heinäkuuta 27, 2018

Heinolan Harjupaviljonki - vanhanajan vohvelikahvila


Harjupaviljonki Heinolassa on ollut jo useampana kesänä minun "bucket listalla". Jostain kumman syystä matkani ovat aina menneet Heinolan ohi eikä ole ollut aikaa pysähtyä herkuttelemaan. Nyt ensimmäisen lomaviikon kunniaksi hypättiin autoon ja huristeltiin kohden Heinolan vanhanajan vohvelikahvilaa. Näillä trooppisilla helteillä ilmastoitu auto on muuten ihan loistava paikka viilentää itseään. Olo piristyy ja virkistyy ihan hetkessä! Matka Heinolaan sujui yllättävän nopeasti ja mikäs sitä on suvi Suomen maisemia katsellessa. Kyllä kesä on ihanaa aikaa 


Heinolan harjupuisto on 1800-lopulla istutettu ja rakennettu kaupunkilaisten yleiseksi puistoksi. Heinolan seudun luonnonolojen ja upeiden maisemien muotoutumiseen ovat vaikuttaneet jääkaudet. Jäätikön sulaminen synnytti aikoinaan vedenjakajiksi Salpausselät ja Heinolanharjun, jolla on tärkeä merkitys Päijänteen vesistöhistoriassa. Itse Harjupuisto on yksi Suomen varhaisimmista kaupunkipuistosta. Puiston rakentaminen liittyy 1800-luvun lopun matkailu- ja kylpylätoimintaan Heinolassa.

Kuva on lainattu Heinola Seuran nettisivuilta

Heinolan Harjupuisto on rakennettu 1860-luvulla ja itse puistosuunnitelman on laatinut pastori J.F.Svinhufvud. Puistoalueen rajaa idässä Heinolan rautatieasema. Harjupuisto liittyy eteläpuolella maisemallisesti Jyrängönvirtaan ja sen ylittäviin rautatie- ja maatiesiltoihin upeasti. Heinolan kaupungin 340 metriä pitkä rautatiesilta ja korkea graniittipilarit muodostavat tärkeän osan kaupunkikuvaa. Maatiesilta on tällä hetkellä muuten remontissa joten siinä joutuu vähän liikennevaloissa odottamaan. Toinen vaihtoehto on ajaa Heinolan kirkonkylän kautta mutta se toki lisää vähän ajomatkaa.

Harjupuiston perustamisen mahdollisti aikoinaan kauppias Ulrik Lindholmin testamenttilahjoitus, joka laajensi myös puiston aluetta myöhemmin pohjoiseen. Puistoon istutettiin mäntyjä ja sinne myös rakennettiin hiekkaisia puistokäytäviä 1890-luvulla.

Heinolan kaupunginmuseon kuva-arkisto

Itse Harjupaviljonki rakennus valmistui Harjupuistoon 1900. Talo on jugendtyylinen, puinen paviljonkirakennus, jonka ulkoasussa on mukana orientaalisia piirteitä. Rakennus muistuttaa etäisesti padogia, jossa räystäät kaartuvat ylöspäin. Harjupaviljongin muotokin on melko erilainen kuin perinteisen jugendajan talon mutta silti siinä on paljon jugendin tunnusmerkkejä. Rakennus sopii hyvin myös suomalaiselle harjulle itämaisuudestaan huolimatta. 


Harjupaviljongin suunnitteli helsinkiläinen arkkitehtitoimisto Andersin, Jung & Bomanson, arkkitehtina Bertel Jung, Waldemar Andersin ja Oscar Bomanson. Heinolaan oli rakennettu 1892 kylpylä ja paviljongin tehtävänä oli toimia kylpylävieraiden virkistäytymispaikkana kävelyretkillä Harjupuistossa. Täällä varmasti on liikuttu vaaleissa kesävaatteissa päivävarjojen kanssa 1900-luvun alkupuolella. Silloinhan ihoa ei missään tapauksessa saanut päivettää koska se oli työnväenluokkaista. Ehkä välillä on pysähdytti ihailemaan jylhiä maisemia ympärillä. 

Kylpylälaitos toimi Heinolassa vuodesta 1892 aina vuoteen 1944 eli peräti 52 vuoden ajan. Heinola Badhus Aktiebolag rakennettiin Rantapuistoon nykyisen kesäteatterin paikalle aikoinaan ja se oli kuin suuri herraskartano. Kansainvälisyyttä Heinolan elämään toivat venäläiset emigrantit, joiden suosiossa kylpylä oli. Toki kylpylään tultiin myös ympäri Suomea nauttimaan kylpyläelämästä. Heinolassa on varmasti ollut vähän samanlainen kylpyläkulttuuri kuin Hangossa aikoinaan. 


Harjupaviljongissa on kylpylätoiminnan jälkeen toiminut kahviloita. En yhtään ihmettele, että näin kauniille paikalle rakennettu erikoinen rakennus on vetänyt ihmisiä puoleensa. Kauniit maisemat sekä sisä- että ulkoterassilta yli metsämaisemien. Ja mikä parasta täältä näkee myös kauniita Heinolaa ympäröiviä vesialueita. Vaikka ollaan ihan kaupungin ytimessä tuntuu siltä kuin olisi jossain erämaametsässä. 

Aikoinaan näiden mäntypuiden katveessa on kaikunut torvisoittoa erilaisissa musiikki-illoissa ja tällä harjulla on vietetty myös iloisia vappuja, kesän vastaanottajaisia ja muitakin mukavia kesäjuhlia. Uskon, että kun syreenit tuoksuvat ja täydessä kukassaan on Harjupaviljonki vieläkin kauniimpi kahvittelupaikka. 


Koska vierailupäivänämme oli äärimmäisen kuuma päätimme istua sisäterassilla. Harjupaviljongin terassi on myöhemmin lasitettu mutta suurin osa ikkunalaseista oli avoinna. Ulkoterassi olisi ollut toinen vaihtoehto mutta siinä paahteessa sisätilat voittivat 6-0. Muutamia kertoa ohi puksutteli myös tavarajuna "siellä alhaalla" ja kuulit sen pillien soivan muuten niin rauhallisessa äänimaisemassa.

Harjupaviljongin kalusteet ovat metallisia, valkoisia ja vähän vanhoja puutarhakalusteta muistuttavia. Pöydillä on kauniita pitsiliinoja ja valkoisia kukkia laseissa. Vanhanmallisia tarjottimia, ihania erilaisia posliinikuppeja ja muutenkin sellainen "vanhan ajan henki". Itse tunnelma tiloissa on hyvin harmoninen ja siellä on kunnioitettu perinteistä ympäristöä pieteetillä.


Kahvila tarjoilee kahvin, teen ja virvokkeiden lisäksi sekä suolaisia että makeita vohveleita. Teet ostokset tiskillä ja siirryt pöytään vuoronumeron kanssa odottamaan vohveleitasi. Me valitsimme kuuman päivän vuoksi makeat vohvelit. Mansikkahillo/strösseli vohveli ja minulle lakritsikastike/strösseli vohveli, joissa molemmissa oli vielä ihanan isot vaniljajäätelöpallot. OMNOMNOM!


Vaikka paikassa oli ihmisiä saimme vohvelit melko nopeasti pöytään ja miten hyviä ne olivat! Ihanan rapeita ja todella suuria. Näitä vohveleita voi myös toki jakaa eli olisimme voineet hyvin ottaa yhden suolaisen ja toisen makean. Katselin nimittäin vesikielellä kun viereiseen pöytään kannettiin kylmäsavulohella, remouladekastikkeella, tillillä ja sitruunalla koristettua vohvelia. Ensi kerralla täytyy ottaa suolainen makupala! Varmasti syntisen hyvää...


Tämän postauksen kuvat on otettu uudella Huawein P20 Pro puhelimella tuota ylläolevaan kuvaa lukuunottamatta (lainatut kuvatut on merkitty). Muistatte varmaan kun kerroin täällä blogissa, että otin testaukseen tuossa keväällä Huawein P10 Mate Pro puhelimen. Windows-dinosaurus otti ensiaskeleitaan Androi-maailmassa.

Niinhän siinä taisi käydä, että vannoutuneesta Nokia/Microsoft fanista tulikin Huawein käyttäjä ja fani. Minulla oli ilo päästä kokeilemaan Huawein uutta lippulaivaa P20 Pro kännykkää lemmikkikuvaustapahtumassa pari viikkoa sitten. Ja tämä luuri kyllä nostaa kännykkäkuvauksen ihan omalle tasolle. Kännykästä löytyy kolmoiskamera ja tekoäly, joka optimoi mm. kuvausta ja akkukestoa. Olen testaillut Huaweri P20 Pro -luuria vasta muutaman päivän mutta vähitellen pienin askelin otan sen kyllä haltuuni. Raportoin taas teille miten menee :)


Harjupaviljonki saa minulta vahvan suosituksen kahvittelukokemuksen 
ja totta kai myös huikean maiseman johdosta. 
Ehdottomasti kannattaa poiketa nyt kesällä kun kahvila on vielä avoinna 

12 kommenttia:

  1. Upea paikka ja herkulliset annokset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta :) kun kirjoittelin postausta mietin vain koko ajan näitä vohveleita ja kotona ei ollut mitään hyvää joten jyrsin riisikakkuja :D

      Poista
  2. Voisin harkita jos sopivasti kohdalle osuisi - mutta kesän kotimaan reissut on nyt jo pitkälti tehty ja kun ne usein suuntautuvat meren äärelle, niin Heinola ei helposti osu reitille. Mutta herkullisen näköisiä nuo vohvelit kieltämättä ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinolasta tulee usein ajettua vain ohi siksi luulen, että tämä on jäänyt monelta näkemättä. Kyllä ne olivat herkullisia... ja nyt vähän harmittaa ettei ottanut myös suolaista vaihtoehtoa.

      Poista
  3. Onpa kaunis paikka! Tässä alkoi kyllä tulla vähän herkkunälkä tämän postauksen kuvia katsoessa :)
    Ihanaa viikonloppua Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yhtään ihmettele Outi jos tulee nälkä - minulle tuli tätä kirjoittaessa ihan hirveä hinku saada vohveleita, jäätelöä tai muita herkkuja... :D

      Aurinkoista päivää ♥

      Poista
  4. Ihana paikka ja ihminenhän voisi elää vohveleilla, ensin suolaista ja hih sitten makeaa.

    Huowein nimeen vannotaan täälläkin, ekan Huawein kun ostin, niin tiesin ettei ole paluuta. Mahtavaa, että ole saanut tuon upeimman Huawein testiin.

    Ihanaa viikonloppua Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan vohvelidiggareita molemmat😁 ja juurikin molempia olisi hyvä eli suolaista ja makeaa😉😁😀

      Mukavaa viikonloppua Tiia❤

      Poista
  5. Eikä miten ihanan näköisiä vohveleita! Kyllä maistuisi minullekkin. Hienot kuvat olet ottanut!

    http://itserakkausjuttui.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tia :) Vohvelit myös maistui niin hyvälle, että olen kotona jo kaivanut vohveliraudan esille...ehkä joku päivä teen itsekin pitkästä aikaa vohveleita :D

      Poista
  6. Tämä on ollut mun kesien vakiopaikka jo useamman vuoden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea juttu! Olet ensimmäinen kommentoijista, joka on itse päässyt kokemaan tämän paikan ihanuuden!

      Poista

Template designed by Rainy Day