huhtikuuta 01, 2017

Huhtikuun kunniaksi uudet kylpyhuonekalusteet


Olen pitkään haaveillut siitä, että minulla olisi oma pieni koti-spa. Kaiken kiireen ja hektisyyden keskellä olisi ihanaa omistaa kiiretön rentoutumispaikka omassa kodissaan. Spa, jossa voisi nauttia rentouttavasta kylvystä kynttilöiden palaessa ja kuunnella vaikka lempimusiikkiaan lojuessaan yrttikylvyssä. Lapsuudenkodissani meillä oli kylpyamme ja muistan miten nautinnollista siellä oli lillua niin kauan, että iho muuttui sormenpäistä ihan ruttuisiksi rusinoiksi. Omassa koti-spassa voisin vaikka siemaista lasillisen kuohuvaa niin halutesssani tai kuunnella äänikirjaa.


Muistan miten Kivistön asuntomessuilla iskin silmäni meksikolaisiin käsinmaalattuihin kaakeleihin yhdessä messutaloista. Kaakelit näyttivät ihanan värikkäiltä ja eksoottisilta. Niitä oli käytetetty sekä kylpyhuoneessa että keittiössä ja molemmat huoneet näyttivät jotenkin ihanan kutsuvilta. Pyörittyäni hetken googlen syövereissä löysinkin sieltä lukuisia toinen toistaan ihanampia värikkäitä kaakeleita ja mielessäni alkoi pyöriä oma koti-spa ajatus...


Totuus on kuitenkin se, että kylpyhuoneeni on aivan liian pieni neliöiltään koti-span perustamiseen. Tästä tilasta ei tulisi rentouttavaa ja kiireetön koska siellä olisi aivan liian ahdasta joten ajatus koti-spasta piti haudata. Mutta netissä pyöriessäni löysin todella hurmaavia meksikolaisia käsinmaalattuja kylpyhuonekalusteita. Mielenkiinto heräsi heti!

Kylpyhuoneeni seinät ovat valkoista laattaa ja lattia on syvänsinistä mosaiikkilaattaa. Mitäpä jos vaihtaisin vain kylpyhuonekalusteet vähän eksoottisemmiksi? Meksikossa valmistetaan myös käsityönä ihan huikeita wc-istuimia ja käsienpesualtaita. Joten mitä tuumitte jos vaihtaisinkin minun vitivalkoiset posliinit näihin? Tulisi kerralla sinistä väriä kylpyhuoneeseen vähän enemmänkin :)


Nämä ovat kuin koruja joten raaskisiko näitä edes käyttää ihan oikeasti.... :) 



Tänään on muuten huhtikuun 1. päivä, jolloin saa lukea ja kuulla kaikennäköistä, joka ei ihan sitten pidäkään paikkaansa. Joten rakkaat lukijani aprillia, aprillia. syö silliä ja juo kuravettä päälle! Marjon kylpyhuone ei valitettavasti saa näitä kauniita mutta äärimmäisen kalliita wc-kalusteita. En edes tiedä tai selvittänyt onko näitä edes mahdollista lähettää Suomeen jos joku ne sattuisi tilaamaan. Äärimmäisen kauniita ne ovat mutta "maybe too much for me" :)

Onko teitä aprillattu tänään paljonkin? 
Tai oletteko menneet lankaan? 
Olisiko tämä idea muuten oikeasti uponnut teihin?




8 kommenttia:

  1. Kauniita ovat, mutta onneksi aprillia. On nimittäin tosi hankala juttu kun tuollaisen " erikoisen^ pytyn vetomekanismiin tulee vika. Ei olekaan mikään helppo juttu löytää varaosia. Toista on kun on korimaiset kalusteet. Sen kun vaihtaa sisuskalut tai osan niistä niin johan pelittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Talvikki kommentistasi :) Tämä oli todella aprillipilaa ja parempihan se on luottaa kotimaiseen laatuun. Mukavaa viikonjatkoa!

      Poista
  2. Yksi raskausjekku meni täydestä. Nuo pöntöt on tosiaan vähä over it :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on valkoien wc-istuin tällä hetkellä mutta olen vaihtanut siihen sähkösinisen kannen eli jotain tähän suuntaan. Sinivalkoisuus on kyllä kaunista :)

      Poista
  3. No ei uponnut! Olisin kyllä ihmetellyt, jos tuollaiset....no ei ainakaan pytyllä istui kauaa, kun noin ruma pytty olis alla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin "ettei hätä lue lakia" joten eikä kai se pytyn väri tai muoto vaikuta siihen :D

      Poista
  4. Rakastuin ja haluaisin ja ei too much for me, voisi raikastaa ja yksinkertaistaa vessan ja sen katseen vangitsija olisi tuollainen upea sinivalkoinen pönttö! Ihania. <3 Yhtä ihanaa sunnuntaita Marjo <3 Hih vaikka tuntuu hassulta verrata sunnuntaita ja ihanuutta pönttöihin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia :) Tuo käsipesuallas ehkä riittäisi minun sinivalkoiseen kylpyhuoneeseeni.
      Mukavaa viikonjatkoa!

      Poista

Template designed by Rainy Day