kesäkuuta 09, 2017

Prada SS 2017 kengissä näkyy kukkia, sukkia ja käytännöllisyyttäkin


Tästä kohistiin jo viime kesänä! Pradan ja Versacen SS 2017 näytöksissä olivat miehet (ja myös naisetkin) kävelleet catwalkilla sukat sandaaleissa. Siis mitä ihmettä!!! Olisiko meillä pikkuisessa Suomessa jo vuosia yleisenä katukuvassa näkyneet sukka-sandaali-miehet siis valloittamassa muotimaailman keväällä ja kesällä 2017? Edellisen kerran tästä ilmiöstä taidettiin kohista 2014. Ovatko kotimaiset urokset siis vuosia olleet jo muotimaailman huipulla tai peräti luoneet uutta trendiä?


Iltapäivälehtien sivuilla käytiin kiivasta keskustelua siitä ovat sukat sandaaleissa tyylitöntä vai ei? Joku puolusteli sukkia sandaaleissa sillä, että ne keräävät kosteuden jaloista ja sandaalit eivät myöskään hierrä paljasta jalkaa vasten. Toinen ilmoitti, että sandaalisukka yhdistelmät olivat kamalinta mitä kesäjaloissa voi nähdä. Kolmas muisteli, että johan kammottavia vyölaukkuja oli nähty muotitaloilla joten miksi ei sandaaleita sukilla. Muodissa "ympäri käydään ja yhteen tullaan" on hyvinkin yleinen ilmiö. Vuosikymmenten takaiset inhokit palaavat uudelleen pinnalle muutamien vuosien /vuosikymmenten jälkeen. Itselleni on tullut pikkurepuista sellainen NO-NO-asenne mutta niitäkin näkee jo muotitaloilla ja mallien hartioilla näytöksissä keikkumassa.

Kaikki postauksen kuvat on napattu netistä Pradan huikeasta SS 2017 näytöksestä ja totisinta tottahan se on, että sukat ja sandaalit yhdessä vilkkuivat siellä. Hauska yksityiskohta näytöksessä oli, että mallit kantoivat mukanaan laukusta tai repusta roikkuen korkkareita tai miesten siistejä pukukenkiä. Tästä voisi päätellä, että myös mukavuus ja käytännöllisyys on ohjannut siihen, että työmatkat ja pidemmät siirtymät halutaan tehdä mukavilla jalkineilla kävellen. Jenkeissähän on aina ollut tapana asettaa mukavuus ja käytännöllisyys esteettisyyden edelle. Turkkitädit ovat hyvin voineet kävellä sneakersit jalassa pilvenpiirtäjään ja sitten vaihtaa vasta korkkarit jalkaansa ennen toimistoon sisälle menemistä. Urheilullisuus on muotia nykyään ja urheilujalkineet myös.




Prada SS 2017 matalissa sandaaleissa on myös toinen hauska piirre. Ne on valmistettu siten, että sandaalien ulkopohjassakin on kauniita kukkia. Jotenkin aika hauska yksityiskohta ja voisin ajatella, että kukat antavat jollain tavalla pehmeyttä kävelyyn. Totta kai kauniita vähän pop-art tyylisiä kukkia on sandaalien päällä olevissa remmeissä. Varsinaiset flower-power sandaalit siis! Ehkä nämä jalassa voisi kuvitella kulkevansa kukkaisniityllä vaikka itse asiassa ollaankin betoniviidakossa.


Melko erikoiset ovat myös Pradan neopreenilla varustetut sneakersit varrella plus kukkapohjalla. Näistä minulle tulee etäisesti jotenkin mieleen surffauskengät. Kengät voisivat tuntua kyllä jaloissa ihan mukavilta mutta ilman niitä erillisiä sukkia. Vastaavia sneakerseja löytyy myös matalalla varrella jolloin ne vaikuttavat enemmän tavallisilta lenkkareilta.


Nappasin mukaan myös muita Pradan SS 2017 malliston kenkiä, joissa näkyy näitä ihania kesäkukkia. Nuo Mary Jane malliset kengät kukkakoroilla ovat superihanat ja totta kai sirot kukkasandaalitkin miellyttävät. Niillä tosin ei käveltäisi kovin pitkiä matkoja joten ehkä tällaiset käytännölliset matalat sandaalit olisivat sitten ne vaihtokengät mukana.

Jättäisin silti laittamatta nuo sukat sandaaleille sekä myös noihin varrellisiin sneakerseihin. Onko minusta tullut vanha kun en lähde suinpäin mukaan uusiin trendeihin enää? Vai onko päähäni vain niin syvälle iskostettu käsitys etteivät sandaalit ja sukat vai sovi yhteen? Ehkä kaikkein kamalin skenaario olisi se, että näissä sandaaleissa olisi ihonväriset ohuet nilkka- tai polvisukat. Sellaiset 20 denierin mummon beiget! Ne olisivat vielä hirveämpi näky kuin nämä sukat.



Ehkä vielä tässä Pradan näytöksessä käytettyjen sukkien kirjavuus ja värit saavat minut kirkumaan vaikka itse sandaaleista pidänkin ja mielelläni ne jalkaani laittaisin. Ehkä sukka-sandaaleilla haluttiin herätellä näytösyleisöä ja herättää keskustelua mikä voi olla muotia tai sitten vain olen liian rajoittunut näille. Tuo alakuvan sandaalijalka muuten kuuluu miesmallille, joten Pradan näytöksessä ei siis myös liputettu säärikarvojen puolesta :D






Miten te koette sukat ja sandaalit? Ovatko hirvitys vai himoittu uusi trendi? 
Mukavaa alkavaa viikonvaihdetta sukilla tai ilman - jokainen oman makunsa mukaan ♥

Kaikki postauksen kuvat on lainattu Pradan nettisivuilta ja näytöskuvista. 

10 kommenttia:

  1. Pakko todeta, että aika monet noista kukkailoitteluista huolisin, jos vaan fyffet riittäisi. ;) Aurinkoista viikonloppua Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ottaisin myös ainakin pari kukka-Pradat mutta en sukkia :D Hauskaa alkanutta viikkoa Tiia ♥

      Poista
  2. En ole vielä toennut edes siitä, että Birkenstockeista tuli salonkikelpoiset jalkineet, joilla voi mennä melkein minne vaan :D :D joten en kyllä vielä lämpene sukille sandaaleissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KÄÄK - muistan Birkenstockit lapsuudesta! Joo, ovat ihan salonkikelpoiset jalkineet nykyään ja pakko myöntää, että itselläni on hopeiset Birkkikset :D Sukkatrendiin en silti taida lähteä mukaan...

      Poista
  3. Sukat ei vaan kuulu sandaaleihin, tekee mieli huutaa NOOOOOOO!!
    Kukkakorot on kyllä kauniit ja muutamat noista kengistä voisin kyllä itsellenikin ottaa.
    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkakorot ja kukkapohjat ovat hurjan kauniita :) Arvasin etteivät sukat uppoa sinuun Outi - kivaa alkanutta viikkoa ♥

      Poista
  4. Kukkakorot ovat ihania! Sukat ja sandaalit - no, kukin tyylillään;) Itse en taitaisi sandaaleissa sukkia käyttää, mutta eivät ne minua muilla häiritse. Pari vuotta sitten oli trendikästä käyttää korollisia sandaaleja talvellakin - ja niissä sitten paksu nilkkasukka. Se jo häiritsi minunkin silmääni vaikka Suomeen saakka tuo trendi ei ihan jalkautunutkaan - Ruotsissa se sen sijaan oli hyvinkin pinnalla;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidamme olla vanhanaikaisia Lady kun meihin ei sukka-sandaali-trendi uppoa :) Mutta pidetään ylpeästi päämme eikä sorruta näihin. Kivaa viikkoa Turkuun ♥

      Poista
  5. Ah miten kauniita kenkiä. Mulle ehken liian värikkäitä, mutta kauniita silti.

    Sandaalit ja sukat. Vastaan sekä juu että ei, riippuu niin täysin tyylistä ;)


    Suloista sunnuntaita !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prada osaa tehdä kaunista ja tyylikästä!
      Ihanan diplomaattinen vastaus sinulta tähän sukka-sandaali dilemmaan :D

      Mukavaa alkanutta viikko Sara ♥

      Poista

Template designed by Rainy Day