heinäkuuta 12, 2018

About Clay esittelee Fiskarsin kesänäyttelyssä eurooppalaista keramiikkaa

Rainer Kurka, Saksa - Bittersweet 2011 ja Dragon girl 2010


Viime sunnuntain antiikkikierroksen jälkeen otettiin suunnaksi Fiskarsin kesänäyttely Kuparipajassa. Tänä vuonna Onoma - Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta - esittelee mitä kaikkea upeaa saadaan aikaan savesta taitavien tekijöiden käsissä. ABOUT CLAY on kerännyt yhteen yli 40 eurooppalaisen taiteilijan töitä Fiskarsiin. Näyttelyn kuraattorina on toiminut keramiikkataiteilija Erna Aaltonen. Arkkitehteina ovat olleet teolliset muotoilivat Barbro Kulvik ja Antti Siltavuori. Graafisesta suunnittelusta vastaa Tommi Jokivaara ja näyttelyn on tuottanut Sanna Nuutinen. 


Jo matkalla Kuparipajaan näkee ensimmäisen teoksen Fiskarinjoessa. Ranskalainen taiteilija Jacques Kaufmann on rakentanut ison ulkoteoksen Reflection / on the water osittain veden päälle ja osittain rantatöyräälle. Teos koostuu puisesta tukirakenteesta, jonka päälle on ladottu suomalaisia tiiliä upean eläväksi pinnaksi. Unohdin ottaa tästä kuvan mutta tästä voitte kurkistaa miltä se näyttää.

Matias Liimatainen, Suomi - Alkemia 2018


Nivalasta kotoisin olevan kuvanveistäjä ja keramiikkataiteilija Matias Liimataisen työt muistan jo syksyltä 2014 kun Designmuseossa oli Keramiikka tilassa -näyttely. Liimataisen keramiikassa on hauskuutta ja tietynlaista leikinomaisuuttakin. Töissä on hyvin robottimaisia ja teollisiakin muotoja mutta toisaalta niissä on myös pehmeyttä ja lämpöä. Liimataisen Fauna-sarja on myös kaunis muotokieleltään. 


Susan O'Byrne, UK - A family tree


Susan O'Byrnen eläinhahmot ovat ihan hulvattoman hauskoja. Hahmojen alla on jokaisella oma nimikyltti (etunimi+sukunimi) ja näillä villieläimillä ehkä vähän lapsenomaiset kasvot. Tämän työn äärellä viihtyy pitkään ja huomasin monen näyttelyvieraan suun kääntyvän hymyyn juuri tässä kohdassa. Keraamisissa päissä on todella paljon hienoja yksityiskohtia pinnassa. Tulee jotenkin vastustamaton halua koskettaa tai edes silittää niitä. 

Susan O'Byrne, UK - A family tree


Lotta Mattila, Suomi - Vyötiäinen

"Äiti kertoi, että joskus lapsena olin sanonut, että kun olen iso aion muovailla elämiä ja myydä niitä omassa kaupassani. Sitähän minä oikeastaan teen, tietämättä silloin aikanaan, että tämä on oikea ammatti." Lotta Mattila, ABOUT CLAY näyttely

Lotta Mattilan Vyötiäinen eri asennoissa on myös superihana. Vyötiäiset muistuttavat minusta vähän siilejä ja nekin uhattuna vetävät itsensä kuoren suojaan kuten siili piikkiensä. Vyötiäiset ovat eläneet muuten maapallolla jo 10 miljoonaa vuotta. Ehkä näitäkin otuksia voisi kutsua "eläviksi fossiileiksi" siilien tavoin. Lotan tuotannossa otetaan myös kantaa. 

Anneli Sainio, Suomi

"En pidä mielekkäänä jakoa käyttö- ja taide-esineisiin - myös käyttöesineellä on taiteellinen funktio. Onko kuppi veistos, vati maalaus ja kattaus installaatio?" Anneli Sainio, ABOUT CLAY näyttely

Keraamikko, taiteilija Anneli Sainio on pitkälinjan tekijä, joka sai Kaj Franck -palkinnon pitkästä urastaan 2002. Sainion asioissa on samaa kuin Kaj Franckin ideologiassa aikoinaan: halu muotoilla monikäyttöisiä, kauniita käyttöesineitä, joissa ei ole mitään turhaan.

Kirsi Kivivirta, Suomi - Vessels and shodows 2018


Kirsi Kivivirran teokset ovat uniikkeja keraamisia seinäteoksia ja veistoksia. Työt ovat hyvin arkkitehtonisia ja vaikuttavia. Kivivirta työstää savea monin eri menetelmin. "Puzzle" - ja "White Mosaic" -sarjan käsin kaulitut ja leikatut taiteilijan teokset kootaan useista sadoista palasista. Eivät varmaankaan kovin lyhyessä ajassa valmistuvia. 

Sandra Davolio, Italia


Sandra Davolio on syntynyt Italiassa mutta hän on asunut Tanskassa jo vuodesta 1974. Davolion teokset ovat kuin rutistettua paperia tai jotain orgaanista massaa. Niissä on ilmavuutta, sulavuutta ja mieletöntä herkkyyttä. Työt ovat usein hyvin vaaleita tai niissä vain reunat voivat olla ikäänkuin väri itseensä imenyt paperi. 

Nero/Alessandro Neretti, Italia 

"Nero/Alessand Neretti jatkaa tutkimustaan, jossa hän etsii henkilökohtaiseen ja yhteiseen täyttymykseen, haluihin, kehoihin, symboleihin liittyviä prosesseja, dynamiikkoja, sosiopolitiikkaa ja talousteoriaa." ABOUT CLAY näyttely

Kolme valkoista "koirahahmoa" verhoituneina mustiin sukkahousuihin kuin pankkirosvot menneinä aikoina. Paitsi, että tuo pentukoira on peitetty kokonaan sukkahousuilla...jäin miettimään tätä ja mietin vieläkin...

Sakari Kannosto, Suomi - Varjoisat vedet


"Ajatuksena installaation taustalla on oman sortin vitsi ihmisen typeryydestä; miten voi kaataa järven täyteen kemikaaleja ja ihmetellä, miksi hauet muuttuvat zombeiksi." Sakari Kannosto; ABOUT CLAY näyttely

Tämä installaation edessä seisoin ja katselin kauan ja niin näytti moni muukin tekevän. Kaiken keskellä pinnasänky varustettuna kahdella monimonitorilla. Sängyssä kaksipäinen hahmo ja ympärillä hyvin erikoisia otuksia. 

Kuvanveistäjä Sakari Kannosto tunnetaan erityisesti kierrätysmateriaaleista tehdyistä ja kantaaottavissa installaatioistaan sekä värikkäistä eläimistään. Kannoston teokset liittyvät usein kuluttamiseen ja ihmisen luontosuhteeseen. Puhuttelevia! 

Sakari Kannosto, Suomi - Varjoisat vedet 

Kim Simonsson, Suomi - Tutkimusmatkailija 2018



Torbjorn Kvasbo, Norja 

Norjalainen Torbjorn Kvasbo on tunnettu "keraamisista putkistaan" töissään. Hänen punainen työnsä on Kuparipajan ihan paraatipaikalla "lasierkkerissä", joten sen voi nähdä myös museon ollessa suljettuna. Joskus aiempina kesinä tässä samassa paikalla on ollut Kim Simonssonin työ. Myös Simonsson on mukana ABOUT CLAY -näyttelyssä tutulla hahmollaan. 

Silvia Siemes, Saksa (patsaat) - Pekka Paikkari, Suomi (taulu)


Pekka Paikkarin ja Silvia Siemesin työt muodostavat upean kokonaisuuden yhdessä ja niistä sai minusta juuri tästä kuvakulmasta upean kuvan. Pekka Paikkarin työt ovat suuria ja niitä on nähnyt mm. Arabianrannan senioritalon julkisivussa (koko 350 neliömetriä). Viimeksi näin Paikkarin työn Mäntän kuvataideviikkojen avajaisissa kesäkuussa. 

Silvia Siemes on itselleni vieraampi saksalainen kuvanveistäjä. Hänen naishahmonsa Fiskarsissa ovat koskettavia ja kauniita. 


Daphne Corrigan, Ranska  


Riitta Talonpoika on Fiskarsissa asuva keraamikko, joka tekee itse käsin dreijaa teoksensa. Talonpojalle on tunnusomaista kivitavarasavesta dreijatut, monivärisesti käsinmaalatut ja -piirretyt käyttöesineet sekä uuni-poltettu uniikki käyttökeramiikka. Nämä kivet olivat kauniita!

Riitta Talonpoika, Suomi - Kohtaamisia 


Raine Kurkan ihmishahmot Bittersweet ja Dragon girl, jotka ovat postauksen alussa ovat pysähdyttävää keramiikkaa. Ne ovat hyvin elävän oloisia mutta silti keraamisia. Näitä on vaikea kuvailla sanallisesti - ne pitää kokea. Tuntuu kuin molemmat naisveistokset seuraisivat sinua silmillään...

Kuparipajan näyttely ABOUT CLAY on avoinna 2.9.2018 saakka. Kahdessa isossa näyttelyhallissa oli käyntipäivänä ihan viileää katsella ja ihastella keramiikkataidetta. Vahva suositus kesäkohteeksi jos on menossa Fiskarsiin! 

4 kommenttia:

  1. Matias Liimataisen teoksissa on jotain japanilaista anime fibaa.
    Upeita teoksia, kaikkea sitä voikin savesta tehdä <3
    Ihanan aurinkoista torstai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tuli myös etäisesti mieleen japanilaiset sarjakuvat ja animekin.
      Jotain tuossa mekaanisessa robotti keramiikassa todella viehätti itseäni.
      Äitini teke aikoinaan itse paljon keramiikka ja olen itsekin päässyt joskus
      kokeilemaan jotain. Tosin kun se tuli polttouunista ulos oli muoto jotain
      ihan muuta.

      Aurinkoista loppuaviikkoa ihanuus <3

      Poista
  2. Fiskarsin alue on vierailemisen arvoinen paikka muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti Hanne :) Fiskarsissa on vanha ruukkimiljöö säilynyt todella hyvin ja sieltä löytyy paljon katsottavaa sekä koettavaa. Ruokatarjontakin ihan kohdallaan. Pääkaupunkiseudulta lyhyt matka ja hyvät yhteydet.

      Aurinkoa päivääsi :)

      Poista

Template designed by Rainy Day