kesäkuuta 03, 2019

Haagan Alppiruusupuisto on täynnä upeita värejä


Jos hanami saa koko Japanin sekaisin keväällä niin minut kukkien katselu sekoittaa useita kertoja vuoden aikana. Kukkien katseleminen ja eri kukkapuistoissa kulkeminen on minulle rakas harrastus. Lumoavan kauneuden ja värien näkeminen on äärimmäisen rentouttavaa. Olen joskus kertonut täällä blogissa, että saatan käydä työpäivän aikana juomassa "kahvit kanin kanssa Talvipuutarhassa". Viime keväänä matkasin ensimmäistä kertaa Gullo Gårdiin katsomaan kun narsissit olivat loistossaan. Sain tänään viestiä Facebookin kautta, että yksi lukijani oli tehnyt näin nyt tänä keväänä. Muitakin "kukkiin hurahtaneita" on siis olemassa.

Käveleminen kukkien joukossa on saa mielen lepäämään ja hetkeksi pääset irti kaikesta kiireestä. Myös ajatus siitä, että ollaan juuri siinä hetkessä ihailemassa luonnon kauneutta on pysähdyttävä. Kukat tai niiden paras kukintahetki kun eivät kestä ikuisesti. Niistä voi nauttia vain pienen hetkisen joten siksi yritän ehtiä carpe diem -asenteella nauttimaan näistä hetkistä mahdollisimman paljon. Siirrän siivoushetken toiseen iltaan jos omenankukinta kutsuu minua.

Viime lauantaina oli aika ottaa itselleen taas se hetki ja suunnata Haagan Alppiruusupuistoon tai kotoisammin Rodopuistoon. Vain kulkea ja kuvata koiruuden kanssa. Minä en suinkaan ollut siellä ainoa mutta ihmisiä ei ollut liikaa. Juuri sopivan rauhallista vain kuljeskella sinne missä näytti kukkivan. Ja siellähän kukki! Ihan paras kukinta ei vielä ollut menossa joten hyvin ehtii vielä "rodoleimaan". Helsinki-päivänä 12.6. on mahdollista osallistua puistossa akvarellinmaalauskurssille. Kurkkaan lisätietoa tuolta valokuvastani.

Tästä voit kurkistaa minun seikkailua puistossa 2014 ja viime vuotinen katseluretki löytyy tästä.

Katsele, aisti, kuuntele, nuuski ja ihaile - tunne miten luonnon kauneus rentouttaa 











10 kommenttia:

  1. Kukat ovat ihania ja niiden katseleminen on mukavaa. Alppiruusut ovat upeita ja miten monen värisiä niitä onkaan. Omalta pihaltamme rodot joudittiin kaivamaan ylös, koska ne eivät menestyneet huonon kasvupaikan johdosta. Minniekin taisi tykätä rodoista?!

    Mukavaa tiistaita sinulle, Marjo ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ikävää etteivät rodot menestyneet teidän pihalla. Tuttavaperheelle kävi ihan samalla tavalla. Teidän piha oli todella kaunis ja ihanan paljon erilaisia puita tontilla.

      Minnie tykkäsi enemmänkin muiden koirien jättämistä "viesteistä" tuolla puistossa. Koiralle kyllä muiden "merkkaukset" menevät kukkien tuoksun edelle :D

      Kivaa torstaita Krisse ♥

      Poista
  2. Ihania rhodoja. Meillä aloittelevat kukintaa myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rhodot ovat kyllä ihania. Olen oppinut iän myötä pitämään niistä enemmän ja enemmän. Jään odottamaan sinun rhodojen kukinnasta kuvia. Rapsuja Mortille ♥

      Poista
  3. Alppiruusut ovat kyllä upeita. Minulla on pari miniversiota tuolla takapihalla ja niidenkin tulipunaiset kukat ovat aivan ihania.
    Kaunista tiistaita sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että sinulla on omalla pihalla niitä. Olen aina miettinyt, että jos minulla olisi oma piha haluaisin yhden iso rhodopensaan/puun, joka toivottavasti tervetulleeksi oven viereen. Toistaiseksi hoitelen vain parvekekukkia. Ja tänä vuonna minulla on myös oma tomaatti parvekkeella. Satoa odotellen.
      Kivaa torstaita Outi ♥

      Poista
  4. Ai elämä miten kaunista ja kauniita kuvia. Meidän Rhodo ei ole kukkinut kahteen vuoteen, mikähän on.

    Kivaa kesän alkua Marjo. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten harmi ettei teidän rhodo ole kukkinut. Onkohan se "ottanut nokkiinsa" jostain tai onko lumitilanne/pakkanen vaikuttanut siihen. Toivotaan, että ensi vuonna taa.
      Kivaa helteistä päivää Tiia ♥

      Poista
  5. Onpas kauniita kuvia! Meillä kukkii pihalla Rhodo, mutta eipä tuo puistokaan kovin kaukana olisi mennä ihastelemaan kunnon väriloistoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu ♥ Ihana, että teilläkin on pihalla oma rhodo. Kuljemme aamulla aina koiran kanssa talon ohi, jonka pihalla on todella upea rhodopensas. Juuri nyt on ihan valkoisenaan kukista. Käy ihmeessä kurkkimassa Haagan kauneutta jos on lähellä vielä :)

      Poista

Template designed by Rainy Day