syyskuuta 25, 2018

HUSH HUSH Designer rental studio - lainaa tyylisi!


Kun yli viisi vuotta sitten starttasin Marjon matkassa -lifestyle blogini kirjoitin tiivistelmään sen sisällöstä mm. seuraavan lauseen. "Ihanien asioiden ihailusta ilman, että niitä on aina välttämätöntä omistaa." En muista puhuttiinko tuolloin jo jakamistaloudesta kuten tällä hetkellä tehdään. Sen muistan, että olin elämässäni elänyt sellaisenkin vaiheen, jolloin minulle oli ollut äärimmäisen tärkeää omistaa vaikkapa Alessin 9093 viheltävä vesipannu tai Juicy Salif sitruspuserrin.

Olin vuosien vieriessä ja viisastuessani (hekonaurua tuolle "viisaudelle") huomannut ettei kotiini ehkä enää tarvittaisi uutta tavaraa yhtään lisää. Olisi paljon tärkeämpää hankkia elämyksiä kuin tavaroita täyttämään kodin nurkkia ja kaappeja. Em. ei tarkoita sitä etten edelleenkin voisi hankkia jotain esineitä ja asioita itselleni mutta olen huomattavasti harkitsevampi kuin joskus nuorempana.

Tänä päivänä jakamistalous (sharing economy) on meille arkipäivää. Voimme hyvin jakaa, lainata tai vuokrata tavaroita omistamisen sijaan. Tavaroita voidaan myös vaihtaa tai jopa lahjoittaa. Taxipalvelu Uber, asunnonvuokrauspalvelu Airbnb ja yhteiskäyttöautot ovat tuttuja juttuja. Kimppakyydit ovat suosittuja ja myös vaikkapa juhla-asun vuokraus vain yhdeksi illaksi on myös jakamistaloutta.

Kesän lopusta lähtien on design muodista kiinnostuneen ollut myös mahdollista lainata tyylikkäitä designvaatteita ja -käsilaukkuja! HUSH HUSH Designer rental studio vietti avajaisiaan 21.8. Perämiehenkadulla ja piipahdin itsekin siellä kurkkimassa mistä oikein on kyse. Jatkossa minun on siis mahdollista halutessani lainata maksua vastaan laadukas ja tyylikäs tuote täältä. Mikä parasta kun lainaan tuon himoitsemani ihanuuden minun ei tarvitse sijoittaa siihen omaisuuttani enkä sitoudu siihen kuin laina-ajaksi. Kuulostaa erittäin järkevältä!


HUSH HUSH Designer rental studion takana ovat Raili ja Reetta, jotka molemmat ovat vaatetusalan ammattilaisia. "Jos yksi tuote voi tuoda iloa useammalle käyttäjälle, sen sijaan, että jokainen ostaisi sen omakseen - on mielestämme suunta oikea. Uskomme, että maailmassa on paljon vaatteita ja asusteita, joilla voisi olla pidempi kiertokulku, kuin mitä se saisi vain yhdessä vaatekaapissa." Hienosti kiteytetty ja mielestäni aivan totta!

Riikka Couture, kultainen pitsinen juhlamekko, laina 200€ / viikko - ovh 2000€

HUSH HUSH Designer rental studio tarjoaa siis alustan, jossa omistajat ja lainaajat kohtaavat toisensa. Design vaatteen omistajan vaatekaapissa seisoo ehkä "turhanpanttina" asu, joka voisi tuoda iloa juhliin valmistautuvalle lainaajalle. Joten HUSH HUSH mahdollistaa sen, että nämä kaksi tahoa kohtaavat toisensa. Yksinkertaista ja molemmat osapuolet hyötyvät!


Lainaaja voi rauhassa selata tuotteita netin kautta ja sen jälkeen mennä katsomaan niitä Perämiehenkadun studiolle. Kun iloinen perhetapahtuma, häät, valmistujaiset tai joku muu happening on ohi tuote palautetaan sovitun määräajan kuluessa takaisin HUSH HUSHiin. Vaatteen tai asusteen lainaamista voisi minusta myös verrata siihen, että juhliin mennessämme hankimme juuri sitä tilaisuutta varten kampauksen ja meikin. Jos juhlia on paljon tulee myös edullisemmaksi vuokrata kuin ostaa joka kerta itselleen vaikkapa uusi iltapuku.

Kuparinen vintage paljettimekko, laina 100€  
Gucci Marmont Animal Studs-käsilaukku, laina 150€/viikko - ovh 1500€

Tuotteen lainaamisen voi tehdä siis verkon kautta luomalla itselleen sinne tilin tai menemällä suoraan studiolle. Lainatun tuotteen minimiaika on yksi viikko ja maksimi neljä viikkoa. Kerralla voit lainata kolme tuotetta. HUSH HUSH huolehtii palautetun vaatteen huollosta otsonikaapilla, joka poistaa bakteerit ja hajut käytön jälkeen. Jos tuotteeseen tulee lainauksen aikana pesulaa vaativia tahroja, on lainaaja velvoitettu kustamaan pesulamaksun (n.30€). Tarkemmat lainausehdot löydät täältä. 

Christian Dior, Lady Dior Cherry Red, laina 135€/viikko - ovh 2700€ 

Chanel, Rosa Trendy CC bag, laina 237€/viikko - ovh 4730€

Valentino, musta cape-mekko, laina 280€/viikko - ovh 4000€

Riikka Couture, lila pitsinen juhlamekko, laina 200€/viikko - ovh 2000€

Chanel, Beige Flap Bag hopeisillä yksityiskohdilla, laina 215€/viikko - ovh 4300€
Louis Vuitton, Punainen Bellevue PM, laina 90€/viikko - ovh 900€

Jukka Rintala, silkkinen värikäs takki, laina 100€ / viikko - ovh 1000€

Versace, cocktail mekko soljilla, laina 100€/viikko - ovh 1000€

Mitä mieltä sinä olet jakamistaloudesta? 
Tai onko jakamistalous sinulle ehkä jo tuttu juttu?
Voisitko ajatella vuokraavasi juhlamekon ja käsilaukun?


6 kommenttia:

  1. Todellakin voisin ajatella, vuokrasinhan aikoinani hääpukuni :) Se tosin ommeltiin juuri minulle ja minun suunnitelman mukaan - olin raskaana ;) Tosin tässä elämässä minulle tuskin tulee vastaan mitään tilaisuutta, jossa tarvitsisin niin hienoja asuja.

    Viimeistään onnettomuus käänsi pääni tavaran keräämisen suhteen ja olenkin innokkaasti luopunut todella paljosta ja olen sillä tiellä yhä. Onneksi monella ystävällä on samanlainen maku ja heille tarjoankin ensimmäisenä, kun jostain olen luopumassa.

    Minua kiinnostaa tämän Hush Hushin kohdalla, mitä tarkoittaa omistajien ja lainaajien kohtaaminen, joten menenpä tästä heidän nettisivulleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun hääpukusi on ollut varmaan todella kaunis.

      Jos mietin omaa "tavarankeräysvimmaani" niin osittain se varmaan liittyi oman kodin perustamiseen ja tietyn "statuksen havitteluun". Kun järkeä tai sitä "viisautta" on tullut pääkoppaan enemmän olen ymmärtänyt, että todella tavaroita tärkeämpiä ovat juuri ne kokemukset. Kokemuksia kannat mukanasi aina. Tavarat ovat usein taakka, jonka määrän ja mittakaavan ymmärrät vasta koko totuudessaan kun teet muuttoa.

      Minä ymmärtäisin tuolla kohtaamisella sen, että HUSH HUSH on löytänyt designer tuotetteiden omistajat, jotka ovat lähteneet mukaan tähän vuokraukseen. Ja laittamalla heidän tuotteensa nettiin nähtäville myös me lainaajat tavoitamme ne. Eli sivusto/yritys saattaa ryhmät yhteen.

      Poista
  2. Voisin hyvin lainata vaatteet juhliin ja olisi ihanaa välillä kulkea upean merkkilaukun kanssa :)
    Meillä on aina jaettu ja lainailtu vaatteita ja minusta on kiva, kun tästä hommasta on tullut trendi.
    Kivaa tiistaita Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin haluaisin kyllä joskus kokeilla vaikka merkkilaukun lainaamista :)
      Itsekin olen tottunut siihen, että ystävien kesken on lainattu toiselle laukkuja, kenkiä ja iltapukujakin. Sellaisia mitä ei kaikkien sitten tarvitse hankkia itselleen.

      Poista
  3. Olen itse vuokrannut juhlamekon pari kertaa. Minusta se on todella hyvä vaihtoehto saada itselle juhliin vaate, jolla ei muuten ole käyttöä. Minusta jakamistalous on hyvä juttu. Olisi myös kiva kulkea viikko tuollainen superihana laukku olalla ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri mietin, että itse en ole koskaan aiemmin vuokrannut mitään vaan kaikki lainaukset ovat olleet kaveripiirin tai oman perheen/suvun kesken. Jakamistalous on tätä päivää ja se hillitsee myös osaltaa turhan tavaran kertymistä kaappeihin. Laukut ♥

      Poista

Template designed by Rainy Day