maaliskuuta 04, 2018

Falkmanin ateljee Aleksilla ja sisustuspaketin voittaja


Helsingin kaupunginmuseo tarjoaa maalis-huhtikuun aikana huikean mahdollisuuden kurkistaa Falkmanin ateljeetilaan, joka normaalisti ei ole avoinna yleisölle. Tänään oli ensimmäinen esittelypäivä kun museon salainen aarre oli avoinna 12-15 joten otin suunnaksi ydinkeskustan.
Museo sijaitsee Helsingin vanhimmassa korttelissa Senaatintorin laidalla, Aleksanterinkadun ja Katariinankadun kulmauksessa. Helsingin kaupunginmuseo koostuu peräti viidestä vanhasta, historiallisesta rakennuksesta sekä niiden keskelle vuonna 1923 rakennetusta uudemmasta talosta. Museokokonaisuuteen kuuluu myös kolme omaleimaista sisäpihaa.


Helsingin kaupunginmuseo avasi ovensa 13.5.2016 näyttävästi viettäen avajaisiaan 24 tuntia. Itse en avajaishulinoihin ehtinyt mutta tein siitä postauksen myöhemmin ja tästä pääset lukemaan tarkemmin itse museosta. Museoon on aina vapaa pääsy ja poikkeuksena muista museoista Helsingin kaupunginmuseo on avoinna myös maanantaisin. Osana kaupunginmuseota on Helsingin kantakaupungin vanhin talo - kauppias Sederholmin talo vuodelta 1757 - ja siellä toimii nykyään Lasten kaupunki.


Mutta kuka oli Falkman ja miksi hänen ateljeetilansa on osa Helsingin kaupunginmuseota? 

Severin Falkman (1831-1889) oli alunperin ruotsalainen kuvataiteilija, joka oli vanhempien kanssa muuttanut jo 1840-luvun alussa Suomeen. Severin oli jo lapsena Ruotsissa ottanut piirustustunteja. Suvussa oli taiteellista lahjakkuutta ja Suomeen muutettuaan Severin oli ensimmäisiä Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun oppilaita. Päästyään ylioppilaaksi Falkman opiskeli 1850-luvulla myös arkkitehtuuria mutta hänen isänsä kaavaili pojastaan viinanpolttimonsa jatkajaa. Severinin isä oli ollut Ruotsin hovitislaajana aiemmin. Isä kuitenkin kuoli 1855 ja Severin pääsi toteuttamaan haaveensa tulla taiteilijaksi.

Museovirasto - Musketti, kuva Adele 1889 Wien


Severin Falkman aloitti kuvanveiston opiskelun Carl Eneas Sjöstrandin johdolla. Hänen kanssaan Severin teki myös vuonna 1857 matkan Savoon ja Etelä-Karjalaan. Falkman oli karelianismin ennakoija, joka kuvasi kansaa ja kansantieteellisiä esineitä. 


Falkman siirtyi seuraavaksi Pariisiin, jossa hän opiskeli Thomas Couturen johdossa 1957-1861, Severin istuin Louvren saleissa tuntitolkulla jäljentämässä vanhoja mestariteoksia. Falkman kävi välillä Suomessa mutta hän palasi uudelleen Pariisiin, jossa vietti aikaa aina vuoteen 1864 saakka. Pariisin vuosilta ei omaa tuotantoa juurikaan syntynyt. Pariisin-kauden pääteos on Silkkihame (1863). Seuraavaksi Falkman muutti Roomaan, josta hän palasi Suomeen pysyvästi vasta 1870. Rooman-kauden töitä olivat Pääsiäisviikon juhlakulkue Roomassa (1866) ja Il Decamerone (1870).



Severin Falkman oli taiteilijana monipuolinen. Hän maalasi ja toimi myös kuvanveistäjänä. Hän kiinnostui myös pukuhistoriasta ja teatterista juuri Rooman vuosinaan. Hän ehkä hajotti itseään liian moneen suuntaan ja ajautunut vähän sivuraiteille taiteen valtavirtauksista huomaamattaan. Suomeen paluunsa jälkeen hän ystävystyi suomalaisuutta kannattavien fennomaanien kanssa. Falkman tutustui Kalevalaan ja alkoi maalata sen innoittamia aiheita. Hän teki matkoja Karjalaan ja niiden myötä syntyi laaja piirroskokoelma. Osan piirroksista hän julkaisi 1885 kirjassaan I Östra Finland.


Severin Falkman rakennutti itselleen ateljeen 1872 taloon, joka tällä hetkellä on osa Helsingin kaupunginmuseota. Tunnelmallinen ateljee tarjoaa osittain myös alkuperäissisustusta kuten huoneen upeat seinämaalaukset, valtava takka ja massiiviset kaapistot. Ateljee ei ole suuri mutta se on tilana erittäin tunnelmallinen. Ateljeen ikkuna avautuu Falkmanin pihalle ja sisälle tuli tänään todella paljon auringonvaloa. Osa esineistä tilassa on kaupunginmuseon muista kokoelmista luomassa 1800-luvun lopun tunnelmaa. Ateljeessa on esillä vanha mustavalkoinen valokuva alkuperäisestä sisustuksesta. 


Severin Falkman oli aikanaan ylenkatsottu historia- ja laatukuvamaalari. Falkmanin tunnetuin teos on kolme vuotta ennen hänen kuolemaansa 1886 valmistunut historiamaalaus Kaarle Knuutinpoika Bonde lähdössä Viipurin linnasta Tukholman kuninkaanvaaliin 1448. Maalaus kuuluu Ateneumin kokoelmiin ja se löytyy Presidentinlinnasta. Tuo maalaus on syntynyt tässä ateljeetilassa, tämän ikkunan ja siitä sisälle tulvivassa valossa maalattu. Esillä ateljeessa on kopio tästä hyvin pikkutarkasti kuvatusta historiallisesta hetkestä. 


Severin Falkmanin töitä löytyy myös Helsingin historiallista rakennuksista. Kansalliskirjasto, joka on yksi Suomen kauneimmista rakennuksista avautui mittavan restauroinnin jälkeen keväällä 2016. Tein siitä silloin tänne blogiin myös postauksen, johon pääset tästä. Severin Falkmanin tekemät eri yliopiston tieteenaloja symbolisoivat maalaukset löytyvät Kansalliskirjastosta. Maalauksissa hän käytti vain harmaan ja ruskean sävyjä.


Vanha Oopperatalo Bulevardilla tai siis entinen venäläisten Aleksanterin Teatteri oli myös yksi Severin Falkmanin maalauskohde. Upea kattomaalaus, jossa on siivekkäitä lemmenjumalia eli amoriineja on myös Falkmanin maalaama vuonna 1879. Falkman teki myös alttarimaalaukset Huittisten ja Sotkamon kirkkoihin. 



Falkmanin ateljee on avoinna vielä kolmena sunnuntaina 18.3., 8.4. ja 22.4. klo 12-15. Tilassa on kaupunginmuseon vapaaehtoisia keskusteluoppaita, jotka kertovat Falkmanin elämästä ja töistä. Minusta oli äärimmäisen mielenkiintoista päästä tilaan, jossa on tehty hienoa taidetta vaikka Falkman kuvataiteilijana ei olekaan suurella yleisölle tuttu. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Tilaa voi toki vuokrata vaikka kokouksiin Helsingin kaupungilta mutta museotilana se on avoinna vain em.aikoina. 



Jos Helsingin kaupunginmuseon muut kohteet kiinnostavat tästä pääset lukemaan mielenkiintoisesta Työväenasuntomuseosta Kirstinkujalla. Työväenasuntomuseo on avoinna vain kesäaikaan. Hakasalmen huvilassa vierailtiin 2014 keväällä Rasvaletti -näyttelyssä.  Ruiskumestarintalo löytyy Kruunuhaasta ja Ratikkamuseo Töölöstä. Ja Helsingin kaupunginmuseon pääpaikka sitten Aleksanterikadulta.



Nyt on aika julkistaa kuka onnellinen saa omakseen sisustuspaketin.

Onnetar eli arvontageneraattori valitsi osallistujien joukosta Rva Kepposen
Onnea voittajalle ja kiitos teille kaikille arvontaan osallistuneille. ❤️
Rva Kepposeen olen yhteydessä vielä voitosta sähköpostilla.

Mukana neljällä arvalla :)


14 kommenttia:

  1. Täytyy tehdä asiaa Helsinkiin, että tuonne pääsisi. Taiteilijaa en tunne mutta hienoja on työt. Tuonne kirjastoon tehnyt mieli mennä jo monta kertaa. Komea on. Sinikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinikka kommentistasi :) Tee vaikka joskus reissu viikonloppuna Helsinkiin niin voit yhdistää siihen sitten monia kivoja kohteia. Aurinkoa viikkoosi!

      Poista
  2. Todella asiapitoinen postaus ja paljon uutta tietoa itselleni. :)
    (Olenkin lapsen kanssa käynyt joulukuussa Ratikkamuseossa ja nyt tammikuussa lasten kaupunki museossa ja kumpikin oli muelenkiintoisua paikkoja.)
    Kauniit kuvat oli sopivasti tekstin joukossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nicola :)
      Olen itse käynyt Ratikkamuseossa vuosia sitten joten pitää piipahtaa siellä ehdottomasti uudelleen. Lasten kaupunki on minusta ihan paikka lapsen kanssa.
      Kiva, että pidit kuvistani.

      Poista
  3. Kiitos tästä postauksesta Marjo, minun täytyykin vinkata ystävälleni tästä, joka rakastaa taidetta ja museoita. Luulen että häntä tämä kiinnostaisi erityisesti!
    Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidit Pauliina ❤️ vinkkaa ihmeessä ystävällesi koska näitä tilaisuuksia ei ole kuin rajallinen määrä päästä tänne.
      Mukavaa viikkoa myös sinulle ja toivottavasti törmätään taas pian!

      Poista
  4. Ihan tuntematon herra minulle, vaikka monessa paikassa oon ilmeisesti hänen töitään nähnyt. Nuo seinä- ja kattomaalaukset tekevät kyllä aina säväyksen, kun niitä vastaan tulee. Muksaa viikkoa Marjo <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin etukäteen ottanut vähän selvää herrasta ja ollessani Kansalliskirjastossa tutkinut vähän hänen töitään siellä. Lahjakas naimaton taidemaalari, joka teki upeita julkisia töitä. Ei ehkä saanut aikaan ansaittua arvostusta mutta onneksi hänen upea ateljee on säilynyt.
      Mukavaa viikkoa Sari ❤️

      Poista
  5. Onpa upean ja arvokkaan näköinen ateljee. Rakasta vanhaa oopperataloa, onhan se paikka, jossa näin ihka ensimmäisen oopperani Faustin.
    Ihanaa viikkoa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ateljee on hienosti kunnostettu ja vaikka esineistä kaikki eivät ole alkuperäisiä pääse siellä tunnelmaa. Muistan itsekin vanhan oopperatalon ja Taikahuilun, jota olimme katsomassa siellä koulun kanssa.
      Kivaa alkanutta viikkoa Outi ❤️

      Poista
  6. Tuo työväenasuntomuseo on sellainen mihin olisi tarkoitus jossakin kohtaa mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Ihan huippu paikka ja näyttää miten eritavalla ja ahtaasti on asuttu viime vuosisadalla Helsingissä. Mielenkiintoinen paikka ja hyvä opastus :)

      Poista
  7. Varmasti ollut mielenkiintoinen näyttely :). Mun tulee tosi vähän käytyä vastaavissa, ehkä kerran vuodessa miehen kanssa innostutaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ateljee on vain yhden huoneen kokoinen mutta itseäni kiinnostava. Minä taidan olla sellainen näissä luuhaajaa :D Kivaa viikonjatkoa!

      Poista

Template designed by Rainy Day