maaliskuuta 28, 2018

Helsingin Talvipuutarhan pääsiäinen hehkuu jo värikkäänä


Onko lähestyvän pääsiäisen valmistelut ja tunnelma ehkä vähän hukassa? Rairuohossasi on muutama hassu vihreä korsi pystyssä mutta ruohoa siitä ei saa kuvittelemallakaan. Ehkä kastelit liikaa tai kylvämäsi siemenet olivat ylivuotisia. Yhtään ainoaa pajunoksaakaan ei maljakkoon ilmestynyt kun virpojat jostain kumman syystä eivät soittaneet ovikelloasi palmusunnuntaina. Virpojille varattuja pääsiäismunia jäi vadillinen pöydälle mutta niitähän on ollut kiva popsia aina ohimennen sillä seurauksella, että nenävierustaasi koristaa teinivuosista tuttu punainen näppylä.

Mutta ei hätää jos oma pääsiäinen on vielä vaiheessa sillä pääsiäistunnelmaan pääsee hyvin virittäytymään piipahtamalla ihanassa Helsingin Talvipuutarhassa. Hammarskjöldintiellä kanat, tiput, puput ja kiltit noidat valtasivat yli sata vuotta vanhat lasiset kasvihuoneet jo 24.3. Pääsiäinen jatkuu eksoottisten kasvien keskellä aina toisen pääsiäispäivän iltaan eli 2.4. saakka. Huomenna kiirastorstaina ovet ovat auki 12-15 ja muina päivinä 12-16. Talvipuutarhaan on vapaa pääsy!



Talvipuutarhalla on siis jo yli 120 vuoden mielenkiintoinen historia. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Carl Gustaf Nyström vuonna 1893. Nyström oli ensimmäisiä Suomen polyteknillisestä koulusta valmistuneita arkkitehtejä 1876. Nyströmin suunnittelemia rakennuksia Helsingissä ovat mm. Vanha kauppahalli, Designmuseo (aiemmin Läroverket för gossar och flickor), Säätytalo, Valtionarkisto ja Katajanokan Tulli- ja pakkahuone. Turun taidemuseo ja kauppahalli sekä Porin Kallon majakka ovat Nyströmin piirustuspöydällä syntyneitä rakennuksia myös. Arkkitehti Nyströmin töitä löytyy muistakin Suomen kaupungeista.

Talvipuutarhan esikuvana Lindforsilla oli The Crystal Palace, joka rakennettiin 1851 Lontoon maailmannäyttelyä varten. Kristallipalatsi aloitti aikoinaan rautarakenteiden valtakauden halli- ja kasvihuonerakentamisessa.



Helsingin Talvipuutarhan edessä on pronssinen rintakuva, jonka valokuvan voit kurkata tästä. Viiksekäs, arvokkaan näköinen mies rintakuvassa on Jakob Julius af Lindfors, joka rakennutti Talvipuutarhan aikoinaan. Lindfors oli suomalainen aateloitu kenraalimajuri, suurlahjoittajanakin tunnettu liikemies ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Lindfors oli osallistunut Pommerin sotaan ja ansioitunut armeijassa. Liike-elämään siirryttyään hän oli Forssa Oy:n suurosakas ja yksi Palovakuutusyhtiö Fennian, Suomen Höyrylaiva Oy:n ja Fiskars Oy:n perustajia. Aikansa suurmiehiä selkeästi!


Jakob Julius af Lindfors osallistui myös voimakkaasti monenlaiseen aatteelliseen yhdistystoimintaan ja oli mm. Suomen Punaisen Ristin ensimmäisessä johtokunnassa. Lindfors kuului myös Suomen Puutarhayhdistykseen ja toimi Suomen Taideteollisuusyhdistyksen puheenjohtajana. Hän oli myös perustamassa Helsingin työväenyhdistystä.

Af Lindfors rakennutti omalla kustannuksellaan Helsingin Eläintarhaan kasvihuoneen, jonka me tunnemme nyt Talvipuutarhan nimellä. Rakennuksen Lindfors lahjoitti puutarhayhdistykselle. Alusta alkaen on puutarhaan ollut kaikilla vapaa pääsy. Puutarhayhdistys ajautui taloudellisiin vaikeuksiin kun mesenaatti Lindfors kuoli. Helsingin kaupunki osti Talvipuutarhan 1907 ja omistaa sen edelleen. Talvipuutarhan takana sijaitsee Helsingin Kaupunginpuutarha, jossa mm. kasvatetaan kesäkukat kaupungin puistoihin.



Talvipuutarhasta löytyy palmuhuone, kaktushuone ja länsisiipi. Nyt pääsiäisen aikaan Nukketeatteri SYTKYT esiintyy juuri tuolla länsisiivessä. Esitys on kaikille ilmainen ja tarkemman aikataulun esityksille löydät tästä. Esitys kestää n. 15-20 minuuttia.

"Sampo Lappalainen - Musiikkinukkesatu Sampo-pojan seikkailuista tunturiluolaan Lapin noidan Hiiden luo, tehosteina perinteiset joiut ja nukkenäyttelijä Juha Laukkasen lapinpukuiset nuket."



Koikarppiallas löytyy Palmuhuoneesta ja näiden eriväristen kalojen uiskentelua on rentouttavaa katsella. Koikarpit muuten kesyyntynyt helposti. Ne voi opettaa jopa syömään kädestä ja koikarppi oppii tunnistamaan myös ruokkijansa. Talvipuutarhan karppeja ei toki saa kosketella. Hyvin hoidettuna koikarppi saattaa elää ihmisiän ja kasvaa yli 60 cm pituiseksi ja useita kiloja painavaksi!


Pääsiäisenä 2018 on Talvipuutarhassa keltaista ja oranssia kukissa. Keltaiset ja oranssit hyasintit olivat vielä nupulla kun itse kävin puutarhassa. Keltaiset begoniat olivat todella rehevän kauniita ja taisi niitä olla myös syvän oranssin värisenäkin. Kevätvihmoja, krookuksia, narsisseja ja upeita kukka-asetelmia. Totta kai kannattaa piipahtaa myös kaktushuoneessa ja ihailla upeita erilaisia ja erivärisiä orkideoita. Talvipuutarhassa rentoutuu ja pääsee kivasti pääsiäistunnelmaan!

Hyvää pääsiäisen odotusta kaikille!


16 kommenttia:

  1. Talvipuutarhassa on kaunista pääsiäisenä(kin), mutta en teidä ehtiikö sinne tulevana viikonloppuna.

    Meillä pääsiäisvalmistelut ovat hyvällä mallilla. Perjantain lounaspöytä yhdeksälle on jo katettu ja huomenna kylmäkkö saa misata kauko-ohjattuna kun minä olen töissä. Muista pääsiäisen päivien vietosta en vielä tiedä. Siippa on ollut salaperöinen, synttärini kun osu pääsiäisen yhteyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on tulossa jännä pääsiäinen kun synttärit ajoittuvat samaan ajankohtaan. Mitähän Siippa on mahtanut keksiä 😉 Ehkä lento ✈ pienkoneella tai yllätysjuhlat...

      Poista
  2. Olipa niiiiiin ihana postaus!
    Pääsi upeasti pääsiäistunnelmaan.
    Hyvää pääsiäisen aikaa Marjo! 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina💛 Talvipuutarha on todella yksi suosikkipaikkani Helsingissä. Siellä on kiva käydä vaikka vain "rauhoittumassa" kesken kiireisen työpäivän
      Hyvää pääsiäisen aikaa Riina!

      Poista
  3. Heissan Marjo ja kiitos vinkistä pääsiäispyhiä viettoa ajatellen. Tuonnehan me suunnistetaan ihan varmasti ihailemaan kukkaloistoa. Aurinkoista pääsiäistä sinulle ystäväiseni <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan Sari :) kiva jo piipahdatte Talvipuutarhassa. Aurinkoista ja mukavaa pääsiäistä myös sinne ruudun toiselle puolelle 💛

      Poista
  4. Ihana paikka <3. Pääsiäinen on kieltämättä vähän hukassa juuri nyt, ja töitäkin pitäisi tehdä :). Kiitos vinkistä ja ihanaa pääsiäistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monella tutullani on ollut vähän samanlainen tilanne. Pääsiäinen on päässyt yllättämään jotenkin tänä vuonna. Onneksi nyt alkoi pääsiäisloma joten oikein hyvää pääsiästä 💛

      Poista
  5. Tuolla puutarhassa oli ennen niitä aitoja tipujakin pääsiäisen aikaan muttei taida olla enää? Vai onko? Omalla pihalla on vielä niin paljon lunta etteivät edes lumikellot pääse nousemaan maasta. Hyvää pääsiäistä. Sinikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tipuja oli ennen ja itsekin muistan ne hyvin. Vuonna 2005 niistä luovuttiin lintuinfluenssan takia. Vähän harmi kyllä etteivät palanneet...

      Ei näy Espoossakaan vielä lumikelloja. Lunta vielä liikaa.
      Hyvää pääsiäistä 🐰

      Poista
  6. Tuo on kyllä aina ihana paikka. Muistan vielä kun isin kanssa kerran mentiin tuonne, istuttiin ja nautittiin kosteasta lämmöstä, kasvien tuoksusta ja leikittiin, että olisi jo kesä.
    Mukavaa pääsiäistä Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana muisto ja yhteinen hetki isäsi kanssa lapsuudesta.
      Mukavaa pääsiäistä❤

      Poista
  7. Näyttääpä ihanalle! Kävisin tuolla ehdottomasti, jos asuisin lähempänä. Mukavaa pääsiäistä, Marjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä paikka on lumoava.
      Hyvää pääsiäistä Satu😘

      Poista
  8. Ihania kukkakuvia! Talvipuutarha on yksi suosikkipaikoistani, siellä on helppo piipahtaa tai vaikka istua pidempäänkin omien eväiden kanssa. Meillä vierailu kuuluu aika usein joulunajan ohjelmaan ja silloin paikka on todella kaunis.

    Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ minä käyn tuolla myös joskus lataamassa hetken akkuja kesken kiireisen työpäivän.
      Mukavaa pääsiäistä Rva Kepponen!

      Poista

Template designed by Rainy Day