huhtikuuta 20, 2018

Eläinystäväni-messut valloittaa Messukeskuksen 21.-22.4.

Lemmikki-tapahtuma Eläinystäväni kerää kaikki eläinrakkaat Messukeskukseen nyt viikonloppuna 21.-22.4. Mukana tapahtumassa on nimittäin kymmeniä suloisia koira- ja kissarotuja sekä hauskoja kesyrottia ja pehmoisen ihania kaneja, marsuja ja chinchillojakin. Myös lintuja, matelijoita ja sammakoitakin näkee näillä messuilla. Messuohjelmaa ja hyödyllistä tietoa löytyy sekä meille alan harrastajille että oman lemminkin hankkimista suunnitteleville. Messuilla pääsee myös seuraamaan erilaisia eläinesittelyjä, näyttelyitä sekä kilpailuitakin. 

Ja totta meidän rakkaille lemmikeille on tarjolla eläinten hyvinvointia edistäviä tuotteita ja palveluita. Messukeskuksesta löytää niin tarvikkeita, varusteita, ruokia kun hoitopalveluitakin omalle rakkaalle lemmikilleen. Myös tietoa eläinten koulutuspalveluista ja harrastuspaikoista on tarjolla. Jos kaipaat alan kirjoja tai lehtiä tai kotiin ihania lemmikkiaiheisia sisustustarvikkeita löydät nekin Pasilasta. 


Viime vuonna Kennelliitto rekisteröi 46 237 koiranpentua. Melkoinen määrä! Koiraroduista eniten rekisteröitiin labradorinnoutajia, suomenajokoiria ja jämtlanninpystykorvia. Jackrusselit olivat sijalla 9. rekisteröinneissä. Hyvä russelipusselit! Jos olet miettimässä itsellesi koiranpennun hankkimista niin sekä näyttelyissä että pentutreffeillä pääsee katsomaan hellyyttävän suloisia koiranpentuja. Tutustuminen eri koirarotuihin onnistuu nyt viikonloppuna. Ja totta kai koiratarvikkeita tarvitaan aina koiratalouksissa ja messuilla on hyvä valikoima hihnoja, pantoja, aktivointileluja ja ruokatarvikkeita. 

Eläinystävät-messuilla voi nähdä myös lahjakkaita ja upeasti koulutettuja Sepän Sirkuskoiria sekä lauantaina että sunnuntaina klo 13. 


Jos kissat kiinnostavat niin Eläinystävät-messuilla on nähtävillä lähes 500 kissa ja useita kissarotuja. Totta kai kissakavereille löytyy myös tarvikkeita. Olin yllättynyt kun luin Messukeskuksen sivuilta, että kissajärjestöjen tunnustamia kissarotuja löytyy maailmasta tällä hetkellä yli 60. Olin kuvitella koiraihmisenä niitä olevan paljon vähemmän.


Papukaijat ovat minulle lemmikkeinä vähän vieraampia mutta Eläinystäväni-messujen sivuilla kerrotaan, että "Oikein hoidettuna papukaija on mahtava, seuralinen lemmikki, jonka menosta ei vauhtia puutu!" Papukaijat ovat upean värisiä monivärisisissä höyhenissään.
Kesyrotat ovat hauskoja ja niistä minulle tulee aina mieleen Heurekan korisrotat, jotka ovat ihan mielettömiä veijareita. Opin myös tehdessäni tätä postausta, että kesyrottia suositellaan aina hankittavaksi pari kappaletta, että niillä on seuraa toisistaan. Kesyrotat ovat vilkkaita, sosiaalisia ja seurallisia lemmikkejä.

Marsuista minulla on jonkin verran kokemusta koska lapsena ystävälläni on lemmikkinä marsu. Muistan kun leikimme ystäväni marsun kanssa ja kuljettelimme sitä pienissä nukenvaunuissa sisällä. Marsut ovat päiväeläimiä joten niistä on seuraa myös omistajalleen päiväsaikaan. 


Kanit ovat suloisia lemmikkejä ja meillä oli veljeni ja serkkuni kanssa yhtenä kesänä kaksi kania. Muistan vieläkin, että niiden nimet olivat Ruusunnuppu (musta kani) ja Nöpö (harmaa kani). Kaniaitauksemme oli vähän huono ja usein aamuisin kanit olivatkin päässeet sieltä ulos ominvoimin mutta onneksi ne eivät karanneet meiltä. Kesän loputtua kaneista piti kyllä luopua koska kaupunkiasuntoon niitä ei voinut vielä. Muistan miten haikana silittelin niitä kun ne vietiin pois...


Messuilla pääsee tutustumaan myös yöeläjä chinchillaan. Tämä lemmikkijyrsijä on kotoisin Etelä-Amerikasta ja se voi hypätä todella korkealle vahvojen takajalkojensa ansioista. Chincillojen turkki on ihanan pehmeä kun sitä silittää.


Marjon matkassa -bloggaajan - joka rakastaa eläimiä sydämensä pohjasta - piti olla Eläinystäväni-messuilla nyt viikonloppuna. Valitettavasti kun sain tiedon, että minulle on varattu bloggaajapassi messujen ajaksi olin jo ehtinyt sopia matkan samalle viikonlopulle. Kiitos Messukeskukselle hurjasti kunniasta ja ensi vuonna ihan varmasti mukana katselemassa karvakavereita ja muitakin ihania lemmikkejä.

Kaikkien eläinystävien kannattaa suunnata Eläinystäväni-messuilla! 

Ja jos yhtään ajatuksissa siintelee oma lemmikki niin hopi-hopi 
hakemaan tarpeellista lisätietoa ennen hankitaan.

Hyviä messuja kaikille ♥ 

Kaikki postauksen kuvat Messukeskus

10 kommenttia:

  1. Olipa kiva tutustua Eläinystäväni - messuihin kivan postauksesi myötä. Itse en ole tuonne tulossa. Jos tuo kipparini ei olisi allerginen, niin pienen, helposti liikuteltavan koiran hankkisimme. Ystäväpariskuntamme hankki vuosi sitten pikkuisen Amerikan Toy -terrierin. Ja se sopeutui jo ensimmäisenä kesänä hyvin vene-elämäänkin.
    Kiitos Marjo ja mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En pääse itsekään valitettavasti näille messuille mutta ensi vuonna sitten.
      Kurja juttu, että Kippari on allerginen koska koira on kyllä niin mukava seuralainen.
      Olisi vaikea kuvitella elämää ilman koiraan kun sellaisen on hankkinut.
      Mukavaa viikonloppua Tuula :)

      Poista
  2. Voi miten ihania söpöläisiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki eläimet hellyttävät minua <3 olen aina katselmassa niitä ja kysymässä "saako silittää" :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eläimet ovat niin ihania minunkin mielestäni. Tosin itselleni en haluaisi kuin koiran lemmikiksi mutta koska makuja on monia niin on hyvä esitellä laajasti lemmikkieläin kirjoa.
      Kohta nähdään <3

      Poista
  4. En ole koskaan ollut lemmikkimessuilla, mutta lapsimessut ovat tutummat. Varmasti meidän tuttö kyllä näitä messuja rakastaisi kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsimessut olivat samaan aikaan kuin Eläinystäväni-messut. Sopivat teemaltaakin hyvin yhteen. No, ehkä ensi vuonna sitten. Kivaa uutta viikkkoa Jane!

      Poista
  5. Nyt jäi vähän harmittamaan että en käynyt kiertämässä lemmikkimessuja, seuralaisen allergiat estivät käynnin :) mutta joskus olen eläinpuolellakin käynyt ja onhan siellä vaikka keitä suloisia tallustelijoita! ja aika hyvät kissanruoka-alet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjaa jos on allergiaa eläimille ja todella silloin ei kannata mennä käymään.
      Harmittaa etten itse päässyt mukaan koska olisi juurikin katsellut myös koiranruokia sekä -tarvikkeitä. Kivaa alkavaa viikkoa Minna :)

      Poista

Template designed by Rainy Day