joulukuuta 22, 2019

Piparkakkutalosta tuli tänä vuonna palatsi


*Dr Oetker koristelutuotteet saatu

Tänään joulukuun 22.päivänä koitti vihdoin talvipäivänseisaus pohjoisella pallonpuoliskolla. Jihuu! Ystäväni, joka tällä hetkellä lomailee eteläisellä pallonpuoliskolla tosin kirjoitti Facebookiin "Täällä Uudessa Seelannissa on tänään ollut vuoden pisin päivä. Huomenna jo alkaa päivä lyhetä." Maapallon toisella puolella kun on keskikesä menossa vähän siis kuin meidän juhannus.

Helsingissä päivän pituus oli vain 5 tuntia 49 minuuttia ja 4 sekuntia. Mutta huomenna päivänvaloa on jo muutama sekunti enemmän. Hitaasti mutta varmasti ja pienin kukonaskelein me menemme valoa kohti. Valonmäärän lisääntyminen on vähäistä mutta päivä pitenee koko ajan.


Tänään 4.adventin kunniaksi meillä kasattiin piparkakkutalo. Muutamaan vuoteen en olekaan tehnyt piparkakkutaloa ja jos ihan tarkkoja ollaan niin en tehnyt tänäkään vuonna. Tästä tuli enemmän piparkakkupalatsi. Olen ostanut tuon muotin Indiskasta vuosia sitten. Ja tehnyt itse asiassa sillä jo yhden palatsin jouluna 2010.


Kun kyseessä oli vähän tavallista piparkakkutaloa "muhkeampi rakennus" käytin siihen aika paljon kaikkia koristeita. Koristelutuotteet olen saanut pr-näytteinä Dr Oetkeriltä. Kyllähän nyt palatsissa pitää olla kiiltoa ja kimalletta runsaasti. Olen jo vuonna 2010 käyttänyt noita Dr Oetker Silver koristerakeita ja samoja käytin tänäkin vuonna. Valkoiset lumihiutaleet ovat suosikkeja. Lisäksi valkoista, punaista, vaaleanpunaista ja vihreää koristekuorrutetta totta kai palatsin seiniin.


Uutta tämän vuoden piparkakkupalatsissa olivat kimallesuihkeet Dr Oetker Silver ja Gold Glitter Sprayt. Aika hauskoja tuotteita! Käytin myös ensimmäistä kertaa Baking Glue leivontaliimaa osien toisiinsa kiinnittämiseen ja täytyy sanoa, että toimi erittäin hyvin. Sain leivontaliimalla myös korjattua yhden seinän, joka hieman paistovaiheessa murtui. Ainahan piparkakkutaloa tehdessä sattuu ja tapahtuu :) Hopeisella kirjoitusgeelillä tein reunuksia oviaukkoihin ja hopeiset torniosat. Ja lopuksi vielä nuo isot helmiäispäällysteisen koristehelmet, jotka muuten sisältävät suklaata kruunasit palatsin.


Minun oli pakko selata vähän vanhoja valokuviani läpi piparkakkutalojen osalta koska luulen ettei niitä ole täällä blogissa joskaan esitelty. Löysin muutamia kuvia, jotka ovat kyllä teknisesti todella huonoja mutta ajattelin silti jakaa ne blogissa. Tämä oli aikaa jollon liitin osat vielä toisiinsa kiinni sulatetulla sokerilla joten jokaisena jouluna tuli kyllä joku ihan pieni palovamma :D

Jouluna 2009 leivottiin kummitytölle joululahjaksi Muumeja

Jouluna 2009 on tehty Muumitalo piparkakkutaloksi kotiin

Jouluna 2009 on tehty myös joulukanapipareita

Eksoottinen piparkakku eläintarha jouluna 2011

Jouluna 2012 piparkakkukuusi toimi "piparkakkutalona"

Jouluna 2013 tein piparkakkupöytäkoristeen, jossa oli poroja. Parempaa kuvaa en löytänyt!

Vielä pitää malttaa nukkua kaksi yötä niin sitten on jouluaatto! 






16 kommenttia:

  1. Hienoja piparkakkutaloja ja -palatseja. Olen tehnyt ainoastaan yhden piparkakkutalon eikä siinä ollut kehumista :)
    Mukavaa joulua sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristinna <3 Näitä tehdessä kyllä tulee virheitä mutta harjoitus tekee mestarin. Ihan varmasti sinun piparkakkutalo on ollut kaunis. Usein sitä vain on ankara itselleen eikä osaa katso lopputulosta lempeästi.
      Hyvää joulunodotusta sinulle <3

      Poista
  2. Pipari-Taj Mahal! Hieno palatsi.

    En ole vuosiin leiponut piparkakkuja, joulumakeisten teko sen sijaan kuuluu vuosittaisiin perinteisiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä joo etäisesti Taj Mahal - tosin aika paljon vaatimattomampi.
      Minulla on taas mennyt monta vuotta etten ole tehnyt mitään joulumakeisia.
      Piparkakkuja olen leiponu aina jouluksi mutta nyt pariin jouluun en ole
      tehnyt piparkakkutaloa.

      Poista
  3. Tuli sinun palatsista kyllä Intia mieleen, ihana väripläjäys <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ihanuus <3 Piparkakkupalatsissa oli pakko käyttää väriä.

      Poista
  4. Hieno palatsi!
    Meillä on piparkakkutalo usein miten koottu kaupan valmiista elementeistä tai sitten olen ostanut valmiin talon joulumyyjäisistä. Noita piparkakkukuusia olen tehnyt muutaman kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rva Kepponen <3
      Valmiit piparkakkutalo elementit ovat suoria - itse paistetut eivät aina ole :D
      Joskus on pakko vähän pikeerillä peittää juuri se takia, etteivä seinät osu kohdalleen.
      Kätevä emäntä :D

      Poista
  5. Wau, miten ihania ja upeat värit tuossa palatsissa! :) Rauhaisaa joulunaikaa sinne <3

    VastaaPoista
  6. Oi kuinka kaunis. Meillä ei vielä piparkakuista taloa rakenneltua, mutta ehkäpä jo ensi vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira💖 Ensi vuonna voitte ehkä tytön kanssa kokeilla piparkakkutaloa. Hyvää joulupäivää 🎄🦌🎁🦌🤶🎀🎅

      Poista
  7. Hieno piparkakkuplatsi. Tänä vuonna meillä tytöt tekivät piparkakkutalon ja minä puolestani ne perus piparit.
    En tiennytkään, että Indiskassa on ollut myynnissä noita talomuotyeja.
    Kivaa tapaninpäivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Souliina ♥️ Tämä on siis ainoastaan yksi muotti, jolla koko piparkakkupalatsi on tehty. Ja muottikin on jo vanha. Ihanaa, että teillä tytöt leipoivat talon. Piparkakkutalkoot ovat kiva tapahtuma ja vaikka se talon kasaaminen on joskus "vähän stressaavaa" niin hauskaa puuhaa se silti on. Hyvää tapaninpäivää ♥️

      Poista
  8. Nuohan on jo todellisia taideteoksia!
    Ehkä ensi jouluna meilläkin tehdään piparitalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti teette Tähystäjäprinsessan kanssa ensi vuonna oman talon. Helppo aloittaa
      vaikka ostamalla valmis koottava piparkakkutalo kaupasta ja vain koristella ja kasata se.
      Kivoja välipäiviä teille molemmille :)

      Poista

Template designed by Rainy Day