kesäkuuta 29, 2020

Espadrillokset ovat muotia vuodesta toiseen


Meillä jokaisella on varmasti ollut joskus espadrillokset! Siis sellaiset matalat narupohjalla varustetut kangaspäällysteiset kesäkengät, jotka on äärimmäisen helppo sujauttaa jalkaan kesämenoissa. Ja mikä parasta espadrilloksissa kulkiessa tuntuu siltä kuin olisi paljain jaloin tai ilman kenkiä kokonaan. Espadrillokset ovat kevyet kesäjalkineet, jotka menevät matkalaukussa pieneen tilaan.

Lakatut kesävarpaamme ovat saattaneet myös pilkottaa kiilakorollisista espadrilloksista, jotka ovat heti jo naisellisemmat ja kesämekkojen kanssa se viimeinen piste iin päällä! Mutta moniko meistä on miettinyt työntäessään varpaitaan espadrillokseen, että aikoinaan nämä jalkineet on kehitetty ihan erilaiseen tarkoitukseen.


Espadrillosten nimi juontaa juurensa kengän pohjassa käytettävään materiaaliin eli espartohöyhenheinään. Heinää kutsutaan myös espartoheinäksi, alfaheinäksi ja halfaheinäksi. Latinaksi heinän nimi on Stipa tenacissima ja tämä heinä kasvaa 40-70cm korkeaksi.  Espartoheinää kasvaa luonnonvaraisesti sekä Pohjois-Afrikassa että Espanjan eteläosissa. Suomessa espartoheinään voi törmätä puutarhassa koristekasvina istuksissa.

Espartoheinästä tehdään köysiä, punotaan koreja, valmistetaan erittäin hyvälaatuista paperia ja sitä käytetään myös espadrillosten pohjamateriaalina.


Narupohjaisten espadrilloskenkien historia alkaa jo 1200-luvulta. Jotkut tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että jo 4000 vuotta sitten olisi käytetty hyvin samanlaisia jalkineita kuin nykypäivän espadrillokset. Vanhoista kaivauksista tehdyt löydöt tukevat viitteitä näistä "varhaisista esilöydöksistä". Espadrillokset ovat tyypillisiä Katalonian alueella ja nimenomaan Baskimaalle. On sanottu, että espadrillokset syntyivät kun baskit hiipivät keinotekoisena pitämänsä Espanjan ja Ranskan välisen rajan yli tapaamaan sukulaisiaan ja ystäviään. Jalkineet olivat riittävän kevyet eikä niistä lähtenyt kävellessä mitään ääniä luvattomassa rajanylityksessä.

Baskit kuuluvat Euroopan vanhimpiin kansoihin ja he elävät Biskajanlahden pohjukan Baskimaassa Espanjan ja Ranskan rajan molemmin puolin. Baskit puhuvat omaa baskin kieltään, jolla ei ole tunnettuja sukulaiskieliä. Baskit ovat pyrkineet Katalonian tavoin irti Espanjasta jo vuosia.

Eduardo Zamacois (1842-1871) on maalannut taulun lapsista, jotka leikkivät härkätaistelua. Keskimmäisellä pojalla on jalassaan espadrillokset. 

Lauren Bacall, Grace Kelly, Audrey Hepburn, Gary Grant, Sophia Loren 

Toisen maailmansodan jälkeen näistä tavallista työläisten kesäkengistä tuli yhtäkkiä todella suosittuja myös kuuluisuuksien, filmitähtien ja näyttelijöiden keskuudessa. Kenkien unisexmalli nähtiin Lauren Bacallin, Grace Kellyn, Audrey Hepburnin, John Waynen, Humphrey Bogartin ja Gary Grantin jaloissa lukuisissa lehtikuvissa. Jopa tuleva Yhdysvaltojen presidentti J.F. Kennedy oli viettämässä kesälomaansa espadrillokset jalassa. Muistan, että myös legendaarisen James Bondin jalassa olisin myös nähnyt espadrillokset jossain 007 elokuvassa. Ehkä tämän ympäriinsä levinneen boomin esikuvina toimivat espanjalaiset taidemaalarit Pablo Picasso ja Salvador Dali espadrilloksissaan. Joka tapauksessa yhtäkkiä tuikitavalliset ja halvat kesällä pidettävät arkikengät olivat kuuminta hottia joka puolella maailmaa. 

Salvador Dali

John Wayne


Hyvin yksinkertaisista mutta kertakaikkisen nerokkaasti käsityönä valmistetuista kengistä tuli todella suosittuja. Löysin netistä italialaisen Toni Ponsin tehtaan kotisivut, josta voitte kurkistaa videon siitä miten jännästi tuo espadrilloksen pohja itseasiassa tehdään. Kenkiin lisättiin myöhemmin kumipohja parantamaan kenkien kestävyyttä. Espadrillosten valmistaminen on edelleen hyvin pitkälle käsityötä.



SS2020 Espadrillokset 

Jännä ilmiö on myös se, että maailman isot muotitalot alkoivat myös valmistaa näitä "työläiskenkiä". Kengistä on tehty vuosien saatossa monia erilaisia variaatioita ja lisätty mm. kiilakorko tekemään kengistä naisellisemmat. Silti isot muotitalot ovat säilyttäneet espadrillosten perinteiset tunnusmerkit eli narupohjan ja "käsinommellut tikkipistot" kengissään. Toki yhtiöiden logoja, koristekiviä, helmiä ja pompomeja on nähty espadrilloksissa eri vuosina. Myös platform pohjaa ovat muutamat suunnittelijat suosineet omissa malleissaan. Stella McCartney on lisännyt narupohjan alle vielä korkeamman kumipohjan. 

Gucci

Miu miu

Louis Vuitton

Dolce & Gabbana

Ted Baker

Karl Lagerfelt

Chanel

Stella McCartney

Löytyykö sinun kesäkenkiesi joukosta espadrillokset? Jos sinulla on muisto liittyen espadrilloksiin tai vaikka niiden hankkimiseen joltain kesälomareissulta jaa se kommenttikenttään. Minulla on omassa kenkäkaapissani useampia versiota espadrilloksia sekä matalina että korollisina versioina. Pidän kenkien keveydestä sekä myös tästä tarinasta niiden takana. 

Mukavaa uutta kesäviikkoa kaikille. Jos viime viikolla saatiin nauttia 
helteestä niin nyt tulee sitten vaihteeksi sadetta. 

Kaikki postauksen kuvat on lainattu netistä. 


10 kommenttia:

  1. Espadrillokset on kivat kesäkengät ja näitä kun löytyy jos jonkinlaisia tänä päivänä :) Mukavaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä :) Jos haluaa myös ne korolliset versiot niitäkin löytyy eri kiilakoron korkeudella eli jokaiselle jotain. Minusta nykyään näkee vähemmän miehillä espadrilloksia.
      Kivaa viikonjatkoa :)

      Poista
  2. HeI! Minulta löytyy sellaiset, jotka ennen perhe-elämää silloisen kolumbialaisen kämppikseni äiti on tehnyt minulle. Ovat luonnonvalkoiset ja niissä on edessä punainen kukka kirjailtuna. Pari vuotta sitten lisäsin niihin vielä itse nauhat, jotta sain ne istumaan jalkaan hyvin ja tulihan niistä vieläkin sievemmät! Hyvällä säilytyksellä ja kesäkenkiä vaihtelemalla, sekä kevyellä pesulla olen saanut ne pidettyä edelleen siisteinä ja käyttökelpoisina. Ehdottomat kesäkengät omaan vaatetyyliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, miten ihana juttu, että sinulle on tuollaiset aarteet tallessa. Itselläni oli pitkään Italiasta yhdeltä lomamatkalta ostetut keltaiset espadrillokset, jotka lopulta vain hajosivat kankaan osalta kun niitä oli käytetty niin paljon. Luulen, että nämä kengät eri versioissaan ovat aika laajalle levinneet maailmalla. Minusta kengissä on parasta niiden keveys joten reissuun niitä oli helppo ottaa monta erilaista paria mukaan :)

      Poista
  3. Olipas tämä kiva postaus espadrillosten historiaan ja maailmaan. Tällä hetkellä kesäkenkävalikoimassani on espadrillosten mentävä kolo.

    Kivaa viikkoa Marjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rva Kepponen ♥ Jos on espadrillosten mentävä kolo niin onneksi se on helppo täyttää. Näitä kun on myynnissä lähes jokaisessa kenkäkaupassa ja myös marketeissa. Toivotaan, että löytyy kivat kesäjalkoihin.

      Mukavaa loppuaviikoa Rva Kepposelle ♥

      Poista
  4. Tänäkin kesänä on jaloissa ollut espadrillokset, jotka nappasin kahdella eurolla Lidl:n alesta.
    Raskausaikoina nämä ovat olleet ainoat mukavat kengät jaloissa, joten aika paljon ihania muistojakin on espadrilloksista.
    Kaunista tiistaita sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on yhdet viirulliset valko-mustat espadrillokset juuri Lidlin jostain alelaarista, jotka käytin myös puhki. Olivat niin mukavat jaloissa. Uskon, että juuri raskausaikana nämä on helppo sujauttaa jalkaa ja pehmeä näillä on tassutella.

      Kivaa iltaa ja toivottavasti kohta ei saada vettä niskaan ♥

      Poista
  5. Tällä hetkellä kaapista löytyy vain pari kiilakorkoespardilloja, mutta niitäkään ei ole pariin kesään tullut käytettyä. Pitäisikin ottaa se taas esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on myös parit kiilakorkoiset espadrillot ja olen tässä sovitellut niitä kesähameiden kanssa. Kaivetaanko yhdessä esille ja vedetään jalkaan :D

      Poista

Template designed by Rainy Day