syyskuuta 30, 2019

Uudenkaupungin Vanhat Talot 2019


Uudenkaupungin Vanhat Talot -tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi syyskuun alkupuolella. Olen vieraillut tässä mukavassa tapahtumassa kahdesti jo aiemmin. Ensimmäisenä vuotena 2015 tänne blogiin syntyi Ugin taloista useita kirjoitusta - klik 1, klik 2 ja klik 3 postaus. Syksyllä 2017 olin toistamiseen tapahtumassa mutta silloin kirjoittaminen jäi kun ikäväkseni "sudden deafness" iski täysin yllättäin. Olin ottanut hurjasti kuvia ja minua harmitti.

Tänä syksynä houkuttelin Trean sisustusblogia kirjoittavan blogikollegani Annen mukaan matkalle. Starttasimme sunnuntai aamuna 8.syyskuuta jo hyvissä ajoin kohden Ugia. Automatka sujui kuin siivillä kun meillä riitti juteltavaa sekä sisustuksessa että vanhoista taloista. Lähdimme pilviseltä pääkaupunkiseudulta mutta mitä lähemmäs tulimme Uuttakaupunkia sitä enemmän aurinko paistoi ja lämpömittarissa oli asteitakin lähemmäs +20C.

Olen vihdoin kahlannut lukemattomat valokuvani läpi Ugin Vanhoista Taloista tähän postaukseen. Mukana on muutama pihakohdekin ja kartano/tilausravintolakin. Koska kuvia on niin valtavasti nyt tulee tekstiä tällä kertaa todella vähän. Joukossa tuttuja mutta myös uusia kohteita mukana.

Tervetuloa Marjon matkassa Ugin Vanhojen Talojen kierrokselle.

Talo Kulmala, Liljalaaksonkatu 12 A


Taiteilija Reino Harstin syntymäkoti. Talo on rakennettu jo 1848 mutta sen huonejakoa on muutettu 1965. Nykyiseen muotoonsa koti on muutettu 1998. Tässä kodissa harrastetaan varmasti musiikkia. Kaunis sinisävyinen huone. Ihanan rento kissa nokkaunoksilla keinutuolissa. Rehevä pihapiiri, jossa mukavia erilaisia puutarhanosia.


Koti Haarala-Ojaranta, Alinenkatu 16


Koti Haarala-Ojarannassa olen vieraillut aiemminkin. 1900-luvun vaihteessa rakennettu, elokuvateatteri Kuvalan omistajan Siviä Salmisen entinen koti. Uskomattoman korkeat huonetilat ja vaikuttavia valaisimia. Olohuonetilassa on televisio kätketty vanhan kaapin sisälle. Hurmaava vanha radio nojatuolien välissä ei kuulemma toimi mutta äärimmäisen kaunis sisustuselementti silti. Taloa on remontoitu vanhaa kunnioittaen.






Pappila, Alinenkatu 9



Vanha Pappila on porvaristalo, joka on rakennettu 1840-luvulla. Talossa on toiminut pappila, lähetyskoti ja kirkkoherranvirasto aikoinaan. Pihan asukkaista viimeisiä on ollut kauppiasperheen taloudenhoitaja Saima Kaukkila ja hautausmaan työntekijä Remahl. Tässä arvokkaassa kodissa olen vieraillut aiemminkin. Talon pihapiiristä löytyy myös kaunis punamultainen piharakennus ja rehevä puutarha.



Koti Nurmi, Alinenkatu 9



Talo on alunperin rakennettu vuonna 1872 paakarintuvaksi joten ei siis ihme, että nykyisellä kenkäkauppias emännälläkin roikkuu vartaassa ruisleipiä. Aikoinaan herrasväki asui Alinenkadun päärakennuksessa ja tämä osa taloa toimi siis leipomona. Nyt koti on naisellisen kauniisti sisustettu ja tästä talosta löydät lisästietoa vuoden 2015 postauksista. Äärimmäisen upea astiakaappi täynnä kauniita laseja, lautasia, kulhoja...




Koti Anttila, Ylinenkatu 40




Tämän upean pihapiirin asuinrakennus on tehty jo vuonna 1865. Talosta löytyy lukematon määrä vanhoja kakluuniuuneja. Persoonallinen koti, jonka yläkerran ikkunasta avautui kaunis näköala omalle pihalle. Ugin Vanhat Talot -tapahtuman aikaan koti oli myynnissä. Tästä joku onnekas saisi itselleen kaksikerroksisen unelmatalon ja pihanrakennukseen remontoidun saunakin.




Villa Saarnilehdon piha, Mäyhälänkatu 6




Villa Saarnilehdon emäntä oli muuttanut Lahdesta Uuteenkaupunkiin reilu puoli vuotta sitten joten itse talokohteeseen ei vielä päässyt tutustumaan. Ikkunasta näkyi mielenkiintoinen valaisin yhdessä talon huoneista joten mielenkiinnolla jään odottamaan kun saan kurkistaa sinne ehkä syksyllä 2021. Itse pihapiiri on kauniin luonnonmukainen ja riippukeinuun olisi lämpimänä syyskuun alun päivänä voinut heittäytyä vähän lepäilemään.





Wallilan Kartano, Alinenkatu 41



Wallilan kartanoon eksyimme ihan sattumalta ja hyvä niin sillä sen verran vaikuttava tämä vuonna 1880 rakennettu upea talo oli. Talo on alunperin rakennettu tanssi- ja ravintolapaviljongiksi. Yläkerrassa toimi ylemmän luokan ravintola aikoinaan kun alakerrassa oli puolestaan merimiesten salakapakka Roistola. Näin tässä jotain yhtymäkohtia Heinolan Harjupaviljonkiin. Tällä hetkellä talossa toimii tilausravintola.





Wallilan Kartanon terrassilta näkyi Uudenkaupungin Vanha Kirkkokin torneineen. Emme valitettavasti ehtineet piipahtaa siellä päivän aikana.



Koti Kuntsi, Rantakatu 14



Merikapteeni Samuel Söderblom rakennutti ison talon vuonna 1850 Uudenkaupungin Rantakadulle. Valtion Rautatiet omisti talon vuosina 1936-1987. Nykyään talossa asuu kaksi perhettä. Talon toisessa osassa eli Koti Kuntsi-Aalto kävin jo syksyllä 2017. Silloin Koti Kuntsi -puoli oli suljettuna Ugin talotapahtuman ajan. Koti Kuntsiin on muuttanut taidemaalari Anne Kuntsi Espoosta. Tästä kodista ei puuttunut väriä eikä taidetta. Tuo "vaaleanpunainen nurkkaus" sisääntulossa on hurmaava. Pääsimme kurkistamaan myös ateljeen puolelle. Annen työt ovat ihanan värikkäitä.












Koti Kuntsi-Aalto, Rantakatu 14



Talon toista puolelta asuttavat taidemaalari tyttären vanhemmat. Kaikessa kodin sisustuksessa ja materiaalivalinnoissa näkee, että talon emäntä on sisustussuunnittelija. Paljon upeita värejä, kukkatapetteja, linoleumilattiat, kauniita valaisimia - varsinkin ruokasalin pöydän päällä oleva, korkeita huonetiloja, aitoja mattoja, yksityiskohtia paljon mutta sisustus silti hallittua. Yläkerrasta löytyy ihan erilainen maailma, jossa valtava spa-osasto ja oma hiekkaranta. Tätä taloa on vaikea sanoin kuvata - se pitää kokea.








Kiitos kaikille Ugin asukkaille, jotka avasitte ovenne meille. Nähdään 2021!

6 kommenttia:

  1. Oi, nämä tapahtumat joissa pääsee kurkistamaan vanhoihin taloihin sisälle ovat aina yhtä ihania. Kunpa täällä Maarianhaminassakin joskus järjestettäisiin vastaavaa. Avoimia pihoja täällä on nähty mutta ei talojen sisäpuolista elämää.
    Kitos sinulle hienoista vierailukohteiden kuvista ja tekstistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina kauniista sanoistasi! Kyllä teillekin Ahvenanmaalle pitäisi saada vastaava tapahtuma koska varmasti upeita vanhoja rakennuksia ja koteja löytyy sieltäkin. Avoimet pihat on sekin upea tapahtuma mutta vielä mielenkiintoisempaa on kurkistaa toisen kotiin ja siellä tehtyihin sisustusratkaisuihin. Näiltä talokierroksilta saa aina paljon hyviä vinkkejä kun suunnittelee onmaa sisustustaan.

      Poista
  2. Olipa kauniita taloja/koteja näissäkin kuvissa. Toistaiseksi Loviisa wanhat talovat ovat vielä niitä ykkösihastuksia minulle :)
    Ihanaa tiistaita sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loviisa ja Uusikaupunki ovat kovin erilaisia näiden vanhojen talojen osalta. Uudessakaupungissa talot ovat paljon suurempia ja niissä on myös koristeellisemmat julkisivut sekä noita portteja. Molemmissa paikoissa oma viehätyksensä.
      Kivaa iltaa myös sinulle Outi <3

      Poista
  3. Ilkka Rauvola,exkultt.siht.Ugista.5. lokakuuta 2019 klo 20.02

    Meillä Ugissa(Uudessakaupungissa)sanotaan:muuttanut Uuteenkaupungiin,ei Uusikaupungiin.Muuten mahtavia kuvia ja kiintoisa blogi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkkauksesta ja kommentistasi. Mietin pitkään olisiko juuri noin kun kirjoitat mutta silti kirjoitin väärin. Käyn korjamaasaa tekstiin.

      Poista

Template designed by Rainy Day