kesäkuuta 29, 2017

Haminan Ympyräkaupungissa seikkailemassa


Tämän Haminan Ympyräkaupunki postauksen piti alunperin ilmestyä jo kesällä 2015. Mutta sitten tuli mutkia matkaan! Vietimme äärimmäisen mukavan kesäpäivän tyttöporukan kanssa Haminassa. Päivä oli aivan täydellinen mutta jostain kumman syystä olen tallentanut kaikki reissusta otetut valokuvat niin varmaan paikkaan etten ole vieläkään löytänyt niitä. Kuvat ovat hilloutuneet ehkä johonkin väärään kansioon tai pahimmassa tapauksessa ne on poistettu jostain kumman syystä.

Koska Hamina on ehdottomasti postauksen arvoinen upea paikka päätin korjata tilanteen. Pyysin mukaan Arjen helmiä blogin Krissen ja teimme treffit Haminaan kauniin aurinkoisena toukokuun lauantai aamuna. Krissen matka Haminaan Kouvolasta oli vähän lyhyempi kuin minun Espoosta mutta Hamina on hyvä päivämatka kohde myös pääkaupunkiseudulta tultaessa. Moottoritietä huristelee vajaassa kahdessa tunnissa tähän mielenkiintoiseen pikkukaupunkiin.


Hamina on Kymenlaakson vanhin kaupunki, jonka Pietari Brahe perusti jo 1653. Haminan poikkeuksellinen ja harvinaislaatuinen keskustan ympyränmuotoinen asemakaava on peräisin 1720-luvulta. Kaupunki nimettiin Ruotsin kuninkaan Fredrik I:n mukaan Fredrikshamniksi, josta se kääntyi suomeksi muotoon Hamina. Haminalla oli oikeudet käydä ulkomaankauppaan ja kaupungilla oli oma satama.


Ruotsi alkoi varustaa Haminaa itäistä uhkaa vastaan rakentamalla ympyrälinnoituksen kaupunkiin. Tähdenmuotoinen bastionilinnoitus sulkee sisäänsä Haminan vanhan keskustan, jonka keskipisteessä on Raatihuone. Kahdeksan säteittäistä katua lähtee Raatihuoneentorilta ja katujen poikkikadut on nimetty hauskasti. Pikkuympyräkatu on täydellinen 900 metrin ympyrä Raatihuoneen torin ympärillä ja muutamia kertoja mekin tällä reissuilla ajoimme sitä ympäri. Isoympyräkatu ei muodosta ihan kokonaista kehää. Haminan ytimessä voi sanoa "kaikki tiet vievät Raatihuoneentorille". Vastaavia ympyräkaupunki asemakaavoja maailmassa ei ole monia ja niistä tunnetuin on Italian Udinen maakunnassa oleva Palmanova. Olen aina haaveillut vierailevani joskus Palmanovassa.


Me aloitimme päivän Konditoria Huovilan kahvilassa nauttien kupit kuuma kaffetta ja vähän suolaista päivän koitoksia varten. Katukuvassa näkyi paljon sotamiehiä koska Hamina on varuskuntakaupunki ja samana päivänä oli RUK:n omaisten päivä. Laskimme leikkiä, että jokaisessa kadunkulmassa tuntui tulevan vastaan ihan samannäköinen sotamies vanhempiensa kanssa. Vähän kuten Bill Murray tähdittämässä elokuvassa Päiväni murmelina, jossa yhden ja saman päivän tapahtumat toistuivat uudestaan ja uudestaan samanlaisena kerta toisensa jälkeen. Kaikki sotapojat näyttivät nimittäin vaatetuksensa puolesta ihan samannäköisiltä :) Olimme ihan pyörällämme päästä sotapojista!


Konditorio Huovila on 1966 perustettu perinteitä kunnioittava konditoria-kahvila (Fredrikinkatu 1), joka sijaitsee Tanelinkulman pohjakerroksessa. Tämä sininen upea uusrenessanssiajan rakennus on Waldemar Aspelinin suunnittelema 1889. Taloa uhkasi purku 1960-luvulla mutta onneksi se kunnostettiin ja suojeltiin tämän päivän loistoonsa. Tanelinkulmassa on toiminut joskus myös samovaarimuseo, jossa olisi ollut mielenkiintoista päästä käymään.

Piipahdimme jo kaksi vuotta sitten Huovilassa eikä kahvila ja sen herkulliset leipomukset pettäneet tälläkään kerralla. Istuimme sisätiloissa mutta aurinko paistoi jo mukavasti ulkona sinisen seinän vieressä olevalle terassille. Vitriineissä on upeita kakkuja, pikkuleipiä ja herkkuja kotiin viemisiksi. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka ja ystävällinen palvelu.


Haminassa on paljon kauniita kirkkoja ja niistä osa on Raatihuoneentorin laidalla. Valitettavasti Carl Ludvig Engelin suunnitelma Johanneksen kirkko oli suljettu. Vuonna 1843 valmistunut rakennus edustaa uusklassista tyylisuuntaa ja siinä on vaikutteita kreikkalaisista temppeleistä. Kaunis rakennus ja ehkä seuraavalla kerralla pääsen kurkistamaan sitä myös sisältä. Johtuuko itärajan läheisyydestä kun sinistä näkyi monien talojen seinissä...



Me suuntasimme seuraavaksi naisellisten juttujen pariin, jotta varmasti ehtisimme vierailla Pikku Pepitassa ja Sisustus Laventelissa. Molemmat liikkeet ovat Pikkuympyräkadun Raatihuoneentorin laidalla ja ne ovat lauantaisin auki klo 14. Pienemmissä kaupungissa kannattaa muistaa etteivät kaupat ole ihan yhtä pitkään avoinna kuin pääkaupunkiseudulla jottei tule ikäviä yllätyksiä suljetun oven takana seistessä.


Pikku Pepita alakerrassa on omistettu naisten muodille mutta tuota kuvan "You look great" paitaa lukuunottamatta en ehtinyt keskittyä tällä reissullani vaatteisiin. Sisustus Laventeli on saman omistajan suloinen sisustusliike seuraavassa kerroksessa. Kaupasta löytyy vielä kolmaskin kerros, jonne kivutaan tunnelmallisia valkoisia vinttiportaita pitkin mietelauseita lukien.


Sisustus Laventelissa on paljon kivoja tuotemerkkejä: IB Laursen, GreenGate, Lene Bjerre Design, Riverdale, Krasilnikoff, Mummi ja Minä -pesuaineet, Light & Living, La Compagnie Provence ja muita tuotteita, jotka löydät tästä. Laventelilla on toki myös nettikauppa, josta tuotteita voi tilata muuallekin Suomeen.


Olen pitkään haaveillut puisesta vanhasta kenkälestistä siis sellaisesta "puisesta kengästä", joihin kirppareilla ja antiikkitapahtumissakin törmää silloin tällöin. Nyt toteutin haaveeni kun löysin Sisustus Laventelin hyllyltä IB Laursenin lestin. Tämä on varmasti uusvanha kopio mutta minusta väri, malli ja hinta olivat kohdillaan joten se lähti ostoskassissa kotiin Laventelista. Plussaa siitä, että vaikka kaupassa on paljon tavaraa se ei ole liian täynnä. Tulen vihaiseksi kaupoissa, joissa saa tuntea itsensä kuin elefantiksi posliinikaupassa kun koko ajan saa pelätä pudottavansa jotain hihoillaan, käsilaukullaan tai takinhelmalla.




Pikkuympyräkadun Raatihuoneentorin varrelta löytyy myös ortodoksinen Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko. Kirkko on väritykseltään syvän okran värinen ja se todella erottuu hyvin kaupunkikuvassa. "Harvinainen, uusklassinen, bysanttilaisia muotoja mukaileva pyörötemppeli, joka on italialais-ranskalaisen arkkitehti Louis Viscontin tyyliä." kuvaillaan tätä pyhättöä, joka rakennettiin 1837. Saman arkkitehdin käsialaa on mm. Napoleonin hautamuistomerkki Pariisissa.

EDIT: kiitos haminalaisille lukijoille, jotka oikaisivat bloggaajaa, joka oli erehdyksessä sijoittanut Sisustus Laventelin ja Pyhien apostolien kirkon väärän kadun varrelle. Raatihuonetta kiertävä katu on on nimeltään Raatihuoneentori. Pahoittelut!



Kirkko on avoinna kesällä 6.6. - 28.8. ti-su klo 12-16 ja suosittelen piipahtamaan siellä sisällä. Minusta ortodoksiset kirkot on äärimmäisen kauniita paikkoja. Kirkon penkkirivien puuttuminen tekee kirkkosalista hyvin avaran tuntuisen ja siellä voi kävellä ympäriinsä. Vaaleansininen pyörökupoli tuntui nousevan korkeuksiin ja kultaa näkyi ikoneissa sekä muissakin koristeluissa runsaasti. Ikonit ovat lumoavan kauniita kuten myös erilaiset uskonnolliset esineet. Kirkoissa on mukava myös piipahtaa kuumana kesäpäivänä viilentymässä ja rauhoittumassa kaiken hulinan ja kiireen keskellä.




Haminan Raatihuone on rakennettu 1798. Haminassa riehui useita tulipaloja noihin aikoihin ja huomasin Hamina reissullamme yhden talon seinässäkin laatan "Haminan kolmas suurpalo alkoi tältä paikalla sijainneesta kauppaneuvos Bruunin talosta 18.8.1821. Palossa tuhoutui täydellisesti 110 taloa ja 2 kirkkoa." Haminan linnoitusalueen siis keskustan taloista tuhoutui 90% tässä valtavassa tulipalossa - huh huh! 1800-luvulla tulipalot olivat kaupungeissa hyvin yleisiä kun talot olivat puurakenteisia ja kadut talojen välissä todella kapeita. Monessa kaupungissa asemakaavaa muutettiin suurpalojen jälkeen. Haminan asemakaava säilyi ja Raatihuone korjattiin 1840 Carl Ludwig Engelin suunnitelmien mukaan. Barokkityylinen rakennus muuttui empiretyyliseksi.


Me jatkoimme matkaa kohden Haminan Bastionia ja sinne 1998 rakennettua telttakatosta. 1700-luvulla pääosin rakennettuun keskusbastioniin syntyy kesäajaksi Euroopan suurin telttakatos näyttämöineen ja katsomoineen. Hamina Tattoo, kansainvälinen sotilasmusiikin festivaali järjestetään täällä ja sitä olisi joskus päästävä kyllä katsomaan ihan paikan päälle. Joka toinen vuosi järjestettävä tapahtuma on seuraavan kerran 30.7. - 4.8.2018. Yritämme myös mennä ruokailemaan Linnoitusravintolaan Kamuun mutta RUK:n omaisten päivän takia ravintola oli ihan täynnä meidän harmiksemme. Me päädyimme lopulta ruokailemaan Mon Ami nimiseen kellariravintolaan. Ruoka oli hyvää joten tätäkin voin kyllä suositella.



Vielä ennen kotiinlähtöä päädyin ulkoiluttamaan russeliriiviötä Tervasaareen, joka oli kaupungin ulosajotien varrella. Siellä näkyi vihdoin sininen meri, laivoja ja tuulimyllyjäkin. Suolainen merituuli nenässä ja lokit kirkumassa sinisellä taivaalla - melko hyvä päätös mukavalle päivälle hyvän ystävän kanssa. Haminaa ehdittiin nähdä paljon ja valokuvia räpsiä tätä postausta varten. Kiitos Krisse ♥ seurastasi Hamina seikkailussa. Vuonna 2015 aloitettu projekti sai nyt päätöksen ja postaus on eetterissä :)


20 kommenttia:

  1. Kiitos kutsusta, Marjo ♥ Oli tosi kiva viettää Hamina-päivää kanssasi ja tutustua entuudestaan minulle melko vieraaseen kaupunkiin. Tuo Tervasaari on varmasti myös kiva paikka ja vesihän on aina niin rauhoittava elementti.

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaapa Hamina sympaattiselta ja kauniilta kaupungilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haminan on EHDOTTOMASTI käymisen arvoinen kaupunki. Kiva kun kävit kommentoimassa!

      Poista
  3. Onpa tosiaan kauniin näköinen kaupunki. Joskus nuorempana on pari kertaa tuollakin tullut käytyä äidin ja isän kanssa, mutta luulenpa, että paljon ovat asiat muuttuneet niistä päivistä.
    Ihana tuo puoti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halukasta löytyy vanhaa arkkitehtuuria, erikoinen asemakaava, meri, shoppailu mahdollisuuksia ja meri😘

      Poista
  4. Hei! Yksi korjaus kun näin haminalaisena pisti silmään :D Sisustus laventeli ja ortodoksinen kirkko sijaitsevat raatihuoneentori nimisen kadun varrella :) Pikkuympyränkatu on seuraava ympyrä vasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos tästä oikaisusta. Korjaan tekstiin oikein. Anteeksi epätarkkuus.

      Poista
  5. Hei! Tarkistathan katujen nimet. Pienin ympyrä on Raatihuoneentori ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja anteeksi epätarkkuuteni. Korjaan kadut oikein tekstiin kun pääsen koneelle. Kiitos tarkkaavaisuudesta.

      Poista
  6. Olipa mukava ja antoisa kirjoitus!
    Näin entisenä haminalaisena (asuin siellä 1965-1986)sitä lukee tekstiä jotenkin eri tavalla...asuessani siellä lapsena/nuorena kaikki mainitsemanne paikat oli itsestäänselvyyksiä!
    Veljeni kastettiin 1967 ja itse pääsin ripille 1978 Haminan kirkossa, josta nyk käytetään nimeä Johanneksen kirkko.
    Varuskunta-Alue on enemmän kuin tuttua,koska isäni oli armeijan palveluksessa. ...voi,mitä nostalgiaa!
    TäMä kesänä täytyykin jälleen mennä ajan kanssa Haminaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja kommentista :) Mukavaa, että se kosketti sinua.

      Tiedän tuo tunteen, että sellaiset paikat/rakennukset/asiat, jotka ovat "jokapäiväisiä" eivät tunne mitenkään erikoisilta. Kun menee vähän kauemmaksi niistä ja tulee ikääkin lisää alkaa katsella maailmaa ihan erilaisin silmin.

      Itse ajattelin lapsena/murrosikäisenä, että Helsinki on pienenpieni tuppukylä ja haaveilin maailman metropoleista. Kun pääsin sitten käymään niissä opin katsomaan myös omaa pääkaupunkiamme ihan erilaisin silmin. Jos on mentävä kauas nähdäkseen tarkemmin.

      Ihanaa nostalgiaa sinulla näistä paikoista lapsuudestasi joten nyt päiväretki Haminaan.

      Mukavaa kesä ja Hamina retkeä!

      Poista
    2. Mukavaa päiväretkeä ja toivottavasti myös löydätte tienne yhteen taas "Anonyymin" kanssa!

      Poista
  7. Hieno kirjoitus ja hieno kaupunki! Minä olen myös asunut lapsuuteen varuskunta-alueella ja luulisin, että oltiin Arjan kanssa samalla luokalla kansakoulussa! Asuin Lukissa ja Arja taisit asua Häkissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kiva, että pidit! Aika hauska yhteensattuma jos tunnistit Arjan tätä kautta ja olette tunteneet jo kansakoulussa :) Maailma on pieni ja yksi kirjoitus voi herättää muistoja ja yhdistää kenties uudelleen teidät.
      Mukavaa kesää!

      Poista
    2. Hei Sinä Anonyymi! Jos tästä minut tunnistit,niin olis kiva tietää,kuka niistä varuskuntatalojen lapsista olet? Muutamia olen löytänyt Facebookin kautta ja vaihtanut kuulumisia.
      Olemme perustaneet FB:iin ryhmän Haminan kapiaisten kakarat a la 60-ja -70-luku.Sitä kautta on mukavasti saanut kuulla kuulumisia....Käypä tutustumassa,jos kiinnostaa.Ryhmä on,luonnollisesti,suljettu ryhmä.

      Poista
    3. Nyt "Anonyymi" ja Arja pitää saada yhteen jollain keinoin :)

      Poista
  8. Kiitos Marjo hyvästä Hamina-artikkelista. Tule ensi kesänä ja kierrä silloin vallit nuolilinnakkeineen ja ruutikellareineen ja Tove Janssonin maalauksineen.
    T. Marja-Leena - matkailuopas Hamiansta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja-Leena vinkistä :) Viime kesänä en Haminaan saakka ehtinyt taas vierailemaan mutta ehkä kesällä 2019. Mukavaa syksyä sinulle!

      Poista

Template designed by Rainy Day