joulukuuta 11, 2018

Hope ry:n joulukeräys ja vapaaehtoistyössä Pitäjänmäellä


Jouluun kuuluu yhdessäolo perheen ja läheisten kanssa. Keräännytään ruokapöydän ääreen syömään perinteinen jouluateria päivän himmentyessä jo iltaa kohden. Ehkä perheen ihan pienimmille ei ruoka edes oikein tahdo maistua kun joulupukin saapumista lahjoineen odotetaan jo niin innokkaasti.

Kaikilla perheillä ei kuitenkaan meillä Suomessa ole mahdollisuutta hankkia lapsilleen yhtään joululahjaa työttömyyden, sairauden, kriisin tai muuten vaikean elämäntilanteen takia. Nämä lapset ansaitsevat silti joulun lämpöisen tunnelman ja edes yhden uuden joululahjan, jonka sinä tai minä voimme heille lahjoittaa. Annetaan siis hyvän kiertää!


Pääsin jo marraskuun puolella osallistumaan Silja Linen järjestämään Vastuullisuusbrunssiin. Varsinaista merimatkaa en tehnyt vaan M/S Silja Symphony seisoi Olympiaterminaalissa koko ruokailun ajan. Brunssin syömisen lomassa me kuulimme monista mielenkiintoisista asioista mm. ruokahävikin hillitsemisestä laivoilla, ruoan vastuullisuudesta ja ympäristövaikutuksista, joihin palataan myöhemmin toisessa postauksessa.

Puhumassa olivat myös Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila (kuvassa vasemmalla) ja Silja Linen viestintäjohtaja Marika Nöjd. Vaikka tiesin Hope ry:n toiminnasta jo jotain oli äärimmäisen mielenkiintoista kuulla mitä kaikkea siellä tehdään vähävaraisten lapsiperheiden auttamiseksi.

Hope ry on sitoutumaton vapaaehtois- ja avustusjärjestö, joka on perustettu vuonna 2009. Se on lähtenyt liikkeelle muutaman äidin toiminnasta mutta tällä hetkellä Hope ry:llä on jo 20 paikallistoimijaa ympäri Suomea. Auttamiskanavina ovat vaate- ja tavaralahjoitukset, harrastustuki ja vapaa-ajan elämykset. Vuonna 2017 autettavien perheiden määrä oli 6568 ja avustuksia saaneita lapsia oli puolestaan 16960. Määrät ovat nousseet vuosi toisensa jälkeen.

Hope ry:n toimintaa voi tukea seuraavasti: 

1) antamalla omaa aikaansa 
2) tekemällä tavaralahjoituksen 
3) tekemällä rahalahjoituksen 
4) liittymällä jäseneksi  
5) yrityksesi voi myös auttaa 


Istuimme Reason for Season bloggaaja Mirkan kanssa vierekkäin brunssilla. Meille heräsi siinä jutellessa ajatus lähteä yhdessä vapaaehtoistyöhön Hope ry:n Pitäjänmäen tiloihin marraskuun loppupuolella auttaaksemme lapsiperheitä. Otin yhteyttä sinne puhelimitse ja sovimme tulostamme Hopeen eräänä torstai iltana kello 17.00. Hope ry:n tilat löytyvät Kutomotieltä, johon on hyvät kulkuyhteydet myös julkisilla kulkuvälineillä.

Istuimme ensin alas ja kävimme läpi "vapaaehtoistyösopimuksen" Hope ry:n kanssa. Saimme sen jälkeen rintamerkin eli jatkossa voisimme koska tahansa tulla tekemään hommia heille ja auttamaan sopimatta siitä kenenkään kanssa erikseen. Meistä oli tullut "hopelaisia" allekirjoitettuamme sopimuksen :)


Saimme ensin vähän opastusta Maritalta, joka itse on tehnyt vapaaehtoistyötä Hope ry:ssä puolitoista vuotta. Aloitimme lasten ja aikuisten vaateripustimien erottelulla eri laatikkoihin. Myös housuhenkarit otettiin sivuun omaan laatikkoonsa. Vaatelahjoituksia oli varastossa tällä hetkellä todella paljon joten myös vaatteiden järjestämistä ja pudonneiden vaatteiden nostamista tuli tehtyä.


Marita kertoi, että jos erottaa paidan housuista pärjää hommassa oikein hyvin ja osaa katsoa myös kokomerkinnän oikein. Varastolla vaatteet on erotettu toki tyttöjen ja poikien vaatteisiin mutta sen lisäksi myös koot on laitettu yhteen kuten vaatekaupoissa. Olen nuoruudessani ollut kaupassa töissä mutta vaikka en koskaan ole vaatteita myynyt tai järjestellyt selviydyin myös niistä ihan kunnialla.


Eniten lastenvaatteita on vauvalan puolella eli siellä pienet vauvojen nutut, potkuhousut, paidat jne. on sijoitettu muovisiin laatikkoihin. Vaatteet toki menevät sekaisin kun perheet käyvät hakemassa niitä joten täälläkin meille riitti puuhia. Marita kertoi, että eniten heille tulee vauvojen vaatteita ja myös pieniä naisten vaatteita. Isoja kokoja kaivattaisiin naisen vaatteisiin.

Hope ry:stä on mahdollista saada myös äidille ja isälle vaatteita. Sieltä löytyy myös tavaralahjoituksena tulleita kenkiä, astioita, kodintekstiileitä, kirjoja, pelejä, turvaistuimia, lastenvaunuja ja muutakin kotiin liittyvää. Eniten pulaa on teini-ikäisten poikien vaatteista ja kengistä.


Ehkä seuraavalla kerralla pääsemme myös osallistumaan vaatteiden ja tavaroiden vastaanottoon ja niiden lajitteluun eteenpäin. Erittäin mielenkiintoinen ilta ja aika kului siivillä. Kiitos Maritalle hyvästä opastuksesta ja tiedoista.

Tällä hetkellä on Itiksessä käynnissä Hope ry:n yhteinen joululahjakeräys. Tavoitteena olisi saada kasaan 1500 joululahjaa lapsille, jotka ovat jättäneet toiveen yhdestä uudesta lahjasta. Avajaisviikonlopun aikana lahjoja tuli peräti 400 mutta edelleen voi 17.12. asti käydä tekemässä oman lahjahankintansa vähävaraiselle lapselle. Lapsi on kirjoittanut toivekorttiin mitä hän toivoo. Itiksen Info-pisteen vierestä löytyy Hope ry:n piste ja sieltä voi käydä hakemassa toivekortin ja sinne myös viedään paketoitu lahja.

Annetaan hyvän kiertää!


12 kommenttia:

  1. Hienoa Marjo, että annoit aikaasi ja apuasi Hope:lle <3
    Olen itse ollut jäsenenä ja vapaaehtoisena lähes yhdistyksen toiminnan alusta asti ja nähnyt vuosien saatossa sen kehittymisen valtakunnan laajuiseksi. Alussa keräsimme ja lähetimme avustuslaatikoita Helsingin varastolta eri puolille Suomea tai vapaaehtoisvoimin kuskasimme pääkaupunkiseudun perheille. Onnettomuuteni jälkeen en ole pystynyt olemaan mukana yhtä aktiivisesti, mutta voimavarojensa mukaan jokainen vapaaehtoinen tekee sen minkä pystyy ja pienikin apu on tärkeää.
    Tänä jouluna en kuntoni takia jaksanut aiempien vuosien tapaan mennä Itiksen joululahjakeräykseen mukaan, mutta onneksi löytyy niitä, jotka jaksavat ja ennen kaikkea haluavat auttaa. Ihmisillä on vielä sydämessä tilaa muidenkin huomioimiseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi ♥

      Minulla on vuosia ollut mielessä tehdä jotain konkreettisempaa auttaakseni muita. Olen aina jouluna vienyt paketteja Pelastusarmeijan joulupajaan, Joulupuu keräykseen ja ostanut myös aineettomia lahjoja ystäville (mm. vuohia Afrikkaan). Nyt tuntui oikealta tehdä jotain enemmän ja varmasti jatkossakin tuolla Hope ry:ssä tulee käytyä.

      Sinä ole tässä asiassa ihan pioneeni ja tehnyt monta vuotta erittäin hyvää työtä ♥ Ja kuten kirjotit pienikin apu on tärkeää.

      Muistuu mieleeni amerikkalainen elokuva Anna hyvän kiertää - Pay It Forward 2000-luvun alkupuolelta, joka pitäisi taas vaikka joulunpyhinä katsoa uudelleen. Joulun sanomaa lainatakseni "Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto." Annetaan siis hyvän kiertää ja autetaan toisiamme omien kykyjemme ja varojemme puitteissa ♥

      Ihanaa joulunodotusta sinulle ja Niilolle ♥

      Poista
  2. Tämä on niin tärkeää asiaa <3 Ihana, että annoit aikaasi ja vielä jaoit tämän blogissasi <3 *halaus*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Joulu herkistää mieltä ja kynnys tehdä tällaista kun kuuli asiasta enemmän oli myös helpompaa. Varmasti jatkossa tulen vierailemaan Hopessa useammin kun on aikaa.

      Ihanaa joulunodotusta sinulle ♥

      Poista
  3. Tuo vastuullisuus brunssi olisi ollut kiinnostava. Olin vain juuri silloin Silja Serenadella Tukholmassa.
    Hienoa, että käytit aikaasi vapaaehtoistyöhön. Johonkin tuollaiseen osallistuisin itsekin mielelläni. Meillä on aina joulun aikaan tapana osallistua johonkin keräykseen. Tämän vuoden kohde on vielä valitsematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastuullisuusbrunssilla tuli esille monia mielenkiintoisia asioita, joihin lupaan vielä palata blogissanikin myöhemmin.

      Vapaaehtoistyötä olen miettinyt pitkään ja tämä brunssi antoi sille hyvän sysäyksen. Pieni juttu omassa elämässä mutta sillä on suuri merkitys muille. Olen itsekin aiemmin osallistunut Joulupuu keräykseen ja vienyt myös Pelastusarmeijan joulupatoihin paketteja.

      Hyvää joulun odotusta Minna ♥

      Poista
  4. Äärettömän tärkeää vapaaehtoistyö ja itsekin ruuhkavuosien laannuttua varmasti johonkin vastaavaan voisin lähteä mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on nyt varmasti kädet täynnä pikkuisen kanssa mutta sitten kun on enemmän aikaa niin suosittelen. Ihan pienetkin teot auttavat ja kynnys mennä Hopelle hommiin on matalalla. Työtekijät ovat siellä todella mukavia ja monet heistä ovat myös vapaaehtoistyössä.

      Hyvää joulun odotusta Mira ♥

      Poista
  5. Minäkin olen pojan vaatteita tuonne lahjoittanut. Meillä on täällä "kylällä" muutama toimelias rouva ja he käyvät aina hakemassa asukaspuistolta lahjoituskassit. Ei siis tarvitse mennä edes pitkälle, että voi auttaa.
    Mukavaa viikkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Outi ♥ murrosikäisten poikien vaatteista onkin pulaa joten hyvin olet tehnyt. Teillä on hyvin organisoitu "teidän kylällä" lahjoitusten noutaminen/vieminen.
      Mukavaa viikkoa Outi ♥

      Poista
  6. Vapaaehtoistyö on tärkeää ja hienoa, että olet ollut auttamassa. Tänä päivänä on niin paljon avuntarvitsijoita ja varsinkin täällä kotimaassa. Taidettiin joskus puhua juuri tätä älyttömästä tavoiden hamstraamisesta, jossa ei ole mitään järkeä!

    Ihanaa lukea postaus hyödyllisestä kierrättämisestä näin joulun alla!

    Kivaa joulunodotusta sinulle ja Minnielle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan hyvin meidän keskustelun siitä kuinka paljon pitää haalia tavaraa ympärilleen.
      Kuten silloin totesin niin edesmennyt isoäitini tapasi sanoa "Ihminen täyttää turhalla tavaralla omaa tyhjyyttään." Erittäin viisaita ja osuvia sanoja.

      Vapaaehtoistyö tekee myös itselle hyvän mielen siitä, että on voinut antaa hetken omaa aikaansa ja auttaa muita. Pieni asia, jolla on silti suuri merkitys.

      Kivaa joulun odotusta myös Vaasaan ♥




      Poista

Template designed by Rainy Day