lokakuuta 16, 2019

Mall of Tripla on Helsingin uusi kaupunkikeskus


Tripla aukeaa huomenna 17.lokakuuta suurelle yleisölle. Kävin tänään jo ennakkoon YIT:n tiedotustilaisuudessa kurkistamassa millaiselta tämä Helsingin uusi kaupunkikeskus näyttää. Kaupunkikeskus pitää sisällään Mall of Triplan, upouuden Pasilan juna-aseman, asuntoja, toimistoja ja hotellinkin. Mall of Tripla panostaa vahvasti elämyksiin ja se on jatkossa Pohjoismaiden suurin kauppakeskus.

Mall of Triplasta löytyy jopa 250 erilaista liikettä ja palveluntuottajaa.  Yli kolmasosa liiketilasta on varattu viihteelle, elämyksille ja ravintoloille tässä kaupunkikeskuksessa. Kahden tunnin ajan kiersimme tutustumassa ja ihmettelimme tiloja oppaiden johdolla. Virallisiin avajaisiin minulla ei valitettavasti ollut aikaa enää jäädä kun kotona hammaspotilas Minnie koira jo odotteli emäntäänsä.



Arkkitehdit Soini & Horton suunnittelutiimi käynnisti vuonna 2010 Keski-Pasilan uuden keskuksen Triplan suunnittelun osallistumalla yhdessä YIT Rakennus Oy:n kanssa Helsingin kaupungin ja Senaatti Kiinteistöjen järjestämään alueen suunnittelukilpailuun. Alkuvuodesta 2011 mukaan suunnittelutiimiin saatiin hollantilainen Office for Metropolitan Architecture (OMA).

"Pasilan uudelta keskukselta edellytettiin omaleimaista identiteettiä, innovatiivista arkkitehtuuria, monipuolisia palveluita, työpaikkojen ja asumisen keskittymään sekä miellyttäviä julkisia ulko- ja sisätiloja tiukkoja ekologisia kriteereitä unohtamatta. Triplan tehtävänä on yhdistää Itä- ja Länsi-Pasila luontevasti toisiinsa, ja tulevaisuudessa yhdistää myös etelän tornialue pohjoisen Ratapihakortteleiden muodostamaan asuinalueeseen." Arkkitehdit Soini & Horto, kotisivut



Mall of Triplan sisätiloissa on avaruutta ja tilantuntua. Tilat olivat tänään vielä vähän vaiheessa mutta huomenna aamusta kello 9.00 kaiken on luvattu olevan valmiina. Vaikka oli valtavan suuressa talokompleksissa oli kauppakeskuksessa liikkuessaan todella helppo hahmottaa eri ilmansuuntia eikä kertaakaan tullut tunnettä eksymisestä. Kerrokset ovat selkeästi eri värisiä ja opasteita on kiitettävän paljon. Minusta tuntuu, että jo kahden tunnin kiertämisen jälkeen voisin helposti kerroskartan mukaan löytää helposti haluamaani liikkeeseen tai paikkaan. Plussaa!




Tripla sijaitsee melko ainutlaatuisessa paikassa sillä kaupunkikeskuksen yhteydessä sijaitsee yksi Suomen vilkkaimmista rautatieasemista Pasilan asema. Jo rakennusprojektin aikana omia haasteita asetti se tosiasia, että rakennustyömaan läpi kulki 600 junaa päivittäin. Asema löytyy rakennuksen 4.kerroksesta. Väliaikaisesta asemasta luovutaan nyt ja jalkakulkijoita kuljettanut "lasiputkikin" poistuu katukuvasta jossain vaiheessa.

Junamatkustajien lisäksi Pasilan kautta tulee tulevaisuudessa kulkemaan 40 000 raitiovaunu- ja bussimatkustajaa päivässä. Junamatkustajia tätä kautta kulkee päivittäin ensi vuonna 80 000 ja junalla pääsee myös suoraan lentokentälle. Melkoinen ihmismäärä!


Triplan maanalaisista tiloista löytyy myös polkupyörä parkki, jossa on tilaa 3400 pyörälle. Pyöriä voi säilyttää parkissa veloituksetta. Itselleen voi lunastaa myös pyöräpaikan jolloin saa oikeuden myös käyttää suihku- ja pukuhuonetiloja pyöräparkin yhteydessä. Pyöräparkin vieressä voi myös huollattaa polkupyöräänsä tarvittaessa.

Triplasta löytyy paikoitustilaa myös kellarikerroksista ja 300 sähköautolle myös paikat. Kuljimme myös yhden parkkihallin kautta ja minusta se vaikutti paljon tilavammalta kuin hallit yleensä. Halleista löytyy yhteensä 2300 pysäköintipaikkaa. Triplaan on myös helppoa saapua ilman omaa autoa. Pysäköinti halleissa on maksullinen.




Mall of Triplasta löytyy saman katon alta yli 60 ravintolaa ja kahvilaa. Täällä on valinnanvaraa laadukkaista katuruokapaikoista illallisravintoloihin. Kiinnitin huomiota kulkiessamme moniin sisustukseltaan todella mielenkiintoisiin paikkoihin, joihin täytyy tulla ihan ajan kanssa tutustumaan. Joukossa oli tuttuja ketjuja mutta myös paljon itselleni uusia ruokapaikkoja. Ehdottomasti siis testaamaan joku päivä.





Mall of Triplasta löytyy myös Finnish Music Hall of Fame eli Fame musiikimuseo. Saman katon alla on sekä populääri että klassinen suomalainen musiikki. Täällä on mahdollista laulaa virtuaalikaraokea vaikka omalla äidinkielellään eli paikka sopii myös turisteille. Museosta löytyy screenien ja kosketusnäyttöjen lisäksi myös suomalaisen musiikin kunniagalleriaan kuuluvien muusikoiden esineitä. Galleriassa on tällä hetkellä 14 suomalaista ihmistä tai yhteyttä kuten Jean Sibelius, Nightwish ja Katri Helena. Kunniagalleriaan lisätään vuosittain 5-10 uutta.


Mall of Triplassa voi myös surffata ja olla biitsillä! Kyllä luit ihan oikein eli pääsimme tänään kurkistamaan ihan trooppisiin olosuhteisiin, jossa kasvoivat palmut ja surfarit lautoineen keikkuivat aalloilla. Surf Housessa on vuoden jokaisena päivänä ihan shortsikelit eli +27C, surffiaallot ja rantaravintola. Aika magealta näytti meno tuolla aalloilla!


Lisätietoa Mall of Triplast löytyy tästä. Huomenna 17.10. kello 9.00 aukeavat ovet.




10 kommenttia:

  1. Saas nähdä milloin sinne kerkii😊Olen 2x käynyt Redissä vain siksi,että olisi väkeä 😀Pasila varmasti kiinnostaa enempi ,sillä asutus ja juna-asema ovat niin suurta sielläpäin! Länsi-Vantaalta tulo sinne tarvii oman auton ,Marraskuun vielä on parkkeeraus ilmaista,mutta sitten puolituntia maksaa parkkihallissa 2,50€ ja se on tosi lyhyt aika joten tunnin joutunee maksamaan .Keskustaan pääsee suoraan bussilla (2,80€) lähiöistä ,mutta ei Pasilaan joten tuskin siitä uutta keskustaa tulee, toiveista huolimatta😊Tietysti käyn siellä joskus uteliaisuuttani👍Muuten ajoin jo sen uuden tunnelin läpi viime viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen käynyt kahdesti REDissä enkä koe sitä ollenkaan omakseni. Sokkeloinen ja kahvilassa saimme vanhaa pullaa. Ehdotan, että ajat auton Myyrmäen juna-asemalle ja siitä sitten junalla Triplaan. Koska Tripla on liikenteen solmukohdassa ymmärrän itse hyvin ettei siellä ole ilmaista pysäköinti. Triplaan kun pääsee kaikilla junilla, jotka tulevat Helsinkiin niin sinne on ihan turha edes mennä autolla. Tuo fillariparkki/hotelli myös kannustaa jättämään auton kotiin mutta Länsi-Vantaalta liian pitkä fillarimatka joten tule junalla. Jää nähtäväksi miten alue tulee kehittymään. Minä ajoin uutta tunnelia pitkin eilen ensimmäistä kertaa :D

      Poista
  2. Taidanpa käväistä tuolla heti viikonloppuna, kun muutenkin suuntaan I Love me messuille. Mahtavan näköinen ostari ja ihanan paljon liikkeitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun ei nähty I love me -messuilla. Onhan Tripla valtava rakennukskompleksi ja siellä paljon katsottavaa vaikkei mitään ostaisikaan. Kannattaa käydä jos et messuilun yhteydessä jo poikennut <3

      Poista
  3. En ole varsinaisesti oatoskeskustyyppiä, mutta Viini ja Ruoka-meassuille mennessä tulee varmaan pintapuolisesti ainakin katsastettua tämäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viini- ja Ruoka-messuilla toivottavasti törmätään loppuviikosta. Kannattaa käydä katsomassa jo ihan arkkitehtuurin takia vaikkei mitä muuta siellä tekisikään.

      Poista
  4. Ehdottomasti tutkimusretkelle tuonne kun olen taas Helsingissä 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tulet Jael kohta puoliin Helsinkiin ja Suomeen taas. Olisi kiva nähdä
      pitkästä aikaan <3

      Poista
  5. Itse en ole vielä käynyt, pitääpä siis kohta käydä testaa. Itselle on tärkeää kauppakeskuksessa, että siellä suunnistaa helposti ja infonäytöt löytyy. Tuo museon tuominen kauppakeskukseen on kyllä loistava idea. Enemmän tuollaista!

    VastaaPoista
  6. On kyllä tosi tyylikäs paikka! Liikkeetkin näyttävät kivoilta ja valomainokset hillityt. Olen myös testannut myös pari ravintolaa, niissä on kiva sisutus.

    VastaaPoista

Template designed by Rainy Day