auran makeaa sinappia niin pakkohan se on myöntää, että myös perinteisten kalaherkkujen lisäksi söin tänä vuonna myös kinkkua ennätyksellisen paljon. Joululaatikoita en ole itse tehnyt vuosiin - olen siis huono emäntä - mutta ostetut joululaatikot erityisesti Kokkikartanon imelletty perunalaatikko suli suussa. Se syötiin tänään loppuun joten taidan huomenna hakea sitä vielä kaupasta lisää koska kinkkua on vielä myös jäljellä. Meillähän jouluruokia syödään vielä monta päivää eli lähes koko joulun ajan. Joskus lapsuudessani vielä loppiaisena oli lähes täydellinen joulukattaus viimeisen kerran. Kuten varmaan muistatte meillä joulu loppuun vasta Nuutin päivänä mutta ihan siihen saakka en jouluruokia nauti.


Joulutorttuja leivoin jo ennen jouluaattoa ja tänä vuonna niistä tuli vaihteeksi kukkatorttuja. Pari vuotta sitten tein lumihiutaleita ja ensi vuonna ehkä sitten jouluruusuja. Joulutorttuja täytyy kyllä kohta tehdä uusi satsi sillä edellinen on uhkaavasti jo loppumassa. Piparkakkuja on myös naposteltu sekä makean himoon että juustojen kanssa pikkunälkään. Vähän minua nyt harmittaa etten ehtinyt tänä jouluna tehdä piparkakkutaloa mutta ensi vuonna sitten. 







Tänä vuonna ostin kotiin peräti kolme amaryllista! Kaksi punaista ja yhden valkoisen. Myös hyasintteja on tullut hankittua useampikin. Aatonaatto iltana meni pikaisesti lähimarkettiin ostamaan muutamia unohtuneita juttuja ja huomasin kukkapöydällä yhden huonekuusen. Olen vannonut pyhästi etten enää osta huonekuusta koska en koskaa saa sitä pysymään hengissä yhtä vuottakaan. Jotenkin en voinut jättää sitä yksin sinne kauppaan ja nappasin sen mukaan. Nyt sitten jännitetään miten kauan huonekuusi on meillä elossa. 









Olin jo joulukuun alkupuolella tilannut H&M alesta itselleni punaisen joulumekon, jota nyt onkin ahkerasti käytetty. Samassa lähetyksessä tilasin Minnielle harmaan Mickey-jouluvillapaidan, joka nyt säiden viilennyttyä on otettu myös käyttöön. Eikös olekin söpö? Sain muuten jo aatonaattona tekstarin, että Minna Parikan glitteri puput ovat saapuneet postin automaattiin joten huomenna sitten noutamaan "omaa joululahjaani" sieltä. En millään malttaisi odottaa saavani sovittaa jo niitä...






Jottei tämä joulun olisi mennyt ihan vain syömiseksi ja oleiluksi olemme yrittäneet myös liikkua ahkerasti. Eilen illalla tehtiin ihan ex tempore -jouluajelu Helsingin keskustaan kello 22 jälkeen illalla. Esplanadin puisto ja Kauppatori olivat ihan autioita. Muutama ihminen liikkui jossain kaukana mutta muuten sai taas kävellä ja valokuvata ihan rauhassa. Sitten ollaan toki ihan tässä meidän omissa nurkissa kävelty ja sulateltu jouluherkkuja. 




Miten sinun joulusi on sujunut? Oletko syönyt jouluherkkuja maltillisesti vai lähtikö lapasesta? Mikä on sinun ykkös jouluherkkusi? Olitko ollut riittävän kiltti eli toiko Joulupukki mahdollisesti jotain lahjoja? 




6 kommenttia:

  1. Aika paljon samoissa merkeissä on minun jouluni mennyt kuin sinun. Paitsi että kävelyt täällä tehdään vaatimattomin valoin koristellussa ympäristössä. Jouluherkkuja olen syönyt aika maltillisesti ja jouluruoat loppuivat eilen, paitsi kinkku jota on vielä pikkuisen jäljellä. Kolme päivää jouluruokia on ihan maksimi meillä. Sitten kaipaa jo ihan jotain muuta. Joulutorttuja en tehnyt ollenkaan, joten viime vuonna pakastimeen hankittu torttutaikina taitaa kohta joutua biojätteisiin, jos en sitten innostu siitä jotain muuta leipomaan kuin torttuja.
    Lahjoja tuli vaan pari, jotka lapsenlapset olivat ostaneet/tehneet, sillä olimme sopineet ettei aikuisten lahjoja vaihdeta. Ihan yhtä hyvältä joulu siitä huolimatta tuntui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko myöntää Kristiina, että normaalisti me liikumme varmaan hyvin samanlaisissa ympyröissä kävelemässä kuin te siellä eli koiran kanssa mennään metsässä. Onneksi viime päivien pikku pakkanen on saanut pahimmat kurapolut kuiviksi niin ei ole sitä koiran pesemistä kun tullaan lenkiltä kotiin.

      Vinkkaan sinulle tähän vanhan Anna-lehden ohjeen mitä voit tehdä siiät torttutaikinasta. Meillä ei taikinaa jää koskaa käyttämättä mutta ohjeen juustotangot kuullostavat todella herkullisilta. Tai sitten kuoreksi perinteiselle lihapiirakalle.

      Ihanaa varmasti saada itsetehtyjä lahjoja lapsenlapsilta. Muistan itsekin ennen joulua lapsuudessa kun väkerrettiin kaikkea pukinkonttiin.

      Kivaa joulunjatkoa sinulle <3

      Poista
  2. Kahden hengen joulupöydässä ei ihan kaikkia perinneherkkuja ei ollut, mutta enemmän kuin riittävästi silti. Täksi päiväksi on vielä graavikaloja ja kinkkua, loput kinkut jalostuvat aasialaiseksi karamellipossuksi huomenna ja sitten jouluruoat onkin onneksi syöty. Mitään joulujälkkäriäkään en tehnyt vaikka ostin kerman ja karpaloita varmuuden vuoksi. Kinuskikarpaloita syödään sitten joskus myöhemmin. Anopin tekemä taatelikakku ja valtava määrä suklaata riittävät enemmän kuin hyvin jälkkäriksi.

    Toissa päivänä kuljettiin vain kodin lähellä, mutta eilen iltapäivällä mentiin Tapanin kävelylle keskustaan illan suussa. Espan puistoa lukuunottamatta hyvin väljää, kuljettiin sitten puiston sijaan Etelä- ja Pohjoisespaa pitkin miltei yksikseen valoja katsellen.

    Tämän vuoden joululoma jää vähän tyngäksi, menen jo keskiviikkona jatkamaan jättiprojektia - jonka kaikkia vaadittavia vaiheita ei voi etänä tehdä- töihin jotta saan sen julkaisuvalmiiksi tammikuussa.

    Mukavaa joulufiiliksen jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän kahden hengen joulupöytä näytti todella herkulliselta kuvissa joten jos jotain puuttui niin sitä ei varmaan edes tarvittu. En usko, että niin runsaita joulupöytiä mitä vaikka omilla isovanhemmilla aikoinana oli nykyään edes tarjoillaan. Ruokaa oli aina ehkä vähän liikaakin ja niin paljon erilaisia herkkuja, että ruokailun jälkeen kaikki olivat hetken ihan tööt! Minäkään en tehnyt joulujälkkäriä joulupäivinä mutta tänään ajattelin tehdä sitä. Rahkapohjainen luumuherkku. Taatelikakku kuulostaa herkulliselle. Suklaata olen syönyt enemmän kuin pitäisi ja nytkin käsi tuppaa menemään suklaakulholle...

      Espalla oli todella ihan autiota joulupäivänä iltana klo 23 ja jotenkin nautin siitä. Kerrankin sai olla ihan rauhassa kuvaamassa miettimättä tuleeko joku eteen.

      Tsemppiä työprojektiin. Minä palaan töihin tai siis etätöihin 30.12.

      Hyvää joulunjatkoa :)

      Poista
  3. Kalkkuna ja porkkanalaatikko on mun ihan ykkösherkkuja! Aika maltillisesti olen herkkuja syönyt ja suklaata on vielä jäljelläkin.
    Oli ihana joulunaika ja toivottavasti tämä rauhallinen meno jatkuu koko loman ajan.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
  4. Niin kaunista kaikki, astiat, pöytäliina, herkut, kukat, rouva itse ja iiks tuo Mikki asu, en ehkä kestä. Toisten joulukuvia on niin ihana katsella. <3

    VastaaPoista

Template designed by Rainy Day