marraskuuta 22, 2020

Marrasmyrskyä, pitkäkorva pupu, kahvila/lahjavinkkejä ja kirppislöytöjä

Kotiuduin juuri läpimärkänä säkkipimeästä marraskuun illasta Minnien kanssa viimeiseltä ulkolenkiltä. Tuuli ulvoi ikävästi nurkissa ja sen verran mitä pimeydeltä näin myös puut heiluvat aika railakkaasti. Juurihan selvisimme vasta riehuneesta Liisa-myrskystä kun jo seuraava puhuri iski raivolla Suomi-neidon kimppuun. Nimeääkö Ilmatieteen laitos tämän päiväisen myräkän Hilma-myrskyksi riippuu toki siitä miten kovaksi tuulet yltyvät ja saavatko ne tuhoja aikaan. Ahvenanmaalla on tosin risteilylaivakin jo karahtanut ikävästi karille. 

Olin ehtinyt asetella lyhdyt edellisen viiman jälkeen takaisin parvekkeelle mutta nostin jo iltapäivällä ne varmuuden vuoksi uudelleen turvaan. Yhdessä talvimyrskyssä vuosia sitten parvekkeella roikkuva lempilyhtyni räsähti nimittäin maahan rikkoutuen totaalisesti. Minua harmitti ihan vietävästi ja pieniä lasinsiruja löytyi parvekkeen puulaattojen alta vielä seuraavana kesänäkin. Nyt olen viisastunut ja kerään roikkuvat lyhdyt turvaan. 







Pari viikkoa sitten ajelin Galleria Karaijaan hakemaan keramiikkapupuani. Keramiikkapupuni tarinan voit käydä lukemassa tästäJos ihan totta puhutaan huristelimme Inkooseen ensimmäisen kerran jo kolme viikkoa sitten. Galleria oli kuitenkin kiinni sairastapauksen takia (ei koronavirus) kuten oveen kirjoitetussa lapussa luki pahoittelujen kera. Olin itse huolimaton kun en tarkistanut Facebookista gallerian aukioloaikoja koska siellä ilmoitettiin selkeästi jo viikolla tästä sulkemisesta. Keramiikkapupu on juuri niin täydellinen kuin kuvittelin sen olevan joten suuri kiitos Maarit Lassila tästä ihanuudesta 

Ensimmäinen Inkoo reissu ei missään tapauksessa mennyt hukkaan sillä löysimme Inkoon venesataman läheltä ihanan kahvilan Café Wilhelmsdalin. Sisälle kahvilaan emme jääneet istumaan vaan otimme take away -kahvit mukaan ja suussasulavaa, itseleivottua mustikkapiirakkaa. Piirakkapalat olivat myös todella reilunkokoiset. Toisella Inkoo reissukerralla tarjolla oli taas erilaisia piirakoita, joista mukaan valikoitu omena-puolukka piirakka - omnomnom! Istuimme autossa nauttien Cafe Wilhemsdalin herkuista. Ensimmäisellä kerralla olisi terassillakin voinut toki vielä istua. 







Galleria Karaija on muuten pullollaan ihanaa taidetta ja keramiikkaa, joka on kotimaista ja käsitehtyä. Jos mietit lahjaideoita nyt jouluksi niin kehotan piipahtamaan Maaritin galleriassa katsomassa valikoimaa. "Karaija on erikoistunut luontoaiheisiin ja suosii ekologisia ideoita ja valintoja, mutta ennenkaikkea taidetta joka tekee elämästä vähän parempaa meille kaikille."








Seinän takaa samasta rakennuksesta löytyy HUONE ett RUM ja kun hain pupuni siellä jo aloitettiin valmistelemaan pikku hiljaa joulua. Kurkkasin pikaisesti sillekin puolelle ja kameralle tarttui tillandsioita tai kotoisammin ilmakasveja ja muita viherkasveja. Eevan ja Johannan hurmaava puoti avaa joulukaupan ensimmäisen adventin aikoihin ja puodin Facebook sivuilta löytyy tarkemmin joulusta sekä aukioloajoista. HUONE ett RUM on myös oivallinen paikka löytää persoonallinen, vastuullinen ja erilainen joululahja pukinkonttiin. Itsessään retki myös talviseen Inkooseen on elämys!



HUONE ett RUMista tarttui Marjon matkaan kesäreissulta Eevan (Rautaharakat) tekemä metallilangasta taivutettu "kupu"joka on löytänyt nyt paikkansa sisustuskirjapinon päältä. Sisälleen se on saanut pienet puiset kenkälestit, jotka ovat tarttuneet mukaan kirppikseltä. Meillähän muutetaan somisteita kotona aina fiilisten ja vähän vuodenaikojenkin mukaan. Joulua kodissamme ei tule näkymään kuin vasta joulukuun puolella. Tästä periaatteesta pidän sitkeästi kiinni. 






Kesän lopussa vierailin myös elämäni ensimmäisen kerran Josefiinan Aitassa Lohjalla. Todella hurmaava paikka "aarteidenmetsästykselle". Ja eihän minun kovin pitkään tarvinnut katsella "vanhojen tavaroiden puolella" kun sieltä löysinkin ihania aarteita. Olen ihan totaalisesti unohtanut esitellä täällä blogissa nämä "uushopeiset" tarjoiluastiat, jotka nappasin itselleni edullisella hinnalla. Molemmat ovat olleet jo käytössäkin ahkerasti kodinsisustuksessa. Varmasti jouluaikaan näille löytyy taas ihan erilaista käyttöä. 







Pimeissä marraskuissa illoissa on polteltu ahkerasti kynttilöitä kotona. Päivä lyhenee ja valoisa aika supistuu päivä päivältä. Kausivalot palavat jonain päivinä vuorokauden ympäri antaen edes vähän enemmän valoa parvekkeelle. Jouluvalot vasta sitten myöhemmin. Nyt kun satoi eilen edes vähän lunta näytti heti jo valoisammalta. Lumesta ei tämän myrskyisän ja sateisen lauantai päivän jälkeen ole kyllä enää tietoakaan. Mutta jos säätiedotukseen on uskomista niin huomiselle on ainakin täällä pääakaupunkiseudulla luvattu aurinkoakin eli hyvää ulkoilusäätä on tiedossa. 



Mukavaa viikonloppua kaikille 



14 kommenttia:

  1. Tuo pupu on kyllä niin täydellinen ja sopii sinun kotiin hyvin. Itsekin voisin pupusen ottaa tänne olohuoneen lipaston päälle kurkkimaan.
    Kaunista iltaa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ♥ Minustakin pupu on todella aidon näköinen ja söpö. Pupu pesällä työssä oli mukana vielä pieni pupunpoikasia. Eilen illalla lenkillä Minnien kanssa näimme ison rusakon ja minulta meinasi lähteä käsi sijoiltaan kun koiruus ampaisi rusakkoa kohden... :D
      Kivaa uutta viikkoa Outi ♥

      Poista
  2. Aika raju myörääkkä oli viikolla, nuorten kanssa säikähdeltiin kilpaa kun tuuli ulvoi piipussa :D Iso puukin oli katkennut tässä ihan meidän vieressä ja vienyt valotolpan mennessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän lähellä ei onneksi kaatunut puita tällä kertaa. Ainoastaan todella isoja oksia näkyi pitkin poikin kävelyteitä ja parkkialuetta. Ei tainut myrsky saada silti Hilma-nimeä eli jäi ilmeisesti liian vaimeaksi. Aika hurjaa menoa siellä teilläpäin. Toivottavasti ei vahinkoja tullut pahemmin...

      Poista
  3. Olen keräillyt noita uushopeisia esineitä ja pidän niistä kovin. Aloitin keräämällä kynttilöiden alle lautasia häihimme, mutta nyt ei kaappiin mahdu lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sama intohimo! Minulla on myös jos jonkinlaista uushopeista juttua kotona. Rapu-ihmisenä pidän hopeasta myös koruissa ja näitä kulho/vateja on niin vaikea vastustaa. Ja meillä kaappiin vielä mahtuu :D

      Poista
  4. Karaija on kyllä kiva, mutten ihan onnistu perustelemaan itselleni tai siipalle, että kannattaisi sinne asti ajella vaan katsomaan "kaikkea kaunista".
    Sinä mietit myrskyssä lyhtyjä - minä mietin kun katselin uutisia Viking Gracesta ja kun siinä kerrottiin, että tässä matkustajien kuvia laivalta, mukaan lukien dronella kuvattua videota, että mitenkähän kovista tuulista nuo dronet selviävät ... hmm ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pystyn taas hyvin perustelemaan itselleni pienen ajolenkin kaffelle tai kurkkimaan jotain kivaa :D Ja eihän Inkooseen aja Espoosta kuin reilu puoli tuntia kun matkaa on vain 46km. Kesällä Inkoo reissuun voi yhdistää vaikka Fagervikin, joka on Inkoon lähellä eli reilun 10km päässä.
      Dronet on kyllä ihme vempaimia mutta eivät nekään varmaan ihan hirveissä tuulenpuuskissa pysy taivaalla. Kivaa uutta viikkoa Pirkko ♥

      Poista
  5. Kauniita asetelmia 😍 Kaikki sopii niin hyvin yhteen. Tuo metallikupu tai melkein "kruunu" on aivan erityinen. Haaveilen aina tekeväni jotain tuollaista itse, mutta en saa aloitettua yritystä 😁 Pupu on tosi kaunis sekin. Sopii mihin vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Titta kommentistasi ♥ Rautaharakoiden Eeva on näppärä käsistään ja niistä syntyy mitä upeimpia rautalankajuttu. Pupu on juuri sitä herkkyttä mitä muissakin Maaritin töissä. Pupu myös muistuttaa yllätävän paljon sitä todella isoa rusakkoa, joka käy pihallamme lähes joka ilta. Se varmasti asuu jossain lähellä ja tulee aina syömään ruohoa meidän kerrostalon pihalle. Suloinen otus.
      Hyvää viikonloppua Titta!

      Poista
  6. Ihanaa viikonloppua! Täälläkin on tullut kynttilöitä poltettua aika paljonkin. Ihanan pupun sait kotiisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa viikonloppua Diina-Maria ♥ Onneksi on paljon kynttilöitä mitä poltella. Pupu on ihana ja ihailen sitä päivittäin.

      Poista

Template designed by Rainy Day