toukokuuta 21, 2019

Pappilan Sunday Shop ja taidepuutarha Iittalassa


Satunnainen kohtaaminen Kevätmessuilla huhtikuussa johti viime lauantaiseen Iittala retkeen. Ihastelimme blogikollegani Paumaun kanssa uutta Frenchic Clalk Paint sisustusmaalia yhdellä messuosastolla. Siinä tuotteeseen tutustuessa saimme kuulla myös Pappilan Sunday Shopista Iittalassa, jossa tätä maalia myytäisiin kaiken muun kivan lisäksi. Kuulosti äärimmäisen mielenkiintoiselta ja tutustumisen arvoiselta paikalta. Kaiken kukkuraksi meidät vielä kutsuttiin Taidepuutarhan avajaisiin 18.toukokuuta. Yksi pikkuinen maalipurkki johdatteli siis taiteen äärelle todella kauniiseen Vanhan Pappilan pihapiiriin Kanta-Hämeessä.


Vaikka olen käynyt lukemattomia kertoja Iittalassa en koskaan aiemmin ollut ajellut Iittalan vanhalle kivikirkolle saakka tai nähnyt tätä pappilarakennusta. Minun Iittala retkeni ovat aina päättyneet siihen lasitehtaan nurkille, jossa olen lapsuudesta saakka vieraillut jo vanhempieni kanssa. Myös mielenkiintoinen Designmuseo ja iloinen Naivistien kesänäyttely ovat tuttuja vuosien takaa. Mutta jatkossa osaan sitten jatkaa vielä kilometrin eteenpäin ihanaan elämyspuutarhaan ja pappilan pihaan.


Iittalan Vanhan Pappilan rakennuskokonaisuus avattiin yleisölle ensimmäistä kertaa 10 vuoteen viime kesänä. Keltainen Pappilan päärakennus on vuodelta 1903 ja se toimii yksityiskotina, jota voi ihailla ulkoakäsin. Pappilan Sunday Shopin pitäjä Minna Arohonka asuu siinä perheineen ja remontoi vanhaa taloa pieteetillä.

Pappilan Sunday Shop löytyy punamultaisesta Vanhasta Väentuvasta. Päätin itse aloittaa tutustumisen sieltä koska jo Kevätmessuilla olin ajatellut, että puodissa on varmasti kalkkimaalien lisäksi paljon muuta kivaa katseltavaa. Ja olihan siellä vaikka mitä - vanhoja huonekaluja, tekstiileitä, käyttöesineitä, englantilaista Frenchic Chalk Paint-sarjaa ja amerikkalaista IOD & Saltwash-tuotemerkkejä. Puoti oli hyvin tunnelmallinen ja sen seinien hirret ovat jo 1800-luvun puolivälistä. Tämä Väentupa osaisi kertoa varmasti monia mielenkiintoisia tarinoita jos se osaisi puhua...

Marjon matkaan lähti nipullinen valkoisia "ikipioneita", jotka ajattelin sijoittaa makuuhuoneen kaapin päälle maljakkoon. Vaikka näin keväällä ostan leikkopioneita on niitä mukava katsella myös sesongin ulkopuolella. Löysin myös hauskan puisen rintakuva parin, jonka esittelen teille jossain vaiheessa.



Pappilan Sunday Shop tarjoaa myös mahdollisuuden kahvitteluun joko Väentuvassa sisällä tai sen ulkoterassilla. Ihastelin kahvilan valtaisaa sinivalkokultaisten kuppien määrää. Itselläni on vain muutamia näitä USSR-leimalla varustettuja entisen Neuvostoliiton aikaisia kahvikuppeja. Nostalgisen kauniita ja yritän bongailla kuppeja aina itselleni lisää kirppareilta. Terassilla voi myös nauttia Isotuvan jäätelöä niin halutessaan. Jäätelö tehdään käsityönä oman maitotilan lehmien vastalypsetystä maidosta ja se maistui taivaalliselle.


Joensuulaisen Minna Issakaisen makrameeteos Portti Taidepuutarhaan heilui hauskasti Väentuvan kuistilla toivottaen astumaan seuraavaksi Pappilan Sunday Shopista puutarhaan taiteen pariin. Minna pitää muuten Joensuun kävelykadulla Turkoosi nimistä sisustusmyymälää. Jos jossain vaiheessa ehdin tuonne Joensuun suunnalle poikkeamaan niin ehdottomasti haluan käydä tässä kivijalkakaupassa koska siellä näyttää olevan paljon kiinnostavia tuotteita.




Seuraavaksi oli aika siirtyä Avoimeen Taidepuutarhaan, joka oli ihan mielettömän vehreä ja vihreä. Tässä puutarhassa kaikki ei ole ihan viimeisen päälle laitettua eli sieltä löytyi myös luonnontilassa olevia osia. Ihanaa nähdä niittyä, jossa luonnon omat kukkaset saavat kasvaa. Täällä hyönteiset viihtyvät varmasti hyvin.

Puutarhassa oli paljon eri ikäisiä omena-, kirsikka- ja luumupuita, jotka viime lauantaina jo kukkivatkin kauniisti. Vanhimmat omenapuut löytyvät Väentuvan päädyssä. Myös tuoksu puutarhassa oli lumoava puiden kukkiessa kilpaa. Marjapensaitakin näkyi siellä täällä, joten jossain vaiheessa puutarha tuottaa myös viinimarjoja. Ehkä siellä saattoi olla myös karviaismarjapensaita.

M. Mäki 2019, Sydänten murskaaja, Anubis Iittala

Puutarhassa oli tuoleja ja penkkejä, joissa voi istuskella ihaillen ympäröivää kauneutta. Juuri nyt monet eriväriset tulppaanit olivat parhaimmassa kukassaan. Löytyi sieltä pieni pergolakin istahtaa hetkeksi alas. Lapsille on oma leikkimökki ja trampoliinikin käytössä. Puutarhassa ja Pappilan piha-alueella voi käydä vierailulla Puodin aukioloaikojen puitteissa. Pappilan Sunday Shop on avoinna ke-pe 12-18. Taidenäyttelyyn ja Puutarhaan on vapaaehtoinen pääsymaksu, jonka voit maksaa puotiin ja se käytetään alueen kunnostamiseen sekä ylläpitoon.


Taidepuutarhassa on esillä tänä kesänä "Tarinoita puutarhassa" -näyttely. Työt ovat Hattulan Taiteilijaseura ry:n jäsenien tekemiä ja niistä saa Puodin puolelta mukaansa teosluettelon, jossa näkyy myös puutarhan osat. Nimensä mukaisesti näyttely kertoo pieniä yksilöllisiä tarinoita näyttelykävijöille. Nämä työt ovat myös ostettavissa. 

Tarinoita puutarhassa -kesänäyttelyyn osallistuvat mm. Sirkku Rahunen-Ahtila, Liisa Salonen, Susanna Immonen, Lepaan Savipaja, Piela Auvinen, Peter Rautanen ja Josef Tomminen.

M.Mäki 2019 , Riippuliito oravat, Anubis Iittala

Susanna Immonen 2014, Sarvikuonon pää, käsinrakennus, rakusavi, rakupoltettu 

Susanna Immonen 2014, Merenneito kylpee, käsinrakennettu, kivitavara, lasitettu 

Liisa Jalonen, Maalattuja pulloja 


Susanna Immonen 2014, Merenneito vaasi, käsinrakennettu, kivitavara, lasitettu 


Vanhan Pappilan pihapiirissä voi tavata myös perheen eläimiä. Kesäkanala on vanhan 1800-luvulla rakennetun tiilinavetan toisessa päässä entisessä maitohuoneessa. Pari kanaa tepastelinkin siellä nokkien maata. Perheen kissoista en onnistunut näkemään vilahdustakaan pihapiirissä. Mutta ihana ruskea labbis Allu antoi minulle kostean suukon kun kävin rapsuttelemassa sitä ennen kotiinlähtöä. Puutarhaan voi tuoda myös oman koiransa kytkettynä kunhan muistaa korjata sen jätökset. Minnie odotti kiltisti autossa koska muuten ei minun taiteen katselemisesta olisi tullut yhtään mitään :)


Kävin pikaisesti vielä katsomassa Iittalan Vanhaa Kivikirkkoa, joka on ihan kivenheiton päässä Vanhasta Pappilasta. Vieressä olisi ollut myös kotiseutumuseo mutta sinne täytyy suunnata joku toinen kerta. Vanhan Pappilan löydät osoitteesta Vehkosuontie 13, Iittala. Suosittelen lämmöllä piipahtamaan tässä paikassa tänä kesänä - aivan ihana!

♥ Kiitos Pappilan Sunday Shop ja Avoin Taidepuutarha elämyksellisestä lauantain iltapäivästä ♥


8 kommenttia:

  1. Meidän piti viime vuoden kesällä jo käydä tuolla, mutta olin raskaana, niin lopulta sitten vain jäi. Tänä kesänä olisi yritys nyt vihdoin sitten mennä käymään :) Ei ole matkaakaan kuin kymmenisen kilometriä. Meidät on muuten miehen kanssa vihitty tuossa kyseisessä kirkossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanaa, että sinä asut ihan tässä lähellä. Nyt sitten tänä kesänä pääsette pienokaisen kanssa tänne katselemaan ja ihmettelemään. Todella kaunis oli viime lauantaina.
      Kirkkoon olisin mielellään kurkistanut myös sisälle mutta ovet olivat kiinni. Uljaan näköinen hääkirkko teille ollut.
      Hyvää alkavaa kesää Marika :) ja kiva kun piipahdit blogissani.

      Poista
  2. Oi, ompa ihana ja niin kaunis tuo puutarha ♥ Piti ihan reittihausta katsoa, kuinka pitkä matka tuonne meiltä on. Olisi ihana päästä käymään siellä kesällä. Minusta on hyvä, että puutarha ei kaikki ole ihan justiinsa. Siellä voi tosiaan olla sitä luonnonvaraista puutarhaa ja sitten käytetty myös luovuutta eri tavoin.

    Kivaa keskiviikkoa sinulle, Marjo ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä elämyksellinen ja kaunis paikka! Ei teiltä nyt kovin pitkä matka sinne olisi jos vaikka tekisi päiväretken joskus. Samalla voisit käydä katsomassa Iittalan Lasimäen ja vaikka jotain muitakin kohteita matkan varrella.

      Pappilan puutarha oli rento paikka ja siellä viihtyi vanhojen puiden katveessa.
      Mukavaa iltaa Krisse ♥

      Poista
  3. Mikä puutarha ja muutenkin siis niin paljon kaikkea kaunista. Ihania nuo ikipionit, tuollainen monivärinen kimppu olisi ihana omaan kotiin!
    Kaunista keskiviikkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olit Outi pitänyt paikasta - tiedän sen! Ikipionit ovat kyllä hauskat. Tosin vielä en ole keksinyt mihin maljakkoon ne laitan mutta se on mietintämyssyssä. Tänään katselin taas yhden omakotitalon pihalle, jossa aina kasvaa upeita pioneita. Vielä ei näkynyt kyllä edes nuppuja.
      Kivaa keskiviikko iltaa Outi ♥

      Poista
  4. Harmi etten päässyt tuonne avajaisviikonloppuna, täytyy pistäytyä jossain vaiheessa kesällä :)

    VastaaPoista
  5. Harmi kun et ehtinyt mukaan mutta onneksi paikka on auki koko kesän. Muutamia motoristeja oli paikalla ja varmasti jatkossa.

    VastaaPoista

Template designed by Rainy Day