joulukuuta 29, 2018

Kohta vaihtuu vuosi ilotulitteiden räiskyessä ja monen ilo on samalla monen suru


Uudenvuoden vaihtumiseen ei ole enää montaa päivää. Hyvästelemme kuluneen vuoden ja toivotamme keskiyöllä ilotulituksen räiskyessä tervetulleeksi uuden vuoden 2019. Viisi-neljä-kolme-kaksi-yksi HYVÄÄ UUTTA VUOTTA! Siinä juhlinnan tiimellyksessä emme edes ajattele, että koiranomistajille sekä totta kai heidän lemmikeilleen uuden vuoden aatto on vuoden stressaavin päivä. Joka vuosi myös syntyy toistakymmentä ikävää silmävammaa ja syttyy tulipaloja ympäri Suomea. Uuden vuoden päivän aamuna on luonto täynnä roskaa raketeista ja joukossa on myös vielä räjähtämättömiä ilotulitteita. Kaikille uuden vuoden vastaanottaminen ei siis tuonutkaan pelkästään iloa elämään. Tylsä juttu!


Ilotulitteiden historia on todella pitkä. Han-dynastian aikana (n.206 eaa - 220 jaa) Kiinassa tehtiin jo sähikäisiä polttamalla bambua. Metelin, joka syntyi bambun kuoren halkeamisesta sanottiin tuottavan hyvää onnea ja pitävän myös pahat henget loitolla.

Ruudin keksimisestä on aina kiistelty eli olivatko kiinalaiset vai intialaiset ensimmäisiä? Joku väittää alkemisti Li Tianin sekoittaessaan ikuisen elämän eliksiiriä keksineensä vahingossa ruudin. Englantilaisen munkin Roger Baconin kerrotaan 1267 jo kirjoittaneen salpietaripohjaisesta aineesta, joka palaessaan tuottaa ääntä ja savua. Ehkä tieto tästä aineesta oli tullut briteille alusmaastaan Intiasta jo ennen kuin Marco Polo toi ruudin Kiinasta Eurooppaan 1670-luvulla. Mene ja tiedä.

Ilotulitukset yleistyivät yläluokan piirissä 1400-luvulla ja niitä alkoi näkyä Euroopan taivaalla juhlien yhteydessä. Seuraava harppaus pyrotekniikassa tehtiin 1830-luvulla kun italialaiset keksivät eriväriset raketit. Oranssi väri saadaan aikaan kalsiumkloridilla ja alumiinilla tai bariumoksidilla. Hopeanvärinen syntyy puolestaan alumiinista ja titaanista tai magnesiumista jauheena tai lastuina. Täsmällisesti ilmaistuna ilotulitteiden tuottamat värit muodostuvat eksotermisistä kemiallisista reaktioista.


Ilotulitteet siis "viihdekäyttöön tuotetut pyrotekniset välineet" tulevat Suomeen Kiinasta ja niitä valvoo Tukes. Tukesin omilla kotisivuilla kerrotaan hyvin yksityiskohtaisesti mm. rakettien rakenteesta. Tukes siis valvoo, että Suomessa markkinoidaan vaatimustenmukaisia ilotulitteita ja Tukes toimii samalla myös viranomaisena vaarallisuusluokituksen hyväksynnässä ja maahantuonnissa.

Raketteja myydään täysi-ikäisille rajallisen ajan eli 27.-31.12. Ilotulitteita saa myös käyttää vain rajallisesti klo 18.00 - 02.00 välillä 31.12.-1.1. välisenä aikana ja niiden ampumisessa on noudatettava myös sääntöjä. Ilotulitteita käytettäessä pidetään suojalasit päässä ja ollaan selvinpäin. Katsotaan etteivät raketit aiheuta vaaraa ympäristölle ja eikä niitä missään tapauksessa ammuta ihmisiä päin. Ikävä kyllä aina ei siinä juhlinnan huumassa muisteta ihan kaikkia sääntöjä ja siksi sitten sattuu sekä tapahtuu kaiken näköistä ikävää.


Olen elämässäni nähnyt lukemattomia huikean kauniita ilotulituksia. Ehkä upeimmat ovat olleet Espanjan Saloussa ja Pohjois-Italiassa muistaakseni Rivassa. Myös millenium ilotulitus Lanzarotella on jäänyt kauniin värikkäänä muistona mieleeni. Näissä ilotulituksissa on todella räiskitty taivas moniväriseksi musiikin tahdissa ja hyödynnetty myös vesielementtiä osana näytöstä.

Omassa lapsuudessani ei meidän perheessä koskaan ostettu raketteja tai muitakaan ilotulitusvälineitä. Ainoat meidän "ilotulitteet" olivat perinteiset tähtisadetikut. Omien vanhempieni mielestä ilotulitteisiin laitettava rahat haihtuivat savuna ilmaan toki ensin annettuaan kauniin hetkellisen elämyksen. Muistan, että jo lapsena keräsimme seuraavana aamuna kassikaupalla roskaa lähiympäristöstä kavereiden kanssa. En olen myöskään itse koskaan ostanut raketteja tai ampunut niitä.


Kun minusta tuli koiranomistaja 2005 kävimme yhdessä Minnien kanssa parina ensimmäisenä vuonna jopa katsomassa omalla kotipihalla kun lähistöllä paukuteltiin raketteja ilmaan. Koira ei ollut moksiskaan tai ainakaan se näyttänyt pelkäävän. Täytettyään kolme vuotta alkoi Minnie todella tulla pelokkaaksi uuden vuoden aattona. Tähän on osittain ollut syynä myös se, että rakettien räiskintä on meidän nurkilla saatettu aloittaa jo klo 16 iltapäivällä ja se on jatkunut monta päivää.

Mitä enemmän ikää on koiralle tullut sitä pelokkaammaksi se on tullut. Viimeiset kaksi vuotta on jouduttu turvautumaan Sileo-geeliin koiran rauhoittamiseksi uuden vuoden aattona. Kävin tänään ostamassa tätä reseptillä saatavaa helpottajaa ja toivon sydämeni pohjasta ettei tästä uudestavuodesta tulisi kovin äänekästä. Kun koiraa lääkitään geelillä niin sitä ei voi jättää yksin sillä lääkettä annetaan parin tunnin välein. En sure omaa uudenvuoden viettoani vaan sitä miten yksi vuorokausi vuodessa stressaa toisen ihan hermoheikoksi. Ei maistu ruoka, ei haluta lähteä ulos, vaan läähätetään sängyn alla tai pyritään piiloon pieniin koloihin.

Pari ystävääni matkaa koirineen lentokenttähotelliin yöksi muiden koiranomistajien kanssa. Clarion Hotel Airport Helsinki on ollut loppuunmyyty jo pitkään. Serkkuni matkustaa yleensä "korpimökille" koiriensa kanssa turvatakseen niille rauhallisen olon. Siellä voi olla varma ettei läheltä tai kaukaakaan kuulu häiritsevää räiskintää.

Koirat eivät ole ainoita lemmikkieläimiä, jotka reagoivat paukkeeseen. Ystäväni kissa mouruaa sängyn alla tai kaapin takana pari päivää uudenvuoden jälkeenkin. Myös tuttujen hevoset eivät ole kovin mielissään kun tallin nurkilla paukkuu ja pamahtelee. Hevosissa on myös sitä voimaa vähän enemmän kun ne hermostuvat...


Minä kävin allekirjoittamassa Kansalaisaloitteen F2 ja F3 luokkiin kuuluvien pyroteknisten tuotteiden myynnin rajoittamiseksi. Allekirjoittaneita on nyt 56 315 eli vaadittu 50 000 kannattajan raja on ylitetty. Jatkossa siis kuluttajan käyttöön saisi luovuttaa vain ilotulitteita, jotka
1) aiheuttavat erittäin vähäistä vaaraa ja ovat melutasoltaan merkityksettömiä ja jotka on tarkoitettu käytettäväksi rajatulla alueella tai asuinrakennuksessa
2) sytytetään liekillä.

Haluan jatkossa vähentää ilotulitteista ihmisille, eläimille ja luonnolle aiheutuvia haittoja. Se miten lakialoitteelle tulee käymään eduskunnassa nähdään sitten kun se käsitellään ensi vuonna. Olen myös ylpeä siitä, että oma kotikaupunkini Espoo ei järjestä tänä vuonna ilotulistusta vaan se korvataan laservaloshow tapahtumalla.

Mitä mieltä sinä olet ilotulituksista ja raketeista? 
Ostatko itse raketteja tai muita ilotulitteita? 
Miten oma koirasi suhtautuu uuteenvuoteen?


Minnien kuvaa lukuun ottamatta kaikki kuvat on Pixabaysta lainattuja.



10 kommenttia:

  1. Hyvä kun kirjoitit aiheesta ja tuosta aloitteesta; mun on ollut tarkoitus käydä se allekirjoittamassa, mutta en tietenkään ole muistanut koneen äärellä ollessa. Itselleni riittäisi mainiosti esim. kaupungin järjestämä ilotulitus tai jokin uusi tapa juhlistaa uutta vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehdit allekirjoittaa. Tosin tuo 50000 on jo täynnä mutta jokainen lisäkannatus on myös tärkeää. Itselleni riittää myös mainiosti kaupungin järjestämä ilotulitus ja todella tänä vuonna Espoo järjestää laservaloshown ilotulituksen sijaan ensimmäisenä kaupunkina Suomessa.

      Poista
  2. Kiitos aloitevinkistä! ja oikein ihanaa uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle Kristiina :) Vaikka minulla ei olisi koiraa olisin käynyt allekirjoittamassa tuon aloitteen. Yhdelle hyvänpäivän tutulle nuoruudessa kävi todella huonosti näissä uudenvuoden "paukutteluissa" ja tapahtuman seurauksesta kärsii koko loppuelämänsä yhdestä uudenvuoden vieton huolimattomasta hetkestä. Ikävää!

      Poista
  3. Minulle on oikeastaan ihan sama, saavatko yksityiset henkilöt ampua raketteja. Itse en niitä ammu enkä näe sitä tarpeelliseksi, koska ne yleensä vain roskaavat ja aiheuttavat omaisuusvahinkoja, silmä-/muita vammoja ja pelottelevat koiria ja muita eläimiä. Eli ihan olen samalla linjalla, että ilotulitteet voisivat olla vain ammattilaisia varten. En ole ampunut raketteja varmaan 10 vuoteen eikä harmittaisi yhtään, vaikka jatkossakin vain ammattilaiset ampuisivat niitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Emma! Minä en ole ampunut raketteja koskaan. Ja vaikka ilotulituksen katsominen on elämyksellistä niin se todella roskaa luontoa ja ympäristöä sekä aiheuttaa ikäviä juttuja myös eläinten lisäksi ihmisille. Viralliset ilotulitukset pysyvät paremmin hallinnassa ja ne järjestään tarkkana ajankohtana ja valvotusti.

      Hyvää vuodenvaihdetta sinulle!

      Poista
  4. Tuo aloite on todella hyvä! En ole koskaan ymmärtänyt tätä ilotulitejuttua. Emme ole koskaan ostaneet ilotulitteita. Pojat eivät edes pyytäneet niitä kun he olivat pieniä.

    Kauhunsekaisin tuntein odotan tätä iltaa. Hans pelästyi raketteja huvilakauden päättäjäisissä, kun joku vatipää tässä naapurissa ampui raketteja. MInusta huvilakaudenpäättäjäisissä reketit kuuluvat merelle eikä kaupunkiin.

    Kivaa alkavaa uutta vuotta ja rapsut Minnielle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että tuo aloite myös johtaa toimenpiteisiin uudessa eduskunnassa...

      Jos Hans on alkanut pelätä ilotulitteita niin valitettavasti tuo vain tulee pahenemaan iän myötä. Kun kirjoitin niin Minnie ei parina ensimmäisenä vuotena ollut moksiskaan mutta sitten kun lähellä pamahti ja todella kovaa niin sen jälkeen on luikittu ihan litteän pakoon. Edes asioitaan en saa sitä ulos toimittamaan. Sileo-geeliä voin suositella koska ei tee koiran oloa pöpperöiseksi.

      Kivaa uutta vuotta myös sinulle <3 ja rapsuja ihanalle Hansille!

      Poista
  5. Kävin kans allekirjoittamassa tän samana päivänä, kun rakettin myynti alkoi - kun samalla alkoi meidän nurkilla sellainen ryminä ja ryske. Meidän koirat(meijän ja mun vanhempien) pelkää raketteja ihan hulluna, enkä itsekään niistä välitä, kun niiden kemikaalit ottaa henkeen. Eli meilläkin uus vuosi meni villahousujen ehdoilla kotona - telkkari päällä ja harvinaisen rauhallisesti. Semisti meinas vaan mennä hermo, kun naapurit eivät pysy rakettiensa kanssa omissa pihoissaan.. Toivottavasti ens uutena vuotena ei ole tätä samaa ongelmaa!

    Ihanaa uutta vuotta 2019! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Terhi! Oma koirani oli tänä uutena vuotena erittäin rauhallinen. Aloitin Sileon antamisen aiemmin kuin ennen ja olimme juuri silloin poissa kotoa kun kuuden jälkeen alkoi paukkumaan. Kun palasimme myöhemmin kotiin pauke oli jo 21 aikaan sellainen, että koira meni ympyrää kyyryssä pihalla. Onneksi rauhoittui kun tulimme kotiin ja annoin lisää Sileota. Yhteensä illan aikana meni kolme annosta. Vaikka vuodenvaihteessa paukkui ihan tässä talon vieressä ei koiruus ollut moksiskaan.

      Hyvää uutta vuotta 2019 sinulle ja villahousuille ♥

      Poista

Template designed by Rainy Day