maaliskuuta 28, 2019

Rouva Sana: Bloggaajan käsikirja ja kirjajulkkarit


Kun aloitin bloggaamisen kuusi vuotta sitten niin aika pystymetsästä minä lähdin liikkeellä! Olin toki seurannut muiden kirjoittamia blogeja jo vuosia. Netistä löytyi hajanaisia ohjeistuksia mutta muuten mentiin aika "intuition viemänä". Totta kai kysyttiin neuvoa blogisiskoilta aina kiperissä tilanteissa.

Eilen minut oli kutsuttu hyvän ystäväni Minna Luoman uuden Bloggaajan käsikirjan julkaisutilaisuuteen Suomalaisessa Kirjakaupassa Keravalla. Siinä silmieni edessä oli nyt yksissä kansissa ensimmäinen vuosiin julkaistu bloggaamisen ja verkkokirjoittamisen opus. Upea juttu! Ilman omaa bloggaamista ja blogiani en olisi ehkä koskaan edes tutustunut Minnaa alias Rouva Sanaa kuten hänet netissä tunnetaan. Bloggamisesta voi siis alkaa myös ystävyys ♥


Minna on kirjoittanut jo reilut 20 vuotta ammatikseen sisältöjä. Hän on toimittaja-bloggaaja, digimarkkinoinnin  asiantuntija ja yrittäjä. Minna on pitänyt myös useita kursseja bloggaamista ja saanut niistä positiivista palautetta. Minnalla on sana hallussa ja hänen Rouva Sana -blogin kirjoituksia lukee ahmien.

Viime kesänä Minnan päässä syntyi ajatus lähteä kirjoittamaan opasta tavoitteellisesta bloggaamisesta. Bloggaajakursseilta saatu positiivinen palaute ja "huutava pula" oppaasta toimivat primus motorina. Ja nyt siis eilen näimme kirjoitustyön tuloksen uunituoreen Bloggaajan käsikirjan ja pääsin sitä jo vähän hypistelemään. Minnan mottona on "ettei mikään tarina ole liian pieni kerrottavaksi". 



Minna on haastatellut kirjaansa varten kuutta bloggaajat, jotka kertoivat hänelle oman tarinansa.

valokuvaaja-yrittäjä Frida Steiner - Visualaddict -blogi
viestintäalan yrittäjä Satu Rämö - Salamatkustaja -blogi
Järvenpään Kukkatalon tj ja Kukkakirjan kirjoittaja Saija Sitolahti - Saijan -blogi
ruoka-alan yrittäjä Peggy Thomas - Peggyn pieni punainen keittiö -blogi
Lankasataman kauppias Katja Anisimaa - Lankasatamassa tapahtuu -blogi
harrastajabloggaaja, opettaja Heidi Lehtosaari - Maailman äärellä -blogi

Itselleni kaikki Katjaa lukuun ottamatta ovat tuttuja bloggaajia jo vuosien ajalta ja luen heidän blogejaan intohimolla. Mukavaa, että mukana on näin eri aiheista kirjoittavia bloggaajia.

Frida Steiner, Visualaddict -blogi


Eilen kuulimme kirjan julkkareissa hyvin mielenkiintoisia puheenvuoroja bloggaamisesta. Frida on bloggaamisen avulla luonut itselle täysin uuden ammatin. Katja puolestaan pitää lankakauppaa Hangossa, tekee neulontaohjeita ja bloggaa siinä sivussa. Täysin erilaisia mutta toisaalta niin samanlaisia ongelmia molemmilla liittyen bloggaamiseen, ajankäyttöön, julkisuuteen ja moneen muuhun asiaan. Näitä naisia oli ilo kuunnella.

Sain Bloggaajan käsikirjan arvostelukappaleen mutta vielä en ole ehtinyt sisällysluetteloa pidemmälle. Pitää malttaa odottaa viikonloppuun ja aloittaa sitten lukeminen ajatuksella. Käsikirjasta on tulossa myöhemmin blogiin vielä lisää mutta halusin nyt jo jakaa teille tämän ihanan uutisen. Nyt voin jo sanoa, että tätä opusta olisin kuumeisesti kaivannut jo silloin blogia aloittaessani.

Vielä kerran onnea Minna ♥


Katja Anisimaa, Lankasatamassa tapahtuu -blogi

26 kommenttia:

  1. Loistava opus! Kiitokset siitä Minnalle ja ihanaa, että sinäkin tulit paikalle kilistelemään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä ♥
      Olen ehtinyt selata nyt jo sisällysluettelon ja erittäin mielenkiintoiselta vaikuttaa. Oli ihanaa tulla ja nähdä sinutkin taas pitkästä aikaa.

      Poista
    2. Kiitos Frida, että olet kirjassa mukana jakamassa oman bloggaajantarinasi ja kerrot esimerkkisi kautta, mitä bloggaamisella saa aikaan <3.


      Ja sinä Marjo myös: kiitos, että olit ja tulit jakamaan tärkeän hetken kanssani. Olet <3 <3!

      Poista
  2. Hyvältä vaikuttaa kirja, josta olen ehtinyt vasta kurkistuksen tutkia! Toivon saavani minäkin konkaribloggari (Rouva Sanan sanoin) uusia ajatuksia! Aurinkoista viikonvaihdetta! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana varmasti me jo pidempäänkin bloganneet saamme tästä teoksesta uusia oivalluksia ja kehityskohtia ♥ Rentouttavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
    2. Sydämeni sykähtyy, miten innokkaasti ja myönteisesti erityisesti te bloggaajakonkarit (Tuija, todellakin olet sitä <3) olette ottaneet Bloggaajan käsikirjan vastaan. Suhtautumisenne kertoo tiensä alkutaipaleella olevien kanssa samaa kieltä: bloggaamisen perustietokirjalle on todellakin ollut yhden tietokirja mittainen vaje.

      Poista
    3. Hyvin olet vajeen täyttänyt! Ihailen ahkeruuttasi ja uutteruuttasi! Tuija

      Poista
  3. Olisipa ollut blogia aloittaessa jo tällainen kirja. Oikein paljon onnea vielä Minnalle ja mukavaa viikonloppua sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta Outi! Uskon, että me molemmat kyllä lähdimme aika ummikkoina vain blogaamaan.
      Mukavaa viikonloppua Outi ihanuus ♥

      Poista
    2. Sinä ihana Outi, bloggaajakonkari sinäkin: kiitos <3 <3!

      Poista
  4. Tuo olisi varmasti todella mielenkiintoista luettavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka olen nyt vasta selannut sisällysluettelon niin suosittelen Mira ♥

      Poista
  5. Tuon kirjan haluan minäkin! Katsoin Adlibriksen sivuilta, ja siellä sanottiin ettei kirja ole vielä ole ilmestynyt. Mutta he ilmoittavat minulle sähköpostiin sitten kun kirja on saatavilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu Kristiina! Kohta sinullakin on oma kirja hyppysissä.
      Mukavaa viikonloppua ♥ Teillä taitaa olla jo todella keväistä Ahvenanmaalla jo.

      Poista
    2. Bloggaajan käsikirja on keskiviikosta 27.3. alkaen ollut saatavilla Kirjavälityksen kautta kaikkiin maamme kirjakauppoihin - ja huom! myös kirjastoihin. Jos oma kirjakauppa tai kirjasto ei ole ottanut teosta vielä valikoimiinsa, sitä kannattaa toivoa. Myös kirjastot ottavat mieluusti tällaisia vinkkejä vastaan.

      Kestää aina hetken ennen kuin uutuuskirjat saapuvat kirjakauppojen ja kirjastojen valikoimiin, ja osa tilaa niitä vain kysynnän perusteella. Aktiivisuus siis kannattaa.

      Innokkaimmat voivat tilata Bloggaajan käsikirjan suoraan kustantajan ja Sisältötoimisto Rouva Sanan verkkokaupasta täältä: https://holvi.com/shop/rouvasana/section/bloggaajan-kasikirja/

      Iloista, jos olet kiinnostunut teoksesta Kristiina! Ahvenanmaallekin saadaan se sinulle toimitettua <3.

      Poista
  6. Vaikuttaa super mielenkiintoiselta tämä kirja. Pitääpä etsiä luettavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit Jasu tilata joko e-kirjana tai sitten ihan hypistelyversiona.
      https://holvi.com/shop/rouvasana/section/bloggaajan-kasikirja/

      Poista
  7. Voi harmitus etten päässyt tuohon julkistamistilaisuuteen, mutta onneksi kuitenkin opus löytyi postilaatikosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun emme treffanneet Sari julkkareissa ♥ Olisi ollut tosi kiva nähdä.
      Odotan innolla kun olen lukenut ja voimme vaihtaa tästä ajatuksia.
      Kivaa viikonloppua!

      Poista
    2. Lukemisen iloa leidit <3! Virtuaalihalaus <3!

      Poista
  8. Luulen, etten olisi ikinä saanut aikaiseksi aloittaa blogia, jos olisin lukenut alle opuksia ja miettinyt miten siitä saa täydellisen. Ihan pystymetsästä aloitin 7v sitten ja sen kyllä huomaa! :D Nyt tämä olisi mielenkiintoista lukea, kun ei ole enää sitä luomisen tuskaa. Vai tulisiko tuska että teen kaiken väärin? On kyllä mennyt vuosien saatossa hurjan ammattimaisiksi nämä hommat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, niin olen minäkin aloittanut pystymetsästä :) Jotkut karikot olisi varmasti osannut välttää tai edes loivasti kiertää jos joku ammattilainen olisi ollut neuvomassa joskus. Sinun blogi on erittäin koukuttava ja juuri itsesi näköinen - siksi pidän siitä! En usko todellakaan, että teet kaiken väärin.

      Bloggaajan käsikirjan avulla voi blogiltaan saada muutakin kuin vain luovan kirjoittamisen ja kuvaamisen ilon eli se auttaa myös kohden tavoitteellista bloggaamista.

      Aurinkoista viikonloppua sinä ihanuus ♥

      Poista
    2. Osut kommentillasi naulan kantaan Katja. Ymmärrän ja komppaan. Et varmasti ole ainoa, jolle tietokirjan lukeminen aiheuttaisi pikemminkin stressiä kuin tarjoaisi rakentavia eväitä :).

      Ja toisaalta niin sen pitää ollakin.

      Olen halunnut jokaisessa käänteessä korostaa, että jokaisen blogin ei tarvitse, eikä edes kuulu, olla tavoitteellinen. Bloggaaminen on antoisa harrastus, eikä harrastuksen tarvitse olla tavoitteellista - eikä varsinkaan stressiä aiheuttavaa. Harrastus itsessään riittää.

      Blogi on kuitenkin erinomainen markkinointikanava. Jos sillä aikoo markkinoida (omaa osaamista ja ammattitaitoa, palveluita ja/tai tuotteita), bloggaamisella pääsee vain harvoin tavoitteisiin, jos oma tekeminen ei ole päämäärätietoista. Ja tähän tarpeeseen Bloggaajan käsikirja vastaa: tarjoaa eväitä heille, jotka toivovat omalta bloggaamiseltaan hiukan - tai hiukan enemmänkin - kuin pelkkää harrastamista.

      Siksi Bloggaajan käsikirjan kohderyhmäksi onkin ensisijaisesti rajattu asiantuntijat ja yrittäjät (tai niistä haaveilevat) ja vasta toiseksi tavoitteellisesta bloggaamisesta kiinnostuneet harrastajabloggaajat.

      Kaikki bloggaaminen on merkityksellistä tavoitteen asettamisesta - tai sen asettamatta jättämisestä - riippumatta. Jos ei muille niin bloggaajalle itselleen. Bloggaaja itse siis valitsee ja päättää.

      Ja niin sen todellakin pitää olla myös jatkossa <3.

      Bloggaamisen iloa Katja <3!

      Poista
  9. Tämä kirja pitää kyllä ehdottomasti lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen :) vaikka itse en ole vielä lukenut kuin sisällysluettelon ja alkupuheen!

      Poista

Template designed by Rainy Day