lokakuuta 07, 2017

Villa Richter tarjoaa herkkuja Prahan kattojen yllä


Elokuun puolivälissä olin elämäni ensimmäistä kertaa Prahassa kahden päivän työmatkalla. Olin suunnitellut matkaa Prahaan jo vaikka kuinka monta kertaa mutta aina se oli vain jäänyt tekemättä. Tutkin ennakkoon netistä vähän lisätietoa Prahan arkkitehtuurista ja nähtävyyksistäkin: Kaarlensilta, DOX - Nykytaiteen, arkkitehtuurin ja designin keskus, Prahan tanssiva talo, Petrinin kukkula, Mala Strana, Prahan linna, astronominen kello jne. Tajusin melko nopeasti, että näihin kaikkiin ei kaksi päivää tulisi millään riittämään kun ensimmäinen päivä olisi pelkkää kokousta ja työtä.

Vaikka ohjelma oli melko hektinen niin ehdittiin siinä vähän myös töiden lomassa nähdä itse kaupunkia. Ja pakko myöntää, että minusta tuli Praha fani ihan kertaheitolla ♥ "Moni mielenkiintoinen juttu jäi näkemättä joten tänne on ehdottomasti päästävä uudelleen." mietin jo Prahassa ollessani. Nyt kun olen vihdoin ehtinyt käydä myös lukemattomat valokuvani läpi olen vielä enemmän sitä mieltä, että pitkä viikonloppua ellei pidempikin visiitti voisi olla hyvä aika ottaa kaupunki paremmin haltuunsa.


Aikaisen aamuherätyksen ja pitkän työpäivän jälkeen lähdimme hotellilta takseilla kohden illallispaikkaamme Villa Richter ravintolaa. Meille oli suositeltu Villa Richteriä matkantoimiston puolelta hyvän ruoan ja ravintolan terassilta avautuvan näköalan takia. Koska Villa Richter sijaitsee ylhäällä kukkulalla taksit jätti meidät ylös johtavien portaiden juurelle, josta kipuaminen kohden illallisravintolaa alkoi. Päivä oli ollut kuuma mutta illalla lämpötila onneksi laski joten ylös käveleminen ei ollut yhtään liian hikistä puuhaa. En suosittele kovin korkeilla koroilla kävelyä sillä kun näitä samoja rappusia tullaan myös alaspäin voi käydä huonosti. Askelmat ovat sileäksi hioutuneita ja hämärässä voi jalka helposti mennä vähän harhaan. Sitä paitsi välillä kuljetaan myös mukulakivetyksellä jonne korkkarit ovat ehdottomasti väärä valinta.


Villa Richter ravintola on melko lähellä Kuninkaanpalatsia, joka on Tsekin historian tärkein historiallinen monumentti ja maailman suurimpia linna-alueita. Linnan alueelta löytyy myös lukuisia muita nähtävyyksiä kuten palatseja, kirkkoja, museoita ja puutarhoja. Nyt piti tyytyä vain katselemaan ylös kavutessaan näitä rakennuksia vain ulkoapäin.


Mitä ylemmäs kohosimme sitä kauniimmaksi muuttui maisema myös alaspäin katsottaessa. Vltava-joki välkkyi ilta-auringossa ja siellä näytti seilaavan vielä muutamia jokialuksia. Kaarlensiltakin näkyi etäisesti rakennusten välistä ja sinne tekisimmekin seuraavana päivänä kävelyretken. Minusta Prahan arkkitehtuurissa on parasta se, että uudet pilvenpiirtäjät eivät sijaitse lähellä historiallista keskustaan. Totta kai taivasta kohden kurottavia uusia lasirakennuksia näkyi mutta vasta kaukana horisontissa. Prahan yleisilme näyttääkin hyvin harmonisen kauniilta ja paljon punatiilikattoisia taloja värittämässä kaupunkikuvaa. Totta kai kapeita, korkeita kirkontorneja siellä täällä pistämässä esille muuten melko matalasta kaupunkikuvasta.


Meille oli varattu pitkä pöytä Villa Richterin terassilta, josta avautui ihan huikea näkymä yli koko Prahan. Terassilla oli lämmintä istua vielä myöhemminkin illalla mutta huomasin, että siellä oli myös lämpölamppuja vähän kylmempiä iltoja varten. Pakko myöntää jo tässä vaiheessa postausta, että terassin ulkovalot aiheuttivat päänvaivaa valokuvatessani ruoka-annoksia. Pahoittelut jo etukäteen, että kuvien laatu ei ole hyvää.


Villa Richter historiasta saimme tarjoilijaltamme sen verran selville, että rakennus on alunperin ollut vanha villa, jossa on myöhemmin toiminut suurlähetystöjä. Löysin netistä itse vähän lisätietoa matkan jälkeen. Uusklassismia edustava Villa Richter on rakennettu 1930-luvulla arkkitehti Josef Peschkan suunnitelmien mukaan. Villa Richterissä toimii nykyään kolme eri ravintolaa: Piano Nobile, Piano Terra ja Panorama Pergola. Tarjoilijamme kertoi, että Villa Richter on äärimmäisen suosittu hääjuhlien pitopaikka. En yhtään ihmettele sillä näkymä ravintolasta on huikea ja ravintolan sisätilat hillityn kauniita. Paikasta huokui myös jännä romanttisuus ehkä juuri tuon näkymän takia.

Kuva lainattu Trip Advisorin sivuilta

Koska Panorama Pergola oli ihan täynnä ihmisiä en edes yrittänyt kuvata interiööriä joten lainasin tuon kuvan TripAdvisorin nettisivuilta. Me istuimme pitkässä pöydässä tuolla oikealla ylhäällä ihanasti vihreiden puunlehvien alla. Pyöreät pöydät oli meidän vierailumme aikana tuon lasisen seinän vieressä. Upea panoraama näkymä kaupungin kattojen ylle jää kuvasta oikealle.

Keittiön alkutervehdys oli lohta.

Yksi erikoisuus on viinitarha Villa Richterin edessä, jossa viinirypäleet kasvavat aidatun alueen takana rinnettä pitkin. St.Wenceslas' viinitarha on Böömin kuningaskunnan (siis Tsekin) vanhin viinitarha ja ollut samalla paikalla jo 900-luvulta saakka. Viinitarha kasvaa 2500 viinikäynnöstä, joissa kypsyy Pinot Noir ja Rhine Riesling rypäleitä. Pinot Noir rypäleitä tässä viinitarhassa on kasvatettu jo 1300-luvulta lähtien kun keisari Kaarle IV toi niitä Ranskasta. Tuntui jotenkin ihan absurdilta katsella viiniköynnöksiä ravintolan edessä keskellä suurkaupunkia.


Vaikka istuimme Panomara Pergolassa söimme Piano Terran listan mukaan. Listalla on monia italialaisen keittiön herkkuja mutta mukana myös paljon paikallisia tsekkiläisiä erikoisuuksia. Villa Richterin viinivalikoimista löytyy yli 2500 erilaista viiniä, joista sommelier auttaa valitsemaan juuri oikeat viinit ruokailuhetkeen. Panoma Pergola, jossa me istuimme on avoinna vain lämpimien kuukausien aikana, joita toki näillä leveysasteilla on enemmän kuin meillä Suomessa.

Insalata caprese - puhvelimaidosta valmistettua Mozzarella di bufala (campana) - mi piace!

Mango salaattia papayan ja valkoisen retiisin kera. 


Piano Nobile on fine diningia parhaimmillaan näissä hienostuneissa ruokailutiloissa isojen kristallikruunujen ja kuvioitujen tapettien keskellä. Tarjoilija antoi minun ystävällisesti kurkistaa myös tälle puolelle ravintolaa koska olimme ravintolan viimeiset asiakkaat kun lopettelimme ruokailuhetkeämme. Juuri näissä tiloissa järjestään häävastaanottoja ja Villa Richterin nettisivuilla on ihania hääkuvia täältä. 

Beef tenderloin with traditional root vegetable sauce, dumplings and cranberry coulis.


Jälkiruokiakin oli vaikka mitä vaikkei listalla ensin tuntunut olevan kuin Apple strudel with caramel sauce and vanilla icecream. Tässä vaiheessa otetaan aina käyttöön se kuuluisa "jälkiruokavatsa" johon aina sopii hyvää jälkiruokaa vaikka kuinka oltaisiin muuten ihan jo täynnä :) Tämä kuulemma pätee vain naisten logiikkaan olen kuullut sanottavan!



Voin lämmöllä suositella Villa Richteria sekä herkullisen ruoan että tämän upean näköalan takia. Henkilökunta on äärimmäisen ystävällistä ja palvelee sujuvalla englannin kielellä. Toki viereisessä pöydässä käytettiin saksankieltä toisen seurueen kanssa. Ravintolan sijainti on erikoinen ja se jo itsessään tekee tästä hurmaavan paikan. Kun tummassa yössä lähdimme klo 23 jälkeen laskeutumaan alas samaa tietä saadaksemme taksin kiitin onneani, että minulla oli matalat ja pitävät pohjat kengissäni. Päätimme ennen nukkumaan menoa vielä kävellä katsomaan iltavalaistua Kaarlensiltaa mutta se onkin sitten jo ihan toisen postauksen arvoinen juttu.


Onko Praha tuttu kaupunki? Tai on peräti joku toinenkin onnekas illastanut 
Villa Richterissä Prahan kattojen yllä? 

20 kommenttia:

  1. Vitsit oon halunnu käydä jo pitkään Prahassa! On se otettava tästä vinkit talteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommnetistasi! Niin itsekin olen haaveillut Prahasta jo vuosia. Lisää postauksia tulossa joten pysy kuulolla Laura :)

      Poista
  2. Mä olen kuullut Prahasta paljon hyvää ja suosituksia. Se on myös omalla matkakohdelistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Jenni :) Oikein hävettää, että nyt vasta työmatkalla pääsin Prahaan. Ihan huippupaikka.

      Poista
  3. Todella hienoja kuvia!

    Anna/Kello neljän aamukahvi
    https://neljanaamukahvi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna kommentistasi! Sinulla on myös upeita kuvia.
      Mukavaa lauantai iltaa.

      Poista
  4. Praha kuulostaa kyllä ihanalta. Täytyykin pistää nämä paikat ja itse kaupunki korvan taakse ensi vuoden reissuja miettien :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Inka :) Prahasta tulossa lisää jos kiinnostaa joten pysy kuulolla.

      Poista
  5. Kerran olen käynyt. Jännä kaupunki, sokkeloinen ja vaikea suunnistaa, koska ei näy maamerkkejä kauas. Ainakaan pimeässä joulukuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo voi muuten pitää paikkaansa Satu, että pimeällä suunnistaminen voi olla vaikeaa kun korkeat maamerkit puuttuvat. Muistan Warsovan reissulta vuosi sitten, että siellä niitä korkeita uusia rakennuksia oli ja kyllähän ne helpottivat suunnistusta.

      Toisaalta itse olen mielestäni aika hyvä suunnistaja joten harvoin eksyn vieraassakaan kaupungissa.

      Mukavaa sunnuntaita ja rapsuja Mikille :)

      Poista
  6. Voi kuinka upeita kuvia!<3 En ole ikinä käynyt, mutta tuonne olisi mahtavaa päästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia kommentistasi :) Minulle tuli polte päästä uudelleen. Ehkä sinä matkaat Prahaan vaikka ensi keväänä.

      Poista
  7. Minä vaan täällä huokailen, miten voikaan olla noin kaunista. Tuo ravintola on upea ja kaupunki, vanhat talot ja pukulakivitiet...upeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Praha oli kaunis kaunis kyllä. Ravintolassa oli todella kiva istua juuri tuolla terassilla kun taivas alkoi tummumaan ja tähdet sekä kuukin tuli esille. Mukulakivet ja korkkarit ei vain ole toimiva yhdistelmä .. :D

      Poista
  8. Oma Prahan matkamme on syksyltä 17 vuotta sitten (apua). Odotin esikoista ja vietimme siellä viikon. Upea kaupunki, jonne on kaipuu palata nyt entisestään. Ravintola näyttää ja kuulostaa täydelliseltä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun Prahan matkasta on jo sen verran aikaa, että nyt on aika mennä uudelleen ☺ Ja sitten piipahdat myös Villa Richterissä.

      Poista
  9. Prahan matkasta on jo parikymmentä vuotta, mutta seuraava reissu on edessä ensi kuussa. Täytyy tämäkin googlata, valinnanvaraa ravintoloissa tuntuu olevan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun pääset Prahaan☺ kiva kaupunki minusta vaikka olin vain kaksi päivää. Hyviä ravintoloita on paljon ja vinkkaan vielä toisestakin myöhemmin.

      Poista
  10. Prahassa vietetty pitkä viikonloppu oli ihan huikea minunkin mielestäni. Vaikka visiittimme sinne oli helmikuussa (jo 7v sitten) ei se haitannut, ilmat suosi ja melkein kaikki luettelemasi paikat kerkesimme nähdä (myös kuuluisat oluttuvat). Kauniita kuvia olet napannut ja varmasti onnistunut ilta ja matka sinulla ollut <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari☺ minä rakastuin Prahaan. Mukavaa päivää.

      Poista

Template designed by Rainy Day