toukokuuta 19, 2020

Marimekko - kaikille avoin catwalk 25.5. ja muistoja Espan 2011 näytöksestä

Kuvat Marimekko Media Bank

Minun kesäni on monena vuonna alkanut Marimekon kesänäytöksellä Esplanadin puistossa. Vuodesta 1992 lähtien on monelle suomalaisille niin rakas muotitalo kerännyt värikkääseen ja kaikille avoimeen muotinäytöstapahtumaan tuhansia ihmisiä Espalle. Marimekko oli 90-luvun alkupuolella aikaansa edellä tuomalla muodin kaiken kansan nähtäville julkiseen puistotilaan. Muotihan kuuluu kaikille eikä vain kutsuvierasnäytöksen valitulle yleisölle. Upea idea esitellä kesäuutuuksia juuri Espalla, joka on paraatipaikka. Parin vuoden kuluttua tämän legendaarinen tapahtuma viettää 20-vuotisjuhlavuottaan joten jäädään odottamaan minkälainen spektaakkeli silloin nähdään. Hyvä Marimekko - upeaa yhteisöllisyyttä!


Vallitsevan koronapandemian ja poikkeustilan takia tämän vuoden Marimekko kesänäytös on vielä avoimempi! Tapahtuma järjestetään nyt perjantaina 22.toukokuuta ensimmäistä kertaa pelkästään verkossa. Ja mikä upeinta on nyt kutsuttu ihan maailmanlaajuisesti kaikki mukaan  digitaaliselle catwalkille. Toukokuun lopun joskus vähän oikukastakin säätä ei tällä digitaalisella catwalkilla tarvitse todellakaan pelätä!


"Näinä poikkeuksellisina ja epävarmoina aikoina me Marimekolla koemme, että missiomme tuoda iloa ihmisten arkielämään on merkityksellisempään kuin koskaan. Asiakkaidemme sekä henkilöstömme terveydestä ja turvallisuudesta huolehtiaksemme emme tänä vuonna järjestä perinteistä kesänäytöstämme Esplanadin puistossa, mutta haluamme silti löytää yhdessä upean yhteisömme kanssa iloa ja positiivisuutta tämän poikkeuksellisen ajan keskellä. Marimekko-yhteisö inspiroi meitä jatkuvasti, ja kutsummekin ilolla kaikki osallistumaan tähän inklusiiviseen muotinäytökseen omista kodeista käsin." 

Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko



Marimekon - kaikille avoimeen catwalk näytökseen 25.5. pääset näin mukaan.

1. Valitse yllesi Marimekon värikkäästä maailmasta inspiroitunut asu.

2. Postaa kesäisestä catwalk-hetkestäsi video tai asukuva omalle Instagram-tilille. Voit valita asusteeksi Marimekon upouuden Unikko-filtterin, jonka voit ladata itsellesi Marimekon Instagramista.

3. Merkitse julkaisuusi @marimekko ja olet mukana maailmanlaajuisessa muotinäytöksessä sekä Marimekko-laukun arvonnassa.

Tästä pääset kurkistamaan vielä viralliset kilpailusäännöt. Huomioithan on Insta-tilisi pitää olla avoin, jotta voit osallistua kilpailuun ja sinun on oltava 18-vuotias tai vanhempi.


Marimekon kesänäytöksissä on aina ollut mukana huippuesiintyjä ja niin on luonnollisesti myös virtuaalisella catwalkilla. Laulaja-lauluntekijä ja superlahjakas Vesala nousee Marimekon Instagramin digitaaliselle lavalle 22.5. klo 17! Luvassa ihan varmasti ammattitaitoista ja viihdyttävää Vesalaa. 


Kaivelin vanhoista valokuvistani esille tähän postaukseen kevään 2011 Marimekon Esplanadin kesänäytöksen kuvia. Muistan, että ilma oli silloin todella kesäisen lämmin ja ihmisiä oli Espan puisto ihan tupaten täynnä. Puiston puissakin näkyy vihertävän ihan kivasti. Minulla ei ollut vielä näihin aikoihin käytössäni järkkäriä joten valokuvat olen ottanut pikku Ixuksellani. Muistan, että kuvaaminen tässä väenpaljoudessa ilman kunnon kameraa oli aika haastavaa. Onnistuin saamaan kuitenkin hyvän katselupaikan lavan läheltä. Valokuvien laatu ei todellakaan ole kehuttava mutta halusin ottaa kuvat mukaan tähän tuomaan yhden kesänäytöksen fiilistä. 






Perjantaina sitten tavataan Marimekon Instagramin puolella kaikille avoimella catwalk! 






4 kommenttia:

  1. Tuo Marimekon kerroksellinen maximekko...mekkounelma kertakaikkiaan <3
    Ihanaa iltaa sinulle Marjo ja kiitos näytösvinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marimekon näytös jatkuu Outi vielä Marimekon Instassa. Paljon on ollut osallistua ja ihanaa, että ympäri maailmaa.

      Poista
  2. Voisin huolia kaiken, Marimekon vaatteet ja kaikki, jäätävän upeita. <3 Himottaisi niin panostaa johonkin Marimekon mekkoon.

    Aurinkoista viikonloppua Marjo. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi Tiia! Selasin Marimekon kesän uutuuksia ja siellä oli useampi mekko, joka selkeästi huuteli nimeäni. Aurinkoa viikkoosi Tiia <3

      Poista

Template designed by Rainy Day