kesäkuuta 24, 2018

Leppoisa juhannus juhlittu ja hemmottelupaketin onnellinen voittaja arvottu


Juhannus on juhlittu leppoisasti läheisten ja ystävien kanssa tänä vuonna kaupungissa. Jos nyt meidän vihreää ja vehreää Espoota ihan perinteisenä kaupunkina voi edes pitää. Vaikka Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa ollaan löytyy täältä näinkin "maaseutumaisia maisemia". Juhannuskokko jäi katsomatta aattona mutta kuulin myöhemmin illalla ettei kokko oltu saatu edes sytyttää. Palokunnan määräyksestä oli kokko purettu koska alueella oli metsäpalovaroitus voimassa. Vähän toki harmittaa niiden lukuisten lapsiperheiden takia, jotka olivat varta vasten lähteneet sitä katsomaan. Mutta totta kai turvallisuus ennen kaikkea!



Eikös juhannuksena kuulukin syödä hyvin? Itse olen ainakin pitänyt huolen siitä, että kaikkia herkkuja on tullut kyllä popsittua ihan urakalla. Uudet perunat, kylmäsavustettu lohi, graavattu lohi, sinappisilli ja tumma leipä siinä kyytipoikana - omnomnom! Vihreää salaattia, kukkakaalia, kesäsipulia, tomaattia, kurkkua ja mikä parasta kaikki kotimaisia. Juhannuksen iloinen yllätys oli miten hyviltä Maakarin raakamakkarat Vottosen vihellys ja Livornon Luigi maistuvatkaan. Taisin jäädä niihinkin koukkuun...



Juhannuksena se herkuttelu ei jää todellakaan vain niihin lukuisiin pääruokiin. Leivoin mansikkaraparperipiirakan jäätelön kaveriksi. Kuten kuvista näkyy valmista piirakkaa ei ehditty edes valokuvata kun se oli jo syöty. Yksi "mustavalkoinen kerrostalokyttääjä" vaani piirakkaa jo sen tekovaiheessa sen verran kiihkeästi, että olisi ilmeisesti myös maistunut hänellekin. Raparperi ei taida kuitenkaan olla ihan koirille hyvästä... Ja ne kotimaiset mansikat ovat maistuneet myös hyviltä!



Kun sää selkeni juhannusaaton jälkeen on luonnossa kyllä liikuttu ahkerasti ja ihailtu kaikkea kukkivaa. Onnistuin näkemään ihan huikeita pioneja ja särkyneensydämeninkin. Kyllä luonto on nyt kaunista vaikka kuivuus - sateesta huolimatta - on monin paikoin saanut jo kallioilla pienet puut kellastumaan. Jos totta puhutaan niin luonnon takia toivoisin yösateita ja kunnolla. Viljasatokin uhkaa jäädä puolta pienemmäksi sen takia, että hellepäiviä on ollut paljon ja sadetta ei ole saatu. Hassu mutta minä todella toivon nyt kunnollisia sateita!
'



Metsämansikkapaikkani alkaa olla kohta valmis poimittavaksi. Kävin tarkistamassa sen tänään ja hyvältä näyttää. Nappasin muutaman mansikan maistiaisiksi mutta varmaan huomenna ylihuomenna käy sitten siellä poimimassa niitä kotiin. Aina on pelko, että joku toinen löytää sinne ennen minua mutta toivotaan parasta. Jos uutisiin on uskomista niin myös mahdollisesti pakastettavat mansikat tulee hankkia ensi viikolla. Mansikkasato jää helteiden takia lyhyemmäksi.


Toivottavasti kaikkien juhannus on sujunut leppoisasti ja mukavissa merkeissä.
Nyt on aika paljastaa kuka onnekas saa arvontapalkinnoksi hemmottelupaketin.
Tällä kertaa lahjomaton arvontageneraattori arpoi osallistujien keskuudesta Aikun voittajaksi. Voittajalle ilmoitetaan voitosta vielä sähköpostikse erikseen.

Mukana 3:lla arvalla.Hyvää tulevaa juhannusta!

♥ Onnea Aikku! Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja mukavaa sunnuntaita ♥ 



18 kommenttia:

  1. Voi, mitä ihania juhannusherkkuja sinulla on ollut ♥ ja tuo mansikka-raparperipiirakka on niin kaunis. Meilläkin kukkii pionit ja ne todellakin ovat niin kauniita. Minäkin toivon yösateita juuri tuon tulevan viljasadon vuoksi. Maanviljelijät ovat aina niin sään armoilla. Ihanat kuvat tässä sinun postauksessasi ja kiitos, kun soitit tänään ♥ Se piristi kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse ♥ sinä tarvitsit piristystä päivääsi ja juhannkseen! Any time ♥
      Pionit ovat monessa pihassa jo kukkineet tai sitten sade on viimeistään piiskannut ne maahan. Nämä olivat valtavan suuria ja todella melkein Minnien pään kokoisia.
      Toivotaan joo sadetta etteivät maanviljelijät kärsisi. Mielellään yöllä voisi aina sadella.
      Tsemppiä viikkoosi!

      Poista
  2. Onpa soma piirakka, kyttääjä vahtii sitä silmä kovana.

    Ne vähäiset sateet ovat olleet ilmeisesti aika alueellisia, sillä Helsingissä monessa paikassa poltettiin kokkoja ilmeisesti ihan luvan kanssa.

    Meillä Sammatin juhannukseen ei koskaan ole kuulunut kokko, emmekä siellä ole järven rannassa vaan Hämjoen, joka tällaisilla kuivilla keleillä on vain ojapahanen.

    Mansikat olivat tänä vuonna vakipaikassa paljon pienempiä, mutta supermakeita. Ilmeisesti kuivassa ja lämpimässä säässä maku on tiivistynyt. Toivottavasti sateita saadaan ja mansikkaakin saadaan pidempäänkin kuin vain pari viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrostalokyttääjältä ei jäädä herkut kyllä huomiotta. Joskus istuu uunin edessä ja ihan katselee sinne josko jotain vaikka tippuisi...

      Mansikoita odotan tuolta metsäpaikaltani runsaasti tänä vuonna. Tosin voihan joku käydä ne ennen minuakin poimimassa. Ei se sentään niin salainen paikka ole :)

      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  3. Meillä myös uudet perunat kuuluvat yleensä juhannuspöytään, mutta tänä vuonna niitä ei jostain kumman syystä muistanut hankkia - pitää korjata tuo erhe sitten tällä viikolla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti uudet perunat kuuluvat juhannukseen :) Minä unohdin ensin sipulin ja ryysin sitten vielä parkkihallista hakemaan sitä kaupasta. Kivaa uutta viikkoa!

      Poista
  4. Tämä on tähän mennessä ehdottomasti paras juhannuspostaus. Jo pelkistä kuvista tulee niin hyvä fiilis. ja sitten vielä nuo herkut :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu :) Kuvilla on kyllä suuri merkitys ja herkuista on kiva ottaa kuvia. Nyt pitää kyllä palata ruotuun ja vähentää herkuttelua... :D

      Poista
  5. Voi kiitos onnettarelle!Laitoin sähköpostia sinulle ja jään odottelemaan hemmottelupakettia!Terveisiä kotisuomeen Tanskasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea Aikku vielä voitostasi😊 Sain kiitos mailisi ja paketti lähtee sinulle. Hyvää Tanskan reissua - nauti!

      Poista
  6. Oi, kuinka ihania juhannuskuvia! Ja herkullisen näköisiä juhannusruokia. Itse unohdin ottaa kuvia meidän juhannuspöydästä, sen verran nälkäisiä ihmisiä oli liikenteessä :D

    http://lifewithhannamari.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna-Mari😊 Kyllä se itselläkin oli vähän arpapeliä, että muisti ja ehti kuvata ennenkuin ruoka jo hävisi pöydästä juhannuksena. Kivaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  7. Ihania juhannuskuvia, näistä välittyy se suomalainen kesä parhaimmillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari😊 onneksi juhannus on vain kerran kesässä. Voi sitä hetkuttelun määrää.... Kivaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  8. Kyllä Suomen kesä on ihana ja satoi tai paistoi, mansikat, uudet perunat, grilliruoka, luonto ja kukat, nautin kyllä ja pelolla jo odotan talvea.

    Ihanaa viikon jatkoa Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen kesä❤ ihan parasta aikaa. Olen samaa mieltä ettei se haittaa satoi tai paistoi koska molempia tarvitaan luonnon kannalta. Uudet perunat ovat hyviä ja niitä voisin syödä kyllä vaikka kuinka paljon.

      Aurinkoista viikkoa Tiia❤

      Poista
  9. Ihanan kuuloinen juhannus ❤ Mukavaa viikkoa Sinulle 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ se oli kyllä mukava kaikin puolin.
      Aurinkoista ja mukavaa viikonloppua myös sinne😊

      Poista

Template designed by Rainy Day