joulukuuta 14, 2017

Taidesukelluksen Sydänsyli teos paljastettiin tänään Kattilahallissa


Tänä iltana koin jotain sellaista jota on vaikea pukea sanoiksi! Olen monta kertaa jo aloittanut tämän postauksen ja pyyhkinyt sitten kaiken pois kun olotilani on "jalat metrin irti maasta" juuri nyt.
Muistatte varmasti kun muutamia viikkoja sitten kerroin ottaneeni osaa Taidesukellukseen. Tein pienen Taidesukeltaja joukon kanssa Omakuvan itsestäni ja otin näin osaa yhteisötaideteos Sydänsyliin. Sydänsylillä oli tavoite saada kasaa 1000 Omakuvaa, joista sitten koottaisiin yhteinen iso yhteisöllinen kokonaistaideteos. Tänä iltana näin tuon mahtavan Sydänsyli taideteoksen nyt valmiina Kattilahallissa ja siksi olen "pää ihan pilvissä".


Minua vähän myös jännitti Kattilahalliin mennessäni olisiko tuo tavoite 1000 osallistujaa tullut täyteen. Pelkoni oli täysin turha sillä Sydänsyli teokseen on osallistunut 1048 osanottajaa. Nuorin on ollut Sydänsyli-konseptin kehittäjän Paula Rusokallion 2-vuotias lapsi ja vanhin 95-vuotias sotaveteraani.

St.Notes lauluyhtye


Kaikki Sydänsyliin osallistuneet henkilöt olivat saaneet kutsun Suvilahden Kattilahalliin mutta koska Taidesukeltajia oli ympäri Suomea meitä oli paikalla 300-400 henkilöä. Oli muuten jännä havaita miten sitä tunsi erikoista yhteenkuuluvuuden tunnetta täysin ventovieraiden ihmisten kanssa koska me kaikki olimme olleet tekemässä tässä vaiheessa vielä pimennossa ollutta Sydänsyli-teosta.


Paula Rusokallio piti todella koskettavan puheen, jossa hän kertoi koko pitkän Taidesukellus prosessin kaaren. Taidesukellus -metodilla työpajoja järjestettiin 11.2.2016 - 30.11.2017 välisenä aikana ja vielä Kampin joulunavauksen yhteydessä jotkut onnekkaimmat pääsivät mukaan. Paulan sanoja lainatakseni "Taidesukellus on lempeä lähestymistapa luovuuteen. Yksilö on jo itsessään taideteos, taidetta syntyy itsestään." 

Paula Rusokallio, Taidesukellus konseptin kehittäjä

Pakko myöntää, että pyyhin itsekin silmänurkkaani koska pääsin olemaan yksi osa tätä Suomen suurinta yhteisöllistä taideteosta ja myös prosessia. Pidän itseäni luovana ihmisenä ja olen aina sellainen ollut mutta tässä Taidesukellus -kokemuksessa löysin vielä uusia puolia itsestäni.


Suomi100 hallituksen jäsen ja itsekin taiteilija Manuela Bosco leikkasi nauhan virallisesti Sydänsyli taideteoksen edestä ja teos myös valaistiin. Ja täytyy sanoa, että kyllä se näytti upealta. 1048 täysin uniikkia Omakuvaa hyvin erilaisilta ihmisiltä. Mukana lapsia, aikuisia, vanhuksia, kehitysvammaisia, maahanmuuttajia, ihmisiä eri sosiaaliluokista, sotaveteraaneja, koululaisia jne. Ja kaikista oli juuri uniikki Omakuva tässä valtavassa yli 100m² suuressa työssä.

Manuela Bosco


Radiotoimittaja, räppäri ja kehitysvammainen MC Koo eli Kalle Havumäki kertoi omat kokemuksensa Taidesukellukseen osallistumisesta.


Sirkka Siistonen, D´oro Press ja PR


Kaikkien juhlapuheiden jälkeen satoi meidän kaikkien päälle kirjaimellisesti punaisia ja vaaleanpunaisia confetti-sydämiä. Ja minusta Paula Rusokallio ja me kaikki Taidesukeltajat olimme tämän sydänsateen ansainneet! Illan musiikista muuten vasta aivan huikea St. Notes a cappella-lauluyhtye. Kauniin jouluista musiikkia. Myös avajaisillan tarjoilut olivat suussa sulavia.


Sydänsyli -näyttely on nähtävänä Suvilahden Kattilahallissa 15. - 21.12

pe 15.12. klo 11-17
la 16.12. klo 12-17
su 17.12. klo 11-17
ma 18.12. klo 12-16
ti 19.12. klo 12-16
ke 20.12. klo 12-16

Ehdottomasti kannattaa piipahtaa katsomaan työtä koska vielä en osaa kertoa minne tämä tekemämme taideteos tullaan sitten loppusijoittamaan. Myöhemmin työ tulee digitaaliseen muotoon eli verkosta pystyy tarkistelemaan yksittäisten Taidesulkeltajien töitä tässä isossa kollaasissa.



Sieltä se minun omakin Omakuvani löytyi 1047 muun joukosta. Työni oli toiseksi alimmalla rivillä joten helppo oli löytää ja täytyihän taiteilijan sitten vähän poseerata työnsä edessä. Kuten kuvasta näkyy aivan huikeita töitä! Taidesukelluksen läpikäyneenä suosittelen tätä ehdottomasti kokeilemaan koska se on huikea matka omaan minuuteen ja luovuuteen.  


Kiitos Paula Rusokallio ja te kaikki kanssani Taidesukeltaneet 

20 kommenttia:

  1. Ompa mieletön projekti! Olispa kiva nähdä tuo ihan livenäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia❤ Projekti oli varmasti kaikille osallistujille mieleenpainuva kokemus ja jännän yhdistävä myös.

      Poista
  2. Vaikutta tosi mielenkiintoiselat tuo taidesukellus. Uson hyvin, että olet Sydänsylin takia jalat irti maasta. Juhlatarjoilt näyttivät herkullisilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja❤ Endorfiininen olotila kuin tiukan urheilusuorituksen jälkeen tuli Kattilahallissa. Oli myös upeaa kohdata muita teokseen osallistuneita.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Melissa❤ Käy katsomassa Kattilahallissa jos vain suinkin ehdit.

      Poista
  4. Sain aikanaan mahdollisuuden osallistua ihanien kollegoiden kanssa Sydänsyli kokemukseen ja ihanaan Paulaan. Harmillisesti en päässyt juhlimaan eilen, joten oli sitäkin mukavampaa lukea postauksesi Marjorie. Kiitos 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana juttu, että olet Pirjo saanut osallistua Sydänsyliin ja tutustua Paulaan. Eilen tapahtuma oli huikea ja sääli ettet päässyt juhlimaan. Kiva, että postauksen välityksellä edes pääset mukaan tunnelmaan. Ja toivottavasti ehdi käydä Kattilahallissa etsimässä omaa Omakuvaasi.

      Ihanaa joulun odotusta Pirjo ❤

      Poista
  5. Siis niin siistiä. Ihan huippua, että pääsit tällaiseen mukaan.
    Kivaa viikonloppua Marjo ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ihanuus ❤ tämä oli ihana Taidesukellus ja toivottavasti mahdollisimman moni pääse osallistumaan sukellukseen.
      Mukavaa viikonloppua Outi ❤

      Poista
  6. Oi että miten hieno ja näyttävä se on! Minunkin kädenjälki on osa tuota huikeaa teosta, ja harmillisesti en päässyt paljastustilaisuuteen.. Onneksi teit tämän postauksen <3

    Toivottavasti nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin kaunis ja todella itse tilaisuus jotenkin liikuttikin minua! Harmi kun et päässyt...ajattelin, että olisimme pitkästä aikaan treffanneet täällä. Mutta ihan varmasti nähdään tässä alkuvuodesta viimeistään ❤ Hyvää joulunodotusta "kanssasukeltajalle"!

      Poista
  7. Aivan mahtavan hieno tuo omakuvakokonaisuus, ja hienoa olla mukana tuollaisesa; hyvä Marjo:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael ❤ en osannut edes ajatella kun teimme tätä Omakuvaa miten isosta jutusta tässä on kyse. Mukavaa viikonloppua sinne kauas!

      Poista
  8. Upea Sydänsyli-teos ja kaunis tilaisuus ollut! Todella hienoa.
    Kivaa viikonloppua sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hertta-Viola🙂 ja mukavaa jouluista viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  9. Hienolta näyttää! Kun opiskelin valokuvaajaksi, osallistuimme usein erilaisiin "minäkuva" teoksiin, joihin osallistui ympäri maailmaa ihmisiä. Se oli hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa mielenkiintoiselta myös tuo sinun "minäkuva" teoksiin osallistuminen. Yhteisöllisyys on voimaa.

      Poista

Template designed by Rainy Day