joulukuuta 20, 2019

Vinkkejä joulupöytään HK Rypsiporsaasta kalkkunafileeseen, tapaksiin ja muihinkin jouluherkkuihin


Jos minulta kysyttäisiin jouluun liittyviä parhaita asioita niin mainitsisin ehdottomasti yhteisen jouluaterian perheen kanssa sekä totta kai jouluruoat! Minähän söisin mielelläni jouluruokia jouluaatosta loppiaiseen kyllästymättä niihin ollenkaan. Jouluruokiin liittyy paljon muistoja jo omasta lapsuudesta ja ne edustavat minusta jatkuvuutta.

Perinteet ovat vahva osa meidän suomalaisten joulun viettoa. Kyselyyn HK Scanin vuosittaiseen joulukyselyyn vastanneista suomalaisista enemmistö ei halua luopua joulukinkusta jouluna. Entistä useampi suomalainen pohtii kuitenkin kinkun valinnan yhteydessä myös vastuullisuuteen liittyviä asioita mikä on minusta upea juttu.


Muutamia vinkkejä vastuullisen kinkun hankkimiseen. Valitse suomalainen kinkku koska suomalainen liha on mailman puhtainta ja turvallisinta. Valitse HK Scanin Rypsiporsas©-kinkku, jonka hiilijalanjälki on todistetusti pienempi kuin muualla Euroopassa. Valitse tuoresuolattu kinkku pakastetun sijaan. Valitse oikean kokoinen kinkku. Käytä kinkusta kaikki. Kierrätä myös kinkun paistinrasva.


Kinkkujen koko on pienentynyt vuosien mittaan. Uunivalmiit HK Rypsiporsas© luuttomat juhlakinkut ovat n. 1-1,5 kg. Muistan itse lapsuudesta, että meillä saattoi joskus olla 5-6 kg kinkku, josta sitä syötävää kyllä riittikin. Kinkku voidaan paistaa sellaisenaan pakkauksensa kanssa mutta muista kuitenkin irroittaa pakkauksen etiketti ennen uuniin laittamista.


Jos haluat kuorruttaa oman joulukinkkusi niin siihen löytyy kivoja vaihtoehtoja. Soija-karamelliglaseeraus kinkulle antoi siihen minusta jännän itämaisen twistin. Voit myös valmistaa gluteenittoman kuorrutteen joulukinkulle. Hunaja-pähkinäkuorrute kinkulle kuulostaa mielenkiintoiselta mutta allergiani takia jouduin jättämään sen maistamisen väliin.

Tai mitä jos kokeilisit makoisaa aprikoosisiirappiglaseerausta kinkulle!

2 dl aprikoosimehua
100 g kuivattuja aprikooseja
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
0,5 sitruunan mehu ja kuori raastettuna

Yhdistä kaikki ainekset keskenään ja keitä siirapiksi. Siivilöi. Jäähdytä kypsä kinkku. Poista verkko ja kamara. Valele kinkku aprikoosisiirapilla. Paista +250C asteessa uunissa kunnes glaseeraus on kauniin ruskea.

Tai tästä voit kurkistaa ihan perinteisen kinkun kuorrutuksen sinapilla ja korppujauhoilla. HK Scanin sivuilla on muuten hurjasti hyviä reseptejä.



Ylijääneestä kinkusta voi valmistaa vaikka Karamellipossua. Totta kai siitä saa keittää toki hernekeittoakin jos haluaa. Jokainen tyylillään mutta tässä vähän vaihtelua jos kinkkua jää.

600 g kypsää joulukinkkua

Soija-karamellikastike

1 dl vettä
1 dl vähäsuolaista soijaa
1 dl palmu- tai ruokosokeria
5 cm inkivääriä viipaloituna
5 kpl tähtianiksia
2 tl chilihiutaleita
 1/2 dl riisiviinaetikkaa

Viimeistelyyn

1 pnt korianteria silputtuna
1,5 rkl mustia ja valkoisia seesaminsiemeniä
1 punainen chili viipaloituna

Valmista ensin kastike. Lisää kattilaan vesi, soija, riisiviinietikka, sokeri viipaloitu inkivääri ja mausteet (chili ja tähtianis). Kiehauta ja anna pulputtaa välillä sekoitellen n. 15 min. kunnes kastike hieman sakeutuu.

Revi kinkku suikaleiksi tai kuutioi pineiksi kuutioiksi. Paista kuumalla pannulla reilussa öljyssä rapeiksi. Voit myös halutessasi paistaa kinkkukuutiot frittikeittimessä 175 asteessa n. 4 min. Valuta huolellisesti.

Kippaa rapeat kinkkukuutiota kulhoon ja sekoita joukkoon chiliviipaleet, korianteri, seesaminsiemenet sekä karamellikastike. Tarjoa joulukinkku karamellipossu basmatiriisin tai perunamuusin kanssa.


Jos haluat mieluummin kalkkunaa joulupöytään löytyy Kariniemen© Kalkkunan sisäfileitä pestolla ja merisuolalla maustettuina. Pakkauksessa on kaksi sisäfilettä ja pakkaus kannattaa ottaa huoneenlämpöön n. 30 min. ennen kypsentämistä. Poista pakkaus ja paista sisäfileet uunissa kypsäksi 200 +C asteessa n. 30-40min. Ja sitten herkuttelemaan.


Ja myös tapakset ovat löytämässä tietään suomalaiseen joulupöytään. Joulutapaksia voi koota käyttämällä HK Rypsisporsas© Gourmet Korppukinkkua, HK Goumet Kalkkufileetä, HK Rypsiporsas© Pastramia ja HK Rypsiporsas© Gourmet Kylmäsavustettua Fileetä. Tapaksien seuraksi voi kerätä suomalaisia juustoja ja hillokkeita.

Pastrami-tikkuperunat olivat muuten suussasulavia. Tässä ohje punajuuri-aioliin.

1 dl Hellmann's Real majoneesia (voit myös valmistaa majoneesin itse)
1 kpl valkosipulin kynsi
1-2 rkl puristettua punajuurimehua
1/3 tl rouhittua mustapippuria

Sekoita sileäksi sauvasekoittimella ja nauti pastramin sekä tikkuperunoiden kera.

Tottakai pöytään sitten myös perinteistä rosellia ja laatikoita, joita ilman en voi joulupöydässä olla.
Herkullisia ruokahetkiä sitten joulupöydässä kun siihen istahdetaan!


Mitä herkkuja on sinun joulupöydässäsi? Löytyykö sieltä kinkku vai kalkkuna?

4 kommenttia:

  1. Kyllähän ne joulun yhteiset ruokahetket ovat pyhien parhaita anteja.

    Karamellipossu on herkullista. Juuri söin sitä Gaijinissa, mutta olen itsekjn valmistanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen NIIN samaa mieltä! Voidaan istua pitkään jouluaterialla kun en ole kiire mihinkään. Tosin joskus kun on syönyt oikein hyvin tulee sitten pieni väsymys ruokailun jälkeen mutta onneksi voidaan sitten taas kohta kahvitella.

      Gaijin ja karamellipossu! On kyllä namia...

      Poista
  2. Meillä on pöydässä kokonainen kana, paistettuja perunoita, perunalaatikkoa, porkkanalaatikkoa ja salaatteja.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän jouluherkut kuullostavat herkullisilta. Perunalaatikko ja porkkanlaatikko ovat meilläkin joulupöydässä ja minä olen itse ihan hulluna lanttulaatikkoon. Salaatit ovat kivan kevyt lisä teidän joulupöydässä. Jaksaa sitten vielä sen jälkiruokapöydän kimppuun käydä.
      Kivaa viikonloppua Outi <3

      Poista

Template designed by Rainy Day