helmikuuta 02, 2018

Eduskuntatalo palasi 30-luvun loistoon peruskorjauksen jälkeen


Eilen toiselle presidenttikaudelle sunnuntaina valittu Sauli Niinistö vietti virkaanastujaisia monin juhlallisuuksin Helsingissä. Pääkaupungissa riehui valitettavasti melkoinen lumi-inferno mutta innokkaimmat Sale-fanit olivat lähteneet silti liikkeelle seuraamaan seremonioita. Tilaisuus alkoi jo aamupäivällä ensin Eduskuntatalossa, jossa tasavallan presidentti antoi niin sanotun juhlallisen vakuutuksen, ja puhemies esitti eduskunnan tervehdyksen uudelle tasavallan presidentille.

Pääsin itse käymään peruskorjatussa eduskuntatalossa jo aiemmin marraskuussa ja nyt Sauli Niinistön ja Suomen tasavallan juhlapäivän kunniaksi ajattelin esitellä miltä tässä 30-luvun loistoon palautetussa rakennuksessa oikein näyttää sisältäpäin. Tervetuloa kierrokselle ihan huikeasti peruskorjattuun Eduskuntataloon!


Vuonna 1924 järjestettiin kilpailu uuden eduskuntatalon sijainnista. Eduskunta oli aiemmin kokoontunut eri paikoissa Helsingissä ja Eliel Saarinen oli kaavaillut eduskunnalle mahtavaa kansallisromanttista rakennusta Tähtitorninmäelle. Saarisen suunnitelmaa ei koskaan toteutettu ja eduskunnan paikaksi valikoitui kallioinen Arkadianmäki. Seuraavana vuonna järjestettiin suunnittelukilpailu, jonka voiton vei arkkitehtitoimisto Borg-Sirén-Åberg. Arkkitehti J. S. Sirén oli kilpailuehdotuksen varsinainen laatija ja hän sai toteutettavakseen suunnitelman. Eduskuntatalo valmistui 1931 ja maaliskuussa samana vuonna se vihittiin käyttöön juhlallisin menoin.


Eduskuntatalo edustaa pohjoismaista 1920-luvun klassismia. J. S. Sirén on saanut eduskuntataloon vaikutteita mm. Saksan valtiopäivätalosta Berliinissä ja Altes Museumin rakennuksesta. Myös Tukholman konserttitalo on toiminut esikuvana suunnittelussa Eduskuntatalolle. Täysistuntosalissa on nähtävissä vaikutteita Rooman Pantheonista.

1920-luvun klassismille on tyypillistä sileät ja askeettiset julkisivut, joissa ikkunat on sijoitettu ihan ulkoseinän pintaan. Sisäänkäynti on usein erityisen korkea ja se ulottuu monesti jopa ensimmäisen kerroksen ikkunarivistön tasolle. Rakennusten koristelu rajoittuu muutamiin antiikin ajasta periytyviin koristeaiheisiin. 

Eduskuntatalon kuuluisa paternosterhissi.


Eduskuntatalo on rakennusmassaltaan suuri - korkeutta 25 metriä ja kerroksiakin kuusi. Pääjulkisivussa on mahtava pylväsportaali, jonka eteen levittyy Mannerheimintien suuntaan 46-portaan avoportaisto koko rakennuksen leveydeltä. Pylväsrivistössä on neljätoista pylvästä ja niiden koristelu on korinttilaista tyyliä. Kuvanveistäjä Gunnar Finne on suunnitellut pylväiden voimakkaasti tyylitellyt kapiteelit. Pylväät kohoavat Eduskuntatalon 4.kerroksen korkeudelle.

Pylväät kannattavat palkistoa ja attikaa, joka sijaitsee rakennuksen 5.kerroksen kohdalla ja tässä osassa ovat pyöreät ikkunat. Pääjulkisivun molemmin puolin on symmetriset terassimaiset kaari-ikkunoin varustetut siipirakennukset. Siipirakennusten kautta yleisö kulkee sisään lehtereille. Sisäänkäyntien oviaukot levenevät jännästi alaspäin ja ovat muistumia egyptiläistä temppeliarkkitehtuurista. Symmetria hallitsee Eduskuntataloa sekä ulko- että sisäpuolellakin.


Eduskuntatalon julkisivujen ulkoverhoilussa on käytetty Kalvolan punertavan harmaata graniittia. Julkisivujen friisien klassistiset koristeaiheet samoin kuin pääjulkisivun ikkunoiden ja ovien yläpuolelle tyylitellyt leijonanpäät ovat Gunnar Finnen käsialaa. Eduskuntatalon graniittitöitä on pidetty suomalaisten kivenhakkaajien mestarinäytteenä. Minusta Eduskuntatalo on aina näyttänyt todella juhlalliselta ja ylväältä kivilinnalta seisoessaan Arkadianmäellä.

Italialaista Carraran marmoria portaikoissa ja lattioissa.

Wäinö Aaltonen, Tulevaisuus

Eduskuntatalon kaikkein tärkein tila täysistuntosali on sijoitettu ikäänkuin suojaan graniittimuurien keskelle. Täysympyrän muotoinen sylinterimäinen istuntosali oli aikoinaan parlamenttirakennuksissa täysin uutta. Luonnonvaloa saadaan istuntosaliin laterniinityyppisestä kattoikkunasta. Luonnonvaloa rakennuksessa on yllättävän paljon vaikka se on niin suuri ja massiivinen. Kattoikkunoita on muuallakin jakamassa valoa kerrosten läpi. Myös lasitiiltä on käytetty lattioissa suuntamaan valoa alempiin kerroksiin kattoikkunoiden alla.

Harmaa "naisten huone" oli alunperin varattu naiskansanedustajia varten. 
Suunnittelu arkkitehti Elsa Arokallio ja tekstiilitaiteilija Maija Kansanen. 

Eduskuntatalo on J. S. Sirénin kokonaistaideteos. Arkkitehtuuri, sisustus väreineen ja materiaaleineen, kalusteet sekä seinien maalaus- ja reliefikoristelu muodostavat tyylillisesti kauniin ja ehjän kokonaisuuden. Sisätilojen värityksen Sirén suunnitteli yhdessä taidemaalari Bruno Tuukkasen kanssa. Eduskunnan tiloissa myös hierarkia näkyy. Juhlavimmat paikat istuntosalin lisäksi ovat huikea Valtiosali sekä suuren valiokunnan huone, johon valitettavasti en saanut kurkistaa.

Rakennuksen art deco -muotoilua näkyy porraskaiteissa, hissiovissa ja lattiamosaiikeissa. Eduskuntatalossa kävellessään pitää katsoa ylös, alas ja sivuille jotta kaikki yksityiskohdat tulee huomatuiksi. Istuntosalin kupolikaton verhoilussa on käytetty sokeriruokolaattoja, jotka ovat 30-luvulla olleet erittäin edistyksellistä akustoivaa amerikkalaista materiaalia. Katon uudistuksessa käytettiin muuten eduskunnan varastossa 30-luvulta saakka varastoituja varapaneeleita. Aina kannattaa ottaa "vähän ylimääräistä rakennusmateriaalia" tulevia korjauksia varten talteen :)


Eduskuntatalon julkisivun puoleisessa itäsiivessä eli pääaulan yläpuolella on huikea Valtiosali. Tässä valtavassa salissa ovat Suomen tasavallan presidenttien rintakuvat esillä. Valtiosalin valaisimet ovat muuhun taloon verrattuna yllättävänkin koristeelliset. Valtiosali on valtahierarkian huipulla ja tämä tila toimii eduskunnan juhlasalina. Valtiosalista on myös todella hienot näköalat yli Mannerheimintien kohden Musiikkitaloa, tulevaa Keskustakirjastoa ja Kiasmaa.


Ison istuntosalin tunnelmasta tekevät puolestaan juhlavan korinttilaiset pylväät, jotka kannattelevat valtavaa kupolia. Kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen veistossarja Työ- ja tulevaisuus -patsaat ovat taas paikoillaan. Raivaaja, Henkinen työ, Tulevaisuus, Usko ja Sadonkorjaaja ovat nyt kullattuja kuten ne alunperin rakennukseen oli suunniteltukin. Pääsin itse katsomaan näitä patsaita jo viime keväänä Turun WAMiin ja tästä voit kurkistaa siihen postaukseen.

Entiset presidentit esillä Valtiosalissa.


Eduskunnan kahvilan vihreä, superkiiltävä katto on äärimmäisen kaunis. Kahvilan kalusteet ovat metallirunkoista funktionalismia ja ne on ovat sisustusarkkitehti Werner Westin suunnittelemia 1929. Kalusteet on valmistanut Oy E. M. Nordqvist Ab 1930. Tuolien alkuperäinen verhoilukangas on ollut Grete Skogster-Lehtisen. Kahvilasta löytyy yksi pöytäryhmä, joka on kunnostettu alkuperäisen kaltaiseksi 1999. Muiden kalusteiden verhoilut on uusittu mutta kalusteet ovat alkuperäisiä.


Eduskunnan kahvilasta löytyy myös kuvanveistäjä Gunnar Finnen reliefi, jossa kruununsa menettänyttä Suomen leijonaa hoivataan. Suuren valiokunnan huoneen seinäkaapistojen oviin on puolestaan kaiverrettu Hannes Autereen veistämät naivistiset hahmot suomalaisissa perinneammateissa. Eduskuntatalon koristeluissa ja taiteessa on paljon symboliikkaa mukana. Kansakunta oli vielä nuori ja kansalaissotakin oli takana joten Eduskuntatalon koristelulla ja taiteella eheytettiin Suomea.

Gunnar Finnen leijonareliefi.


Wäinö Aaltosen Työ ja tulevaisuus -veistossarja kullattuna.

Peruskorjauksen yhteydessä on istuntosalissa myös uusittu kansaedustajien "pulpetteja" ja onnistuneesti täällä ei näy ylimääräisiä piuhoja tai johtoja missään. Istuntosalin lattiaa peittää tekstiilimatto akustiikan takia. Istuntosaliin eivät pääse kuin kansanedustajat. Kun ihmettelin puhemiehen aition alapuolella olevaa ovea sain kuulla vierailullani, että tästä ovesta kulkee pöytäkirjasihteeri.

Aiemmin tuon pyöreän pöydän ympärillä istuivat pikakirjoittajia mutta nykyään heidän töitään tekevät pöytäkirjasihteerit. Itse puheet istuntosalissa nauhoitetaan mutta kaksi pöytäkirjasihteeriä vuorottelee salisihteereinä. Heidän tehtävänään on merkitä ylös puheenvuorot, välihuudot ja muut tärkeät tapahtumat.


Korinttilaiset pylväät istuntosalissa.



Eduskuntatalon eteishallista nousevat marmoriportaikot aina viidenteen kerrokseen saakka molemmista päädyistä. 1.kerroksessa sijaitsevat eteishalli, ravintola, sanomalehtisali, puhemiehen edustustilat sekä toimistotiloja.

Istuntosali sijaitsee 2.kerroksessa, joka on koko rakennuksen pääkerros. Istuntosalin lehtereille pääsee yleisö seuraamaan myös istuntoja. Sieltä löytyy myös omat paikat lehdistölle ja diplomaattikunnalle. Tässä kerroksessa sijaitsee lisäksi valtiosali, kahvila, puhemiehistön käytävä ja hallituksen käytävä.

Hallituksen käytävältä löytyy Eduskuntatalon viimeinen "naisten huone", joita on alun perin ollut kolme. Huoneiden tarkoitus on ollut varata naiskansanedustajille oma rauhalliset tilat, jossa he voivat suojautua julkisuudelta ja miesten katseilta. Näissä huoneissa on voinut myös levätä ja tavata muita naiskansanedustajia. Onpa huoneissa aikoinaan ollut laatikko, johon on voinut jättää villahousunsakin.



Kolmas kerros on täynnä valiokuntahuoneita ja valiokuntasihteeristön tiloja. Siellä sijaitsee myös pöytäkirjatoimisto ja huoneet tiedotusvälineille. Neljäs kerros Eduskuntatalossa on valiokuntakerros, josta löytyy suuren valiokunnan sali ja valtiovarainvaliokunnan sali.

Viides kerros on ryhmäkerros, jossa eduskuntaryhmien kokoushuoneita ja ryhmäkanslioiden toimistohuoneita. Myös kuudennessa kerroksessa on ryhmäkansliahuoneita ja tiedotusvälineiden tiloja.



Eduskuntatalon ravintolasali.

Tältä näyttää siis uusi ja peruskorjattu Eduskuntatalo. Peruskorjaus aloitettiin 2015 keväällä ja uudelleen eduskunta muutti taloon 2017 syksyllä. Kaikki pinnat on puhdistettu, 3000 alkuperäiskalustetta kunnostettiin, katto- ja seinämaalauksia konservoitiin, istuntosalin kupoli puhdistettiin, istuntosalin patsaat vaihdettiin sekä lukemattomia muita töitä, joilla parannettiin turvallisuutta, lvi-tekniikaa, sähköjä, logistiikkaa jne.

Hanke oli mittava ja nyt Eduskuntatalossa näyttää yhtä upealta kuin 30-luvulla kun se valmistui. Jos vierailut Eduskuntatalossa kiinnostavat kannattaa seurata Eduskunnan omia sivuja. Valitettavasti kevään 2018 vierailut ovat jo varattuja mutta lehterille pääse seuraamaan täysistuntoa.


10 kommenttia:

  1. Voimme ylpeästi olla itsenäisiä suomalaisia kun meillä on näin hieno Eduskuntatalo. Peruskorjaus on onnistunut ja haluan päästä tuonne joskus. Pikkutyttönä koulun kanssa kävimme mutta siitä on vuosia aikaa. Kiitos ja hienoja kuvia taas. Sinikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Sinikka :) Itse kävin Eduskuntatalossa myös koulun kanssa. Tosin pääsin työni puolesta käymään siellä jo viime heinäkuussa mutta silloin osa tiloista oli vielä remontin keskellä. Kyllä sillä jo pystyi hahmottamaan miten paljon työtä ja peruskorjausta Eduskuntatalossa on tehty.

      Poista
  2. Tykkään eduskuntatalon art deco tyylistä. Mieleen tuli heti, että voihan marmori :)
    Ihanaa viikonloppua Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eduskuntatalo on jännä paikka kun sieltä löytyy kolmea erilaista arkkitehtuuria. Tosin funkista on vain kahvilan kalusteissa. Art deco elementit ovat kauniita. Marmoriportaikoissa oli ihanan valoisaa. Mukavaa viikonloppua Outi😘

      Poista
  3. Kyllä noissa tiloissa kelpaa! Kansanedustajilla on hieno työpaikka.
    Upeita kuvia olet ottanut. Maikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikki kommentistasi! Työhuoneisiin en päässyt kurkistamaan mutta edustajilla on varmasti hyvät tilat työskentelyyn myös siellä. Ja saman katon alla kahvila, ravintola, saunat, kuntosali....

      Poista
  4. Upea Eduskuntatalo ja hienoja kuvia - kiitos! Sain itsekin ystävältäni tarjouksen tulla tutustumaan uusittuun Eduskuntataloon vaan en ole vielä löytänyt sellaista aikaa, joka sopisi meille molemmille;) Pakko löytyä se aika - niin hienolta tuolla näyttää.
    Ihanaa helmikuuta sinulle, Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady ♥ Tuolla talossa oli todella mukava vierailla ja olin maanantai päivänä kun maakuntapäivä ja kansanedustajat eivät ole paikalla. Sain yksityisopastuksen ja paljon mielenkiintoista tietoa myös taideteoksista ja itse talosta.

      Sinun on päästävä EHDOTTOMASTI vierailemaan myös! Talo on niin upea nyt peruskorjauksen jälkeen. Minun käyntiäni edeltävänä viikonloppuna oli ollut avoimet ovet yleisölle ja Eduskuntataloon oli jonotettu koko päivän.

      Ihanaista helmikuuta myös sinulle ♥

      Poista
  5. Upea talo ja huikea postaus siitä. Minä kiitän ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko ❤ Täällä on katsottavaa todella paljon ja vaikka kiersimme pari tuntia tuntuu, että kauemminkin olisi voinut olla.
      Mukavaa sunnuntai iltaa🤸🏻

      Poista

Template designed by Rainy Day