lokakuuta 20, 2018

I Love Fashion muotinäytös I Love Me -tapahtumassa


Perjantaina kävin pikaisesti piipahtamassa I Love Me -messuilla Messukeskuksessa Pasilassa. Olin jo melkein jättämässä nämä messut tältä syksyltä kiireiden takia väliin mutta sitten voitinkin pääsylipun Tuulanneli blogi arvonnassa. JIHUU! Raivasin heti kalenterista tilaa iltapäivään, jotta tapaisin hyvän ystävän pitkästä aikaa ja pääsisin myös katsastamaan I Love Fashion muotinäytöksen. Trendinäytös on monena vuonna ollut ihan huikea. Tästä voit kurkistaa syksyn 2017 näytöksen tunnelmia ja tästä syksyn 2016 tunnelmia. Parin vuoden takainen Teri Niitin catwalkin vesielementti oli ihan huikea kokea ja katsoa. Muistelen sitä vuodesta toiseen...

Tänä vuonna näytöksen suunnittelu oli Anu Laapotin käsialaa ja teemana oli - winter night. Talviteeman takia värisävyt olivat melko tummia ja vain muutamia väripilkkuja näytöksessä nähtiin. Musiikista vastasi Lilli Philip. Näytöksen meikit Joe Blasco ja hiukset Four Reasons. Sukat ja sukkahousut Falke. Optiikka Synsam ja kengät Zio sekä valmistajat.


Näytöksen avasivat tanssijat Kiira Kornevits ja Laura Allonen.


Vuoden 2018 Nuori Suunnittelija Jim Bergström (6t29) aloitti näytöksen. Kilpailutehtävänä oli suunnitella tulevaisuuden takki. Bergströmin takki suojaa käyttäjänsä identiteettiä ja voit takin avulla pysyä anonyymina. Takkia voi erilaisilla säädöillä muokata itselleen sopivaksi ja myös kasvot on mahdollista peittää. Bergströmin takki on valmistettu vettähylkivästä teollisuuden ylijäämäkankaasta ja se on sukupuolineutraali. Mielenkiintoinen tuote, joka toi mieleen scifi-elokuvat...


Mukana näytöksessä olivat seuraavat näytteilleasettajat:

Stutterheim (6t10)
Synsam (6r2)
Mirkka Metsola (6t58)
Olympus (6t40)
KN Collection (6t50)
Gant (6t10)
Sauso (6u70)
Very Nice (6u60)
Via Minnet (6t61)







R/H (6u61) 
Falke (6t20)
Björn Borg (6t11)
M.Gummerus & OTZ-Shoes (6r48)
Change (6u10)
Turkiskaupan Liitto (7u150)
Katri Niskanen (6t60)
Jukka Rintala (6t29)






Lisäksi catwalkilla nähtiin seuraavia tuotemerkkejä:

Bomer R Lifestyle
Vagabond
Gina Tricot
Zio
Sloggi




Minua miellytti sekä puhutteli näytöksessä:

Jukka Rintalan veistoksellisen kauniit puvut - ikisuosikki! 
Katri Niskasen on taidokas kädenjälki
Stutterheimin vintage-henkiset sadetakit
Mirkka Metsolan Beyond The Black Galaxyn malliston mustavalkoisuus
Sauson vihreät käsineet
Falken siniset sukkahousut






Zio / Pura Lopez kulta-mustat nilkkurit seepraraidoilla - päheät!
OTZin valko-mustat lehmännahkaiset "karvakengät"
Gina Tricotin kukkamekot talvellakin
KN Collectionin baskerit
R/H korkeavyötäröiset ja leveälahkeiset housut








Päällimmäisen mielikuva näytöksestä oli hyvin talvinen mutta niiinhän sen nimikin antoi jo ymmärtää. Olisin todella kaivannut vähän enemmän värikkyyttä mukaan. Toisaalta perinteinen suomalainen talvipukeutuminen on melko tummaa ja voihan sitä aina piristää vaikka värikkäällä kaulaliinalla tai pipolla. Minä olen muuten hankkinut jo hopeanvärisen pipon itselleni :)

I Love Me -messut ovat avoinna vielä huomenna 21.10. klo 10-18. I Love Fashion näytöksiä on mahdollista mennä seuraamaan: 12.00, 14.00 ja 16.00. Näytökset ovat melko suositteluja joten jonoa alkaa muodostua eli mene ajoissa paikalle, että mahdut mukaan.

Mitä sinä olet mieltä Jim Bergströmin "identiteetti takista"?
Minkä talvivaatteen aiot hankkia itse tänä vuonna?
Pukeudutko syksyllä/talvella tummiin sävyihin vai räväytätkö väreillä?


12 kommenttia:

  1. Olin vuoden nuoren suunnittelijan julkaisutilaisuudessa, siellä minulle hupun muotokielestä tuli Handsmaid's tale, joata varmaan olikin vähän lainattu.

    Katrin käden jälki on tunnistettava, heti näistä kuvista tunnistin hänen pukunsa.

    En pahemmin räväyttele väreillä, neutraalit ja tummat värit ovat enemmän minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvä miellekuva sinulle tuli mieleen - Handsmaid's tale :) En ole seurannut sarjaa mutta eikös siinäkin olla ekokatastrofin jälkeisessä tulevaisuudessa vähän "piilossa hupun alla". Haluaisin kyllä lukea kirjan. Ehkä Jim Bergström on innoittunut hupun osalta sarjasta :D

      Katri on NIIN taitava ja hänet tyylinsä kyllä tunnistaa. Haaveilen aina omistavani joskus jonkun Katrin luomuksen tai Jukka Rintalan ihanan iltapuvun. Ikuisuus unelma :D

      Poista
  2. Kiitos muotikatsauksesta! Aika tummalla linjalla taidan talviaikaan mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Satu <3 Luulen, että tässä näytöksessä on myös haluttu korostaa tätä "winter night" teemaa vähän dramaattisesti eli kyllä nyt syksyn/talven väreistä löytyy myös iloisempia sävyjä. Itse käydän aina väriä vaikka mustaakin kyllä.

      Poista
  3. Tanssiesitys olisi ollut kiva nähdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanssiesitys oli lyhyt mutta intensiivisen hyvä. On upeaa aina nähdä hallittua kehonkieltä ja esitys sopi myös catwalkille.

      Poista
  4. Kiva postaus ja oli kiva katsoa muotinäytöksestä kuvia, aika kivoja kullan värisiä mekkoja vilahti kuvissa. Jim Bergströmin takki ei ole kyllä makuuni, liian outo. Talvivaatteita olen jo hankkinut: Didriksonsin mustan parkan ja Panama Jackin mustat nahkasaappaat, vielä olis hankittava uusi pipo. Minä pukeudun syksyllä tummempiin väreihin, mustaa ja harmaata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😀 Näytöksessä kulta vilahteli ja minä koukutuin noihin nilkkureihin.

      Itse käytän myös talvella mustaa ja muitakin tummia sävyjä mutta tehosteeksi sitten väriä

      Poista
  5. Pitäis ehdottomasti aina messuill käydä tutustumassa näihin näytöksiinkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en voi jättää tätä trendinäytöstä koskaan välistä. Rakkaus muotiin, vaatteisiin ja kenkiin on niin lähellä sydäntä. Lisäksi on aina todella kiinnostavaa nähdä miten näytös on toteutettu. Tänä vuonna tosin ehdin vain näytökseen mutta ehkä ensi vuonna myös sitten muita osastoja kiertämään.

      Poista
  6. Huikeita luomuksia! Vähän harmittaa, että mulla jäi messuilla kokonaan välistä nämä muotinäytökset, täytyy ensi vuonna muistaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Minulla jäi taas kaikki muu tänä vuonna väliin :D mutta ensi vuonna sitten.

      Poista

Template designed by Rainy Day