marraskuuta 15, 2019

Marraskuun satumainen auringonlasku


Perjantai iltapäivä, hektinen työviikko vihdoin lopuillaan ja todella kiireinen lähtö kotia kohti. Harmitti kun jouduin vielä palaamaan hissillä takaisin 4.kerrokseen kun huomasin unohtaneeni kotiavaimet työpöydälle. Ajaessani vihdoin autoa ulos parkkihallista mietin kuumeisesti ehdinkö hoitamaan kaikki asiat. Pitäisi rientää hakemaan korjattavana oleva takki ompelijalta. Totta kai käydä kaupassa ostamassa ruokaa ja kukkia viikonlopuksi. Minnie odottaisi varmaan jo kärsimättömänä kotona ulkolenkille pääsyä ja apteekissakin pitäisi ehtiä pistäytyä hakemassa allergialääkkeitä. Kehä ykkösen tuleva iltapäiväruuhka painoi jo takaraivossa vaikka olin vielä kaukana siitä. 

Mutta sitten näin jotain joka sai minut unohtamaan kerralla kaiken kiireen ja hässäkän. Ajoin kohden merenrantaa kun  aurinko alkoi tehdä juuri laskuaan. Maisema muuttui äkisti niin satumaisen kauniiksi, että päätin ex-tempore pysäköidä auton ja kävellä parin sadan metrin päähän meren rannalle. Kaikkien niiden todella sateisten ja harmaiden marraskuun matelevien päivien jälkeen tämä näky olisi koettava. Tästä auringonlaskusta pitäisi nyt nauttia! 



"Mitä elämä on? Se on tulikärpäsen säihke yön pimeydessä. Se on biisonin höyryävä hengitys talvella. Se on ohut varjo, joka juoksee nurmella ja katoaa auringonlaskussa." Blackfoot intiaani


Tästä upeasta valonäytelmästä tulisi nauttia kaikki ne minuutit, jotka se kestäisi. Aurinko oli noussut aamulla 8:18 ja se laski 15:51. Päivän pituus tänään perjantaina oli 7 tuntia ja 33 minuuttia. Huomenna päivä on jo 5 minuuttia lyhyempi. Päivä jatkaa armottomasti lyhenemistään talvipäivänseisaukseen saakka 22.12., jolloin aurinko nousee vasta 9:49 ja laskee jo 15:14. Vuoden lyhimpänä päivänä on päivän pituus vaivaiset 5 tuntia 49 minuuttia.

Harmitti kun minulla ei ollut kameraa tänään mukana mutta onneksi sentään puhelin. Kaikki tämän postauksen kuva on otettu HuaweiP20PRO kännykällä.


"Auringonlasku on hetki, jolloin auringon yläreuna koskettaa horisonttia. Aivan täsmällistä auringonlaskun aikaa on mahdotonta ennustaa, sillä valon taittuminen ilmakehässä (refraktio) vääristää auringonsäteitä ja sen suuruus vaihtelee säätilasta riippuen." Wikipedia


"Oikea aika rentoutumiseen on silloin, kun sinulla ei ole aikaa siihen." Sidney J. Harris 


"Mikään ei ole ajanhukkaa, kunhan hyödynnät kokemustasi viisaasti." Auguste Rodin 


"Tyhjä lattiapinta tekee huoneen asuttavaksi ja joutoajat tekevät elämän siedettäväksi." Lin Jutang


"Ainoa suunta mihin voimme loputtomasti ja turvallisesti kasvaa on sisäänpäin. Sieltä löytyy myös aika. Aikaa ei voi saada kiinni juoksemalla, vaan pysähtymällä." Mari Aulanko


Takkia en ehdinyt hakea ompelijalta - ehtiihän sen vaikka maanantaina. Kaiken muun sain tehtyä ja ennen kaikkea annoin itselleni hetken aikaa ihailla jotain satumaisen kaunista, josta sain voimaa ja energiaa. Kiireen karkoitus toimi erinomaisesti ja laskeutuminen myös viikonloppuun mallikkaasti. Kiitos auringonlaskun, meren ja rauhallisen hetken kauneuden äärellä. Otin itselleni pienen palan rauhaa 


18 kommenttia:

  1. Upeat kuvat!
    Minä lähdin perjantaina vähän myöhemmin toimistolle ja katselin, että hyvänen aika sieltähän pilkistää kohta aurinko. Kävelin tuohon läheiseen venesatamaan ja istuin penkille ihmettelemään valoilmiötä. On onni nähdä aurinko pimeimpänä vuodenaikana!

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rva Kepponen!
      Aamuaurinko oli eilen myös ihan huikea. Olin autossa ja yritin etsiä aurinkolaseja kun ihan oikeasti häikäisi. Eivät tietenkään olleet autossa mutta ei haitannut sillä halusin nauttia
      valosta kun sitä pitkästä aikaa näkyi.
      Olit fiksu kun menit myöhemmin toimistolle ja pääsit sinne venesatamaan nauttimaan.

      Mukavaa viikonloppua sinnekin <3

      Poista
  2. Upeita kuvia ja hienoja ajatelmia! Meillä täällä Kainuussa on ollut vesisateisia, harmaita päiviä. Nyt on luvattu lumisadetta ainakin lähipäiviksi. Ihana kevättä kohti mentäessä huomata, kuinka päivä pitenee. Kun on kesä ja yötön yö, tarmoa riittää vaikka muille jakaa! Kauniita marraskuussa päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja :)

      Meillä on etelässä satanut todella paljon viimeisten viikkojen aikana. Vettä on parissa paikassa kotini lähellä kertynyt niin paljon, että puut näyttävät kuin magrovemetsässä kasvavilta. Mietin sitä kestävätkö puut tuollaisessa vesimäärässä, joka sitten jossain vaiheessa tulee jäätymään ellei maa ime sitä.

      Kohta on talvipäivänseisaus ja sitten ei päivä ainakaan enää lyhene. Kyllä se kevät sitten
      tulee kohisten kun sen aika on. Mukavaa viikonloppua ja marraskuun jatkoa!

      Poista
  3. Upeita kuvia. Minulle kävi vähän samoin, ajaessa kotiin ihastelin upeaa auringonlaskua ja nopeasti nappasin Nelsonin mukaan ja mentiin rannalle fiilistelemään ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ♥ Kun tulin kotiin ja nappasin Minnien mukaani oli jo pimeää. Harmitti kun koiruus ei päässyt nauttimaan tästä. Hetkiin pitää tarttua ja nauttia näistä valoilmiöistä.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Olipa hyvä, että päätit ajaa tuonne meren rantaa ja otit itsellesi palan rauhaa ♥ Se teki varmasti hyvää ja sen jälkeen asioiden hoitaminenkin suojui varmasti ihan erilaisella moodilla. Kuvasi ovat todella onnistuneita ja niistä välittyy tuo käsikosketeltava rauha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merenranta on vain 600 metrin päässä meidän työpaikasta ja eihän nyt tällaista näkyä voinut
      vastustaa. Kyllä luonnolla on mieletön vaikutus vireystilaan ja henkiseen sekä fyysiseen hyvinvointiin. Pimeä aika koettelee kyllä ja valonmäärän vähyys joten kaikki aurinkoiset päivät pitää kyllä "tallettaa itseensä".

      Kiitos ♥ Yritin kävellä ihan meren rantaa kaislikon läpi mutta totesin ettei ilma ulkoilujalkineita sinne oikein uskalla lähteä. Sen verran märkää ja kuraista siellä oli.

      Kivaa päivää ♥

      Poista
  5. Upeita kuvia! Ja viisaita ajatuksia. Aikaa ei saa kiinni juoksemalla, vaan pysähtymällä.
    Hyvää viikonloppua! 🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula ♥ Jos kun tässä oravanpyörässämme juoksemme unohdamme pysähtyä ja nauttia hetkistä. Auringonlasku ei kestä kauaan joten miksi ei "tuhlaisi aikaa" sen katsomiseen, pysähtymiseen ja nauttimiseen. Jonkun toisen vähänpätöisemmän asian voi hyvin hoitaa myöhemmin.
      Hyvää viikonloppua - tartutaan hetkiin ♥

      Poista
  6. Kaunis auringonlasku kotikulmilla❤️ Valoisa päivä edes ikkunan kautta ihailtuna oli hyvää vaihtelua tälle harmaudelle, vaikka auringonlaskun aikaan olinkin vielä tiiviisti työn touhussa. Puoli kuudeksi kotiin, mutta seitsemäksi tulleille vieraille ehdin saada kaiken valmiiksi vaikka kauppaankin piti juosta hakemaan pari unohtunutta juttua. Saisipa nyt viikonloppuna nauttia auringostakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan kyllä ihan teidän kotikulmilla. Kun meiltä töistä kääntyy kadulle lähteäkseen kotiin ja Länsiväylää kohden näkee aina merelle. Upea juttu! Onnellisten saarella on hyvä olla myös töissä saatikka sitten asua siellä. Lauttasaari ♥

      Sinä olet ollut tehokas ja kun katsoin IG Storya niin siellä oli aivan ihania herkkuja....
      Viikonloppuna näyttäisi olevan vain pilviä ja sadepisaroita mutta maanantaina taas aurinkoa!

      Poista
  7. OI, miten upeaa! Loistavaa, että tartuit hetkeen. Usein omaa intuitiotaan kannattaa kuunnella. Se johdattaa onnen äärelle. Minäkään en olisi ajautunut ihanien kuviesi luo, jos olisin väkisin imuroinut, vaikka väsytti. Kiitos virkistyksestä! Lauantai-illan terveisin! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tällaiseen hetkeen voinut olla tarttumatta❣️ Intuitiota pitää todellakin kuunnella ja välillä hypätä pois aikataulusta ja antaa mennä. Mukavaa ja leppoisaa lauantai-iltaa ja viikonloppua.

      Poista
  8. Satumaisen kauniita kuvia. Olen katsellut auringonlaskuja töistä tullessa. Oikealla puolella on oranssia ja vasemmalla vaaleanpunaista.
    Kaunista viikonloppua sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitous Outi ihanuus ❣️ Keltaisen ja vaaleanpunaisen sävyt olivat huikeita. Joukossa myös hentoa laventelia, puuteria ja oranssia. Eilinen iltapäivä oli hyvin värikäs ja inspiroiva.
      Hyvää lauantai iltaa Outi!

      Poista
  9. Samana päivänä oli meilläkin upea auringonlasku. Ei ihan näin hienoja kuvia tullut luurillani. Nyt on ollut tosin monta päivää ihan säkkipimeää. Sinikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että teilläkin näkyi tämä satumainen auringonlasku. Minun kuvat on otettu HuaweiP20PRO kännyllä, jossa on kyllä upea kamera. Hyvää viikonloppua Sinikka :)

      Poista

Template designed by Rainy Day