joulukuuta 13, 2019

ABCD -tyttöjen joulukalenteri 2019 - luukut 6 - 13


On aika taas avata Adan, Bean, Cian ja Danan eli ABCD-tyttöjen joulukalenterin luukut 6 - 13. Joulukalenteria julkaisen omalla Facebook seinälläni jo kahdeksatta vuotta peräkkäin ja nyt lukijoiden pyynnöstä täällä bloginkin puolella tehty jo vuosia. Lucian päivän kunniaksi esittelyssä taas muutamia jo avattuja luukkuja kuvineen ja juttuineen.


6.12.2019 
Tänään sisarukset Ada, Bea, Cia ja Dana matkustivat äidin ja isän 
kanssa Senaatintorille. Torin keskelle oli pystytetty valtavan korkea 
kauniisti koristeltu joulukuusi ja kohta täällä alkaisivat myös 
Tuomaan Markkinat. Tänään vietetään Suomen itsenäisyyspäivää
 ja perhe oli tullut julistamaan sitä Helsinkiin. 
"Hyvää itsenäisyyspäivää 102-vuotiaalle Suomelle" 
huusivat tytöt yhteen ääneen.


7.12.2019 
Ada, Bea, Cia ja Dana lähtivät aikaisin aamulla 
vanhempiensa kanssa joulumarkkinoille. 
Kojuissa oli myynnissä värikkäitä joulukoristeita,
kynttilöitä, piparkakkuja, hunajaakin mutta tytöt löysivät jotain 
paljon kiinnostavampaa. Saamelaiset Sunna ja Oula 
olivat tuoneet mukanaan poronnahkaisia töppösiä, 
joita tytöt katselivat kummissaan. 
"Nämä nutukkaat pitävät teidänkin varpaat lämpöisinä pakkasilla" 
kertoivat Sunna ja Oula.



8.12.2019 
Tänään äiti järjesti tytöille joulukorttitalkoot. "Joulukortteja on hauska 
antaa kun ne ovat itsetehtyjä" sanoi äiti. Hän näytti mallia tytöille. 
Ada, Bea ja Cia lupasivat auttaa Danaa, joka ei vielä saanut käyttää saksia. 
"Kyllä isovanhemmat ja kummit nyt yllättyvät iloisesti" totesi isä 
nähdessään tyttöjen aikaansaannokset. Tytöt saivat syödä ison kasan 
lettuja mansikkahillolla askartelun jälkeen.


9.12.2019 
Tytöt auttoivat isoäitiä leipomaan piparkakkuja. "Jo faaraoiden 
Egyptissä valmistettiin piparkakkujen edeltäjiä, hunajakakkuja" 
tarinoi isoäiti kaulimisen lomassa. Ensin Ada ja Bea valmistivat 
piparkakkutaikinan ja sitten pienemmät tytöt Cia ja Dana saivat 
kaulita sekä koristella piparkakkuja. "Eikös olekin hienoja pipareita" 
kyselivät tytöt leipomisen jälkeen ja isoäiti nyökytteli hyväksyvästi 
"Te olette hyviä leipureita!" Lopuksi tytöt maistelivat leipomuksiaan 
maidon kera.


10.12.2019 
Nyt tyttöjä kyllä jännittää eikä taida tulla unikaan silmään tänä iltana! 
Ada ja Bea kirjasivat ylös kaikkien tyttöjen myös Cian ja Danan lahjatoiveet 
yhteiseen kirjeeseen. Kirje laitettiin punaiseen kirjekuoreen, jonka päälle tuli 
"Joulupukki - Korvatunturi". Tytöt veivät kirjeen kuistille. 
Äiti ja isä vakuuttivat, etta tontut olisivat hakeneet kirjeen yön aikana. 
Tytöt pohtivat jos kuitenkin tuuli vie sen mutta vanhemmat lohduttivat, 
että tontut ovat tarkkoja ja nopeita joten kirje kyllä löytää Joulupukin luo.


11.12.2019 
Koska "jokainen lapsi on joululahjansa ansainnut, ja jokainen 
lahjoitettu lahja tuo joulumielen jollekin lapselle" veivät Ada, Bea, Cia ja Dana 
myös omat joulupakettinsa vanhempiensa kanssa Joulupuu keräykseen. 
Joululahjoja voi jättää vielä muutaman päivän keräyspisteisiin 
ja tehdä jouluaattona monta lasta onnelliseksi  Tytöt toivovat, 
että kaikki osallistuisivat johonkin joulukeräykseen.


12.12.2019 
Vielä ei ollut satanut yhtään lunta mutta tytöt kävivät yhdessä 
jo laittamassa lyhteen linnuille ja heiniä peuroille, hirville ja kauriille. 
"Metsäväelläkin pitää olla joulu myös ja joulurauha" sanoi Ada. 
"Tuodaanko huomenna vielä porkkanoita jäniksille?" ehdotti Cia. 
"Totta kai tuodaan" totesivat Bea ja Dana yhteen ääneen. 
Pellolla juoksi kaksi rusakkoa kilpaa ja tyttöjä nauratti!


13.12.2019 
Ada, Bea, Cia ja Dana matkustivat päivän kunniaksi Senaatintorille 
seuraamaan Lucia-kulkuetta. "Kynttiläkruunua kantava Lucia tuo valoa 
ja iloa pimeään iltaan" kertoi isä. Lucia neidolla oli valkoinen puku, 
jossa oli punainen vyö. Tytöt ihastuivat tuohon kynttiläkruunuun ja 
he leikkivät Luciaa kotona koko illan. "On aika mennä jo Nukkumatin 
kanssa Höyhensaarille" huuteli äiti alakerrasta. "Luciat yöpuulle" jatkoi isä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Template designed by Rainy Day