huhtikuuta 11, 2018

EMMAn No Ordinary Moments -näyttely kiehtoo ja irrottaa arjesta

Maria Rubinke, Peace of Mind 2015, kuva: Ari Karttunen EMMA

EMMAssa avautui tänään 11.4. uusi näyttely No Ordinary Moments. Pääsin itse pressitilaisuudessa jo eilen tutustumaan tähän hyvin kiehtovaan ja erilaiseen näyttelykokonaisuuteen. Näyttely pohtii näkyvän tai kuvitteellisen, yhteisesti eri tavoin jaetun todellisuuden eri kerrostumia. Koin itse tässä näyttelyssä paljon sadunomaisuutta ja irtautumista kaavamaisesta arkitodellisuudesta. Teokset veivät minut mukanaan ja ne johdattelivat matkalle alitajuntaani. Olisin voinut katsella Maria Rubinken punaisia kärpässieniä ja valkoista tyttöhahmoa niiden keskellä vaikka kuinka kauan. Hänen työnsä Peace of Mind irrotti kyllä täysin ajatukset arjesta ja kiireestä. Teos rauhoitti hypnoottisella tavalla mutta samalla se herätti myös erilaisia kysymyksiä ja ajatuksia mielessäni...

EMMAn museolehtori Pernilla Wiik, museonjohtaja Pilvi Kalhama ja intendentti Henna Paunu

No Ordinary Moments -näyttelyn teokset pääsevät EMMAssa upeasti vuoropuheluun Meret Oppenheim näyttelyn surrealistisen taiteen kanssa. Pakko myöntää etten ole ehtinyt vielä ottaa haltuuni Meret Oppenheim Mielen peilit -näyttelyä, joka avattiin helmikuun 14. päivänä. Onneksi Oppenheim jatkaa 12.8. saakka. EMMAan on EHDOTTOMASTI palattava uudelleen ajan kanssa vielä katsastamaan nämä molemmat huikeat näyttelyt!

Antti-Ville Reinikainen, Kruunu 2017 

Saara Ekström, Man before a mirror, kuva Vesa Aaltonen 

EMMAn näyttelyn nimi on lainattu Jeppe Heinin teoksesta There Are No Ordinary Moments (2013), joka on mukana myös näyttelyssä. En tarkoituksella ottanut siitä valokuvaa koska se pitää ehdottomasti itse kokea seisten sen edessä. Teos kiteyttää minusta hienosti yhden elämän suurimmista viisauksista. Sen mitä olen itsekin täällä blogissakin peräänkuuluttanut monesti "Elämä on tässä ja nyt. Carpe diem. Tartu hetkeen ja koe se ainutkertaisuus miettimättä liikaa koska muuten se menee ohi palaamatta enää koskaan!"

Maria Rubinke, Peace of Mind 2015

Saara Ekström, Method of Cloak 2017, kuva EMMA: Ari Karttunen

No Ordinary Moments -näyttelyssä nähdään monia museon EMMA -kokoelman tuoreista uushankinnoista, joiden rinnalla mukana on vanhempia teoksia ja vastaanotettuja lahjoituksia. Näyttelyn kuraattorit ovat EMMAn museonjohtaja Pilvi Kalhama ja kokoelmista vastaava intendentti Henna Paunu

EMMAn näyttelyprojektista vastaava museolehtori Pernilla Wiik kertoi, että yksi näyttelyn teoksista paljastetaan vasta kun perinteinen Espoon April Jazz starttaa. Muusikko, säveltäjä ja kitaristi Raoul Björkenheim säveltää teoksen No Ordinary Moments -näyttelyyn. Teoksen teemana on arjen ihmeellisyys ja unenomaiset tunnelmat. Teos ensiesitetään EMMAssa 28.4. klo 15.00.  

Alvar Gullichsen; Kuivajauhoprosessi 1997

Pressitilaisuudessa oli läsnä myös iso joukko taiteilijoita, joiden teoksia on No Ordinary Moments -näyttelyssä mukana. Minusta on aina äärimmäisen mielenkiintoista kuulla taiteilijan itse kertovan teoksestaan koska se antaa teokselle ihan erilaiset mittasuhteet. Oma tulkinta saa erilaista syvyyttä teoksen osalta kun sitä vertaa siihen mitä taiteilija on pyrkinyt välittämään teoksellaan meille katsojille.

No Ordinary Moments -näyttelyssä on mukana teoksia seuraavilta taiteilijoita: Malin Ahlsved, Jasmin Anoschkin, Laura Astala, Ernst Billgren, Saara Ekström, Anna Estarriola, Oscar Furbacken, Beryl Furman, Denise Grunstein, Alvar Gullichsen, Teuri Haarla, Kaisaleena Halinen, Jeppe Hein, Timo Heino, Andreas Johansson, Aarne Jämsä, Klara Kristalova, Esa Laurema, Juhana Moisander & Simo Ripatti, Nabb + Teeri, Okku Nuutilainen, Roxy Paine, Antti-Ville Reinikainen, Maria Rubinke, Antti Ruuhela, Tulay Schakir ja Miikka Vaskola.

Denise Grunstein

Denise Grunstein, Kaikki liha on kuin ruoho 2009 

Näyttely on hyvin monimuotoinen. EMMAssa on esillä installaatioita, mediateoksia, maalauksia, veistoksia ja valokuvia sekä suomalaisilta että kansainvälisilta nykytaiteilijoilta hyvin elämyksellisenä kokonaisuutena. Näyttely puhuttelee useilla taiteen keinoilla ja varmasti sieltä löytyy jokaiselle jotain kiinnostavaa.

"No Ordinary Moments on ainutlaatuinen tilaisuus tehdä tunnetuksi museon omaa kokoelmaa, jota EMMAssa ei talletuskokoelmien tapaan esitellä pysyvästi." totesivat näyttelykuraattorit pressissä.

Saara Ekström

Miikka Vaskola, Illusion of understanding 2012

Miikka Vaskolan taiteelle menetin sydämeni keväällä 2016 kun vierailin hänen näyttelyssään Turun taidemuseossa. Tästä voit kurkistaa mitä Turussa oli silloin esillä. Vaskolan töiden väritys puhuttelee minua ja myös niiden arvoituksellisuus, menneisyyden ja nykyajan sekoittuminen. Pidän!

Miikka Vaskola, Man with a broken horizon 2015

Anna Estarriola, Jäljennetty 2017

Klara Kristalova, Lapsi 2016


No Ordinary Moments -näyttely on avoinna 11.4.2018 - 6.1.2019 joten siihen on hyvää aikaan tutustua rauhassa. EMMA on Museokortti kohde eli siellä voi piipahtaa juuri niin monta kertaa kun haluaa jos kerralla ei onnistu ottamaan haltuunsa koko näyttelyä. EMMA Espoon modernin taiteen museo löytyy Tapiolasta huikeasta WeeGee -talosta osoitteesta Ahertajantie 5. Tarkemmat aukioloajat löydät tästä. Espoolaisena olen ylpeä meidän omasta museosta!


"Taide ei toista näkyvää, pikemmin se tekee näkyväksi".
Paul Klee

16 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen näyttely💙Kiitos esittelystä Marjo❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Jael ❤ Mielenkiintoinen on juuri oikea sana kuvaamaan tätä näyttelyä ja "arjesta irroittava" toinen. Toivottavasti nähdään kohta ❤

      Poista
  2. En ole Emmassa käynyt aikoihin. Tässä näyttelyssä olisi paljon mielenkiintoista, tosin mediataide ei yleensä puhuttele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt Emmaan ja näyttelyyn! Vain osa on mediataidetta mutta paljon muuta mielenkiintoista myös mukana.

      Poista
  3. Varmasti mielenkiintoinen näyttely :) Mukavaa loppuviikkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä ihanuus ❤ kivaa ja aurinkoista loppuviikoa myös sinulle!

      Poista
  4. Minun 3 vuotias tyttäreni avajaishulinassa katsoi pitkään tuota Maria Rubinken tyttöä ja totesi, ettei hän taida pitää sienistä. Ilme oli kuulemma sellainen. Tuijottelimme myös varovasti Oscar Furbackenin teoksen halkeamista näkyvää salaista maailmaa.
    Näyttely oli mielettömän kiehtova ja itse jumiuduin tuohon Denise Grunsteinin videoteoksen ääreen, kun oli vaan pakko katsoa katovatko kaikki hiukset tosiaan pöydältä. Enkä tosiaankaan yleensä jaksa videoteoksiin keskittyä. Mielettömän ihana näyttely!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä kommentti 3-vuotiaalta ja hyvä havainto. Nyt kun itsekin katson tyttö sillä silmällä ehkä hän ei pidä sienistä - ovathan ne myrkyllisiä kärpässieniä :D

      Minä pidin myös Denise Grunsteinin videoteoksesta ja se oli aika mukaansa tempaava. Kiva kuulla, että toinenkin bloggaaja on hurahti näyttelyyn kuten minä. Haluan mennä uudelleen ja katsoa vielä ajan kanssa.

      Poista
  5. Näyttää mielenkiintoiselta ja jotkut teoksista ovat jopa lapsekkaita. Erikoista!
    Mukavaa torstaita Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alitajuntaan, paljon sadunomaisuutta ja irtautumista kaavamaisesta arkitodellisuudesta.
      Ihmekös menin vielä tänään ihailemaan Liisaa Ihmemaassa Kevätmessuille :D
      Kivaa loppuviikkoa Outi ja messuilua <3

      Poista
  6. Kuulostaa kiinnostavalta! Kävin just viime kuussa tsekkaamassa tuon Meret Oppenheimin näyttelyn, joten ei varmaan tule ihan heti käytyä EMMAssa uudestaan. Mut ehkä syksyllä sitten :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tänne ehtii vielä myöhemminkin kun No Ordinary Moments -näyttely on auki ensi vuoden alkuun. Itse otan seuraavaksi Meret Oppenheiminn kun sitä en vielä ole nähnyt. :)

      Poista
  7. Olipa mukavaa ja mielenkiintoista päästä kurkkaamaan tähän upeaan näyttelyyn sun postauksessa! Varmasti menisin katsomaan, jos vain olisi lähempänä!

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minnie kommentistasi :) Tampereelta vähän pitkä matka joo...
      Kivaa viikonloppua - nautitaan keväästä!

      Poista
  8. Mielenkiintoista! Kiva nähdä näyttelyä sinun postauksen välityksellä :)

    http://lifewithhannamari.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna-Mari kommentistasi😊 tsemppiä vauva-arkeen!

      Poista

Template designed by Rainy Day