joulukuuta 12, 2018

Viivin ja Vilin joulukalenterin luukut 1.- 12.


Tervetuloa taas Marjon matkassa -joulukalenterin pariin. Uusille lukijoille vähän taustatietoa tästä joulukalenteri jutusta. Tämä on nyt 7. joulu kun olen  tehnyt joulukalenterin ja julkaissut joka päivä yhden kalenteriluukun omalla henkilökohtaisella Facebook-sivuilla. Kalenterissa on seikkaillut mm. Topi-tonttu, Maisa ja Mikki hiiret, Taika tyttö muutamia mainitakseni.

Sen verran lapsia meissä taitaa jokaisessa olla näin joulun aikaan, että tätä kalenteria ovat seuranneet siis ystäväni ja heidän lapsensa FB:ssä. Toiveesta joulukalenteri siirtyi myös tänne blogin puolella, jotta te lukijat voisitte halutessanne seurata mitä luukuista paljastuu. Ainahan on helppoa olla avaamatta "joulukalenteri postausta" jos joulu tulee jo tässä vaiheessa korvista ja aattoonkin on vielä aikaa :D

Tänä vuonna kalenterissa seikkailevat hiirisisarukset Viivi ja Vili. Kalenterin aloituksessa oli pientä dramatiikkaa liittyen Viivin toiseen korvaan, joka siis puuttui kokonaan. Tämän tosin huomasin vasta useita päiviä "hiirikaupan" jälkeen. Liike, josta nämä hiiret olivat tarttuneet mukaani tarjosi "ei oota"  kun kuvattuani ensimmäisen kalenteriluukun "korvattomalla Viivillä" lähdin hakemaan uutta hiiriparia.

APUA! Kalenterin hahmoja ei voisi enää vaihtaa kun ensimmäinen kuva oli jo julkaistu. Siis kaikille tiedoksi, että tämä kalenteri tehdään aina päivittäin! Mitään ei ole kuvattu valmiiksi vaikka päässä on suunnitelma kyllä mitä tehdään. Liikkeessä sattui kuitenkin kuin olemaan "hieman epäkurantti tonttu", jonka hiippalakki oli lähes saman väristä huopaa kuin hiiret. Tässä tontun lakissa oli vielä punainen sydän koristeena.

Tartuin tilaisuuteen kun sain tontun veloituksetta mukaani. Sakset esiin ja hiippalakin kärjestä korva ja punainen sydän vielä sen sisälle. TADAM! Viivillä on nyt "sydämellinen korva". Olin aika tyytyväinen luovaan ratkaisuuni ja tuskin tätä edes on kukaan huomannut.

Tässä luukut 1. - 12.joulukuuta ja loput luukut sitten joulupäivänä!


1.12.2018 
Hei! Me olemme sisarukset Viivi ja Vili. Yritämme seuraavien päivien 
aikana saada aikamme kulumaan jouluisten puuhien parissa. 
Odotamme jo malttamattomana jouluaattoa ja totta kai myös joulupukkia. 
Tule mukaan seuraamaan mitä puuhailemme!


2.12.2018 
Tänään Viivi ja Vili ovat koko päivän harjoitelleet koulun jouluesitykseen 
omaa  tonttujen voimistelunumeroaan. He ovat ihan uupuneita lukemattomista 
kärrynpyöristä ja kuperkeikoista. Äiti toi herkulliset 
viinimarjamehupullot virkistykseksi. 
"Hyvin se esitys menee! Turha sitä on etukäteen murehtia."


3.12.2018 
Viivi ja Vili päättävät keittää riisipuuroa vaikka tänään ei jouluaatto olekaan. 
Vettä kattilaan ja kiehuvaan veteen riisit. Sitten sekoitetaan ja kun vesi 
on imeytynyt riiseihin lisätään maito. Ja sitten haudutetaan kunnolla. 
"Kohta syödään!" huutavat hiiret iloisina keittiössä.


4.12.2018 
Viivi ja Vili odottavat malttamattomina jo lunta. 
He haluaisivat päästä kelkkailemaan, hiihtämään ja tekemään ison lumilinnan. 
"Koska se lumisade alkaa?" kyselevät he innoissaan. 
Isä Hiiri vastaa ettei sitä voi koskaan tietää milloin lunta 
sataa mutta toivottavasti edes jouluksi.


5.12.2018 
Tänään oli jännä päivä sillä Viivi ja Vili pääsivät uuden 
Keskustakirjasto Oodin avajaisiin. 
Siellä oli ihan hurjan paljon kirjoja 
ja katossa pyöreitä reikiä. 
Leikkipuisto Lorun metsäeläimiäkin näkyi kirjastossa. 
"Tänne tullaan uudelleen!" 
huusivat hiirisisarukset innoissaan ja vanhempia nauratti.


6.12.2018 
Tänään on Suomen itsenäisyyspäivä. Viivi ja Vili ovat  
katselleet aamulla kun isä on nostanut siniristilipun salkoon. 
On syöty juhlavasti ja nyt koko perhe istuu television ääressä 
odottamassa Linnan juhlien alkamista.
 "Ketähän Sauli ja Jenni ovat kutsuneet tänä vuonna?" 
miettivät hiirisisarukset


7.12.2018 
Tänään Viivi ja Vili oppivat mitä kaikkea kivaa voi oljista tehdä jouluna.  
"Olkipukit ovat vanha gävleläinen perinne" kertoi äiti opettaen 
Viiviä ja Viliä tekemään pukkeja. Äiti valmisti myös himmelin, 
joka ripustettiin kattoon roikkumaan. "Kylläpä me olimme taitavia!" 
nauroivat hiirisisarukset kun kaikki oli valmista.


8.12.2018 
Viivillä ja Vilillä oli tänään joulukorttien askartelupäivä. 
Laatikosta otettiin esille eri värisiä kartonkeja, sakset, värikyniä, liimaa ja 
vähän kimallettakin. Ja sitten hiirisisarukset ryhtyivät toimeen. 
Syntyi paljon kauniita joulukortteja, jotka pitää muistaa laittaa Postin 
punaiseen kuoreen ja kirjelaatikkoon viimeistään 12.12. keskiyöhön mennessä.


9.12.2018 
Tänään Viivi ja Vili pääsivät vihdoin katsomaan Stockmannin jouluikkunaa 
Aleksanterinkadun ja Keskuskadun kulmassa. 
"Voi miten kaunis tämä luminen pieni kylä on" hihkui Viivi.
 "Tuolla on vaikka mitä hahmoja pikku talojen välissä." 
jatkoi Vili. Hiirisisarukset painoivat nenänsä ihan 
kiinni ikkunaan nähdäkseen kaikki oikein tarkasti. 
"Tämä on ihan satumainen." he tuumivat.


10.12.2018 
Tänään Viivillä ja Vilillä on tärkeää asiaa. 
Koska kaikkien lasten ei ole mahdollista saada lahjoja 
jouluaattona hiirisisarukset toivovat mahdollisimman 
monen osallistuvan Hope ry:n joululahjakeräykseen 
Itiksessä. 17.12 asti voit käydä toteuttamassa 
jonkun lapsen lahjatoiveen ja tehdä lapsen paketillasi iloiseksi


11.12.2018 
Tänään Viivi ja Vili pääsivät ensimmäistä 
kertaa katsomaan naapurin koiranpentuja.
 "Voi miten pieniä nämä ovat!" huudahti Vili. 
"Ja miten pehmeä niiden turkki on." jatkoi Viivi. 
Hiirisisarukset ovat kovasti toivoneet joulupukilta 
lahjaksi omaa pientä koiranpentua...


12.12.2018 
Tänään on kotona alkanut tuoksua joululta. 
Viivi ja Vili saivat tehdä neilikka-appelsiineja.
 Äiti näytti kuinka neilikan kukat asetellaan appelsiinien 
keltaiseen kuoreen erilaisiin kuvioihin. 
Viivistä ja Vilistä tämä oli hauskaa puuhaa 
ja sitä paitsi neilikat tuoksuvat ihan piparkakuille. 
"Piparitaikinaan laitetaan kyllä neilikkaa, kanelia ja inkivääriä, 
jotka kaikki kuuluvat jouluun." jatkoi äiti nauraen.

14 kommenttia:

  1. Tämä sinun joulukalenterisi on aivan ihana ♥ ♥ Seurasin sitä jo ainakin viime vuonna. Ihana tuo sydämellinen korva. Olet kyllä taitava ja luova ihminen. Kivaa joulun odotusta sinulle, Marjo ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse ♥ Tämä on hauskaa puuhaa ja kiva tehdä ihan erilaista välillä.
      Kivaa joulun odotusta sinnekin ♥

      Poista
  2. Ihana kalenteri ja ihana miten olet jaksanut kuvat hiiret niin monessa eri paikassa. Kivaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Oikeasti hiiret on kyllä kuvattu aina samassa paikassa ja jokaisen kalenteriluukun "maisema" on tehty siihen ympärille.
      Kivaa joulun odotusta myös ruudun sille puolelle ♥

      Poista
  3. Aivan ihana joulukalenteri, en yhtään ihmettele tämän suosiota! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira ♥ Ehkä ensi vuonna sinunkin tyttösi jaksaa seurata tätä.
      Kivaa joulun odotusta ♥

      Poista
  4. Niiin ihana! <3 :) Todella kauniisti ja joulu mielellä toteutettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna ♥ Olen jouluhullu ja tähän kalenteriin voi hyvin purkaa intoaa.
      Kivaa joulun odotusta ♥

      Poista
  5. Sinun joulukalenteria tuleekin seurattua facebookin puolella <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Outi ♥ sinä ole ihana.
      Kivaa joulun odotusta ♥

      Poista
  6. Oi, ompa kiva kalenteri! <3 Ihanaa joulunodotusta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi ♥ Pieni luova puuhastelu pitää mielen virkeänä.
      Hyvää joulun odotusta!

      Poista
  7. Tämä joulukalenterisi on aivan ihana, kekseliäs ja niin söpö, mikä vetoaa meikäläiseen.

    Ihanaa viikonloppua Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Tiia ♥
      Kivaa näpertelyä jouluaattoa odotellessa.
      Mukavaa Tallinnan reissua sinulle!

      Poista

Template designed by Rainy Day