huhtikuuta 21, 2019

Via Crucis 2019 päätti lankalauantain


Kävin eilen illalla ottamassa osaa perinteiseen Via Crucis - Ristin tie pääsiäisvaellukseen. Helsingissä on järjestetty Via Crucis jo vuodesta 1996. Viime vuonna tapahtuma oli ensimmäistä kertaa lankalauantaina pitkäperjantain sijaan. Via Crucis -vaellus alkaa iltayhdeksältä Kaisanniemen puistosta kohti Suomen Pankkia ja jatkuu sieltä Tuomiokirkon portaille, jossa vaellus päättyy ristiinnaulitsemiseen. Tuttu reitti monien vuosien ajalta.

Tänä vuonna Jeesuksen roolissa oli nuori vasta 25-vuotias Eric Barco. Barco oli 22. Jeesus sillä kahtena ensimmäisenä vuonna Kari-Kyösti Silvennoinen oli roolissa ja vuonna 2005 Jeesusta ei ollut mukana ollenkaan. Kaksi naista on myös esittänyt Jeesuksen roolin. Maria Ylipää 2017 ja japanilainen Yuko Takeda 2005. Takedan esitys jäi erityisesti mieleen hänen erittäin selkeän suomenkielensä takia.

Tänä vuonna kaikki pääosien esittäjät - Jeesus, Neitsyt Maria, Juudas, Pietari, Jaakob, Kaifas, Pilatus ja Herodes - ovat valikoituneet Kellariteatterin jäsenistä. Suurin osa näyttelijöistä on 20-30 -vuotiaita näyttelijöitä. Muissa rooleissa oli aiemminkin mukana olleita Via Crucis -konkareita.

Eric Barcosta tullaan vielä kuulemaan! Hän on teatteritaiteen kandidaatti Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta ja valmistelee lopputyötään. Erittäin karismaattinen, säteilevä nuorimies, jota oli ilo katsella roolissa. Hänellä on myös tanssijan tausta ja viimeistään siinä vaiheessa kun nuorimies otti paidan pois näki, että hän on opiskellut ja tanssinut neljä vuotta Suomen kansallisoopperan balettioppilaitoksessa.

Enkeli aloittaa aina Via Crucis -pääsiäisvaelluksen Kaisaniemenpuistossa.

Sotilaat, fariseukset ja kirjanoppineet saapuvat temppeliin.

Opetuslapset ja Jeesus Getsemanen puutarhassa yhdessä syömässä sekä viettämässä aikaa. 

Opetuslapsi Juudas (Joni Hyvönen) tulee kavaltamaan Jeesuksen (Eric Barco) 30 hopearahasta. 

Neitsyt Maria (Susanna Hyvärinen) ja Juudas (Joni Hyvönen).

Jeesus vangitaan kun Juudas on suudelmallaan ilmiantanut sotilaille Jeesuksen. 

Enkeli on laskeutunut Via Crucis -reitillä Emil Cedercreutzin Äidinrakkaus -patsaalle Kaisaniemessä.

Suomen Pankin edessä Jeesus joutuu tuomiolle. Ylipappi Kaifas (Ilmari Pursiainen)
kuulustelee häntä.

Todistajien lausunnot ovat kovin ristiriitaisia ja Jeesus toteaa aina puhuneensa julkisesti eikä salaa. 

Paikalle saapuu Herodes (Tiina Tuuri), joka kehottaa Jeesusta tekemään ihmetekojaan -  vaikka kävelemään vetten päällä tai muuttamaan viinin vedeksi. Herodes oli se, joka Jeesuksen syntymän aikaan määräsi kaikki vastasyntyneet poikalapset tapettaviksi. 

Lopulta Jeesus luovutetaan Pilatukselle (Milla Kaitalahti) tuomittavaksi. Pääsiäisen kunniaksi Pilatus ehdottaa kansalle vangin vapauttamista eli joko murhamies Barabbas tai Jeesus. Kansa haluaa murhaajan vapaalle ja Jeesuksen ristille. Pilatus pesee kätensä teosta ja antaa kansa päättää.



Jeesus kantaa oman ristinsä Golgatalle, jossa ristiinnaulitseminen toimeenpannaan. 

Tuomiokirkon portailla tapahtuu Jeesuksen ristiinnaulitseminen kahden murhamiehen kanssa. 


Veli-Pekka Hänninen on käsikirjoittanut ja Ville Saukkonen ohjannut Via Crucis -pääsiäisvaelluksen. Jään mielenkiinnolla odottamaan kuka on ensi vuonna Jeesuksen roolissa ja millaista musiikkia teoksessa kuullaan. Tänä vuonna mukana oli mm. Tommi Läntisen Via Dolorosa. Vaikka aihe on aina sama tulee joka vuosi mukaan uusia mielenkiintoisia juttuja elävöittämään kärsimysnäytelmää. Mielenkiintoinen ja suosittelen joskus osallistumaan!

12 kommenttia:

  1. Kiitos taas blogikirjoituksestasi.

    VastaaPoista
  2. Minulle tuo tapahtuma on aivan vieras joskin olen tainnut jossain uutispätkässä joskus vilauksen siitä nähdä. Hiukan jää minulle, ateistille, hämärän peittoon tapahtuman tarkoitus ja se miksi ihmiset tuollaista menevät katsomaan. No, minulle pääsiäinen onkin enemmän kevään ja valon juhla, mutta uskonnollisille voi tämäkin pääsiäiseen kuulua. Tuntuu vaan siltä että ennemmin sitten menisi kirkkoon kuulemaan perinteisempään tapaan esitettyä pääsiäisen sanomaa.
    Hienosti, kuten blogissasi aina, olet tuon tapahtuman kuvannut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingissä vuodesta 1996 esitetty Via Crucis -esitys pohjautuu keskiaikaiseen kirkkoperinteeseen. Via Cruciksesta on sanottu "Seremonia on kuin oikean elämän teatterinäytelmä, joka kertoo kirkon pitkästä historiasta ja sen uskonnollisesta ja poliittisesta merkityksestä vielä tänäkin päivänä."

      Näytelmässä on neljä osaa kärsimys, tuomio, ristiinnaulitseminen ja kuolema. Via Crusis otti kuten viimekin vuonna kantaa kerjäläisiin katukuvassa, yt-neuvotteluihin, henkiseen pahoinvointiin, rahaan, vallan tavoitteluun, eriarvoisuuteen, maahanmuuttajiin ja moniin muihin päivän polttaviin aiheisiin.

      Minulle myös pääsiäinen on ilon ja valon juhla. Via Cruciksesta on muodostunut minulle perinne vasta aikuisena ja se on osa pääsiäiseni viettoa.

      Kivaa uutta alkanutta viikkoa sinne Ahvenanmaalle Kristiina <3

      Poista
  3. Aikamoinen esitys kyllä. Muistan aiemminkin lukeneeni tästä sinun blogissasi.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna oli niin keväistä kun pääsiäinen oli näin myöhään.
      Viime vuonna muistan Kaisaniemenpuistossa seistiin lumessa. Ja pipo on päässä :D
      Kivaa uutta viikkoa Outi <3

      Poista
  4. Varmasti vaikuttava esitys ja anteeksi saako näin sanoa, mutta kyllä on komea Jeesus. Vaikka en uskovainen itse olekaan, raamatulliset, elokuvat, sarjat jne. ovat jo historiallisesti todella mielenkiintoista katsottavaa.

    Sydämellistä uutta viikkoa Marjo. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttava oli ja Jeesus tai siis Eric Barco oli kyllä äärimmäisen komea! Kuten tuolla
      jo kirjoitin niin tästä nuoresta näyttelijästä tullaan kyllä kuulemaan vielä monta kertaa.
      Huomasitko, että Senaatintorilla on oli ilman paitaa... :D

      Kivaa uutta viikkoa ja aurinko Tiia <3

      Poista
  5. Minä olen käynyt tapahtumassa viimeksi 90-luvulla, pitäisi taas joku pääsiäinen saada aikaiseksi mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. Viime vuonna kun Valtteri Torikka ja muut oopperalaulajat olivat mukana oli ihmisiä liikkeellä 15000. Tänä vuonna oli paljon vähemmän mutta ihan riittävästi minusta. Maailmalla Via Crucis -kulkueissa on valtavia ihmismääriä. Brasilian Nova Jerusalem kaupungissa osallistujia on peräti 70000.

      Poista
  6. Hyvä postaus! Saanko käyttää ottamaasi kuvaa herodeksesta omassa instagramissano?:) toteutin herodeksen meikin ja tässä aivan loistava kuva siitä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai voit regrammata sen omaan Instaasi. Tekemäsi meikki oli hieno!

      Poista

Template designed by Rainy Day