elokuuta 28, 2017

Loviisan Wanhat Talot - Kuninkaanlammen lumous


Upea Loviisan Wanhat Talot tapahtuma päättyi eilen. Lauantain ja sunnuntain aikana pikkukaupungin kadut täyttyivät taas jälleen kerran meistä vanhoista taloista ja puutarhoista pitävistä kiertelijöistä ja katselijoista. Toki keräilijät ottivat myös suunnaksi  LWT:n sillä torin lisäksi monilla kaduilla ja pihoilla oli myynnissä kaikkea ihanaa vanhaa tavaraa. Vietin itse koko lauantai päivän Loviisan kapeilla kaduilla aistien pikkukaupungin tunnelmaa ja vieraillen taloissa, joiden omistajista on tullut minulle vuosien mittaan ystäviä, joita mennään katsomaan ja kuuntelemaan heidän kuulumisiaan. Totta kai oma jännitys on myös siinä mitä kussakin talossa on tapahtunut sisustuksessa, pihalla tai puutarhassa edellisen käyntini jälkeen. On kiva yllättyä jostain ihanasta ideasta tai oivalluksesta toisen kotona ja napsia myös mukaansa uusia sisustusvinkkejä.


Tajusin, että en ole koskaan aiemmin Loviisan Wanhat Talot tapahtumassa käynyt Kuninkaanlammessa. Olen vieraillut siellä Wanhan Ajan Joulukotien sekä Avoimien puutarhojen aikana mutta kesäinen Kuninkaanlampi on jostain kumman syystä jäänyt näkemättä ja kokematta. Nyt korjataan tilanne ja koska valokuvia tästä upeasta paikasta tuli räpsittyä oikein urakalla niin päätin omistaa koko tämän postauksen yhdelle LWT:n ihanimmista kohteista. Tämä paikka ansaitsee mielestäni ihan oman postauksen. 


Kuninkaanlammella on mielenkiintoinen ja vaiheikas historia. Talovanhus on rakennettu jo 1750-luvulla. Astuessaan sisälle Kuninkaanlampeen sukeltaa samalla Suomen historiallisiin tapahtumiin ja paikkoihin mukaan. Vuonna 1743 solmittiin Turun rauha Venäjän keisarikunnan ja Ruotsin kuningaskunnan välillä. Tämä Turussa allekirjoitettu sopimus päätti pari vuotta kestäneen hattujen sodan ja Venäjän miehityksen Suomessa. Rauhan myötä myös Venäjän raja muuttui Kymijokeen.


Rajalle perustettiin uusi kaupunki Degerby, joka muuttui pian Ruotsin kuningattaren Loviisa Ulriikan mukaan Loviisaksi, jolla nimellä me kaupungin nykyään tunnemme. Venäjän rajalle aloitettiin rakentamaan linnoitusta turvaamaan kaupunkia. Kuninkaanlammen nykyään punainen talo on ollut entinen upseerien asuinrakennus. Kun Loviisassa oli valtava tulipalo vuonna 1855 polttaen lähes koko kaupungin maan tasalle oli Kuninkaanlammen talo yksi pelastuneista. Ehkä hieman syrjäinen sijainti pelasti sen vai oliko sittenkin vain onnea matkassa... Talon ohi kulkevaa katua on nimitetty myös Kuninkaankaduksi.


Linnoitustyöt eivät edenneet ihan suunnitelmien mukaan kun Pommerin sota alkoi. Tällöin sodassa olivat keskenään Ruotsin ja Preussin kuningaskunnat. Historiasta löytyy muuten ihan lukematon määrä erilaisia sotia, joita on käyty Suomenkin historiassa. Pommerin sodassa ei onneksi menetetty alueita. Huvittavinta minusta on se, että Ruotsin kuningatar Loviisa Ulriika ja Preussin kuningas Fredrik II Suuri olivat sisaruksia. Veri ei ehkä ollutkaan vettä sakeampaa kun alueista on ennen kiistelty. Jos maailmassa nykyään kiistellä ja soditaan niin on näin ennenkin tehty...


Kuninkaanlampi - siis se veden täyttämä oikea lampi talon takana - on perua juuri näistä keskenjääneistä linnoitustöistä. Kuninkaanlammen puutarhassa on satoja vuosia sitten kävellyt kuningas Adolf Fredrik ja hänen poikansa Kustaa III on viettänyt yhden syksyn Kuninkaanlammessa. Tällä paikalla on ihan mielettömän mielenkiintoinen historia, joka minusta on edelleen aistittavissa täällä. Talo on päätynyt nykyisille omistajille 2002.


Kuninkaanlammesta jos mistä olisi äärimmäisen mielenkiintoista nähdä ennen ja jälkeen remontin valokuvia. Talo on nykyään ihanan vaalea, valoisa ja raikas mutta tuskin se on ollut sitä ostovaiheessa. Ehkä nykyiset omistajat ovatkin tehneet jonkun leikekirjasen remontinvaiheista. En tiedä on onko huonejako ollut ihan erilainen kuin nykyään mutta alakerrassa on paljon avaraa tilaa. Yläkertaan ei pääse kurkistamaan mutta jotain mielenkiintoista sielläkin varmasti on...


Kuninkaanlammessa minä aina ihailen myös lautalattioita, jotka on maalattu valkoiseksi. En tiedä narisevatko ne yhtään mutta jotenkin talon hengen mukaan ne voisivat hieman narahdella kävellessä. Siitä tulisi mukavan kotoinen fiilis! Talon olohuone alakerrassa on kauniin sinisävyinen ja täällä huoneessa on aina joulukotien aikana kahvila, jossa nautitaan talon emännän Olgan ihanista venäläisistä piirakoista. Tässä talossa on myös kaksi söpöä kissaa, joita nyt LWT:n aikana ei näkynyt. Ehkä olivat piilossa jossain kun talossa kävi vieraita tasaiseen tahtiin.


Kuninkaanlammessa on kodikkuutta vaikka muille jakaa. En voi olla ihailematta kaikkia niitä kauniita kirjottuja liinoja, tyynynpäällisiä ja lukemattomia koristele-esineitä, joita tässä talossa on. Keittiössä joulukotien aikaan iso, kuparinen huuva/liesikupu luo todella kotoisen lämpimän vaikutelman keittiötilaan, joka toimii aina kahvin ja leivonnaisten ostopaikkana. Täällä varmaan leivotaan ja laitetaan paljon ruokaa rakkaudella. Ja niitä venäläisiä erikoisuuksia!


Yksi lempipaikoistani talossa on lasitettu veranta, joka on aina täynnä pelargonioita talvella. Totta kai myös Kuninkaanlammen puutarha on elämyksellinen paikka. Täällä on lukemattomia erilaisia kukkia ja sellaista rehevyyttä sekä vihreyttä, että tuntee olevansa kuin jossain kasvitieteellisessä puutarhassa. Ja sen varsinaisen Kuninkaanlammen rantaan kävely on myös elämys. Tuuheiden puiden reunustamaan lampeen ei aurinko pääse suoraan paistamaan joten siellä on aina vähän hämyinen ja maaginen valaistus. Täällä ne Ruotsin kuninkaalliset ovat joskus satoja vuosia sitten myös kävelleet...


Näin Kuninkaanlammessa taas itselleni myös uusia variaatioita tutuista kukista. En ollut koskaan aiemmin tutustunut tällaiseen violettiin verenpisaraan. Erikoinen väri! Omenat kypsyivät puissa ja punaiset isot viinimarjatertut odottivat poimimista. Tässä puutarhassa on varmasti paljon tehtävää mutta kauniilta täällä näytti nyt ja myös Avoimien puutarhojen aikana. "Tärkeitä elämässä on puutarhanhoito, eikä sekään ole niin kovin tärkeää." toteaa kiinalainen sananlasku monitahoisesti.



Patsas tuolla kasvien keskellä on myös mykistävän kaunis. Jättilaukot olivat jo kukkineet ja huomasin, että kuivuneita jättilaukon kukkia oli käytetty koristeena talon sisällä. Hauska idea!



Pihapiirissä on kaunis maapohjainen rakennus, jossa joulukotien aikana on joskus ollut risutaiteilija. Nyt siellä oli valtava hortensia ja taidetta. Oli kiva olla hetki hämärässä kynttilöiden valossa ja astua sitten takaisin päivänvaloon. Ensimmäiset sadepisarat saimme niskaamme juuri Kuninkaanlammessa. Yhdessäkään LWT-tapahtumassa ei ole aiemmin satanut eikä se nytkään kovin paljoa haitannut kun olimme varustautuneet sateenvarjojen kera. Harmitti vain, että taloihin kulkeutui paljon enemmän hiekkaa kun jalkineet olivat märkiä vaikka kenkiin laitettiin ne siniset tutut muovipussukat.



Kuninkaalammen ihana Cafe tarjosi myös sateensuojan kahvittelun lisäksi. Ja ne herkut! Täällä juodaan kahvit/teet aina ihanista oikeista posliinikupeista. Totta kai maistetaan emännän sekä suolaisia että makeita herkkuja ja ne ovat suussasulavia. On kiva istua tässä kahvilassa viipyillen ja nauttia kiirettömästi kupilliset kuumaa. Ja viime lauantaina myös odotella sateen loppumista :)





Kiitos Kuninkaanlampi taas jälleen kerran elämyksestä, vieraanvaraisuudesta ja herkuista.
Lisäpostausta tulossa vielä Loviisan Wanhojen Talojen muista kohteista joten pysythän kuulolla.

14 kommenttia:

  1. Ensimmäisen kerran olin mukana LWT:ssä ja kyllä tämä Kuninkaanlampi nousi yhdeksi suosikikseni. Ihana paikka kaikin puolin ja tuo kahvila ♥ Odotan jo kovasti, että pääsen tänne joulun aikaan uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Krisse, että pääsit nyt mukaan tapahtumaan ❤ Loviisa hurmaa aina taloillaan ja puutarhoillaan. Odotan myös innolla sinun postausta 😉 ja sitä miten ensikertalaisena näit/koit tapahtuman. Mukavaa päivää ❤

      Poista
  2. Kaunista💚

    Jännää, että verenpisara kukki edelleen. Meidäb pihassa se kukki tänäkin vuonna jo toukokuun lopusta kesäkuun puoliväliin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loviisa❤ aina yhtä kaunis ja ihana.

      Kuninkaanlammen puutarhassa ainakin kukki vielä verenpisara. Katsoin myös tänään aamulenkillä Minnien kanssa, että lähitalon pihalla myös kukassa upeasti. Jos teidän verenpisara jotain alkukesän lajiketta...

      Poista
  3. Kuninkaanlampi on hieno! Ihastuin siihen täysillä lauantaina. Minun postauksestani näet suosikkini, kuinkahan monta samaa meillä on?
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villa Engel on kaunis ja ymmärrän kyllä miksi olisi suosikkisi. Tänä vuonna emme sinne ehtineet harmiksemme. Meillä taitaa olla aika samanlainen maku näiden vanhojen talojen suhteen. Jään odottamaan kun ylipuhut Hra Kepposen ... :D
      Mukavaa viikkoa :)

      Poista
  4. Että olet taas ollut maailman ihanimmassa paikassa ja meidän vanha mattokin löytyi sieltä. Itken verta, kun ajattelin, että appivanhemmat laittoi saunapuiksi tuollaisen keinutuoli kaunottaren. Se on muuten todella kaunis sinisenä. <3

    Kivaa päivää Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loviisa on NIIN ihana paikka. Mitä mitä - onko teillä ollut mikä näistä matoista? Olohuoneen vai makuuhuoneen? Ihania molemmat! Meillä on selkeästi sama maku ja kuule tällaisen helmen kun jostain itselleen saisi. Lottovoittoa taas odotellen jaa haaveillen...
      Keinutuolit on myös hurmaavia...

      Mukavaa iltaa Tiia :)

      Poista
  5. Sairastuin flunssapöpöön ja Loviisa jäi tänä vuonna väliin. Harmitti! Kiitos kun jaoit tämän. Toivottavasti tulee lisääkin kuvia ja juttua.
    Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurja juttu Milla, että sairastuit. Kiva jos pidit tästä postauksesta :) ja lisää on tulossa. Pikaista toipumista ja kuumaa juomaa sekä lepoa.

      Poista
  6. Huikean kaunis paikka. Loviisaan siis joskus ehdottomasti. Meidän perheen reitit on jotenkin juuttuneet samaan kaavaan, mökille ja kotiin :) Ihanaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loviisassa kannattaa piipahtaa vaikka on teidän mökkikin ihana paikka. Ehkä tulet Wanhanajan joulukoti tapahtumaan joulukuussa🙂 Toivottavasti flunssa jo selätetty...

      Poista
  7. Aina kun luen tällaisia postauksia, alan haaveilla vanhasta puutalosta, jonka sisustaisin ihanilla vanhoilla huonekaluilla ja pehmeillä väreillä. Kukkatapetit pitäisi myös olla.
    Ihanaa viikkoa Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan Outi haaveilenko minä...aina käydessäni vanhoissa taloissa tulee sen jälkeen vimmatusti etsittyä Oikotieltä jotain taloa. Kukkatapetit on ihan must juttu.
      Kiva viikkoa Outi❤

      Poista

Template designed by Rainy Day