elokuuta 26, 2019

Lulu Guinnessin leikkisät laukut ja kengät


Lulu Guinnessin kirkkaanpunaiset huulet ja leikkisän humoristiset laukut sekä kengät ovat ikonisia! Olen itse löytänyt Lulu Guinnessin tuotteet jo vuosia sitten netin uumenissa pyöriessäni. Iskin silmäni itse asiassa juurinkin noihin upean punaisiin "huulilaukkuihin". Niissä viehätti myös vähäeleinen naisellisuus mutta samalla myös jännä "mielettömyys".

Ihan viime vuosina myös minun huuleni ovat olleet useimmiten kirkkaanpunaiset kynsieni lisäksi. Toistaiseksi omasta garderobistani ei löydy yhtään Lulun laukkua mutta ehkä jonain päivänä. Sitä ennen jatkan haaveilua niistä. Toisaalta nämä designlaukut ja kengät eivät ole ihan sieltä kalleimmasta päästä...



Lulu Jane Guinness os. Rivett-Carnac syntyi 1960. Hänen isänsä oli Sir Miles James Rivett-Carnac, joka oli yhdeksäs baronetti ja äitinsä April Vilar. Baronetti on brittiläinen perinnöllinen aatelisarvo, joka voi käyttää Sir -arvonimeä kuten ritaritkin. Englannissa näitä erikoisia aatelisarvoja riittää. Pariskunnan ensimmäinen lapsi kastettiin alunperin Lucindaksi mutta muotisuunnittelija uran alkaessa nimi muuttui lyhyeksi ja ytimekkäästi Luluksi.




Lulu Guinnessin ura alkoi vuonna 1989 kun hän aloitti suunnittelemaan edistyksellisen erilaista salkkua naisille ja samalla perusti myös oman yrityksen. Lulu oli avioitunut 1986 Valentine Guy Brian Guinnessin kanssa, joka oli säveltäjä ja muusikko. Muistan lukeneeni, että he olisivat joskus suhteensa alkuaikoina esiintyneetkin yhdessä samassa bändissä. Pariskunta sai kaksi lasta ja he ehtivät olla naimisissa aina vuoteen 2013 ennen avioeroaan.


Lulu Guinness on nimennyt omaksi tyyli-ikonikseen Elsa Schiaparellin. Elsa Schiaparelli (1890-1973) oli italialainen muotisuunittelija. Hänet tunnetaan erityisesti huimapäisten ja humorististen yksityiskohtien tuomisesta haute couture -muotiin sekä myös yhteistyöstään surralistitaiteilijoiden kanssa. Yksi Schiaparellin tunnetuimmista luomuksista on hattu, joka on näyttää ihan korko ylöspäin käännetyltä naisten kengältä. 



Lulu Guinnessilla ei itse asiassa ole mitään muodollista koulustusta muotisuunnittelijaksi. Mutta ei Lulun esikuvallaankaan ollut. Elsa Schiaparelli oli yläluokkaisen roomalaisperheen tytär, joka oli lukenut filosofiaa ja kirjoittanut runoteoksen. Schiaparelli päätyi erottuaan aviomiehestään suunnittelemaan vaatteita Pariisiin ilman mitään muotialan koulutusta tai kokemusta. Lulun ja Elsan elämänkohtaloissa on paljon jänniä yhtymäkohtia keskenään. 


Lulu pääsi urallaan eteenpäin tekemällä juuri niitä asioita, joihin hän itse palavasti uskoi. Vielä tänäkin päivänä Lulu Guinnessilla on sama motto kuin hänen esikuvallaan, sankaritar Elsa Schiaparellilla oli ollut aikoinaan "Dare to Be Different." Myös naiset, jotka käyttävät Lulu Guinnessin tuotteita samaistuvat tähän samaan mottoon. He uskaltavat olla erilaisia!



Lulu Guinnessin brändilla on täysin erilainen, outo ja tunnistettava tyyli. Lulun oma tavaramerkki "punaiset huulet" ovat vahvasti mukana hänen designissaan. Punaiset huulet voivat olla sneakersien kantapääosassa tai käsilaukun avausmekanismissa. Tai käsilaukun lukitusmekanismissa voi olla myös itse huulipuna huulien seurana. Lulu Guinness on sanonut ettei hän koskaan liiku missään ilman punaista huulipunaansa. Lulu ja punaiset huulet kuuluvat ikuisesti yhteen!





Olen muuten löytänyt punaisen värin vasta reilu vuosi sitten omassa pukeutumisessa. Joskus nuorempana minulla oli myös "punainen kausi" mutta se ei kestänyt kovinkaan pitkään.  Ja punainen ei silloin ollut yhtään näin kirkkaanpunaista. Olen huomannut tästä viimeisen vuoden aikana, että punainen on melkoinen voimaväri ja se kyllä myös huomataan. Usein ihastellaan sitä, että uskaltaa pukeutua punaiseen. Punaiset huulet ja kynnet sopivat hyvin punaisten vaatteiden ja asusteiden seuraksi. Kehotan kokeilemaan punaista rohkeasti - väri nimittäin sopii yllättävän monelle suomalaiselle. Jos ihosi oma pigmentti ei taita punaiseen saatat olla "punainen tyyppi" ja pitää väristä.

Aurinkoisen helteistä elokuun viimeistä viikkoa - nautitaan kesästä!

Postauksen kaikki kuvat omakuvaa lukuunottamatta on lainattu netistä. 

16 kommenttia:

  1. Punainen best ja upea look sulla. 😍Huolisin Lulun mallistosta kaiken.

    Ihanaa päivää Marjo❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 Lulun laukuista minäkin ottaisin aika monta itselleni. Ja myös nuo huulitennarit ja korkkarit myös.

      Kivaa alkanutta helleviikkoa Tiia <3

      Poista
  2. Huulitennarit ja -laukku ois aikas ihanat. Punainen on kyllä niin sun väri! Ihanaa tiistaita Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ihanuus <3 Meillä on samanlainen maku koska nuo samat haluaisin minäkin.
      Toivottavasti flunssasi alkaa jo helpottaa...
      Pikaista paranemista ja aurinkoa viikkoosi!

      Poista
  3. Noi kengät <3 En kestä...Täytyiskö mun tuunata huulilenkarit itelleni?

    https://villananna.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kengät on kyllä aika huikeita! Ehdottomasti voit tuunailla itsellesi huulilenkkarit by Melissa :)
      En lupaan niille postausta blogiin mutta Instakuvaa peukutan ehdottomasti :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kivoja ja hauskoja! Muodin ei tarvitse aina olla niin vakavaa ja pönöttävää :D

      Poista
  5. Itseasiassa tuo iso punainen huulten muotoinen laukku on ihan hyvän näköinen ainakin mustan mekon kanssa. Minimalistisen laukkuvalikoiman kanssa elävänä en kuitenkaan taida moista tilata, sillä sitten tulisi ongelmaksi, että mikä laukku kulloinkin: nyt on selkeää, Marimekon PAF, paitsi pyöräretkille Eastpackin minireppu (mustana tietysti) ja teatteriin tai juhliin, jos Marimekko ei käy, niin kirjekuorilaukku (musta) :-) :-) :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihanan käytännöllinen Pirkko! Itselleni tulee aina välillä sellainen tunne, että "jotain kivaa ja ihan hullua" olisi kiva saada piristämään omaa asua. Sinä menet käytännöllisyys edellä ja musta on todella väri, joka toimii lähes kaiken kanssa. Onneksi ostit sen ihanan värikkään "taidemekon" Köpiksestä koska senkin kanssa käy musta.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä :) hymy huulilla ja huulilaukku käsivarrella!

      Poista
  7. Nää on niin upeita, ihanan persoonallisia ja leikkisiä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitsit juuri oikeat adjektiivit Mari kuvaamaan Lulun tuotteita.
      Ei missään tapauksessa "ryppyotsaisille tyypeille" :D

      Poista
  8. Jostain kautta tänne löysin ja laitoin itselleni heti muistiin,että osaan tulla toistekin. Ihastuin tähän blogiin. Ihan rohkeaa ja kaunista tuo punaiseen sonnustautuminen. Kävin mysö sinun matkassa mm. Loviisan vanhoissa taloissa ja monessa muussakin paikassa tätä selatessa,kiitos sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Intsu löysit blogiin :) Uudet lukijat ovat aina tervetulleista. Punainen on voimaväri ja pidän siitä. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista

Template designed by Rainy Day